Maija Tuomaala

Sovin äskeisessä puhelinkeskustelussa huomisen kyydin Mikkelin. Mukava ystävä on lähdössä sinne miehensä kyydissä omalla autolla. Siihen kyytiin minäkin menen, sillä vihreiden naisten ensimmäinen tapaaminen on jo perjantai-iltana. Takaisin pääsen samassa kyydissä kuin menomatkan. Vai pääsisinkö kotiin mahdollisesti samassa kyydissä kuin edellisellä kerralla? Kuvan tie autoineen ei liity tähän juttuun muuten kuin vertauskuvallisesti ja salaisten aatosteni suunnan vuoksi.

Tämä vesi virtaa Suvannossa. Varsinainen suvanto on virran oikealla puolella näin betonisillalta katsottuna. Myös minussa on niin. Pauhaava sydämeni on omalta kannaltani vasemmalla. Paras pauhaavan sydämen ja mielen tyyneyden eroa kuvaava musiikkiesitys on kevyen musiikin puolella Lauri Tähkän ja Elonkerjuun Pauhaava sydän: “Mut sun lähelläs mieli peilityyni on”. Lainaus ei ehkä ole ihan tarkka, mutta suunnilleen. Koko tekstin ja esityksenkin löytää internetistä, mutta jätän etsimisen kiinnostuneille itselleen. Minä laitan villahousut nyt pyykkiin, sillä sään jatkuessa ehkä viikonloppuunkin viileänä, tarvitsen niitä jossain Savon suunnassa.

Nykyisin ei oikein erota talvea keväästä. Pitänee paljastaa ainakin yksi tamperelaisia auttava kevään merkki. Kun Keskustorin lähde veistoksineen on kuvun peitossa, on joko syksy tai talvi. Kun kupu poistetaan, eletään kevättä. Oheisista kuvista eron huomaa helposti.

Kevät.

Talvi.

Tänään en ole ollut ollenkaan innoissani tai iloissani. Sappikivet ovat aiheuttaneen äkläkkää kivistystä. Nyt on jo parempi olo, mutta johan maanantai on puolen tunnin päässä puolesta yöstä. Vielä on maanantai, mutta ei aikaakaan, niin ollaan tiistaissa. Lieventävänä asianhaarana tässä on se, että teeveestä tulee Kanada-Suomi jääkiekko-ottelu. Juuri katkesi mailan varsi ja suomalaispelaaja puolusti mailatta. Ihan niin kuin itse olisin nyt elämän pelikentillä tylsillä luistimilla, poikkinaisella mailalla ja muiden suomalaisten tapaan päästän maailman lämäisemät kiekot maaliin. Vertaus ontuu hieman, mutta Kanada johtaa nyt juuri 3-1 ja minä olen elämäni pelikentillä suunnilleen saman verran tappiolla. Minun pelini jatkuu toivottavasti kauemmin kuin tuo meneillään oleva televisioitava peli. Kuvaksi sopinee Keskustorin kaltevan pinnan kiveys, jolle innokkaat tamperelaiset vapaa-ajanluistelijat tahtovat jouluksi tekojään. Minnehän sen sinne saisi, sileän jään vinon kivipinnan päälle?

Meinasin kehitellä tähän Tammerkoski-vertauksen tunteista, joita padotaan, mutta ei pystytä kokonaan kätkemään, eikä kunnolla ilmaisemaan. Ajatus juuttui sääliin Näsijärveä kohtaan. Tammerkoskessa on patoja, ei niitä ruoanvalmistusvärkkejä, vaan veden virtauksen vankkoja esteitä. Kun niiden yli tai läpi pääsee kuitenkin jonkin verran vettä, virtaa Näsijärven vesi Pyhäjärveen. Jos Näsijärvi joskus saisi vetensä virtaamaan vapaasti Pyhäjärveen, niin ei se silti saisi Pyhäjärveltä vastausta. Jos kuitenkin tätä Tammerkoski-vertausta kehittelisin näin Helluntain juuri päätyttyä ja heilan saannin lykkäännyttyä jälleen vuoden päähän. Tammerkoski sopii vertaukseen, sillä sen sillalla on ennenkin nähty heila ensi kerran, jopa lauluksi asti. Siitä vertauksesta. Jos toinen heilastelun ihmisosapuoli eläytyisi ensin ylävirran järveksi ja antaisi tunteidensa virrata avoimesti sitä alavirran puolella rauhassa kaiken saapuvan veden vastaanottavaa järveä kohti, siis järveksi eläytyvään ihmisosapuolta kohti, niin alavirran puoleiseksi järveksi eläytyjän olisi myös vastaanotettava saamansa tunteet. Sitten vain vaihdetaan eläytymisvuoroja - ja taas, ja taas. Näin ehkä olisi mahdollista onnistua heilaantumaan jo ensi vuoden helluntaiksi ja siitä sitten ehkä lopuksi ikää. Vaikeaa se on, katsokaa vaikka tätä Tammerkosken mahtavaa patoa. Katsokaa voimaa, jolla vesi virtaa padon yli. Jos tuossa olisi kyse tunteista, niin uskaltaisiko padon purkaa? Ja jos uskaltaisi, niin olisiko villahousukeli vai kesäsää?

Jos omistaisin asunnon, jossa kotini on, voisin laittaa sen myyntiin. Ilmoituksessa lukisi jotain liioiteltua kieliopillisesti väärin muotoiltuna, vaikkapa: “Kuparinen koti kattoparvekkeella”. Kotini ei tietenkään ole kattoparvekkeella, eikä siellä ole yksityistä kattoparveketta. Osa asuntoni katosta on kuitenkin vintin parveketta, jota ei kukaan voi hyödyntää oikeastaan mitenkään. Siellä ei vietetä asukasiltoja, eikä myöskään kuivata pyykkejä. On minulla sentään kukkalaatikko olohuoneen tuuletusikkunan kohdalla ulkoseinässä. Tosin taannoisen julkisivuremontin jälkeen siinä kiellettiin pitämässä painavaa kukkamultaa. Mitenkäkö kukat siinä sitten viihtyvät? Eivät mitenkään, sillä myös aitojen kukkien ja muiden kasvien kasteleminen kiellettiin. Varmuuden vuoksi kiellettiin myös kaikki aidot kasvit. Entä kupari, jota lupailen kuvitteellisessa ilmoituksessani? Vastapäisen talon vintin tilalle on rakennettu kuparilla katettu asuntokerros. Tässä talossa on tyydytty laittamaan kuparia talon päätyyn minun ja päätynaapurini ulkoseinän verran siihen, missä naapuritalon korkeus ei yllä peittämään tiiliseinää. Naapurin asunnon päällä on tavallista ullakkoa. Niinpä tämä minun kotinani oleva asunto on talon ainoa “kuparinen koti kattoparvekkeella”.

Torstaina nettiyhteyttä kaupungilta etsiessäni pysähdyin kuvaamaan kotikatuni lehtipuiden kevätkesäistä vehreyttä. Perjantaina iltapäivällä löysin netin taas jo kotoanikin ja puuhasin jotain sähköpostieni seurassa. Mukavaa, että nettiyhteys tuli kuntoon ennen viikonloppua. Illalla Andromedan ja kahden Babylon 5 -jakson jälkeen siirsin torstain valokuvat kännykästä läppäriin. Monenmoisten pienten iltakiireiden jälkeen löysin vasta nyt, suunnilleen yökahdelta, aikaa piipahtaa tänne kirjaamaan lokiin elämäni hetkiä. Niin kuin sitten jo kirjasinkin. Kunhan laitan vielä yhden kuvan kotikatuni puista, niin eiköhän tämä tässä jo olekin. Sopii olla, sillä yö on tosiaan jo reilusti lauantain puolella ja minua nukuttaa taas melkoisesti.

Yritin kotikoneen selaimella tänne blogiini, mutta selain näytti yhteyden muodostamisen epännistumista julistavan tietoruudun ikkunansa keskellä: latausvirhe. Tein monenlaisia tarkistuksia, mutta uskottava oli. Minun kotoinen internetyhteyteni on poikki. Selasin laskuja ja siellä on yli-ikäinen lasku, jota en tietenkään voinut maksaa eristäytyneellä kotikoneella.  Jouduin lähtemään ulos viileään toukokuuhun ja tallustelemaan kuvassa olevan risteyksen tienoilta ihan Hämeenkatua kolmanteen kortteliin asti. Nyt lasku on maksettu. Ehkä saan tietokoneeni verkkoon jo huomenna, ehkä vasta jonkin päivän päästä. Eipä haittaa. Löysin mukavan internetkuppilan yhdestä kuvan risteystä reunustavasta korttelista. Kiva paikka, nettiyhteys toimii, eikä kahviakaan voi moittia. Tämmöistä tämä on, Tampereen Kyttälässä asuminen: melkein kaikki palvelut ovat lähellä. Toivon yhtä hyviä olosuhteita muuallekin Tampereelle. Tai olkoon, toivon hyvää elämää kaikille! 

En mieti, kelpaako tämä valokuvani taiteeksi. Sitä sen sijaan mietin, josko tuo punainen rakennelma voisi olla nykyistä paremmin esillä. Tosin itse katson sitä aina ohikulkiessani, jos muistan valtita tätä kuvatessani käyttämäni hieman etäämmältä kulkevan reitin. Lähemmän reitin kulkijalta tuhti punaisuus jää näkemättä korkean aidan vuoksi. Jospa jossain sopivassa kohdassa olisi reilun korkuinen koroke portaineen, yhdet ylös, toiset alas. Minä kulkisin mielelläni korokkeen kautta, jos saisin pitää kaiteista kiinni. Katselisin korokkeelta rauhassa tuota jykevää, punakylläistä rakennelmaa ja sitä ylhäältä rajaavaa, alati muuttuvaa taivasnäkymää.

Hämeensillalla on neljä patsasta. Niihin voi tutustua sillalla edestakaisin kuljeskellen ja katsellen patsaita eri suunnista. Olen minä katselellut niitä muualtakin, mistä vain katseeni on niihin osunut. Kännykkäni kameralla en ole onnistunut patsaiden etäämmältä kuvaamisessa. Nämä kaksi kuvaa otin Hämeensillalta huhtikuussa eri päivinä, eri säissä ja eri kellonaikaan.

Jostain syystä tämä Kauppias on aina kiehtonut minua enemmän kuin muut Hämeensillan patsaat. Tämä näyttää jotenkin keskeneräiseltä. Ihmeellinen rinta-jalkalihas patsasihmisen oikean jalan puolella näkyy paremmin seuraavassa kuvassa (vasemmalla).

Kannattaa tutustua myös patsaiden historiaan ja tekijään Wäinö Aaltoseen, siitä viisastuu. Ainakin minä viisastuin: näissä kuvissa oleva Kauppias on todella keskeneräinen. Ehkä minä voin lopultakin lopettaa ihmisen rinta-jalkalihaksen etsimisen.