Rakennuspiirtäjän muistelmat

June 1st, 2014 by Maija Tuomaala

Jännitin ylioppilaskirjoitusten tuloksia. Niistä riippumatta halusin opiskelemaan. Kävin naapurikaupungin työnvälitystoimistossa ammatinvalinnanohjauksessa testeineen. Tuloksen pohjalta minulle suositeltiin pääkaupungista ammattikoulua, jossa oli keskikoulupohjainen rakennuspiirtäjälinja ja sinne oli kotikunnallani jonkinlainen sopimus mahdollisista opiskelijoista.

Pyrin ja pääsin kouluun. Pääsin ylioppilaaksikin, mutta en ollut hakenut yo-pohjaisiin opintoihin minnekään. Kävin kysymässä pankista opintolainaa, minkä sainkin, koska valtio oli jo siihen aikaan ryhtynyt opintolainojen takaajaksi.

Asunnon löysin notkuttuani ensin sukulaisten nurkissa ja etsittyäni jos jonkinlaisia, mutta halpoja asumuksia. Joku pariskunta oli jakanut yksiönsä pahvisermillä ja tarjosi minulle sängyn verran tilaa sen sermin takaa. Joku mummeli halusi minun tekevän käikki taloustyöt ja olemaan käytettävissä hänen apunaan, niin sitten saisin nukkua hänen sänkynsä toisella puoliskolla. Joku pukumies tarjosi ihan kivaa yksiötä kohtuu vuokralla, jos hän saa yöpyä siellä myös kaupungissa käydessään ja alennusta vuokraan saisi maksamalla osan luonnossa. Jotkut asunnot olivat liian kalliita, jotkut ehtivät mennä.

Lopulta löytyi huone karjalaisperheen alivuokralaisena ja vaikka ovea ei saanut lukkoon, otin huoneen. Joskus myöhemmin jouduinkin sitten lykkäämään sängyn ja pöydän ovea pönkittämään, kun perhe pakeni humalaista maalaisserkkuaan kertomatta minulle, mutta kertoen minusta sille humalavieraalle. Poliisi hänet sitten haki ja rauha palasi asuntoon.

Bussilla kuljin ja kävelyä oli pysäkiltä kämpille ja toisessa suunnassa pysäkiltä koululle ihan kivasti, niin että kunto säilyi. Sukulaiset hakivat minut erilaisiin rientoihin ja vierailuille. Koulukavereiden kanssa kävin kahvilla päivällä kahvilassa ja koulun jälkeen ravintolassa. Koululta sain kulttuuririentolippuja, joten teatterissa tuli käytyä usein ja yleensä yksin.

Koulu sujui hyvin ja olin luokkani paras. Eipä siellä muita lukion käyneitä ollutkaan. Miksi olisikaan, kun keskikoulupohja riitti. Koulussa oli pääasiassa poikia ja miehiä kiinnostavia aloja, eikä tyttöjä ja naisia ollut kuin tässä rakennuspiirtäjäkoulutuksessa. Oli luokallamme sentään yksi nuori mies. Opettajat olivat miehiä, jotka veivät meitä omien alojensa tehtaisiin ja laitoiksiin opintokäynneille. Noista ajoista lähtien olen yhdistänyt melun, tulen ja valssin toisiinsa, sillä niitä oli valssaamossa.

Muutaman kuukauden koulunkäynnin jälkeen opinnot olivat niin pitkällä, että minä pääsin ilta- ja viikonlopputöihin yhteen arkkitehtitoimistoon. Niihin aikoihin käytin aikaani myös koulutuspaikkahakuihin. Pyrin arkkitehtioppiin ja pääsin. Pyrin yliopistoon ja pääsin. Pyrin teatterikouluun ja katkaisin jalkani, enkä voinut jatkaa pääsykokeita loppuun.

Kesä kului rakennuspiirtäjänä. Työkaverit olivat toimistovirkailijaa lukuunottamatta miehiä. Nuoret miehet härnäsivät ja harrastivat ehdotuksia. Vanhemmat miehet keskustelivat asiallisesti. Omistaja olisi halunnut minut firmaan pysyvästi, arkkitehtiopintojen ohellakin ja samalla olisin voinut antaa hänen pojalleen opastusta alalle, sillä kaveri ei ollut yhtä kärryillä alasta kuin minä. Perillisenä hänen olisi kuitenkin ollut hyvä päästä hankkimaan pätevöittävä koulutus.

Työpaikallani oli myös toisenlaista suhtautumista minuun ja tulevaisuuteeni.  Firman omistajan veli, joka oli myös työkaverini ja apulaisjohtaja kannusti minua kuuntelemaan itseäni ratkaisua miettiessäni. Keskustelimme uravalinnoista paljon. Hän sanoi itsekin aikanaan halunneensa humanistiksi, mutta oli käytännön syistä hankkinut teknisen koulutuksen ja päätynyt tähän firmaan, josta oli jo kohta jäämässä eläkkeellekin. Hän oli alalla koko aikuissen työikänsä, minä taas opintoineni ja kesätöineni tuon yhden vuoden.

Hankittu ammatti antoi itseluottamusta, vaikka halusinkin vaihtaa alaa. Aloitin syksyllä uudet opinnot uudella paikkakunnalla, taas aluksi vailla asuntoa, mutta mieli tulevaisuuden toiveita tulvillaan. Sitä tulevaisuudesta olen nyt elänyt nelisenkymmentä vuotta ja toivottavasti vuosia ja vuosikymmeniä on vielä jäljelläkin. Työvuosiakin voisi olla, jos työnhakuni tärppäävät. Eihän työllistymiseen tarvita kuin yksi avoin työpaikka, johon tulee hyväksytyksi.

Kesätyö kutomossa yli 40 vuotta sitten

April 29th, 2014 by Maija Tuomaala

Etsin kesätöitä lähikaupungin sijasta naapurikaupungista, koska sieltä oli luvattu vinttipeti viimeistelemättömältä ullakolta käyttööni, kunhan autan emäntää vapaa-aikoinani. Majapaikka oli kaupungin rajalla, joten se oli kaukana myös viereisen kunnan taajamista ja kirkonkylästä. Lepo- ja vapaa-aika oli näin järjestyksestä. Työmatkat maksaisin palkallani, ja vipin ensimmäistä kuukautta varten myös.

Työvoimatoimistosta löytyi siihen aikaan koululaisille avoimia työpaikkoja ihan normaleeilta työmarkkinoilta. Otin osoitteita muistiin ja kävelin ensimmäiseen kohteeseen, koska niin siinä firmassa haluttiin. Siis niin, että mennään työpaikalle näytille ja samalla nähdään työtehtävät, kokeillaan niitä ja jäädään töihin, jos lähipomo hyväksyy. Hyväksyihän hän, enkä sitten muita paikkoja katsastanutkaan. Tämä oli ihan pysäkkini vieressä.

Kutomo valmisti pääasiassa käsineitä armeijalle, harmaita, sormien kärjistä avoimia paksuja talvisormikkaita. Niitä minä kudoin kolme kuukautta kutomakoneella, jonka käytön opettelin ensin ja aikaa myöten myös lankojen virittelyn. Bussimatkoilla ja unessa näin harmaita silmukkarivejä. Niin sanoivat vakituisetkin työntekijät näkevänsä.

Palkka oli sen ajan minimipalkka urakkatyölle. Urakkapalkka kasvoi vauhdin kasvaessa, mutta sateisen kesän ja ullakkounien vuoksi niveliäni särki jatkuvasti ja tietysti uudenlainen työ koetteli lihaksiani. Yleensä sain tehtyä niin paljon tulosta päivässä, että minua ei irtisanottu ja sain sen peruspalkan, joskus vähän ylikin, kun oli lämpimiä päiviä pitempään. Matkat majoitukseen olivat silloin kevyitä, mutta sadeaikojen jatkuessa todella tuskallisia nivel- ja ristiselkäkipujen vuoksi.

Lasten ja kasvimaan hoitaminen sekä tiskaaminen olivat töitä, joissa autoin iltaisin ja viikonloppuisin, joten kotiäiti sai vähän omaakin aikaa. Pikkutytöt olivat kivoja ja leikin heidän kanssaan mielelläni. Kasvimaa kasvoi itsekseen sateiden aikaan, vaati kitkemistä sään kuivuttua ja vettä kuivien, lämpimien päivien jatkuessa. Näissä hommissa tytötkin olivat mukana. Perheen isä muistaakseni kalasti tai teki vuokratilan muita hommia.

Kesän lopulla ostin itselleni työpaikan toisesta toimipisteestä alennuksella lakkanailontakin ja kotiin ruoka- ja kahviastiaston, koska kömpelönä liikkujana olin aiemmin rikkonut astioita. Kun olin nuuka, kesäpalkka riitti taskurahoiksi koulukavereiden kanssa kahviloissa koulun jälkeen istuskellessa ja muiden kavereiden kanssa viikonloppuisin harrastuksissa liikkuessa.

Keväällä palkka oli käytetty. Lopulta myös harmaat silmukkarivit ja putoavien silmukoiden metsästys katosivat unistani.

Nyt olen niin Fenix-lintua, että ihan.

April 26th, 2014 by Maija Tuomaala

 

“Kiitos kiinnostuksesta teille kaikille yli sadalle hakijalle. Valituksi tuli henkilö, joka on hoitanut pitkään vastaavia tehtäviä…” Niinhän se on. Jos joku löytää hyvän työuran, jossa voi vaudissa siirtyä eteenpäin ja tarvittaessa uuteenkin pestiin, niin kukapa siitä voisi häntä moittia. Joskus työnhakijana vaan toivoo, että osuisi olemaan se, joka valitaan ja sitten toivoo, että työnantaja pysyisi varoissaan ja pystyisi pitämään minut töissä.

Maija Tuomaala

Meitsie

 

Työttömyyteen ei saisi sopeutua, vaan pitää koko ajan haluta ja pyrkiä työhön. Pettymyksiin, niihin “et tullut valituksi, mutta kiitos kiinnostuksesta” vastauksiin muun muassa, kuitenkin pitää sopeutua, sillä ne kuuluvat asiaan.

Yhden avoimen työpaikan vetoisuus on vain yksi työntekijä siihen hommaan. Muut eivät enää mahdu, koska paikka ei enää ole avoin. Jos kuitenkin sopeutuu työttömyyteen, eikä hae töitä, on yhteiskunnan kannalta sopeutumaton. Jos ei sopeudu pettymyksiin työtä turhaan hakiessaan on silloinkin yhteiskunnan kannalta sopeutumaton. Sopeudun – kiltti kun olen – jatkuvasti hakemaan avoimiin työpaikkoihin ja ryhdikkäästi kestämään kaikki “valintamme ei valitettavasti osunut sinun kohdallesi” -vastaukset.

Palan antaumuksen tulessa jokaisessa työnhaussani. Jokaisen saamani kieltävän vastauksen jälkeen nousen uljaana tuhkasta kuin Fenix-lintu. Tämäkin on ihmisen osa.

Mielin työtä!

March 30th, 2014 by Maija Tuomaala

Mieleni tekee päästä töihin taas. Työ ihmisten parissa arjen areenoilla, mutta enimmäkseen toimistossa yksin ja ihmisten kanssa ihmisiä varten kiinnostaa. Jos pitää liikkua paljon, toivon kävelymaastoilta tasaisuutta ja kerroksissa hissiä, mutta silloin tällöin voin nykykunnollani käyttää portaitakin.

Pisimpään olen työskennellyt tutkijana Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa eli pätkätöissä valtion palveluksessa. Olen myös toiminut määräaikaisena toiminnanjohtajana kolmannella sektrorilla pari vuotta ja toisen mokoman yksilövalmentajana sosiaaliseen työllistämiseen ja kierrätykseen keskittyneessä yhdistyksessä. Yrityspuolellä olen toiminut lukion ja yliopiston lomilla tuotantolaitoksissa (kutomo, olutpanimo), kaupallisella alalla (jäätelökioski, konditoriakahvilat, matkailuravintola) sekä rakennuspiirtäjänä arkkitehtitoimistossa. Olen opettanut Jyväskylässä ja sen ympäristökunnissa ja toiminut sosiaaliohjaajana Helsingissä kuntasektorilla.

Olen maaseututyöläisperheestä kotoisin, maisteri ja maisterin äiti. Viimeisin työpaikkani oli “toistaiseksi”, mutta firman konkurssi vei työni. Työtä voisin yhä tehdä eläkeikään asti, siis useamman vuoden vielä. sillä olen vasta 61-vuotias. Vuosaaren TE-toimisto välittää työpanostani, mistä sille kiitos jo etukäteen ja menestyksen toivotuksia minun työllistämiseeni.

Peukutan työllistymistäni, vaikka tällä kertaa ensimmäisen työttömän kuukauden hakuni eivät ole tuottaneet kuin ystävällisiä kiitoksia kiinnostuksesta työpaikkoja kohtaan. Olenkin kiinnostunut työpaikoista, jostain yhdestä työpaikasta minua varten.

Viime kesän muistoja!

March 30th, 2014 by Maija Tuomaala
Pihan vieren kanavalla.

sorsat

Heinäsorsatkin ovat sinisorsia.

September 1st, 2013 by Maija Tuomaala

Minä luulin, että heinäsorsat ovat omaa sorsalajiaan, mutta eivät ne ole. Sinisorsia ne ovat. Sinipäisten sinisorsaurosten tavoin sinipeilisiipisiä ruskeankirjavia sinisorsanaaraita. Jospa nyt muistaisin tämän edes jonkin aikaa.

WP_20130831_011

Kun alkaa tuntua

July 31st, 2013 by Maija Tuomaala

Jonain päivänä äskettäin minusta alkoi tuntua siltä, että olen rakastunut. Oikeastaan kyse oli pikemminkin siitä, että olen pitkästä aikaa saanut tuntea rakkauden lämpöä ympärilläni ja itsessäni, vaikka olen ollut itsekseni yksinäni tai seuratta muiden ihmisten joukossa. Olo on ollut miellyttävän lämmin ja makoisa, kiintymykseen kiedottu. Toivottavasti tämä on kestävää kehtitystä. On niin suloista, kun mielihyvä alkaa tuntua arjen aherruksessa, yöunien seikkailuissa, ihmisten kohtaamisissa ja odotuksessa. Kun alkaa tuntua siltä, että jotain on tapahtumassa, jotain hyvää.

Kuin veden kuultoa.

Kahvitauko

May 6th, 2013 by Maija Tuomaala

Työpaikalla arvostan kahvitaukoa. Noudan sen kunniaksi mukillisen kahvia työni ääreen ja jatkan ahertamista. Nyt pälkähti mieleeni, että voisin kertoa kahvitauosta lyhyesti sinullekin ja teenkin tässä niin. Juon samalla siemauksia kahvistani. Vain näin voin rauhoittaa tauon kahvista nauttimista varten. En siis pidä taukoa kahvin nautiskelusta vaan työn hurmasta. Lopuksi vielä siemaus kahvia ja eikös vain taas käynyt niin, että tauko työn lomassa maistui ihan kahvilta.

Kahvihetki

December 3rd, 2012 by Maija Tuomaala

Olen ollut ahkera tänään, ja tässä työssä olen jo ahkeroinut yli kuukauden yksilövalmentajana. Edellisessä työpaikassa hääräilin sosiaaliohjaajana kahdeksan kuukautta. Kivaa oli silloin ja kivaa on nytkin. Lisäksi juon juurikin nämä minuutit kahvia. Ja kirjoitan tätä tekstiä. Kohta aherran, mutta tilkkanen mustaa, sokeritonta kahvia maistuu vielä.

Velvoitetyöllistettävä

November 25th, 2011 by Maija Tuomaala


Kävin tänään taidenäyttelyssä ja avarruin. Kävin tänään kahvilassa ja tulin kylläiseksi. Kävin tänään kaupassa ja istahdin sen jälkeen penkille vastatakseni puheluun. Soittaja kertoi saaneensa työvoimatoimistosta tehtäväkseen kohdata minut sosiaaliohjaajan (vai mikähän se titteli on, oli hälyistä ja kuuloni on heikentynyt) ominaisuudessa, sillä minä olen velvoitetyöllistettävä. Hyvä on. Tapaamme ensi viikolla Sörnäisissä hänen toimistossaan. Saan silloin tietää enemmän.