Archive for the ‘Minä’ Category

Näihin aikoihin 1952

Sunday, July 6th, 2008

Sinä vuonna, jona koko maailma katseli Suomeen Armi Kuuselan päädyttyä Miss Universumiksi ja olympialaisten Suomeen, minäkin tulin tänne. Aloitin ihan alusta ensin äitini suojassa. Sitten suvisena sunnuntaina äitini kahvitellessa ja rupatellessa kylän naisten kanssa keittiössä minä ilmoitin kertoman mukaan ensimmmäisen itsenäistymisen aikeeni, syntymispyrkimyksen. Äiti piipahti viereiseen ikkunattomaan kammariin mummoni kanssa. Isäni äiti toimi tuohon aikaan yleisemminkin itseoppineena kätilönä. Synnytys oli kuulemma helppo ja nopea. Silti minulla oli “Kuoleman kintaat”, sinistyneet kädet, joista mummoni ennusti minulle vaikeaa elämää. Rukouksin ja hieroen hän niitä hoiti ja nopean toipumisen vuoksi sain toisen ennustuksen, jonka mukaan kärsimykset päättyvät aikanaan ja loppua kohti elämäni laatu paranee. En kommentoi. Täytin juuri 56 vuotta. Laitan tähän kuvaksi uudelleen synnyinkotini kuvan. Synnyinkammarini on kuvassa mökkeröisen oikeanpuoleisessa päädyssä.

Seinäkukkasen omasta navasta

Thursday, July 3rd, 2008

Sitä minä vaan, että sappikivikohtauksien kouristelun yhteydessä ovat navan leikkausompeleet auenneet. Kunhan käyn kivistä magneettikuvauksessa tämän kuun lopussa ja neuvottelen kirurgin kanssa ensi kuun alussa, saattaa lopputuloksena olla sappikivien poiston lisäksi myös navan korjaaminen. Tämän lähempänä oman navan ympärillä pyörimistä juttuni tuskin voisi olla. Toki odottelen viimeistä lomapäivää (p.o. työttömyyspäivää) eli sunnuntaita ja ensimmäistä päivääni palkkatuella palkattuna Tampereen yliopiston Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksen tutkimusamanuenssina. Realistinen optimisti kun olen, niin ounastelen paluuta tutkijaksi, filosofiksi menneiden vuosikymmenien tapaan. Muut optimistiset haaveeni ovat pääteltävissä ihmissuhteitteni reaalitilannetta konkretisoivasta kuvasta.  Seinäkukkasen kuvassa on Särkynyt sydän. Optimisti?

Jonoon

Tuesday, June 24th, 2008

Olin vähän kipeä Hatanpäälle lähtemisen ajan koittaessa, joten tilasin taksin. Oli taksikyydistä sekin hyöty, että en kastunut runsaasta ylhäältä alaspäin suuntautuneesta veden valunnasta (sateesta) huolimatta. Taksikuski olisi halunnut jättää minut Päiväkirurgian ovelle, mutta minä otin koko rahalla vielä joitain metrejä ja pääsin Kantasairaalan oven luo. En juurikaan kastunut. Neuvontahenkilö antoi hyvät reittiohjeet ilmoittautumishenkilön luo ja hän taas kirurgin oven tienoille odottelemaan. Matka oli mutkikas, joten neuvojien kiittäminen on aiheellista: kiitos! Kirurgi oli ajoissa ja ystävällinen. Kuvista, oireista, kipukokemusteni laadusta ja labratuloksista hän päätteli, että leikkaukseen ei voida edetä ilman magneettikuvausta. Siihen on kuukauden jono, sanoi hoitaja ja laittoi minut jonoon. Kun saan kutsun, varaan uuden kirurgiajan mahdollisimman lähelle magneettikuvausajan jälkeen. Kuvaus on Hatanpäässä, joten voin samalla käydä siellä labrassa. Kirurgin tapaamisen jälkeen pääsen sitten muutamassa päivässa leikkaukseen. Jos kaikki sujuu hyvin, olen tuosta parin viikon kuluttua kunnossa. Varsinkin, jos ei uusia kiviä muodostu. Onneksi lääkitykseni on kohdallaan, vaikka tosin pillereiden napsiminen tuntuukin kiusalliselta. Kipu on kuitenkin niin kovaa, että nielen lääkkeeni suuremmin narisematta. Kirurgi muistuttikin, että mikäli kipu tuntuu lääkkeistä huolimatta joskus tosi kovana, on syytä hakeutua heti päivystykseen. Menin Päiväkirurgian osastolta terveysaseman kahvioon syömään, sillä edellinen ateria oli parinkymmenen tunnin takana. Samalla pidin sadetta, joka taukosi mukavasti bussille lähtiessäni. Kuva on bussipysäkiltä Hatanpään terveysaseman suuntaan.

Kivistä(ä)

Tuesday, June 24th, 2008

Mieleni on keskittynyt nyt kivistämiseen. Menen kirurgin vastaanotolle. En tiedä, mitä kivistäville sappikivilleni tehdään. Ehkä tutkitaan vielä. Ehkä poistetaan jo. Muutamien tuntien kuluttua tämän pohdiskelun aiheuttanut ongelma on ratkennut ja tiedän, mitä kirurgisella poliklinikalla on kivilleni tehty. Näin jännittävällä hetkellä aatokset kulkevat elämää pitkin edestakaisin. Laitan tähän kiinnekohdaksi synnyinkotini kuvan. Mökki taitaa olla vielä olemassa, mutta ei keittiön ja kammarin asuntona, vaan nykyisten omistajien piharakennuksena.

Mielessäni loistaa nyt aurinko

Thursday, June 12th, 2008

Tämä kuva on viime viikon lämpimien ja aurinkoisten päivien satoa, mutta sopii tunnelmaani juuri nyt. Olen nimittäin onnellinen, iloinen ja mieli täynnä auringonpaistetta ja lintujen liverrystä. Olen saanut työpaikan! Joitain hienosäätöä on vielä työtehtävien, nimikkeen, palkan ja aloituspäivän suhteen, mutta mitäpä pienistä. Hipheijjaa!

Kivet tuovat nyt kipua – ja teeveestä näkyvä lätkämatsi.

Monday, May 12th, 2008

Tänään en ole ollut ollenkaan innoissani tai iloissani. Sappikivet ovat aiheuttaneen äkläkkää kivistystä. Nyt on jo parempi olo, mutta johan maanantai on puolen tunnin päässä puolesta yöstä. Vielä on maanantai, mutta ei aikaakaan, niin ollaan tiistaissa. Lieventävänä asianhaarana tässä on se, että teeveestä tulee Kanada-Suomi jääkiekko-ottelu. Juuri katkesi mailan varsi ja suomalaispelaaja puolusti mailatta. Ihan niin kuin itse olisin nyt elämän pelikentillä tylsillä luistimilla, poikkinaisella mailalla ja muiden suomalaisten tapaan päästän maailman lämäisemät kiekot maaliin. Vertaus ontuu hieman, mutta Kanada johtaa nyt juuri 3-1 ja minä olen elämäni pelikentillä suunnilleen saman verran tappiolla. Minun pelini jatkuu toivottavasti kauemmin kuin tuo meneillään oleva televisioitava peli. Kuvaksi sopinee Keskustorin kaltevan pinnan kiveys, jolle innokkaat tamperelaiset vapaa-ajanluistelijat tahtovat jouluksi tekojään. Minnehän sen sinne saisi, sileän jään vinon kivipinnan päälle?

Katselin unen hakemisista

Saturday, April 26th, 2008

Hain unessa työtä ja haastattelun sekä taidonnäytteen jälkeen sain sen. Ainoastaan pituushyppytaitoani epäiltiin. En itsekään oikein uskonut pääseväni vaaditun 1,1 metrin tulokseen, mutta sitten muistin osaavani lentää. Lensin aika matalalla, mutta se riitti ja pääsin töihin. Minä opetin isossa, vanhassa, monikerroksisessa koulurakennuksessa jonkin vaihtoehtopedagogiikan mukaisesti yhdelle luokalle kaikkia sen oppiaineita. Oppiaineittain eriytettyjen luokkahuoneiden löytäminen tuotti vaikeuksia, mutta onneksi oppilailla oli tuntien alussa aina joku muu opettaja käynnistämässä tunnin. Jouduin kysymään lukujärjestyksen oppilailta, koska koulussa ei ollut uudelle opettajalle mitään työnohjausta. Jotenkin se harmitti minua suunnattomasti.

Unen päivän päätyttyä kuvittelin pääseväni lepäämään, mutta edessä olikin asunnon hakeminen. Päädyin lopultajonnekin joukkomajoitukseen. Siellä minä pyysin kämppäkaverikseni Sinut Ystäväni . Tulit, mutta et pitänyt valmistamastani ruuasta, riisisoijarouhekeitoksesta, jota itse söin mielelläni uniyön tullen. Jouduin valmistelemaan yöllä seuraavan päivän töitä ja vasta lähellä aamua huomasin, että olisin halunnut viettää yön vieressäsi. Unessa söin aamupalaksi loput illaksi valmistamastani ruuasta. Siinä vaiheessa olin tyytyväinen siihen, että en ehtinyt viereesi nukkumaan, sillä huomasin tietyssä sormessasi kultaisen sormuksen. Kun lähdimme kumpikin tahoillemme, näytit itsekin sormustasi. Nyökkäsin sinulle huomanneeni ja mietin itsekseni, että olisi minun tietenkin pitänyt arvata noin suositun ja ihanan miehen olevan varattu.

Herättyäni oikeasti mietin, mahdatko tosiaan olla oikeastikin jonkun muun mies, Ystävä hyvä. Silloin haaveeni ovat olleet tuulesta temmattuja ja levänneet tyhjän päällä. Myös unen työpaikka tuntui valveilla hämmentävältä.

Sappikivet kuin hiekkaa

Friday, April 25th, 2008

Kävin aamulla Kaupin sairaalassa. Ylävatsan kuvaantaminen paljasti sappikivet, muodoltaan ja määrältäänkin kuin hiekkaa. (Samalla löytyi munuaisista hankalan näköistä arpikudosta ilmeisesti viime kesäisen munuaisaltaan tulehduksen jäljiltä.) Jää nähtäväksi, poistetaanko kivinen sappirakkoni lähiaikoina vai hamassa tulevaisuudessa. Tunnen olevani jonkinlaisessa murrostilassa, jossa näkyy jo jotain näköalan tapaistakin.

Moi!

Sunday, April 6th, 2008

Jos olet tamperelainen Pirkanmaan Osuuskaupan jäsen, suosittelen äänestämään edustajistoon itseäni.

Näissä POK-vaaleissa numeroni on 95.

Hyvää huhtikuun jatkoa kaikille!

Maija toimistossa

Omalääkärin vastaanotolla

Monday, March 10th, 2008

Minä kävin tänään omalääkärin vastaanotolla Pihlajalinnassa, ostopalveluterveysasemalla. Ilmoittautumisen jälkeen tapasin heti omahoitajan. Siirryin suoraan hänen huoneestaan omalääkärin vastaanottohuoneeseen.

Keskustelimme omalääkärin kanssa aluksi viime viikkoisten laboratoriotutkimusten tuloksista. Kilpirauhaslääkitys on nyt kohdallaan, ja sen ja kilpirauhasreppanani yhteistoiminnan sujumisen seuranta jatkuu. Verensokerin arvoista päätellen en olekaan ihan diabeetikko, vaan yhä vasta sillä hilkulla: syömättömän yön jälkeiset arvot ovat nyt kohtuullisia, mutta syksyisen sokerirasitustestin jälkeen arvot olivat diabeettiset.

Ruokavalio (josta ei synny sokerirasitusta), liikunta ja kehoni keventäminen riittänevät vähentämään haimaparkani rasitusta sen yrittäessä pärjätä insuliinituotannollaan sokerin käsittelytyössä. Makeuteni vähenee siis entisestään, sillä maitosokeria olen vältellyt jo 35 vuotta.

Vatsakivuista keskustelimme tutkimuksen ja sairauskertomukseni pohjalta. Kipuja on ollut pari vuotta. Ne alkoivat vaivata jo ennen kilpirauhastulehdusta eli suunnilleen pari vuotta sitten. Kivun vimma ja kohtausten uusiutumistiheys ovat kasvaneet ajan myötä. Lieneekö sapessani kiviä niin kuin oli äitivainaalla näissä ijissä? Tai onko loppukesäinen munuaisaltaan tulehdus uusimassa?

Omahoitaja soittaa minulle jatkotutkimusajoista, kunhan saa niitä sovittua. Minä sain mukaani reseptin, jolla hankin apteekista lääkettä pahimpien vatsakipukohtauksien taltuttamiseen ja ehkä jopa (ja toivottavastikin) vähitellen kipukohtausten synnyn ehkäisemiseen.

Yritän myös sovittaa ruokavaliotani tukemaan haimaparan lisäksi vatsaressukkaanikin.

Heti on helpompi olla, kun omalääkäri ja -hoitaja ottavat vaivani vakavasti. Yhtä hyvää palvelua toivon kaikille muillekin vaivaisille.