Archive for the ‘Tampere’ Category

Kabinettiin ja kaupungille

Wednesday, October 22nd, 2008

Linnareissu on tältä päivältä valmis ja muut riennot odottavat. Matka Orvokki-kabinettiin noin tunniksi kuuluu vihreänä tamperelaisena nauttimani luottamuksen piiriin, eikä Kadunnimitoimikunnan jäsenyyttä voi kuin kiitellä. Tampereen alueellinen tuntemus on nimeämisehdotuksista kokoustaessa kasvanut ja kotikaupungin tuttuus laidasta laitaan tuntuu – etten sanoisi “ihanalta, ja sanonkin – ihanalta. Kokous on ihan Virastotalolla, joten siitä on kepeää kipaista Keskustorille keskustelemaan tampelaisten ja muidenkin kanssa kaikkia osapuolia kiinnostavista kysymyksistä eli Tampereen ja tamperelaisten kestävästi kehittyvästä hyvinvoinnista. Olen vihreitten vaalimökillä 15.45-18.15 tänään ja perjantaina. Jutellaan, kun tavataan!

Linnareissu

Tuesday, September 16th, 2008

Minulla on meneillään kuuden kuukauden Linnareissu. Työpaikka on kuutiomaisen rakennuksen kuudennessa kerroksessa. Alemmissa kerroksissa majailee kirjasto, psykologia ja paljon muuta. Minun Linnakokemukseni syntyy Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksella tutkimusamanuenssina. Pätkätyöläisen keskipitkä pestihän tämä on, puoli vuotta. Sisällöistä saattaa tulla puhe joskus toiste.

Kaunista, mutta missä?

Monday, September 15th, 2008

Menneen kesän ja onnellisesti poistettujen sappikivien muistoksi katselin kaunista maisemakuvaa. En oikeastaan mitenkään tohdi uskoa, että kuva on otettu kaupungissa. Muistaakseni kuitenkin tiedän, missä otin kuvan. Oletettavasti muistan oikein. Palasin silloin kävellen monenmoisista laboratorio- ynnä muissa tutkimuksista, joissa kävin sillä kertaa niin köyhänä, että vain menomatkaan oli varaa bussitse. Kerron joskus toiste, mistä kuva on. Vai kerrotko Sinä?

Tyhjää, täynnä

Saturday, September 6th, 2008

Hoidin nyt perjantaina asioitani kaupungilla joissain toimistoissa. Jotkut asiat hoituivat jonottamatta, tosin paikoin jonotin, mutta silloinkin asiani hoituivat. Sikäli hyvä päivä. Kävin päivän mittaan pari kertaa välipalalla katukahviloissa. Ensimmäinen oli kauppakeskuksen sisäaukiolla ja jälkimmäinen torilla, eli eipä kumpikaan ollut kadulla.

Hämeenkadun jalkakäytäville on maalattu mielenkiintoisia valkoisia viivoja. Jalankulkijat selvästi väistivät niiden rajaamaa aluetta. Ainakin tällä reissullani tekemäni havainnot puhuivat kokeilun onnistumisen puolesta. Pyöräilijät sujahtelivat kaistallaan rauhallisesti, mutta nopeammin kuin hidas kännykän kamera ehti napata kuvan. Kuvaan jäivät jalankulkijat, joita ohi kiiruhtaneet pyöräilijät eivät näytä hetkahduttaneen suuntaan tai toiseen.

Minä kuitenkin mietin, minne väki pyöräili. Siihen en saanut vastausta, mutta löysin kotini läheltä kävelykadun varrelta varsin runsaan polkupyörien rivistön. Sitä katsellessa oli helppo ymmärtää, miksi pyörätiet ja -kaistat tosiaan ovat keskustassakin tarpeen. Miten muuten näiden kaikkien pyörien ajajat olisivat päässeet tänne asioimaan? Minä asun tässä lähellä, joten voin hyvin kävellä. Käveleminen onnistuu mainiosti myös Hämeenkadun pyöräilykaistojen vierellä.

Huomasin siinä polkupyöriä ihaillessani, että niiden vieressä könötti sadekuuroista piittaamatta myyntikoju syksyn satoa pursuavine pöytineen. Kauniita keltaisia sieniä oli tarjolla paljon, mutta valitsin kuitenkin punertavat marjat ja punaiset tomaatiti siitä vierestä. Muinaisessa nuoruudessani söin karviaisia suoraan kotoisista pensaista, mutta nyttemmin päädyn syksy toisensa jälkeen noutamaan satunnaiset karviaiseni torilta tai, kuten nyt kävelykadun myyntikojusta.

Jotain sienimäistä

Thursday, September 4th, 2008

Minä en ole olemukseltani mikään sienten poimija. Joskus kuitenkin syön sienisalaattia. Toisinaan havaitsen sieniä niin kuin mitä tahansa muutakin ympäristössäni olevaa. Sieniä on mielyttävää katsella. Katselen mielelläni myös sienten kuvia. Siksi kuvaan sieniä, jos ne kohdalle sattuvat. Kuvaan niitä silmäin iloksi.

Minä arvelin, että keskiöstään lahonneessa kannossa olisi sieniä. Jotain sienikasvua siellä näkyi, mutta myös jotain pörriäisiä. Ehkä se sienimäisyys onkin mehiläisten tai muun surisevan siivekkään parven kennostoa, eikä sientä.

Kannon lähistöllä nurmikolla kasvai sienirykelmä. Mielen sopukoista nousi kuva, jossa pilviin tuijottava kävelijä astuu tuollaisen sienestön päälle, liukastuu ja kellahtaa takalistolleen. En muista tuollaista tapausta nähneeni. Varoin kuitenkin askeleitani nurmimatkan, etten toteuttaisi mielikuvaani.

Toisaalla, mutta ei kuitenkaan sataa metriä kauempana äskeisten sienten luota, luulin löytäneeni linnunmunia täynnä olevan pesän. Mitä vielä. Kyseessä oli pullukoiden, koristeellisten sienten rykelmä. Tällä kertaa mieleeni heräsi muisto lapsista tallomassa munanmuotoisia sieniä, jotka tussahtelivat ja pölisivät haljetessaan. Tälläisiäköhän ne sienet olivat? Muoto ainakin on samantapainen, mutta nämä tämän kävelyretken sienet ovat jotenkin tuoreemman ja kauniimman näköisiä kuin ne muistojeni “savupommit”.

Nurmelta saattaa löytyä myös jotain sinne tuotua, joka jököttää paikallaan kantojen ja sienten tavoin, mutta kivimäisemmin ja olematta kiviä. Minä löysin nurmikolta veistoksia kokonaisen näyttelyn verran. Kiehtovat möykyt herättivät jotain hämäriä muistikuvia muinaisista palvontapaikoista tai oikeastaan niiden kuvista jossain koulukirjassa. Vielä voimakkaammin veistokset tuntuivat kutsuvan väsynyttä kävelijää istuutumaan. Kunnioituksesta taideteoksia kohtaan istuuduin muualle.

Lintuhavaintoja, luulisin

Tuesday, September 2nd, 2008

Kun nyt tämä yksi kaksijalkainen seisoo lammen rannalla tarpeeksi kauan aloillaan, voi toinen kaksijalkainen kömpiä lammesta siihen myös. Itseäni pidän ihmisenä ja seuralaiseni arvelen olevan heinäsorsa. Rauhallisesti vain siinä seisoskellaan, vissiin muina naisihmisinä ja naarassorsina.

Tässä lammessa uiskentelee enemmänkin lintuja. Ne ovat kai vesilintuja, vai mitä? Entä, sanotaanko uivaa sorsajoukketta laumaksi, katraaksi tai ehkä parveksi? Nämä näyttävät seurueelta, eivät poikueelta. Jotkut tämän lintuseurueen olennoista näyttävät heinä- tai sinisorsilta. Oikeastaan suurin osa noista uimareista on varsin sorsanoloisia, mutta joukossa on muunkin näköisiä lintuja. Musta valkokaulalintu pujahti jonnekin piiloon.

Korkeitten vihreiden vesiruokojen, -heinien, -kasvien suojaamassa poukamassa musta vesilintu, jolla on valkea kaulanalus ja sinertävää tummuutta hohtava pää, näyttää peilaavan itseään. Löysinköhän sen piiloon uineen mustavalkolinnun? Olisiko tavi? Se toisella rannalla piiloutunut lintu taisi ainakin olla tavi. Ehkä näitäkin lintuja on lammessa useampia. Tämän linnun peilauspuuhat jatkuvat keskittyneesti, minusta piittaamatta. Ehkä tämä ei sentään peilaa, vaan vain vaanii saalista.

Rantavedessä ihan äskeisen linnun lähistöllä uiskentelee ainakin kaksi muuta lintua. Voisivat olla sorsa ja tavi. Vaikea veden pinnalla aloillaan kelluilevia lintuja on silloin tunnistaa, kun ne puuhaavat omiaan päät veden alla. Mitä lintuja ovatkaan, niin näyttävät poikenneen lampilahden pohjukkaan poimimaan vedestä syötävää.

Sairaalassa Ruusutarhan vieressä

Sunday, August 31st, 2008

Vietin viime viikolla jonkin aikaa Hatanpään sairaalassa. Sitä ennen olen käynyt siellä tänä kesänä tuota käyntiä varten joitain kertoja tutkimuksissa ja keskustelemassa tutkimusten tuloksista. Vuosien mittaan olen asioinut tämän saman sairaalan ja terveysaseman eri toimipisteissä, joihin löytää helposti seuraamalla viitoitusta.

Maanantaina minä kuljeskelin mietteissäni sairaalan lähistöllä ja muistin Ruusutarhan. Kävin siellä kävelemässä. Samalla pohdin pitkän tovin suhdettani sappikiviini, joista halusin eroon. Sitäkin mietin, miten sappirakkoni tuossa erossa käy. Operoinnin jälkeen se olisi irrallaan minusta ja ehkä yhä sappikivien suojana. Mietteiden lomassa napsin kuvia eri puolilta Ruusutarhaa ja Arboretumistakin, joka on siinä vierellä.

Eivät nämä ruusut kuitenkaan näkyneet sairaalahuoneeni ikkunasta. Sairasvuoteessa maatessani ikkunamaisemani oli  harmaa pilvipeitteinen taivas. Sitten myöhemmin, kun jo pystyin urotekoihin ja halusin seisoskella ikkunan ääressä, näin sairaalan rakennustyömaan, siis ihan niin kuin näin Linnassa kesäisen työhuoneeni ikkunasta yliopiston rakennustyömaan. Rakentamisen äänet rauhoittivat tuttuudellaan.

Kerrostalolta se vielä keskeneräinen siipi näyttää, jota katselin potilashuoneesta pahimpien kipujen loppumista ja kotiinpääsyä odotellessani.Minulla on vatsassani neljän reiän paikkausjäljet. Yksi noista tähystysleikkausta varten tehdyistä rei’istä oli napani kohdalla. Siksi ystävällinen kirurgi kursi kokoon myös kipukouristusten aikana muodostuneen napatyräni. Niin hän kertoi vähän ennen poistumistani. Hän kertoi senkin, että sappirakko kivineen lähetettiin patologille.

En lähtenyt sairaalasta bussilla, joten tämä pysäkillä odottajalle avautuva maisema, henkilöautojen parkkipaikka, ei jäänyt viimeiseksi näkymäkseni tällä kertaa. Lähdin pääoven eteen tilaamallani ja omasta kukkarostani maksamallani taksilla. Taksin valitsin siksi, että en kastuisi kävellessäni bussille ja sitten pyörtyisi bussissa, ja siksikin, että ehtisin sopimaani aikaan jotensakin virkeän näköisenä vaalikuvaukseen. Vaalikuva ei ole vielä valmis. En myöskään näytä tässä sitä kuvaa, jonka äsken otin eteisen peilin kautta mahastani ja leikkausreikien nykytilasta. Saman asian ajaa kuva ruususta, kauniista kuin minä, ei kun siis kauniista kuin mikä!

Taas yksi kotimatka

Thursday, August 21st, 2008

Yksi iltapäiväkävely toisensa jälkeen johtaa tieni Tammerkosken rannalle. Siellä on helpompaa rentoutua kuin ihan vain kovilla kivikaduilla tallustellessa. Koska minä saan kävelylle harvoin keskusteluseuraa, mietin mielessäni milloin mitäkin. Joskus mietin sitäkin, mitä kohtaan matkallani. Tällä kertaa olen tullut ajatuksissani rantatietä aivan Hämeensillan alikulkutunnelin luo.

Hämeensillan alla.

Puu puistossa.

Puistomaisema.

Roska nurmella.

Nurmikon vieressä yläoikealla on kahvi- ja jäätelökioski, jonka tuotteisiin käytin kolikot kukkarostani. Niin kauan istuin mietteissäni ja mauista nauttien, että harmaat pilvet mustuivat ja tuuli toi sateen luokseni. En yrittänytkään kuvata sateenvarjon alla Hämeenkadulla kulkiessani. Sade lakkasi kotikadun kulmilla.

Auto kadun laidassa.

Ikkuna portaikossa.

Kotikerrostaloni portaissa riittää kyllä kiipeämistä katutasosta seitsemänteen kotikerrokseen asti. Kävelyretken jälkeen en yleensä enää jaksa noita portaita patustella. Onneksi on myös hissi, hämäläisen hidas ja pieni, mutta useimmiten kunnossa.

Kulmikkaasti

Thursday, August 14th, 2008

Työpäivän päätteeksi nostin käteni näppäimistöltä, nappasin näppäimistöstä kuvan ja sammutin koneen näyttöineen. Vaikka näkymässä oli kaarevuuttakin, mieleni kiinnittyi kulmikkaisiin tasoeroihin. Etsin niitä koko matkan kotiin asti, siis kulmikkuutta ja korkeuseroja.

Näppäinten kulmat.

Työmaan kulma.

Kulmakuntaa.

Laitoksen kulmaa.

Tullinkulmassa.

Kotikulmilla.

Kaikella tällä kulmikkuudella on jotain tekemistä mielialani kanssa. Lähdenkin siksi uudelleen liikkeelle, jos vaikka löytäisin jotenkin pehmeämmän tunnelman puistosta kosken rannalta. Noin saatoin kirjoittaa, mutta mielessäni on silti kuva yhdestä kivisestä portaikkorakennelmasta. Sen kuva sopisi tähän loppuun…

LISÄYS ILTAPÄIVÄKÄVELYN JÄLKEEN: En minä kulmikkuudesta kuljeskelemalla vapautunut. Tuuli vahvistui kävelyretkeni loppua kohti ja vesisade alkoi, ennen kuin pääsin kotiin asti. Ehkä kulmikkaiden portaiden kuva näissä tunnelmissa sopii kuin sopiikin tähän.

No onko? Onko sininen?

Wednesday, August 13th, 2008

Kovasti minä koetin, mutta en onnistunut. Minä koetin unohtaa uteliaisuuteni sinisen suhteen, mutta eipä ponnisteluni auttanut. Tarkistettava se oli. Niinpä kuljin sen saman satunnaisen talon luota, minkä tienoilla sininen oli jäänyt askarruttamaan. Nostolava oli ylhäällä ja näytti näin kauempaa katsottuna oikeastaan aika hauskalta laitteelta.

Maalari oli lavalla, mutta kauempaa en nähnyt, mitä väriä hän oli levittämässä. Suojatie oli kumpaankin suuntaan sen verran kaukana, että en mennyt kadun yli. Koetin tehdä tarkistuksen talon kohdalla omalta puoleltani katua taloa katsellen.

“Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista.” Ei vainkaan. Jos nyt jotain näin, niin näin siniharmaata. Tai vaaleansinistä, ehkä. Vaaleanpunaisen seinän ensimmäinen ikkuna oikealta oli saamassa harmaasti, vaaleasti sinertävät puitteet. Ja eikö vain olekin kivan näköinen laite tuo nostolava?