Puukissat

Lueskelen nykyisin kuusijalkaisista, jotensakin empaattisista ja telepaattisista puukissoista. Niistä kerrotaan tulevaisuuden avaruuden, taistelujen ja poliittisten kähmintöjen lisäksi niissä varsin kiehtovissa kuvitteellisissa sepitteissä, jotka kertovat Honor Harringtonista ja hänen maailmastaan. Niistä kirjoittaa enimmäkseen David Weber, mutta jonkin verran myös jotkut muut.

Niitä ja paljon muuta äskettäin kuolleen monipuolisen Baenin julkaisemaa kirjallisuutta voi imuroida vapaasta nettikirjastosta (Baen Free Library) tietokoneelleen tai ostaa nettikaupasta paperisina (Baen’s Bookstore) omaan kirjahyllyynsä.

Minä, joka en oikein jaksa lukea kirjoittain tekstiä tietokoneelta, saan lahjaksi paperille painettuja Harrington-kirjoja niitä itsekin lukevalta Antti-Juhanilta.

Olen siis tutustunut puukissoihin Baenin talliin kuuluvien kirjojen sivuilta, joilla yleensä kuitenkin seikkailevat pääosissa ihmiset. Puukissat ovat sivuhenkilöinäkin kiintoisia olentoja. Ne on kuvattu sellaisiksi henkilöiksi, joista minulle on muodostunut jotensakin tyydyttävä, mielihyväistä tyydytystä tuottava kuvitelma. Haluaisin oman puukissasuhteen.

Haluan suotta. Jos puukissoja olisi tässä meidän todellisessa maailmassamme, en silti ehkä saisi sellaista kotiini. Puukissat eivät nimittäin ole kotieläimiä, vaan omalla tavallaan älyllinen ja ihmistenkin kanssa kommunikoimaan pystyvä olentolaji. Sitä paitsi puukissaa ei voi valita ystäväkseen. Harvakseltaan joku puukissa valitsee, kenet haluaa ystäväkseen ja muuttaa sitten hänen luokseen.

Honor Harringtonin puukissa on Honorin antamalta nimeltään Nimitz. Äskettäin lukemassani kirjassa Nimitz menetti aseellisen väkivallan murjomana kykynsä tulla puolisonsa Samathan (ja muiden puukissojen) kuulemaksi. Niinpä lady Harringon, siis Honor, järjesti hänelle viittomakielen ja opetutti sen puukissapariskunnalle ja monille muillekin. Samalla hän sai tietää Nimitzin muilta puukissoilta saaman nimen.

En usko, että mieleni on riittävän kirkas ja maukas, jotta puukissa linkkiytyisi mieleni suloisuuden vuoksi lopuksi elämäämme seuraani. Sitä paitsi minulla ei taida olla riittävän haastavaa asemaa maailmankaikkeudessa, jotta puukissa vaivautuisi vuokseni. Joutuisin vain sivusta seuraamaan, miten jotkut muut nauttisivat puukissojensa seurasta. Hyvä siis, että puukissoja ei ole olemassa. En joudu suuremmin kadehtimaan.

Joka tapauksessa kertomukset puukissojen ja heidän ihmistensä ystävyydestä ovat eräitä mieltäni parhaiten lämmittäviä kuvitelmia.

Leave a Reply