Uni: Avaruusaluksessa

Ihan kesken tavallisen päivän, siis yöunen aikana, koottiin ryhmä ihmisiä yhteen ja siirrettiin jonnekin. Minä olin yllättynyt lähinnä vain siitä, että siirtomme johtajalla oli neljä kättä. Muutenhan näitä tämmöisiä siirtoja näkee tuon tuostakin televisiossa.

Meille kerrottiin, että olimme avaruusaluksessa melko kaukana maapallosta. Tarkoituksena on estää maailmanloppu. Maapallo ei ollut ainoa uhanalainen, vaan kyse oli koko maailmankaikkeudesta, myös näiden nelikätisten kodista.

Pelastusoperaatiota piti ideoida ryhmätyönä. Koska olin nähnyt tuttuja siirrettyjen joukossa, oletin, että tulen nopeasti löytämään itselleni sopivan työryhmän. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Kun lopulta löysin nykyisen professorini, hän oli jo täyttänyt ryhmänsä ja esitteli minulle heidän tiukkaa ohjelmaansa. Eipä siellä sitten ollut onneksi minun aihettanikaan, niin että asiantuntemustani ei ainakaan ollut syrjäytetty.

Koetin katsella, missä opiskeluaikainen professorini olisi, mutta hän oli päätynyt ihan muulle osastolle. Kyllä hän mukana oli, sillä olin nähnyt hänet perheineen ja johtokuntineen tullessani alukselle. Muitakaan tuttuja ei sitten enää ollut näkösällä.

Katselin aluksen keskusaulan ilmoitustaululta eri työryhmien ohjelmia ja asiantuntijoiden otsikoita. Löysin yhden ryhmän, jossa oli sijaa minunlaiselleni. Ainakin siltä näytti, kunnes joku kokeneempi avaruusihminen tuli kysymään, olisiko minulla todella varaa tähän. Katsoin ilmoitusta tarkemmin ja totesin, että ei. Halvinkin esitelmäoikeus maksoi 500 euroa ja minun haluamani peräti 900 euroa. Se siitä sitten.

Kyselin tuolta kaksikätiseltä avaruusihmiseltä hiukan toimintamme tarkoituksesta. Hän neuvoi tutustumaan tilanteeseen rauhallisesti. Hän itse oli ollut aluksessa jo yli vuoden, samoin useimmat nyt ryhmissä toimivat. Jotkut kauemminkin. Maapallolta oli jo pitkään poimittu väkeä tähän pelastusoperaatioon, tosin salaa ja vaivihkaa.

Päättelin esitelmäoikeuksien hinnoista, että avaruusalus olikin jokin maailmankaikkeuden koulutuskeskus, maksullinen niin kuin kaikki tuppaavat nykyään olemaan. Maailmanloppu tulossa tai ei, niin eduista on maksettava. Jos nimittäin maailmankaikkeus pelastuu ideoinnin tuottamien pelastuskeinoin, niin toki prosessissa kertyneille varoille olisi käyttöä.

Mietin hetken, pitäisikö minun mennä kertomaan muillekin, että aluksella ei tehty vain uhrautuvaa vapaaehtoistyötä, vaan oikeus toimia pelastajana oli ostettava kovalla rahalla tai vankalla tilikatteella.

Arvelin lopulta kuitenkin voivani luottaa muiden arvostelukykyyn ja tietoon tilastaan, enkä hötkyillyt heidän kukkaroitaan pelastamaan. Maailmaahan tässä pelastettaisiin, millä hinnalla hyvänsä. Minua suorastaan hävetti, että varallisuuteni ei riittänyt oman asiantuntemukseni tarjoamiseen ideointiryhmien esitelmöitsijänä.

Päätin ottaa rauhallisesti ja etsiä majoitus- ja ruokailutiloja. Sitä ennen minut kuitenkin vietiin vaate- ja tavaravarastolle. Ilmaiseksi jaettiin vain kaksi vaatekappaletta ja kaksi tavaraa, mutta omia aikaisempia ei saanut käyttää.

Valitsin sukat ja jonkinlaisen pusero-hame -yhdistelmän, neljä vaatekappaletta siis, mutta sain perusteltua ne kahdeksi kokonaisuudeksi. Tavaroiksi otin kassin omille vaatteilleni ja naisille tarkoitetun hygieniapussukan. Taas sain enemmän, sillä pussukassa oli kaikki tarvittava. Ehkä joutuisin maksamaan näistä lisukkeista myöhemmin.

Ennen kuin sain pakattua maapallovaatetukseni ja tavarani valitsemaani kassiin, päätin pirauttaa kännykällä pojalleni tiedon olinpaikastani. Yhteys ei toiminut. Minulle kerrottiin, että operaatio on salainen, eikä alukselta sallittu mitään yhteydenottoja kotiplaneetoille.

Minulle näytettiin ruskeaa, kännykänkokoista, malliltaan jotensakin koppuraista mötikkää, jollaisen voisin saada jonkin aikaa aluksella oleskeltuani. Sillä voisin jutella kuulumiset pojalleni ja muille läheisilleni, sillä se suodattaisi kaikki paikallistamistiedon sekä puheestani että viestin välitysprosessista. Se avaruusterveisistä sitten.

Löysin majapaikkani käytävän ja parin kerroksen päästä, kun yksi nelikätisistä neuvoi minulle reitin. Matkalla oli joitain minun mielestäni käyttökelvottomia vessoja, mutta ehkä ne olivat joillekin muille lajeille. Perillä oli ihan kelvollinen veesee, mutta käytävässä jonkinlaisessa yhteiskäytössä. Jouduin kuitenkin siivoamaan sen, ennen kuin tohdin sitä käyttää.

Hytti oli ikkunaton ja ahdas. Sinne oli sijoitettu neljä naista, sanoi oppaani. Nuo kolme muuta näyttivät äkikseltään katsoen vierailta, mutta kaksikätisiltä. En voinut esittäytyä, sillä he nukkuivat. Minulle oli jätetty mielestäni paras peti, jonka vieressä oli kohtuullisesti liikkumatilaa. Vuoteitten lisäksi hytissä oli pienet yöpöytälaatikostot, yksi jokaiselle.

Laitoin kassini ja pussukkani paikoilleen lipastoon. Kokeilin vuodetta, mutta en käynyt nukkumaan.

Minulla oli nälkä, joten lähdin etsimään ruokaa. Jostain nappasin karamellin ohi mennessäni. Karkkia imeskellessäni mieleeni juolahti, että se oli ehkä kallis nappaus. Mistä minä näitä avaruushinnastoja tiesin?

Ruokailtuani päätin käväistä salaa maanpinnalla hakemassa joitain kirjoja ja muuta maailman pelastamisen kannalta tarpeellisia välineitä. Laitoin kotona samalla tekstiviestin pojalleni. Siinä kerroin olevani lomamatkalla ja palaavani pian. Arvelin, että poikani olettaisi minun tosiaan olevan ansaitsemallani toipilaslomalla.

Omaatuntoani rauhoittelin sen kolkuttaessa juksaamisesta, vaikka tein sen hyvässä tarkoituksessa: oleskelua avaruusaluksella en saanut paljastaa, mutta en myöskään voinut huolestuttaa poikaani selittämättömällä poissaololla.

Toteutuessaan maailmanloppu poistaisi kaiken selittämistarpeen ja mikäli taas onnistumme pelastamaan maailman, voisin heti sen jälkeen palata kotiin ja taas selittely olisi turhaa iloisen jälleennäkemisen tunnelmissa.

Palasin alukselle oman leijailutaitoni turvin. Hiukan etsittyäni löysin pääportin ja pääsin aulaan. Oikean hissin, portaiden, kerroksen ja hytin löytämiseen meni jonkin aikaa. Se ei suuremmin väsyttänyt, sillä leijailin myös aluksen sisällä sujuvasti. Korvasin reippaasti kaikki kävelyosuudet liukulennolla jalat puolisen metriä ilmassa, pää hiukan kumarassa. Käytävät olivat paikoitellen aika matalia.

Hyttini ovella mieleeni juolahti, että juuri leijailu- ja lentotaitoni, eikä koulutukseni ja työkokemukseni, oli syy, jonka vuoksi minut valittiin pelastusjoukkoihin. Päätin parantaa taitoani ja kuntoani niin hyvin kuin vain kykenen. Mitä tahansa maailman pelastamiseksi!

Kesken hyvien aikeitteni katsoin monitorista avaruuskuvaa. Jokin taivaita ympärillämme vavisuttava räjähdyssarja lähestyi alustamme ja repi pimeyttä kaistaleiksi. Väki kokoontui muidenkin monitorien äärelle ja järkyttävä näky pysähdytti hetkeksi kaikkien kiireen.

Maailmankaikkeuden hajoaminen oli jo käynnissä. Eheyttäminen oli myös ollut käynnissä jo pitkään, mutta heikko uskoni sai minut epäilemään, riittääkö se tämmöisen repimisen pysäyttämiseen ja vahinkojen korjaamiseen?

Unimies lupasi, että riittää. Kunhan välttäisin sokerin syömistä ja ottaisin lääkkeeni ajallaan.

Siltä minustakin tuntui, kun heräsin unesta virkeänä ja söin yksinäistä aamiaistani planeetta Telluksen pinnalla pisteessä nimeltä Tampere, koti. Maailman parantamisen päivävuorot olivat täydessä käynnissä planeetan pinnalla, mutta hidasta tämä on. Ilmaston pilaantuminen, täkäläinen erityisharmimme, jatkuu ja korjattavaa on paljon.

Jälkikirjoitus:

Jos maaillmanloppu jää toteutumatta, jälkipolvia ehkä kiinnostaa suomalaisen television tilanne tänään Tampereella. Tarkistin äsken nimittäin televisiostani, mitä maailmalla on menossa: eipä ihmeitä, entistä menoa. Paitsi että kotoisen kaapeliteeveeni jo 46-kanavaiseksi paisunut ilmaistarjonta (digisovittimen ja 0-euroisen tarjouskortin kautta) oli yön aikana supistunut vaatimattomaan 25 kappaleeseen maksuttomia digikanavia. Tämä on toki kehitystä parempaan, mutta jää jälkeen avaruusaluksen tilanteesta. Siellä ei ollut lainkaan televisiota.

Leave a Reply