Olin putkessa, sain leivän

Olin maanantaina ja tiistaina magneettikuvauksessa. Meteli oli kova, mutta kuulosuojaimet auttoivat. Saa nähdä missä vaiheessa minun ja sappikivieni tiet eroavat. Tuota eroa suunnitellaan. Siksi olen viettänyt aikaa tuossa ahtaassa pauhaavassa putkessa. Koska minulla ei ole kuvaa itsestäni magneettikuvaannuskoneessa, laitan tähän kuvan itsestäni hississä. Ainakin kotikerrostaloni hissi kulkee omassa hissikuilussaan kuin putkessa, vieläpä klonksuen ja pauhaten hyvin äänekkäästi. Ei minua hississä pelota, eikä pelottanut kuvaantamisputkessakaan. Silti olen hiukan huolissani siitä, mitä sappikivieni hoidon tiimoilta tulee tapahtumaan.

Löysin rautatieasemalta uutuuttaan hohtavat liukuportaat, omalla vaatimattomalla tavallaan avarat ja äänettömät. Niihin tutustuin käydessäni poikaani junalla vastassa perjantaina ja uudelleen saattaessani  hänet tiistai-iltana paluujunalle. Tunnustan jotain. Pauhaavassa putkessa oli paljon turvallisempaa olla, kun tiesin, että kotona oli oma lapsikultani odottamassa valmistamansa ruuan kanssa. Nyt pärjään pitkään: keittiössä on iso hapanleipä, jonka hän valmisti minulle ja mielessä ilo hänen monipäiväisen läsnäolonsa jäljiltä. Kirjojakin hän jätti lainaksi melkoisen pinon.

Leave a Reply