Ylihuomenna

Miten jokin asia voikin rassata mieltä ja pompottaa sydänalaa niin kuin nyt minulla tuo ylihuomiseksi suunniteltu sappikivien poisto. Eihän siinä pitäisi olla mitään suorituspaineita? Muidenhan siinä pitäätaitojaan ja osaamistaan osoittaa, ei minun. Silti jännitän. Minä olen yhtä ylihuomista koko ihminen.

Kuvassa oleva auto ei liity tähän juttuun mitenkään muuten kuin niin, että edes tuon kuvan katseleminen ei syrjäytä mielestäni ylihuomisen jännittämistä: ei herää tuohtumusta tuhlailusta, kateutta omistamista, ihailua kauneudesta. Nuo tunteet ovat toisin ajoin käväisseet mielessäni sen jälkeen, kun yhdeltä laboratorion ja lääkärin tekemien tutkimusten reissulta palatessani huomasin tuon kulkukapineen jonkin autokaupan varastoalueella. Nyt tiedän nuo tunteeni, mutta en tunne niitä. Tai ehkä sentään tunnen jotakin. Tuon aidan näkeminen herättää ahdistusta kuin olisin itse tuo punainen auto aitauksessa. Onneksi menin silloisella kävelyretkelläni sen verran aitauksen sisään, että näin, miltä näytän vapaana – tai siis miltä tuo Auto näyttää.

Leave a Reply