Eteiseni ja minä

Hyvin kauan sitten ostin julisteen kotiin ja toisen äidilleni. Oma julisteeni hajosi ahkerassa käytössä, siis vaikkapa seinältä toiselle siirtämisen toistoissa. Äitini kuoltua 1996 perin julisteen häneltä. Siitä asti se on ollut nykyisen vuokra-asuntoni eteisessä. Minusta on mukavaa olla menevinäni ovesta suoraan luontoon. Oikeasti menen porrasaulaan ja siitä seitsemän kerrosta alaspäin melko vilkkaan kadun jalkakäytävälle.

Eteisen seinällä keittiön oven vieressä on yksi piirrokseni lähes kolmenkymmenen vuoden takaa. Piirros oli filosofisen kulttuurilehden kansikuva. Olin siihen aikaan mukana Genesiksen toimituspuuhissa ja jäsenenä myös lehden ylläpitäjäyhdistyksessä nimeltä Delta ry. Naisten vaikeneminen filosofiporukoissa vaivasi mieltäni niin, että piirsin kansikuvan täyteen puhumaisillaan olevia tyttöjä ja nuoria naisia. Suuri osa opiskelijatovereistani “tytöistä” osasi vaieta yhtä hyvin kuin minä.

Koetin heti sairaalasta tultuani ilmeillä kuin piirrokseni nuoret naiset. Yritin samalla uudenlaista peilin kautta kuvaamista, siis minulle uutta. Katsoin eteisen peilin kautta kuvaa, joka muodostui kännykkäni ruudulle kännykkäkameran ollessa kädessäni ja suunnattuna kasvoihini. Yritin saada oman naamani viereen seinältä piirroksesta naisia, mutta siihen taitoni ei riittänyt. Kuten kuvasta näkyy, olen tosiaan hiukan vanhempi kuin piirrokseni puhumaisillaan olevat tytöt.

Nyt on kulunut vähän yli viikko sairaalasta paluustani. Paraneminen näky kasvoissani jopa kävelylenkin jälkeen ja syyssato-ostoskassit kantamuksenani, kun olen melkein kotona. (Eteiseni on tässä kuvassa oikealla hissin seinän takana.) Pidän itsestäni nyt enemmän kuin kipeämahaisena. En sentään laita tähän leikkausarpien kuvia vahvistamaan todistustani parenemisesta ja itserakkaudestani. Hymyävä kuvani riittäköön.

Leave a Reply