Rakennuspiirtäjän muistelmat

Jännitin ylioppilaskirjoitusten tuloksia. Niistä riippumatta halusin opiskelemaan. Kävin naapurikaupungin työnvälitystoimistossa ammatinvalinnanohjauksessa testeineen. Tuloksen pohjalta minulle suositeltiin pääkaupungista ammattikoulua, jossa oli keskikoulupohjainen rakennuspiirtäjälinja ja sinne oli kotikunnallani jonkinlainen sopimus mahdollisista opiskelijoista.

Pyrin ja pääsin kouluun. Pääsin ylioppilaaksikin, mutta en ollut hakenut yo-pohjaisiin opintoihin minnekään. Kävin kysymässä pankista opintolainaa, minkä sainkin, koska valtio oli jo siihen aikaan ryhtynyt opintolainojen takaajaksi.

Asunnon löysin notkuttuani ensin sukulaisten nurkissa ja etsittyäni jos jonkinlaisia, mutta halpoja asumuksia. Joku pariskunta oli jakanut yksiönsä pahvisermillä ja tarjosi minulle sängyn verran tilaa sen sermin takaa. Joku mummeli halusi minun tekevän käikki taloustyöt ja olemaan käytettävissä hänen apunaan, niin sitten saisin nukkua hänen sänkynsä toisella puoliskolla. Joku pukumies tarjosi ihan kivaa yksiötä kohtuu vuokralla, jos hän saa yöpyä siellä myös kaupungissa käydessään ja alennusta vuokraan saisi maksamalla osan luonnossa. Jotkut asunnot olivat liian kalliita, jotkut ehtivät mennä.

Lopulta löytyi huone karjalaisperheen alivuokralaisena ja vaikka ovea ei saanut lukkoon, otin huoneen. Joskus myöhemmin jouduinkin sitten lykkäämään sängyn ja pöydän ovea pönkittämään, kun perhe pakeni humalaista maalaisserkkuaan kertomatta minulle, mutta kertoen minusta sille humalavieraalle. Poliisi hänet sitten haki ja rauha palasi asuntoon.

Bussilla kuljin ja kävelyä oli pysäkiltä kämpille ja toisessa suunnassa pysäkiltä koululle ihan kivasti, niin että kunto säilyi. Sukulaiset hakivat minut erilaisiin rientoihin ja vierailuille. Koulukavereiden kanssa kävin kahvilla päivällä kahvilassa ja koulun jälkeen ravintolassa. Koululta sain kulttuuririentolippuja, joten teatterissa tuli käytyä usein ja yleensä yksin.

Koulu sujui hyvin ja olin luokkani paras. Eipä siellä muita lukion käyneitä ollutkaan. Miksi olisikaan, kun keskikoulupohja riitti. Koulussa oli pääasiassa poikia ja miehiä kiinnostavia aloja, eikä tyttöjä ja naisia ollut kuin tässä rakennuspiirtäjäkoulutuksessa. Oli luokallamme sentään yksi nuori mies. Opettajat olivat miehiä, jotka veivät meitä omien alojensa tehtaisiin ja laitoiksiin opintokäynneille. Noista ajoista lähtien olen yhdistänyt melun, tulen ja valssin toisiinsa, sillä niitä oli valssaamossa.

Muutaman kuukauden koulunkäynnin jälkeen opinnot olivat niin pitkällä, että minä pääsin ilta- ja viikonlopputöihin yhteen arkkitehtitoimistoon. Niihin aikoihin käytin aikaani myös koulutuspaikkahakuihin. Pyrin arkkitehtioppiin ja pääsin. Pyrin yliopistoon ja pääsin. Pyrin teatterikouluun ja katkaisin jalkani, enkä voinut jatkaa pääsykokeita loppuun.

Kesä kului rakennuspiirtäjänä. Työkaverit olivat toimistovirkailijaa lukuunottamatta miehiä. Nuoret miehet härnäsivät ja harrastivat ehdotuksia. Vanhemmat miehet keskustelivat asiallisesti. Omistaja olisi halunnut minut firmaan pysyvästi, arkkitehtiopintojen ohellakin ja samalla olisin voinut antaa hänen pojalleen opastusta alalle, sillä kaveri ei ollut yhtä kärryillä alasta kuin minä. Perillisenä hänen olisi kuitenkin ollut hyvä päästä hankkimaan pätevöittävä koulutus.

Työpaikallani oli myös toisenlaista suhtautumista minuun ja tulevaisuuteeni.  Firman omistajan veli, joka oli myös työkaverini ja apulaisjohtaja kannusti minua kuuntelemaan itseäni ratkaisua miettiessäni. Keskustelimme uravalinnoista paljon. Hän sanoi itsekin aikanaan halunneensa humanistiksi, mutta oli käytännön syistä hankkinut teknisen koulutuksen ja päätynyt tähän firmaan, josta oli jo kohta jäämässä eläkkeellekin. Hän oli alalla koko aikuissen työikänsä, minä taas opintoineni ja kesätöineni tuon yhden vuoden.

Hankittu ammatti antoi itseluottamusta, vaikka halusinkin vaihtaa alaa. Aloitin syksyllä uudet opinnot uudella paikkakunnalla, taas aluksi vailla asuntoa, mutta mieli tulevaisuuden toiveita tulvillaan. Sitä tulevaisuudesta olen nyt elänyt nelisenkymmentä vuotta ja toivottavasti vuosia ja vuosikymmeniä on vielä jäljelläkin. Työvuosiakin voisi olla, jos työnhakuni tärppäävät. Eihän työllistymiseen tarvita kuin yksi avoin työpaikka, johon tulee hyväksytyksi.

Leave a Reply