Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

2005/02

2005-02-28

Aurinkoinen maaliskuun aattotunnelma - ja pätkätöiden kartoitusta

Voin ihan hyvin. Aurinko paistaa juuri nyt taivaanrannan alareunassa ja vähän korkeammalla mielessäni. Paistoihan aurinko näin maaliskuun aattopäivän taivaallakin, vaikka ilmakehässä on pilviä. Ei sillä, että elämässäni olisi tapahtunut mitään erityistä. Muuten vain on kivaa odottaa kevättä, jolla on ollut tapana tulla säännöllisesti joka vuosi omalla vuorollaan vuodenaikojen kierrossa.

Pätkätöitä odotellessani kuulen mielessäni erään mukavan miehen kannustavat sanat: onni täällä vaihtelee (ja taivaan isä suojelee). Vaihtelu virkistää? Isänmaallisuus ja vaihteleva menestys ovat melkoisen mielenkiintoinen yhdistelmä. Tänään on Kalevalan päivä, onnittelut Kalevalalle. Suomen Kulttuurirahasto jakoi eilisissä juhlissaan aika monelle apurahaa, mutta moni jäi laillani ilmankin. Eilen päättyneissä Hiihdon maailmanmestaruuskisoissa Suomi sai viisi mitalia eli alle puolet siitä mitalimäärästä, johon pyrittiin.

Lue lisää ...

17:19 - /tilanne

2005-02-25

Auringonhehkua katonharjan takaa ja kapeasti maailmanmenoa

Aurinko hehkuttaa pilveä tai tehdashöyryä jossain tuolla vastapäisen kerrostalon katonharjan yläpuolella. Päivä on painumassa taas väsymystä - ei kun iltaa - kohti. Suomalaisnaisten viestijoukkue oli kunnossa ja hiihti hopeaa sprinttikisassa. Kiitos siitä ja onnea. Jossain välissä tällä viikolla oli kaapeli-internetyhteyteni maailmaan poikki yli vuorokauden. Kuulemma ongelma oli laaja ja katkoi yhteyksiä muuallakin tamperelais-elisalaisissa kaapeleissa. Kaapeliyhteys on nyt kunnossa. Yksi filosofian laitoksen keskustelutilaisuus jäi minulta kokematta eilen, koska minä en ollut ihan teräkunnossa. Nyt minä voin jo paremmin, mutta maailmani on vielä tänään pieni.

16:53 - /eloa

2005-02-22

Minun flunssani voi hyvin, samoin yön valot ja kuuhaaveet

Kotonani on yli aste vähemmän lämpöä kuin kotikerrostaloni muissa asunnoissa, sanoi talon lämpöjen mittaaja viime viikon lopulla. Tähän olen sittemmin saanut toisenlaista lämpötasoitusta. Oma elolämpötilani on kohonnut ainakin tuon puuttuvan huonelämpöasteen verran, olo on hutera ja vatsakin reistailee. Flunssani voi kaikesta päätellen hyvin. Nyt olen toistaitoinen vielä ainakin tämän päivän.

Sain viime viikolla sellaisenkin sähköpostiviestin, joka tuli kivalta sairaslomalaiselta, mutta tuskinpa minä siitä sairastuin. Pikemminkin ilahduin siitä, keneltä viestin sain, niin että unohdin taistella flunssantunkua vastaan. Viime yönä valvoin pitkään kumottavaa kuuta katsellen ja haaveilin, vaikkakin vastoin parempaa tietoani. Ihan yhtä kirkkaasti kuin yön kuu - mutta alempaa ja joka yö - loistaa kotiini kadun toiselta puolelta toimistoja täynnä olevan kerrostalon julkisivua koristava valotaideteos. Tuon taideteoksen valo ei vahvista haaveita lainkaan samalla tavalla kuin kumottava kuu.

13:54 - /tulossa

2005-02-20

Avain käteen ja pattereita ilmaamaan - hui sentään!

Viime torstaina kotini lämpötilaksi mitattiin jotain 19 lämpöastetta ja pienten patterinvääntöjen vuoksi sitten perjantaina löytyi 20 lämpöastetta uusintamittauksessa. Viime vuosien usein toistunut 16 lämpöastetta on muisto vain. En tunnistanut mittaajaa, mutta hän tiesi nuo vanhat lukemat. Jälkimmäisellä kerralla hän kertoi kotini yhä olevan talon kylmin. Sitten hän kokeili pattereiden ilmat, mutta ei löytänyt kuin yhdestä pihahduksen ylimääräistä hönkää. Kaikkien pattereiden kohdalla sain opastusta siitä, miten voin itse ilmata patterit tästä eteenpäin. Sain avaimenkin ilmaamista varten.

Toivottavasti talvi jatkuu leutona ja patterit pysyvät yhtä lämpiminä kuin nyt. Kyllä ne nyt tuntuvat yhtä lämpimiltä kuin tunti sitten ja muinakin kertoina kuin olen niitä kokeillut tänä viikonloppuna. Minä en millään tahtoisi ryhtyä ilmaamaan - hui sentään!

(Liitteenä on tarina siitä, miksi tuo "hui sentään" juolahti ja juuttui rohkeaan mieleeni.)

Lue lisää ...

17:28 - /eloa

2005-02-19

Vähäsen muista blogeista ja listoista

Näinä aikoina pinseri on siirtymässä uudelle ja korkeammalle tasolle suomalaisten blogien listaamisessa. Sen tarjoama blogilistan kehitysversio blogilista.fi beta on jo varsin mainio - ainakin Aloitusmaiseman näkökulmasta katsottuna. Asiantuntevamman lausunnon tuosta uutuudesta tarjoaa piikkilanka otsikolla Sivuston arvio: Blogilista.fi.

14:45 - /blogit

2005-02-18

Minä, Georg Henrik von Wright ja Michel Onfray sekä ilmoitus

Minä: Silloin, kun minulla oli Tampereen yliopistossa vuosina 1999-2002 pääasiassa Sosiaali- ja terveysministeriön, mutta myös Pirkanmaan TE-keskuksen kautta Euroopan sosiaalirahaston rahoittama filosofisen aktivointimenetelmän kehittämishanke, opetin oppimaani ja kehittämääni toiminnanfilosofiaa. Kyseessä oli markkaisena mitattuna yli parin miljoonan hanke. Tätä hankettä johtaessani tein yhteistyötä filosofian professori Leila Haaparannan kanssa niin, että hän oli hankkeeni valtakunnallisen ohjausryhmän puheenjohtaja. Hän neuvoi minut sitten hankkeen jälkeisen väitöskirjasuunnitelmani kanssa von Wrightin teonteoriaa tuntevan kolleegansa ohjaukseen.

Georg Henrik von Wright: Professori Matti Sintonen on biologian filosofiaa, kausaalisuutta ja selittämistä koskevien tutkimustensa ohessa tutkinut vuosien mittaan myös von Wrightin intentionaaliseen teonkäsitteeseen liittyvää vapauden, ymmärtämisen ja selittämisen problematiikkaa. Siksi hän oli ohjaajani tamperelaisessa professuurissaan. Hän on nyt kuitenkin Helsingin yliopiston rehtoriksi siirtyneen professori Ilkka Niiniluodon paikalla Helsingissä filosofian professorina ja ohjaa nyt Helsingin yliopiston filosofian jatko-opiskelijoita, mutta lukee kyllä ehtiessään tekstejäni, kunhan niitä hänelle lähetän. Tähän Georg Henrik von Wrightin teonteoriasta tekeillä olevaan tutkimukseeni etsin rahoitusta.

Michel Onfray: Nykyisin väitöskirjaani ohjaa Tampereen yliopiston filosofian professori Tere Vadén. Hän lähetti tamperelaisen filosofian postituslistalaisille tänään oheisen kaksikielisen ilmoituksen siitä, että ranskalainen filosofi Michel Onfray esitelmöi Helsingissä 3.-4.3. äskettäin suomennetun kirjansa Kapinallisen politiikka tiimoilta. (Ilmoitus on liitteenä.)

Lue lisää ...

19:03 - /tulossa

2005-02-17

Torstai on taas toivoa täynnä

Heräsin paljon ennen kuutta tänään ja aamutoimien lisäksi olen jo siivonnutkin. En ole siivousintoilija, pikemminkin ihan muuta. Minun piti vain tehdä reittiä kirja- ja mappikasojen lomitse niin, että vieraammatkin ihmiset rohkenevat liikkua ympäriinsä kodissani.

Miksikö? No siksi, että kaikissa täällä kotikerrostalossani olevissa asunnoissa kiertävät huonelämpötilan mittaajat tästä päivästä alkaen siihen asti, kunnes mittauksen tulokset täyttävät normin. Minulla on villapaita päällä ja mittarini näyttää nyt niukasti lukua 20, sentään plussan puolella.

Joku koira ulvoo alemmissa kerroksissa nyt niin kuin silloin tällöin muulloinkin tämmöisinä päivinä, joina vieras väki ramppaa talossa. Muuten tämä on nykyisin hyvinkin hiljainen ja rauhallinen talo. Rauhallinen on mielenikin ja hiljainen kotini, sillä en useinkaan hanki kotiini ääniä näin aamuisin. Toivon sillä tavoin saavani paremmin kiinni päivän vaatimuksista ja mahdollisuuksista.

(Liitteenä on pikakartoitus siitä, miltä minusta tällä hetkellä tuntuu.)

Lue lisää ...

09:07 - /tilanne

2005-02-16

Mieleni tekee kirjastoon - mutta on Helsingissä muutakin

Jos minulla olisi tutkimusapuraha, viettäisin lähiaikoina paljon aikaa Helsingin yliopiston kirjaston erillislukusalissa lukemassa filosofisia kirjoja, joita Georg Henrik von Wright on aikanaan lukenut. Hänen 2007 kirjaa käsittäneestä tieteellisestä kotikirjastostaan tehdyssä Bibliotheca Wrightianasta löytyy paljon tutkimukseni kannalta kiinnostavaa (juuria, aikalaiskeskustelua ym.), jota voi lukea vain erillislukusalissa. Muutakin tutkimusaineistoa siellä on - ja muuallakin Helsingissä. Olisipa minulla nyt tutkimusapuraha.

Helsinki on mielessäni monestakin syystä, mutta enpä kerro tarkemmin. Johtaakseni lukijoiden ajatukset toisaalle, laitan liitteeksi myös kaikille kiinnostuneille osoitetun kutsun Helsingissä 23.2.05 olevaan viiden vihreän kansanedustajan tapaamiseen.

Lue lisää ...

13:28 - /tulossa

Työttömän hiirulaisen pedonhampaat eli filosofi nurkassa

Tiedän kokemuksesta, että pienipalkkaisen työläisen asema on hankala yksinkin, saati kaksin tai yksin isompaa perhettä huoltamassa. Heidän taloudellinen tilanteensa ei kuitenkaan helpotu, vaikka kaikki työttömät olisivat töissä, sillä pienipalkkaisuus säilyy silti, samoin verot. Toisaalta ihan nykyistä tilannetta ajatellessa pienipalkkaisen työntekijän elämää uhkaa jatkuva pelko työttömien kastiin joutumisesta: työpaikan säilyminen ei ole nykyisin varmaa oikeastaan kellään, sillä muutoksia tapahtuu lähes kaikilla aloilla ja sektoreilla.

Aktiivisesti työmarkkinoille pyrkivän työttömän työnhakijan jokainen päivä on tavalla tai toisella työpaikan tai työllisyyteen johtavan koulutuspaikan metsästämistä.

Minä ainakin teen hakemuksia usein yötä päivää. Viime yön nukuin, mutta toissa yön tein hakemuksia eiliseen iltapäivään asti ja sitten vein ne eteenpäin. Tänään tarkistan taas seuraavia hakuja ja kunnostan niitä varten hakupapereita. (Ja tämän kommentin kirjoitan ruokatunnillani, jonka olen sijoittanut työnhakupäiviini niin kuin se on ollut työllisenä aikanakin päivissäni.)

Eri tahoille pitää olla niiden tarpeiden mukaan laadittu ja lajiteltu ansioluettelo. Kun haen yliopistotyötä, eivät työtodistukseni vanhimmat (30 kpl) sekalaisten alojen työpaikat ole etu, vaan rasite. Kun haen jollekin muulle kuin koulutukseni mukaiselle alalle, ovat 40 tuoreinta pestiäni eli tutkimustyöt olleet rasite.

Minua on neuvottu perustamaan yritys, joka konsultoi elämässään eteenpäin pyrkiviä ihmisiä heidän etsiessään toiveistaan toteuttamisen arvoisia. Voisin auttaa heitä konkretisoimaan nuo toiveensa toteuttamiskelpoisiksi tavoitteiksi. Yrittäjäksi ei sosiaaliapuunkin turvautumaan joutuneella näyttäisi äkkisilmäyksellä olevan asiaa - ellei sitten yrittäjäkoulutuksen ja yhteiskunnan tarjoamien starttirahojen kautta siksi, että tilastot kaunistuisivat joksikin aikaa. Jos olisin Esa Saarisen tai Jari Sarasvuon tavoin myymässä menestysstrategiaa, voisin menestyä itsekin, vai mitä?

Tutkimusalan työtä tai rahoitusta hakiessa on tärkeää, että työkokemus, koulutus, julkaisut, luottamustoimet ym. on kirjattu viimeisimpien tietojen mukaan, mutta myös tutkimussuunnitelman pitää olla ajantasalla eli tehdynkin työn pitää näkyä siitä. Ansioluettelon ja julkaisuluettelon tekeminen on helppoa nopeilla ja hyvillä tietokoneilla, mutta julkisille koneille on jonoja ja oma ikivanha rautani on todella hidas. Varsinaisia hakemuksia teen joskus käsinkin, mutta toisin kuin ennen, se ei nosta hakemuksen arvoa, vaan herättää epäilyksen tietoyhteiskunnan edellyttämien tietokoneen käyttötaitojen vajauksesta.

Kirjailija Elvi Sinervo, joka joutui aikanaan vankilaan poliittisista syistä, kirjoitti ajatelmarunon: Vaikeaa on viidakossa olla purematta, kun on suussa pedon hampaat. Tähän vedoten pyydän anteeksi kaikilta, joita oman tilanteeni tiedostamiseen ja tulevaisuuteni suunnitteluun tähtäävät kirjoitukseni kenties loukkaavat. Olen joskus kuin nurkkaan ajettu hiirulainen, jolloin niskakarvani ovat pystyssä ja pedonhampaani paljastuvat pelkästä pelosta.

En minä kuitenkaan yritä hyökätä, vaan tahdon vain kartoittaa tilannetta kohdallani ja yhteiskunnassa, jotta voisin tehdä realistisia suunnitelmia ja päästä mukaan yhteiskuntaa ylläpitäviin ja kehittäviin talkoisiin.

(Tämä juttu lievästi korjattu versio kommentista, jonka kirjoitin juttuni Filosofiani - ja toimeentulotukeen juuttuneiden asiakkaiden tilannne herättämään keskusteluun tänään.)

12:18 - /tilanne

2005-02-14

Hyvää Ystävänpäivää - ja joitain tarkennuksia

Hyvää ystävänpäivää ystävilleni ja kaikille muillekin! Heräsin tänään ystävällisiin mietteisiin ja mietin, millainen ystävänpäivästäni tänä vuonna mahtaa tulla. Olenkin saanut ystäviltä tekstareita ja puheluita. Kiitos oikein paljon muistamisesta. Ystävällistä ja lämmintä mieltä kaikille.

Kiitos Teppo Työttömälle kommentista Aloitusmaiseman juttuun Filosofiani ja toimeentulotukeen juuttuneiden asiakkaiden tilanne. Tämänkertaisen liitejutun innoitus tulikin Teppo Työttömältä. Tavallaan vastaan liitteessä hänelle, mutta toisaalta selvittelen silti vain omaa näkökulmaani, enkä muuta.

Teonkäsitteen tutkiminen 2003 alkaen: Tutkin tekoa filosofisesti. Tutkimuskohteenani oleva intentionaalinen teonkäsite on analyyttisen filosofian ja fenomenologis-hermeneuttisen filosofian tradition välimaastossa. Välimaastossa on vaikea tarpoa, joten rahoitus puuttuu ehkä siksikin.

Työnhaku ja harrastukset 2003 alkaen: Jos työllistymiseni olisi ongelmatonta, olisin ehtinyt tehdä jo muutaman pätkätyöpestin tämän työttömyyteni mittaisena aikana. Olen työmarkkinoiden käytettävissä. Harrastan sentään sinnikkäästi ja vapaasti filosofiaani.

(Liitteessä on asiaa työkunnon kartoituksesta vanhan - ammoin päättyneen! - hankkeeni ja oman - elämänmittaisen? - pätkätyöurani kannalta.)

Lue lisää ...

12:19 - /tilanne

2005-02-12

Filosofiani - ja toimeentulotukeen juuttuneiden asiakkaiden tilanne

Toimeentulotukeen juuttuneiden ihmisten asemassa on, kuten olen - aiemmin kirjoittanutkin - parantamisen varaa. Vuosina 1999-2002 tein filosofisessa tutkimus-, kokeilu- ja kehittämishankkeessani töitä juuri tämän ihmisryhmän puolesta. Tällä hetkellä tutkin sitä, miksi yksilön teot syntyvät eli voiko yksilö todella valita tekonsa itse vapaasti.

Lapsuuden ja nuoruuden ajoilta peräsin oleva myötätuntoni yhteiskunnasta syrjäytymässä olevia ja syrjäytyneitä ihmisiä kohtaan sai minut perustamaan filosofista aktivointimenetelmää kehittäneen hankkeeni vuonna 1999. Toteutin sen pääosin Euroopan sosiaalirahaston rahoituksella Tampereen yliopistossa. Tampereen yliopiston filosofian hankkeena sen tyyssija oli Matematiikan, tilastotieteen ja filosofian laitoksella. Yhteistyökumppanit olivat alueellisia ja valtakunnallisia. Mukana oli pitkäaikaistyöttömiä, toimeentulotuen ja sosiaalisen luototuskokeilun asiakkaita, heidän sosiaali- ja työvoimaneuvojiaan toimistoineen sekä Pirkanmaan TE-keskus ja Sosiaali- ja terveysministeriö. Filosofisen aktivointimenetelmä vaatisi lisäresurssointia ja palvelujen uudelleenorganisointia, mutta siihen ei edetty.

Olen samaa mieltä filosofi Georg Henrik von Wrightin kanssa siitä, että vapaa tahto tai vapaa teko ei ole nykymaailmassa pelkästään yksilön mielen ja kehon välisessä suhteessa, vaan yhteiskunta kietoutuu tiiviisti mukaan yksilön vapauden ongelmaan. Tämä näkyy hyvin von Wrightin intentionaalisessa teonkäsitteessä, joka on kuitenkin problematisoitu juuri mielen ja kehon suhteen osalta. Tutkin tätä yhtenevyysongelmaa, sillä von Wrightin ratkaisu tahdon vapauden kysymykseen - jos ratkaisu siis osoittautuu kestäväksi kritiikistä huolimatta - auttaisi vaikeissa elämän olosuhteissa olevien ihmisten tukemisessa.

Teonteoreettisella tutkimuksellani on merkitystä filosofisen teonteorian perustutkimuksena, mutta myös yhteiskunnalliselta kannalta, sillä tahdon vapauden kysymys liittyy yhteiskunnallisen syrjäytymisen ja selviytymisen problematiikkaan. Minulla ei kuitenkaan ole juuri nyt tutkimusrahoitusta, joten voin valottaa toimeentulotukea tarvitsevien ihmisten problematiikkaa ihan omasta kokemuksestani. Olenhan nyt työvoima- ja sosiaalitoimistojen sekä Kelan yhteisasiakas.

(Liitteenä on omakohtaisia kokemuksiani siitä, miten minulta sujuu sukkulointi Kelan ja sosiaalitoimiston luukuilla.)

Lue lisää ...

17:33 - /ideat

2005-02-11

Mikä maailmalla muka voisi olla niin kuin tämä?

You are snopes.com You like to prove people wrong. Your friends rely on you for the truth, but you're not perfect. You once made a rocket car.
Which Website are You?

(via Lovelacen testi)

17:39 - /ihmeet

2005-02-10

Toimeentulotuen perusosan maksaminen Kelan palveluksi valtion varoin

Sosiaalityöntekijöiden työpaine on valtava ja jonoja riittää. Tampereella toimeentulotuen asiakkaiden ensikäynnit hoitaa nykyisin Sosiaaliasema Sarvis, jotta uudet asiakkaat pääsevät nopeasti puhumaan juuri syntyneestä taloudellisesta hädästään ja hakemaan yhteiskunnan viimesijan tukea toimeentuloonsa. Asiakkaan edellytetään jo hakeneen ensisijaisemmat tuet, esimerkiksi työmarkkinatuen ja asumistuen. Sarviksessa sosiaalityöntekijä ottaa vastaan asiakkaan etukäteen täyttämän toimeentulotukihakemuksen, tarkistaa tositteet ja muut tarvittavat asiapaperit sekä keskustelee asiakkaan tilanteesta. Seuraavan käynnin hän varaa asiakkaalle noin kuukauden päähän, mutta ei Sarvikseen, vaan asiakkaan oman kaupunginosan sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijän luo.

Oman alueen sosiaalityöntekijä voi tehdä kuluvan kuukauden päätöksen lisäksi myös pitemmän toimeentulotukipäätöksen, jos perusteita on. Päätös syntyy samalla, kun asiakas kertoo tilanteestaan ja esittelee tarvittavat asiakirjat. Jos päätös sitten on pitkälle tulevaisuuteen ulottuva, on asiakkaan seuraavan kuukauden aika saman toimiston etuuskäsittelijän luo, mutta voidaan siirtyä myös suoraan asiakirja-asiointiin. Siksi asiointitapa muuttuu kolmannesta tai neljännestä käynnistä eteenpäin. Silloin toimeentulotukilaskelmat tekee etuuskäsittelijä postitse tai käsitse oman alueen sosiaaliasemalle toimitettujen asiapapereiden pohjalta ja jos aihetta on, hän huolehtii toimeentulotuen maksatuksen aiemmin tehdyn päätöksen mukaisesti asiakkaan tilille.

Työntekijän aika ei missään vaiheessa riitä toimeentulotukiasiakkaan kokonaistilannetta edistävään arviointiin ja itsetuntoa vahvistavaan keskusteluun, vaan tarkistukset ja laskelmien tekeminen päätöstä tai maksatusta varten vie kaiken ajan.

Tällaisen arvioinnin ja asiakasta tukevan keskustelun tueksi kehitin alunperin tässä Aloitusmaisemassakin olevia kartoitus- ja suunnitteluruudukkoja yhteistyössä Oriveden, Juupajoen ja Längelmäen sosiaalitoimistojen, Hämeenlinnan toimeentuloturvatoimiston, Sosiaali- ja terveysministeriön Sosiaalisen luototuksen kokoilun ja Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa yhtäältä ja toisaalta Pirkanmaan TE-keskuksen ja Oriveden työvoimatoimiston kanssa. Prosessiin kuului ja kuuluu eri viranomaistahojen ja heidän yhteisasiakkaidensa tasa-arvoista yhteistyötä omista asiantuntijanäkökulmista ja tehtävistä lähtien, toiminnan filosofian opiskelua ja oman tilannearvion käsitteellistäkin pohtimista.

Kun yksilö joutuu yhteiskunnan toimeentulotuen varaan pitkittyneen työttömyyden vuoksi, hänen ei enää ole helppoa palata työelämään, elleivät muut ihmiset tule prosessissa häntä vastaan. Jos vaikean elämäntilanteen vähentämät voimavarat joutuu käyttämään paperisotaan toimistossa toisensa perään, ei yhteiskunnallisen nousun rakentamiseen jää aikaa eikä voimia. Jos sen sijaan toimittaisiin niin, että toimeentulotuki tulisi samasta paikasta kuin työmarkkinatuki ja asumistukikin, voisi yksilö satsata enemmän aikaa tilanteensa uudelleen arviointiin ja yhteiskunnallisen nousun suunnitteluun. Tämän tukemiseen ei nykyisellään ole yhteiskunnan osoittamaa henkilöstöä, mutta pitäisikö olla?

Tampereella ainakin sosiaalityöntekijöiden työpaine on Kuusikon raportin mukaan pääkaupunkiseutuakin suurempi, jos sitä mitataan asiakasmäärillä saalityöntekijää kohta.

On näin ollen ymmärrettävää, että juuri tamperelainen kansanedustaja Rosa Meriläinen (vihr.) kannattaa Kuntaliiton esitystä toimeentulotuen normitetun osan siirtämistä Kelan maksettavaksi ja valtion maksettavaksi. (Liitteenä Meriläisen tiedote tästä samasta asiasta.)

Toimeentulotuen perusosan maksaminen Kelan kautta valtion varoista olisi minunkin nähdäkseni hyvä askel hyvinvointiyhteiskunnan nimissä. Näin vapautettaisiin toimeentulotukea tarvitsevan yksilön voimavaroja elämänlaatua parantavaan itsenäiseen tai ohjattuun toimintaan. Samalla sosiaalityöntekijät saisivat enemmän aikaa lapsiperheiden, vanhuksien ja muiden heidän työpanostaan tarvitsevien tukemiseen.

Lue lisää ...

14:33 - /politiikka

2005-02-09

Keskustelua politiikasta - ja filosofiaa

Juuri äsken näytti Ajankohtainen kakkonen tiistain ohjelmansa uusinnan lopuksi tamperelaisia lumiukontekijöitä. Tänä iltana YLE1:n A-talk on kiinnostava. Lisäksi kokosin tähän varsinaisia menovinkkejäkin.

Keskustelua presidentiksi pyrkimisestä: Kansanedustajat Risto Kuisma (SDP), Heidi Hautala (Vihr) ja Eero Lankia (Kesk) keskustelevat tänään aiheesta "Lyhyt vai pitkä vaalitaistelu - mitä mieltä ovat entiset presidenttiehdokkaat?". A-talk tulee televisiosta YLE1-kanavalta tänään klo 21.10.

Keskustelua EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta: Ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotus järjestää EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta keskustelutilaisuuksien sarjan kautta Suomen 15.2.05 alkaen. Torstaina 17.2. on Tampereen tilaisuus tervetulotoivotusten ja kahvin kera Metsossa klo 18.30.

Filosofiaa politiikan käsitteistä: Keväällä 2005 tarkastellaan Tampereen pääkirjaston Filosofian illoissa luentosalissa 1 politiikan sanoja neljänä maanantai-iltana (21.2. - 21.3. - 11.4. - 25.4.) klo 18.00. Sanat ovat vapaus, diktatuuri, demokratia ja tasa-arvo.

Filosofiaa filosofiasta ja ajattelusta: Tämän vuotinen Suuri filosofiatapahtuma on Tampere-talossa huhtikuun alun viikonloppuna eli 2.-3.4.05. Tilaisuus on saanut otsikokseen Minä ajattelen. Kahteen päivään mahtuu monenlaisia ajatuksia ajattelusta. Pääsylippuja voi ostaa vaikkapa internetin kautta Lippupalvelusta. Tamperelaisten yliopistojen ja Tampere-talon lisäksi järjestäjänä on myös Eurooppalaisen filosofian seura, joka julkaisee filosofista aikakauslehteä.

13:53 - /tulossa

Hyvää himmurtaita!

Lievää katumusta: Laskiainen oli ennen vanhaan pitkätukkaisten naisten juhlapäivä. Minulle on sitten tuon perinteen valossa tulossa ankeat ajat, sillä juuri eilen pidin aamusta iltaa hiukseni tiukasti nutturalla. Voi, miksi tein niin juuri eilen, kun olisin voinut lasketella ristiselkääni asti ulottuvat hiukset hulmuten mäkiä alas ja huutaa, eikä vain puisevasti kirjoittaa pitkiä pellavia! Kaduttaa - ja sitten huomasin, että sehän on kulttuurissamme tapana tänään.

Katumus ja paasto: Pidän huolta siitä, että tiedän, mitä päivää eletään ja miten elettävää päivää kulttuurissamme vietetään. Tosin Runebergin päivä meni ohitse torttuineen vain saman päivän synttärisankariserkkuani tekstarilla onnitellen ja sitten oli laskiaissunnuntai ja sitten oli onnittelukortilla muistetut aikuisen kummitytön synttärit ja eilen oli laskiaistiistai ja ystävän synttärionnittelut sähköpostitse, mutta mitä päivää tänään eletään? Katsoin internetistä. Tälle laskiaistiistain jälkeiselle keskiviikkopäivälle samoin kuin muillekin kristillisille rukouskeskiviikoille Mikael Agricolalla oli oma nimityksensä eli himmurtai. Tämänpäiväinen himmurtai on laskiaistiistain jälkeinen tuhkakeskiviikko, katumuksen päivä ja ensimmäinen paastopäivä pääsiäistä kohti.

Enhän minä uskalla: Minä en varmaan ole koskaan varsinaisesti paastonnut, mutta hyvin vähällä ruualla olen ollut elämässäni monissa vaiheissa. Paastoaminen on tahallista ja ohjelmallista syömisen vähentämistä ja se tuntuu minusta aika pelottavalta. Voin olla syömättä, jos ruokaan ei ole rahaa tai jos syömiseen ei ole aikaa, mutta tahallinen ja jatkuva syömättömyys pelottaa minua. Tuntuu myös siltä, että identiteettini on nyt tämän massiivisen massani varassa. Syön pussillisen halpoja karamelleja heti, kun vaaka ilmoittaa vähänkin huomattavampaa painonpudotusta. Enhän minä uskalla pienentyä.

08:37 - /eloa

2005-02-08

Kaunis aurinkoinen päivä ja "ai niin".

Tänään huomaa mainiosti, miten paljon valoa talviseen päivään sentään jo mahtuu. Palaveripaikat ovat onneksi olleet riittävän lähellä, mutta silti eri puolilla kaupunkia kuin kotini, joten olen päässyt nauttimaan kirkkaasta aurinkoisesta päivästä myös ulkosalla jalkakäytäviä tallustellen. Ihan niin kuin olisi jo kevättäkin ilmassa. Heleää helmikuuta elämme tai ainakin minä elän heleästi nyt.

Näin iltapäivällä aurinko paistaa jopa kotiini ja osuu tähän tietokoneellenikin hiukan. Mitäs tuosta, antaa kultapollan mollottaa. Kirjoitan tämän, syön vähän ja sitten lähden taas asioille ja kokoukseenkin. Juu, heleää helmikuuta ja liukasta laskiaistiistaita ihan meille kaikille tasapuolisesti!

Ai niin, kävin taas sosiaalitoimistossa ja nautin kaikesta huolimatta ystävällistä palvelua.

Niin, ja sain tänään kirjeen it-kouluttajaorganisaatiolta, että 300 haki ja 22 muuta valittiin, mutta ei minua. Kirjeessä neuvottiin hakemaan liikkeenjohdon assistentin koulutukseen, jonka he järjestävät seuraavaksi. Hakupaperinihan ovat jo valmiiksi sisällä.

Helää helmikuuta ja pitkiä pellavia meille itsekullekin! Minä ottaisin pellavani tutkimusapurahoina, kiitos.

15:31 - /eloa

2005-02-07

Keskustorille? Yliopistolle? Tampere-taloon?

Minulla on monenlaisia muualle menemisiä laskiaistiistaina lumiukkojen oleillessa Tampereen Keskustorilla, joten en kaiketi ehdi mukaan. Tampereen yliopiston Laskiaisgaalan ja siellä järjestettävän taidehuutokaupan jätän suosiolla varakkaammalle väelle, vaikka niiden tuotto meneekin hyvään tarkoitukseen eli nuorten tutkijoiden tukemiseen. Luultavasti joudun pidättäytymään kukkaroni keveyden vuoksi myös Suuresta filosofiatapahtumasta, jonka otsikko on Minä ajattelen, vaikka kyllä aihe kiinnostaa minua. Minä ajattelen.

23:21 - /tulossa

2005-02-06

Kuoleman vakava lapsuuden muisto

Katselin tänään televisiosta Inhimillistä tekijää. Kolme naista kertoi kertoi toimittajalle siitä, millaista on ollut olla kuuluisan ja naisten mieleisen kirjailijaisän menestyvä tytär. Ohjelma oli kiinnostava ja herätti mielessäni ajatuksia heihin liittyen.

Ikäväkseni mielessäni heräsi myös muistoja siitä, millaista on ollut olla minun isäni tytär. Hän ei ollut kirjailija, eikä kuuluisa, mutta olisi kyllä halunnut olla. Kirjoitan liitteeseen yhden muiston ajalta, jolloin en ollut vielä koulussa. Kävin silloin isän kanssa vierailulla lähikylässä. Muisto on kuoleman vakava.

Lue lisää ...

21:14 - /historia

2005-02-05

Lumiukkoja laskiaistiistaina Tampereella

Sunnuntaina: Tampereen kaupungin viheryksikkö ja TUL:n Tampereen piiri ry urheiluseuroineen järjestävät sunnuntaina 6.2.05 klo 18-20 Hatanpään arboretumissa Tuiketta talvipuutarhassa. Siellä toivottavat tervetuloa "Elävät lumiukot".

Talvella: Tampereen kaupunki jäädyttää luistinratoja tänäkin talvena luistelijoiden iloksi.

Entä tulevaisuudessa: Oletteko kuulleet Lumiukkojen laskiaistempauksesta? Lumiukkoja uhkaa maapallon ilmaston lämpeneminen. Siksi ne kokoontuvat laskiaistiistaina kolmen maan parillakymmenellä paikkakunnalla. Tampereen keskustorillekin Lumiukot tulevat laskiaistiistaina 8.2.05 klo 9 alkaen. Kuka tahansa voi osallistua Lumiukkotalkoisiin Keskustorin Raatihuoneen puoleisessa päässä. Muutakin siellä tapahtuu päivän mittaan. Tilaisuudesta vastaavat Tampereen Maanystävät, Luonto-Liiton Hämeen piiri ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan ympäristöjaosto. Lisätietoja löytyy Maanystävien lumiukkosivulta.

15:08 - /politiikka

2005-02-04

Tilannekartoitusta ja suunnittelua toiveiden suuntaan

Elämäni on jo pari vuotta ollut yli puolivuosisatainen ilmiö. Jatkoa on tiedossa, ellei jotain muuta ilmene. Aika näkyy minussa, mutta näkyykö se myös aherrukseni tuloksissa? Elämäntyötähän mitataan pitkin matkaa näkyvien tuotoksien mukaan. Eivät edes aikaansaannokset kuitenkaan riitä sellaisenaan, vaan ne arvioidaan, kun kyse on työnhausta ja urakehityksestä. Jos hyvin käy, kelpaan myös ihan omana itsenäni joissain tilanteissa, mutta yleensä löytyy aina jotain tekemistä ja se on parasta tehdä hyvin, että kelpaan.

Tämä vuosi on vierähtänyt jo helmikuulle, joten vuosi on tavallaan näyttänyt jo mallinsa. En vain ole ihan varma, tunnistanko ajan merkit kohdallani oikein ja aherranko oikeassa paikassa oikeaan suuntaan. Siksi kokeilen taas kartoitusta ja sen pohjalta suunnittelua. Liitteeksi laitan vain jotain yleistä näytteeksi siitä, miltä tilanteeni ja tulevaisuuden suunnitteluni näyttää, kun teen sen toiveitani etsien. Aikanaan tosin aloitin nämä kartoitukset luettelemalla paperiruudukolle esimerkiksi toiveiksi yksittäisiä sanoja, kuten rauha, ihmissuhteet, turvallisuus, toimeentulo, terveys, ura ynnä muuta tulevaisuutta. Nyt yritän toivoa kaikkiin muihinkin karttani ruutuihin tulevaisuutta, ennen kuin käyn läpi vielä suunnitelman toiveista tavoitteisiin.

Lue lisää ...

21:26 - /tilanne

2005-02-03

Erityinen ja hyödyllinen

pinseri
You are Pinseri! Very special and usefull! http://www.pinseri.com/

brought to you by Quizilla

(via poikani)

13:46 - /blogit

Jos olisin joku USA:n presidenteistä, mutta en Reagan

Kävin presidenttitestissä. Tulokseksi tuli ensi Ronald Reagan, mutta koska en tykkää muistuttaa häntä, yritin uudelleen. Tämä toinen presidettikuva on mukavamman näköinen, eikä valikoima muutenkaan ole USA:n presidenttejä kummempi, joten olkoon sitten Jimmy Carter. Tämmöinen olisin, jos olisin USA:n presidenteistä joku, mutta en RR.

HASH(0x8b08654)
You are Jimmy Carter. You are very smart and
decent, but your need to know everything causes
you to concentrate on the little things while
missing the big picture.

Wich Recent President Are You?
brought to you by Quizilla

(via Hillitty Kukko)

11:46 - /ihmeet

Kolme päivää elämästäni ja Mamba

Olen lukenut toisten ihmisten kirjeitä, mutta luvan saaminen tutkimustarkoitukseen kestikin kaksi päivää. Olen myös pyytänyt ja saanut luettavakseni toisen ihmisen kotikirjaston kirjoja. Ne tosin ovat nyttemmin suuren kirjaston luolassa, mutta luettelo löytyy internetistä. Sain kirjat pyyntöäni seuranneena päivänä tällaiseen tarkoitukseen varattuun isoon huoneeseen. Kolmena päivänä olen kulkenut sokkeloisissa portaikoissa ja pitkissä käytävissä niin, että reitit ovat nyt jonkin aikaa hyvin mielessäni. Olen noiden päiväsaikojen reunoilla sitten verestänyt myös kokemustani junista, busseista, metrosta ja kaupunkikävelystä eri kaupunkien vaihtelevissa olosuhteissa.

Tapasin yön yli nukkumiseen varautuessani siskoni maanantaina ja yhden serkkuni ja hänen poikansa tiistaina. Keskustelimme elämänmenosta. Puhelimitse olen keskustellut pääasiassa poikani kanssa, mutta yksi tamperelainen teatterireissuehdotuskin on mietinnässä. Olen kuunnellut bussissa tunnin verran erään tuntemattoman iäkkään neiti-ihmisen surua siitä, miten hänen elämänsä on kadonnut muiden ihmisten vaatimuksista huolehtimiseen ja liiankin tunnolliseen työn tekemiseen. Hänen lisäkseen olen tavannut alkuviikosta paljon muutakin tuntematonta väkeä, joskin vain joidenkin kanssa keskustelin. Sukulaisten lisäksi en tavannut muita tuttuja. Jostain syystä mielessäni soi Mamba. Ehkäs siksi, että minä tarvitsen sinua, jonka äskettäin kirjoitin, toi laulun mieleeni.

09:19 - /eloa