2005/03
2005-03-30
Maaliskuun lopulla ja huhtikuun alkupuolella tapahtuu
Helsingissä tiedotetaan 31.3. uutuudesta nimeltä Kestävän kehityksen maisteriohjelma. Tampereella on viikonloppuna 2.-3.4. Suuri Filosofiatapahtuma otsikolla Minä ajattelen. Tampereella on lisäksi 4.-7.4. englanninkielinen filosofian vierailuluentosarja, jossa teemoina ovat realismi/antirealismi, metaetiikka ja poliittinen filosofia. Helsingissä on 8.-9.4 englanninkielinen seminaari kognition biologiasta. Helsingissä myös järjestetään viikonloppuna 9.-10.4. neljäs suomalainen sosiaalifoorumi.
09:06 - /tulossa
2005-03-29
Kultainen Kuukkeli 2004
Kultainen Kuukkeli 2004 on palkinto, josta kilpailevat ehdokkaat on julkistettu eilen. Aloitusmaisema juhlii omaa karsintamenestystään eli loistokasta häviötään yllä olevalla trendikkäällä pystillä, jonka lähteelle löysin Antti-Juhanin opastuksella ja jonka kiitettävä luoja on Keitetty Kumiperuna.
19:18 - /blogit
Vuorovaikutusta, seinänkuorrutuspauhua ja arvailua
Soitin tänään jatkoaikaa erikoiskirjastossa luettavalle tutkimusaineistolle ja sain. Muutakin vuorovaikutusta on ollut ihan riittämiin, vaikka olenkin ollut päiväkausia flunssaisen kuumeilun vuoksi itsekseni. Kotikerrostaloni kuorrutus etenee ajoittain melko äänekkäästi. Olen lukenut remonttitiedotteet, mutta päivittäisen vaiheen tarkistamisen sijasta arvailen huvikseni porauspauhusta ja muista remonttiin liittyvistä havainnoista, missä vaiheessa kotikerrostaloni ulkovuoraus- ja ikkunaremontti (kuorrutus!) on tarkalleen menossa.
18:35 - /eloa
Muiden nettipäiväkirjojen äärellä huomattua
Aina silloin tällöin on hyvä katsella ympärilleen, sillä lähistöllä saattaa olla muitakin ihmisiä. Täällä blogistaniassa ei Aloitusmaiseman ympärillä ole ihmisiä, vaan blogeja. Kerron liitteessä, millaisia blogeja olen viime aikoina seurannut.
09:33 - /blogit
2005-03-28
Toipilaan spostiloorassa lukijapostia
Kuumeissani en ole jaksanut katsella tietokoneen näyttöä pitkäperjantain päivityksen jälkeen ennen kuin pääsiäissunnuntaina illalla Aloitusmaisemaa päivittäessäni. Siksi en ole huomannut sitäkään, että sähköpostilaatikossani on odotellut lukijapostia Ranskasta, joskin saman oman suomalaisen akateemisen opinahjoni kasvatilta.
02:17 - /maailma
2005-03-27
Etsin tietoa - ja löysin Mansikan sekä lipsahduksen
ERIKOISLUKUSALISSA: Olen joskus syventynyt erilliskirjasto Bibliotheca Wrightianan arvokkaimman aineiston syövereihin erikoislukusalin pöydän ääressä - mutta sattuneesta syystä vain joskus. Joskus ei mielestäni ole sama asia kuin tarpeeksi usein.
NIMIHAUSSA: Äskettäin etsin taas Googlen avulla internetistä teon käsitettä ja filosofiaa koskevia linkkejä. Käytin silloin myös hakusanaa Georg Henrik von Wright.
MANSIKKAN SIVUILLA: Tavoittelemieni sivustojen lisäksi päädyin tuulahdukseen Italian suomalaisten kuulumisia - yhdistystoimintaa, uutisia ynnä muuta. Heidän lehtensä Mansikka on julkaissut viime marraskuussa von Wrightistä ja muutamasta muusta muistokirjoituksen, mutta von Wrightin kuolema on siinä ajoitettu väärin. Oikea ajoitus löytyy vaikkapa Helsingin yliopiston sivulta Georg Henrik von Wright , jossa hänen elämänsä mitaksi ilmoitetaan 14.6.1916-16.6.2003.
SÄHKÖPOSTISSA: Lähetin ajoitusvirheestä sähköpostitse huomautuksen lehden toimitukseen. Päätöimittaja lupasi vastauksessaan, että virhe korjataan varmasti tuonnempana. Kiitos!
20:26 - /maailma
2005-03-25
Pitkäperjantaina kuumeisena kommentoimassa
Eilisen kävelylenkkini jälkeen olen ollut kuumeessa. Ei minun olisi pitänyt lähteä silloin kävelemään, sillä ulkoilma viilteli keuhkojani koko Hämeenkadun ja Metsoon ja takaisin. Vein päivän verran myöhässä olleen kirjan takaisin kirjastoon. Tietenkin kirja piti palauttaa, sillä eilen siitä meni myöhästymismaksua vain 0,15 euroa. Ensi tiistaina olisi ollut seuraava palautuspäivä ja maksua olisi ollut jo 0,9 euroa. Paluumatkalla kävin lämmittelemässä keuhkojani kaupassa, josta ostin itselleni omenoita. Omenat maistuvat hyvältä.
Olen yrittänyt kirjoittaa kommenttia ja aloitetta jo yli viikon verran. Flunssainen tukkoisuus lämpöineen on ollut vaivanani ainakin yhtä kauan. Olen silti ollut ahkerasti liikkeellä kokouksissa, kirjastoissa, pestinmetsästyksesä ja jopa miettimässä yhteisten asioiden hoitamisen entistä parempaa sujumista. Minulla oli mielessäni hieno aloiteideakin, mutta se liukeni tarkistusten ja tarkemman harkinnan jälkeen. Ehkä siinä on silti puheenvuoron siemen. Kommenttikin kutistui kuin viinirypäle rusinaksi. Kuumeessa ei edes viimeistelyä jaksa tehdä niin hyvin kuin tahtoisi. Tein mitä tein, enkä tiedä, jatkaako kommentti matkaansa vai ei.
Nyt menen nukkumaan kuumetta pois. Terveyttä toivon ja valoisaa mieltä.
12:48 - /kunto
2005-03-24
Seitsemän ei ole kahdeksan eikä suljettu ole avoinna
Kävin eilen illansuussa palauttamassa Metsoon kirjoja, joita olin uusinut jo sallitut viisi kertaa. Luulin laittaneeni kassiini kaikki palautettavat, mutta turhaan luulin. Koko alkuviikon minua on vaivannut flunssainen pään tukkoisuus, jota epäilen osasyylliseksi mokaani. Nimittäin siihen, että kahdeksasta palautettavasta kirjasta vein kirjastoon vain seitsemän. Jos en palauta kahdeksatta kirjaa tänään, myöhästymissakkoa kertyy koko pääsiäisajalta, sillä kirjasto on silloin suljettuna.
06:20 - /tilanne
2005-03-23
Edesmenneiden kirjailijoiden arvostamista
Myöhästyneet onnittelut Sinulle, oi Maailman Runous! Anteeksi, että en maininnut merkkipäivääsi ajallaan. Sinulla oli vuotuinen merkkipäiväsi 21.3. eli viime maanantaina.
Onneksi sentään kirjoitin tuon merkkipäivän tienoilla pariinkin kertaan muuten kirjallisuudesta. Minna Canthia muistin hänen merkkipäivänään 19.3. eli viime lauantaina. Ikävää, että Pirkkalaiskirjailijat eivät mainitse Minna Canthin päivää samalla, kun tarjoavat sivustonsa aluksi luettelon kirjallisuuden yhdeksästä merkkipäivästä. Minä kuitenkin mainitsin sekä Minna Canthin että monia muita eläviä ja kuolleita tamperelaiskirjailijoita, kun valmistauduin Kadunnimitoimikunnan kokoukseen eilen. Tosin juttuni kirjailijalista ja kokouksessa esittämäni kirjailijalista poikkesivat toisistaan.
22:09 - /arvot
2005-03-22
Kirjailijoita ja katujen nimeämistä Tampereella
Pirkanmaalaiseen kaunokirjallisuuteen voi tutustua helposti Pirkanmaa kirjailijoiden sivustossa. Päädyin sivuille valmistautessani Tampereen kaupungin kadunnimitoimikunnan tämänpäiväiseen kokoukseen.
Kirjailijoiden muistonimet näkyvät Tampereella esimerkiksi niin, että meillä on täällä Tampereella lapsuutensa viettäneen kirjailija Minna Canthin mukaan nimetty katu eli Minna Canthin katu. Nimistössä ovat koko nimillään myös Jalmari Finne, Kaarle Halme, Yrjö Jylhä, Väinö Linna, Kalle Päätalo, Eino Salmelainen, F. E. Sillanpää ja Lauri Viita Tampereen seudulta sekä Pirkanmaan ulkopuolisena Aleksis Kivi ja pelkällä sukunimellään (J.L.) Runeberg.
14:09 - /ihmiset
2005-03-20
Liikaa linkkejä lähteisiin tai liian vähän siteitä ympäristöön?
Kirjoitan tätä nettipäiväkirjaa jonkin verran eri tavoin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut päiväkirjaa kynällä paperille. Osittain kyse on siitä, että kirjaan Aloitusmaisemaan itselleni aineistolinkkejä tulevia kirjoittamistarpeita varten. Toisaalta taas kehittelen oman elämäni tapauksista siemeniä, joista saattaa tulevaisuudessa kasvaa pitkiäkin sepitteitä. Toki jotkut juttuni ovat samanlaisia kuin paperipäiväkirjoissani on ollut. Tämä juttu on kuitenkin parin täällä Aloitusmaisemassa käyttämäni kirjoittamistavan tutkiskelua. Laitan tutkiskelun kuitenkin linkin taakse.
21:00 - /meta
2005-03-19
Ihmisiä ja yhteiskunnallista harrastusta viikolla ja nyt
Joitain päiviä sitten kävin tamperelais-helsinkiläisen naispienryhmän palaverissa, jonka siirsimme flunssaa pakoon tammikuulta maaliskuulle. Muitakin ystäviä olen tavannut viime päivinä kasvokkain tai viestinten välityksellä. Tänään olen hoitanut yhteiskunnallisia harrastuksia sähköpostitse ja puhelimitse useampaankin suuntaan. Olen saanut palautettakin näinä päivinä monilla kanavilla - ja siitä tässä kiitoksensa kullekin!
21:08 - /ihmiset
Tänään on 161 vuotta siitä kun Minna Canth syntyi
Muistoissani: Muinaisina opiskeluaikoinani ohjasin Minna Canthin näytelmän Papin perhe opiskelupaikkakuntani mukaisesti Jyväskylän ylioppilasteatterissa. Papin perheen voi lukea netistä, sillä Project Gutenberg kokeilee myös näin.
Tänään: Vaikka tänään vietettävä Minna Canthin syntymäpäivä ei ole Sisäasiainministeriön liputuspäivä, niin toki Sisäasiainministeriö suositti jo pari vuotta sitten tätä päivää yleiseksi liputuspäiväksi. Samana vuonna asian uutisoi myös nuori Helsingin normaalilyseon latinisti otsikolla Liputus Minna Canthille ja tasa-arvolle. Jotkut sentään liputtavat tänäänkin. Ainakin Naisjärjestöjen keskusliitto liputtaa tänään suomalaisen uranuurtajanaisen Minna Canthin kunniaksi. Ihmetystäni herättää kuitenkin se, että Minna - Valtakunnallinen naistutkimus- ja tasa-arvoportaali, joka kantaa sivujensa vasemmassa yläkulmassa Minna Canthin nimeä ja kuvaa, ei huomioi hänen tämänpäiväistä syntymäpäiväänsä lainkaan.
14:12 - /historia
2005-03-17
Kerrostalon kuorruttaminen
Asumisesta tulee tänä keväänä kotikerrostalossani ja siis myös kotonani uudenlainen kokemus. Tästä talosta tehdään lämpimämpi ja kauniimpi. Kun kerrostalo kuorrutetaan, pitää ikkunalaudoilta siirtää kukat ja muut koristeet pois. Tärinää tulee kuulemma sen verran, että ikkunalaudalle sijoitetut tavarat voivat liikkua ja siis myös pudota. Nyt pitää vain ratkaista, mille pöydälle ja hyllylle mitäkin sijoitan viikkokausiksi eteenpäin. Kiehtovaa ja jännittävää, ainakin toistaiseksi.
12:16 - /eloa
Portaita, käytäviä ja pahvikoteloita - kuin unessa ikään
Valkoista isoa rakennusta vastapäätä olevaan rakennukseen johtavat portaat. Ulko-oven jälkeen on pieni eteinen ja seuraavan oven takaa löytyy aula. Kun laskeutuu lähimpiä portaita pitkin alempaan kerrokseen, löytää niin isoja lukollisia lokeroita, että kassin lisäksi niihin mahtuvat myös siistin myttyämisen kestävät ulkovaatteet ja pussitetut ulkokengät. Sisäkengät jalassa ja kukkaro kädessä on kevyt liikkua. Seuraavassa käytävässä on wessoja, joita voi käyttää, jos on tarpeen. Sitten takaisin portaita ylös ja aulan jälkeisen salin läpi seuraavaan saliin. Siellä löytyy kierreportaita alakertaan ja alakerrassa käytävän päässä ovat muun ohella suorat, mutta välitasanteelliset portaat alakertaan. Eteen avautuu tila, josta lähtee muiden reittien lisäksi käytävä, jonka päässä ovat muun lisäksi portaat ylempiin kerroksiin. Matkalla ohittaa suljettuja wessojen ja muiden tilojen ovia, mutta myös avoimia ovia tiloihin, joihin ei ole menossa. Kun on kiivennyt tarpeeksi monta kerrosta ylöspäin tulee eteen avoin ovi sinne, minne tämä matka vie. Oven takana ei kuitenkaan ole suoraa reittiä eteenpäin, joten on käännyttävä oikealle tai vasemmalle. On parasta lähteä siihen suuntaan, mihin on menossa. Huoneita on monta peräkkäin ja lopulta edessäpäin näkyy ikkunoista ulkomaisema. Suoraan eteenpäin ei siis pääse pitemmälle, joten katse etsii ovea ja löytää. Oven takana on suljetun portaikon ylätasanne ja toinen ovi. Sen oven takana on virkailija, joka tarkistusten jälkeen tuo varastosta pahvikoteloita tai jotain muuta. Lähtiessä kaikki palautetaan ennallaan virkailijalle. Poistumisreitti on kuin kelaisi filmiä taaksepäin. Tosin tämän filmin päähenkilö kulkee paluumatkankin etuperin. Ulko-oven ulkopuolella maailma on ennallaan.
11:43 - /keinot
2005-03-14
Maan korvesta varrelle virran - noin 21 vuotta alkutaipalettani
Hanget houkuttelevat hiihtämään. Tosin minun hiihtoni viihtyvät paremmin muistikuvissani ja unissani kuin nykyisessä talvisäässä, joka juttuni teeman vuoksi on heinolalaista malliltaan.
Huomasin sitten internetissä vaellellessani, että Fennica.Net - Suomi internetissä sivuston tarjoamien hakujen avulla voi pistäytyä kaikkiin Suomen kuntiin katsomaan, mitä minnekin asiallisesti kuuluu. Minä kävin sillä tavoin Pertunmaalla ja Heinolassa. Sen jälkeen sitten etsin tämän jutun linkityskohteita myös Googlen sekä selaimeni Dillon (onnea 5-vuotiaalle!) tarjoaman haun avulla.
02:53 - /historia
2005-03-11
Kirje ja puheluita - kivaa!
Kaupunki: Sain tänään kutsun Tampereen kaupungin Kadunnimitoimitoimikunnan kokoukseen. Kokous on luottamustehtäväkaudellani ensimmäinen ja osuu pääsiäisen alusviikolle. Aion valmistautua kunnolla, sillä onhan selvitettävä, mikä on vihreä kanta(ni) nimikysymyksiin. Odotan kokousta kiinnostuneena.
Yhteyshenkilöitä: Muuten päivä on mennyt jos jonkinlaisten edes jollain tavoin kiinnostavien ja minulle mahdollisten työpaikkojen yhteyshenkilöille soitellessa sekä työpaikkahakemuksia ja liitteitä tehdessä. Osa puheluistani ei löytänyt oikeaa vastaajaa, joten sain sitten myöhemmin vastauspuheluita tuntemattomista numeroista. Yksi puhelu tuli kuitenkin ystävältä ja koski jo toistakymmentä vuotta jatkuneen keskustelevan pienen helsinkiläis-tamperelaisen naisryhmän palaveria. Juteltiin ja sovittiin palaveri.
Poikani, sisarukseni ja ex: Nykyisessä elämänvaiheessamme emme tapaa poikani kanssa niin usein kuin ennen, mutta yhteyskanaviahan on muitakin. Monta lyhyttä puhelua puolin ja toisin olemme tänäänkin soitelleet Antti-Juhanin kanssa. Ihan kuin huutelisimme vielä hänen lapsuudenkodissaan huoneesta toiseen. Vähän sama tunnelma minulla on sisarustenikin kanssa, mutta verkkaisemmin huuteluin. Kaikki neljä veljeäni ja ainoa siskoni ovat mukavasti puhelimitse tavoitettavissa, joten yhteys säilyy. Täällä Aloitusmaisemassakin on näkynyt ainakin yhden veljen ja tietenkin myös poikani jälkiä muiden kävijöiden ohella. Taannoisen lupaukseni mukaan laitan tähän ihan lopuksi linkin, joka johtaa näytteeseen antiikin aikaisen :) ex-mieheni kotisivun design-taidoista ja nuorimman pikkuveljeni yrittäjähenkisyydestä: Yksityisetsivätoimisto Tuomaala.
22:23 - /eloa
Pitkittyneiden opintojeni ja pätkittyvän työ(ttömyys)urani taustaa
Olen miettinyt sitä, miksi hiljaisuus tuntuu nyt täyttävän mieltäni niin voimakkaasti, että siitä on tullut usean päivän ajaksi vallitseva tunnelma elämässäni. Aikaisemmissa elämänvaiheissa ovat monet menneisyyteni ymmärtämättä jääneet ja kipeät tapahtumat eläneet mielessäni suunnilleen koko ajan. Hankalat muistot ovat askarruttaneet ajatuksiani, ellen ole syrjäyttänyt niitä esimerkiksi haastavalla tai muuten uuvuttavalla työllä tai vaikkapa kiehtovaan televisio-ohjelmaan taikka kirjan tapahtumakulkuun uppoutumisella. Stressivaiheissa tämäkään ei ole ennen auttanut. Nyt on toisin.
Nyt elän jonkinlaisen sisäisen hiljaisuuden ilmapiirissä. Aloitusmaisemaan kirjoittaminen on tehnyt pelottavasta menneisyydestä sekä häpeälliksi kokemastani hitaasta opiskelu-urasta ja ikuiselta tuntuvasta pätkätyö(ttömyys)urastani julkisen. Näin on käynyt vähäisestä lukijamäärästä huolimatta. Kaikesta en ole kirjoittanut ollenkaan, enkä muustakaan ihan tarkoilla nimityksillä, mutta pelkojeni voittamisen kannalta kuitenkin riittävästi. Menneisyys ja nykyhetki pelottavine ja hävettävine asiantiloineen on jotenkin puhdistunut. Elämäni on asettunut sellaiseen rauhaan mielessäni, jota olen aina kaivannut. Sitä hiljaisuuteni nyt on.
08:58 - /historia
2005-03-09
Katkelmallisia kuulumisia hiljaisella äänellä
Minä nautin hiljaisesti hiljaisesta olosta. En lopulta käynyt yhdessäkään menovinkkilistani naistenpäivän tilaisuudessa, vaikka aioin. Mieleni oli aika apea ja eteeni osui myös apeaa menoa, kuten liittestä on pääteltävissä. En saanut ruusua, vaikka naistenpäivän kukkamyynti jopa Turun Sanomien mukaan on kasvamassa - miksei siis myös täällä ja muuallakin. Joskus olen osunut naistenpäivänä (tai ystävänpäivänä) kauppaan, jossa on jaettu kaikille kohdalle osuville naisille ruusu. Tällä kertaa kävin ruusuttomissa paikoissa. Olo on ollut monestakin syystä sisäisesti hiljainen - silloinkin kun olen ollut ihmisten seurassa ja puhunut.
00:48 - /eloa
2005-03-08
Tutkija käytettävissä työmarkkinahintaan - tai yhdistelmätuella
Kävin eilen tunnin mittaisen keskustelun Tampereen työvoimatoimiston virkailijan kanssa hänen työajallaan. Keskustelu eteni kahta linjaa. Yhtäältä sain tuoreita vinkkejä ansioluettelon hiomista varten ja toisaalta valmistelimme myös yhdistelmätuella työllistymistä. Totesimme, että olen työmarkkinoiden käytettävissä työmarkkinahintaan. Etsiessäni ja odotellessani otan vastaan myös sellaisen pestin, jota yhteiskunta sponsoroi maksamalla yhdistelmätukea siihen oikeutetulle työnantajalle. Yhdistykset, kunnat ja yrityksetkin voivat saada juuri minun palkkaamiseeni tukea, kunhan tehtävistä sovitaan.
Mieluiten kuitenkin haluaisin jatkaa tutkijana. Se olisi mahdollista, jos saisin säätiöiltä, rahastoilta ja muilta soveltuvilta tahoilta rahoituksen Georg Henrik von Wrightin filosofista teonteoriaa koskevalle tutkimushankkeelleni.
Vuoden 2003 alusta asti minulla on ollut vireilla Tampereen yliopiston Matematiikan, tilastotieteen ja filosofian laitokselle filosofiaan tarkoitettu filosofisen teonteorian tutkimushanke Teko. Teon syyn ja perustelun yhtenevyysongelma Georg Henrik von Wrightin filosofiassa. Tutkimusjulkaisua varten olen saanut rahoituksen Tampereen kaupungin Tiederahastosta vuonna 2003. Tarvitsen kuitenkin rahoituksen myös hankkeen itsensä toteuttamiseen.
10:03 - /tilanne
2005-03-06
Naistenpäivä 8.3. - menovinkkejä tiistaiksi
Minä Naistenpäivänä: Minulle on tulossa kiireinen viikko erilaisten hakujen ja asiointipalaverien vuoksi. Yritän silti mahduttaa kalenteriini Kansainvälisen Naistenpäivän, joka on tiistaina. Naistenpäivän ohjelmatarjonta on ollut ja on monipuolista. Oma tiistaisuunnitelmani on vielä keskentekoinen. Poimin liitteeseen joitain Naistenpäivän tapahtumia - pääasiassa Tampereelta.
16:25 - /tulossa
2005-03-03
Äiti ylpeänä esittää: onnea poikani!
Antti-Juhani on tavalliseen tapaansa vauhdissa. Ihan kaikkia hienoja juttuja en kerro, mutta jotain sentään tekee mieleni taas pojastani mainita. Hänen nettiartikkelinsa Giuseppe Verdi on ilmestynyt Wikipediassa ja saanut maininnan "Tämä artikkeli on laadukas suositeltu sivu". Artikkeli on tällä hetkellä myös Wikipedian Kuukauden artikkeli. Jännittävää artikkelissa on, että Antti-Juhani muokkasi sen kouluaikaisesta esitelmästään. Onnitteluni! Toivotan myös menestystä Keskimaan vaaleissa.22:39 - /ihmiset
2005-03-02
Kohtalona pätkätyö(ttömyys) - eli kiitos kirjeestä Suomen Akatemia
Posti toi tänään kieltokirjeen Suomen Akatemiasta. Olen pyrkinyt sinne töihin, kuten 88 muutakin hakijaa. Kirjeessä kiitettiin pestin hakemisesta ja todettiin, että minua ei valittu. Samalla kerrottiin, kuka YTM pestin sai. Kirjeessä myös palautettiin minun YTM- ja KM-tutkintojeni todistuskopiot (kiitos, palautus oli ystävällistä).
Miksi Suomen Akatemia olisikaan valinnut minut tuohon pestiin? Ovathan aikaisemmat pitkäaikaiset työnantajani - Jyväskylän yliopisto ja Tampereen yliopisto - palkanneet minut vain pätkä kerrallaan, vaikkakin moniin pätkiin kumpikin. Eikä minua ole ihan äskettäin palkannut kumpikaan noista yliopistoista, saati jokin muu taho.
Pätkätyö tuo ansioluetteloon arvokasta työkokemusta silloin, kun sitä kerää nuori aikuinen opiskelun ohella ja vielä joitain vuosia valmistumisen jälkeenkin. Arvokasta pätkätyö on silloinkin, kun sitä on kerännyt kypsempään ikään ehtinyt henkilö siirtymällä vakinaisesta työstä virkavapaan turvin arvostetumpiin sijaisuuksiin tai määräaikaispesteihin. Vielä silloinkin pätkätyökokemukselle löytyy arvoa, kun työpätkät seuraavat tiiviisti toisiaan, eikä työtön väli veny pitkäksi.
Mitä kauemmin pätkittäinen pestautuminen jatkuu (minun alallani), sitä vaikeampaa on pärjätä koulutuksen mukaisesti kilpailussa tutkimusrahoituksesta ja työpaikoista. Melkein työllistyminen ei tuo lisäarvoa seuraavassa tutkimusrahoituksen tai työpaikan hakuprosessissa.
13:27 - /tilanne



