2005/06
2005-06-30
Taas yksi vuosipäivä - eli kotoa kotiin
Vuosia sitten oli myös 30. kesäkuuta, kun lähdin autoa ajaen pois kodistani ja kotikaupungistani Jyväskylästä. Poikani oli mukanani.
Noin tuntia ennen puolta yötä olimme suunnilleen Jyväskylän ja Tampereen välisen matkan puolivälissä. Pysähdyimme ja söimme tienvarren kuppilassa iltapalaa. Päivä oli ollut pitkä ja matkaa oli vielä jäljellä.
Kun lähdimme puolen yön jälkeen liikkeelle 1. heinäkuuta, niin olimme taas matkalla kotiin. Kotiin Tampereelle.
-- mmmt
23:48 - /tunteet
Otin haltuun oman blogini
No niin, nyt Aloitusmaisema on hallussani myös blogilista.fi -palvelussa. Voin nyt ilokseni muokata siellä blogini tietoja. Kopioin sittenkin heti sinne saman tien tuon Aloitusmaiseman alussa olevan blogini luonnehdinnan. Listasin myös joitain kategorioita. Sieltähän ne löytyvät, kun napauttaa listoilla Aloitusmaiseman nimen vieressä olevaa pientä i-kirjainta. Tunnustelen noita kategorioita jonkin aikaa ja muutan, jos on tarpeen.
-- mmmt
00:55 - /meta
Kaikenlaisia kommervenkkejä
Aloitusmaisemalla ei ole vielä blogilista.fi -palvelussa minkäänlaisia ominaisuuksia, eikä tämä näytä kuuluvan mihinkään kategoriaankaan. Toki Aloitusmaisema löytyy listoilta kaikkien muiden joukosta. A-kirjaimella alkavien blogi-nimien joukosta hakemistosta tämä löytyy myös. Jotain muitakin luokitteluperusteita on, joita Aloitusmaisema täyttää, mutta en tiedä, miten noihin kategorioihin päätyy. Kokeilen vasta nyt sitäkin, miten pääsen itse muokkaamaan oman blogini tietoja. Katsotaan nyt ensin, miten tämä oman blogin haltuun ottaminen onnistuu. Jospa onnistuisi. En vissiin tänä yönä jaksa luonnehtia Aloitusmaisemaa.
-- mmmt
00:26 - /meta
2005-06-28
Jonkinlaisia mielilinkkejä toisten blogeihin
Kuten silloin tällöin ja vähän väliä toisinaan muulloinkin, niin nyt myös tänään hain hetken virkistystä ja muitakin virikkeitä toisten ihmisten nettipäiväkirjoista. Tein sen helpoimmalla mahdollisella tavalla: luin blogeja omalta suosikkilistaltani. Sitten kävi niin, että virikkeistä syntyi omaa tekstiä, mutta laitan nyt kuitenkin linkin myös kulloiseenkin virikkeeseen. Suurin osa suosikeistani jää jälleen mainitsematta, mutta tuleehan näitä kirjoituskertoja
Minun pitää varmaan hankkia uudet silmälasit, sillä viime öisessä unessani sain tarkkoja neuvoja silmälasieni puhdistamiseen. Ihmettelin siinä esimerkillistä puhdistusoperaatiota katsellessani kyllä vahän sitäkin, että kaikesta minäkin unta näen. Heräsin sitten, kun silmälasini olivat puhtaat. En olisi tullut tuota unta kertoneeksi, ellen olisi löytänyt huomattavasti jännittävämpiä unia blogista nimeltä -C-.
Olen aina yrittänyt olla tarkkana sen suhteen, mitä ja miten puhun lapsille. Omasta lapsuudestani muistan, miten usein ihmettelin aikuisten puhteita. Ajattelin lapsena, että eivätpä puhuisi minulle tuollaisia, jos tietäisivät, että minustakin tulee aikuinen. Joistain jutuista päätin, että muistan ne aikuisena ja kerron sitten ihmisille, että ei lapsille saa niin sanoa tai tehdä. En minä tätä muistelua olisi tänään tullut kirjoittaneeksi, ellen olisi lukenut juttua Korealaislasten piirustuksia, jonka löysin blogista nimeltä ihan kiva elämä - rather nice life.
Isä hankki joskus lapsuudessani jonkin aikaa tienestiä myös kulkukauppiaana, kun ei oikein muuta työtä saanut. Vai mahtoiko tuurata jotain tuttuaan, en muista. Mitä lie ollut muuta myytävänä, mutta ainakin jostain muovimaisesta materiaalista tehtyjä nukenpäitä. Nukkenaama oli vaaleanpunainen ja sillä oli suuret siniset silmät, punaiset huulet ja jollain lailla kiehtovat hiukset. Jotenkin muistan myös sellaisen kankaisen nuken, jolla oli tuollainen pää. Minun tai siskoni nukke se ei ollut, sillä meillä ei oikeastaan harrastettu kotona nukkeja. Vaikka on minulla nykyisin tallella pieni posliinisen tuntuinen käsi- ja jalkapuoli nukke nimeltä Kielo Marjukka, jolle tein itse proteesit kankaasta ja metallilangasta. Enpä olisi tätä juttua juuri nyt ruvennut muistelemaan, ellen olisi törmännyt joulukuiseen Essi-nukkeen ja autoihin, kun tutustuin jonkun pienen tytön vanhempien pitämään nettipäiväkirjaan nimeltä Venlan nettipäiväkirja.
Isäni teki minulle polkupyörän, kun menin kansakouluun. Hän keräsi osat naapureiden romuista. Pyörä oli aikuisten kokoa, eikä sitä maalattu, ettei sitä varastettaisi. Ajelin koulumatkojani ylpeänä kuluneesti sekavärisellä pyörälläni. Olin ylpeä siitä, koska se oli isäni tekemä, eikä muilla ollut isän tekemää polkupyörää. Vielä ylpeämmäksi tulin, kun äiti teki minulle tummasta syvänpunaisesta vakosametista pyöräilyhousut, vaikka tyttöjen pitkät housut eivät olleetkaan silloin ihan vielä tulleet muotiin. Äidillä oli kuitenkin ollut pohjepituiset pyöräilyhousut jo joskus 1930-luvulla, joten miksei siis minulla lukuvuonna 1959-60. Ei tämä muisto olisi juolahtanut mieleeni, ellen olisi lukenut pyöräilyhameen ostosta juttua Uudet aatteet ja uudet vaatteet, joka on ranskalaistunnelman kera on tarjolla blogissa nimeltä museopäiväkirja.
Minä en pyöräile, enkä autoile nykyään. Kävelen vain tai kuljen julkisen liikenteen kyydissä. Maailmalle olen matkustanut elämäni mittaan hyvin harvoin. Jotenkin minusta tuntuu silti siltä, että koko tämä maapallo olisi tullut tutuksi kirjojen, television, elokuvien tai vaikkapa muiden ihmisten matkakertomusten välityksellä. Tunnen väkeä, joka on käynyt vaikkapa Thaimaassa lomillaan useinkin ja toista näkökulmaa sinnepäin saimme tuutin täydeltä viime vuodenvaihteen tuhoisan tsunamin vuoksi. Minä en ole suuremmin hinkunut tuolle maailman kolkalle, vaan monet muut maailman paikat ovat niitä, joiden koen jääneen minulta käymättä - toistaiseksi ainakin. Tämä matkustamattomuuteni pohdiskelu tuli mieleeni, kun blogeja selaillessani päädyin uuteen ja jopa suosikiksi kelpaavaan tuttavuuteen eli jonkun minulle vieraan henkilön matkakertomukseen blogissa nimeltä Thaimaa 2005
Nyt olen vaellellut mieleni maisemissa ja blogien sivuilla niin paljon, että siirryn nojatuoliin lukemaan dekkaria. Laitan silti vielä tähän loppuun linkin maisemien katseluun ja rauhalliseen istuskeluun sopivaan puiston penkkiin, jonka kuvan löysin blogista nimeltä pinseri.
-- mmmt
21:50 - /blogit
2005-06-27
Kotoiset kuvioni kotikaupunkini kartalla
Minun maailmankuvani keskipisteessä olen minä itse tiettynä hetkenä jossakin - tai pikemminkin minä itse tässä nyt. En pysy yleensä edes kokonaista vuorokautta samoilla sijoillani maapallon pinnalla. Voin kyllä kuvitella, että olisin elänyt ja työskennellyt syntymäkodissani koko elämäni tähän asti, mutta todellisuudessa en ole pysynyt aloillani.
Nykyisin elämäni keskeiseksi alueeksi tarkentuu tamperelainen kodin ja työpaikan seutu sekä niiden välinen kävelymatka. Jo toistakymmentä vuotta on kotini ollut tässä missä nytkin, aika lailla keskellä Tamperetta. Minä voin paikantaa itseni tässä nyt Eniron reittipalvelun avulla, sillä Tampere on kartalla.
Tästä olen jo viime vuosituhannella kulkenut rautatien yli tai ali lähes päivittäin töihin ja jatko-opintiohin suunnilleen näille tienoille.
Viime kuukausien aikana kävelymatkani on muuttanut suuntaa työn osalta, mutta jatko-opinnot ovat yhä entisessä suunnassaan. Nyt olen kulkenut jo kolme viikkoa töihin vetten yli milloin mitäkin siltaa pitkin tänne.
Kotoiset kuvioni paikantuvat kodin ja työpaikan osalta mukavasti myös Tampereen taidesuunnistustuksen liikeluettelon kohteiden 28 ja 30 sivustojen kartoilta. Teen vapaa-ajalla väitöskirjaani, asun ja työskentelen osa-aikaisesti yhä kartan vihreän ympyrän tienoilla. Juon kupposen kahvia tai kirjoitan blogijuttuja taikka vaikka luen hyviä kirjoja kartan punaisen ympyrän lähettyvillä ja työskentelen suunnilleen vuoden kartan ruskean neliön tienoilla.
Minä olen pikkuruisena pisteenä milloin missäkin kartan kohdassa. Maisemiin, joita havaitsen kulkiessani, en kuitenkaan mahdu itse ainakaan silloin, kun niitä itse katselen. En näe juurikaan jälkiä kulkemisistani, vaikka katselisin tienoita, joilla kuljin eilen tai ihan juuri.
Jotkut maisemat ovat lähellä kotiani, toiset eivät ole. Tamperelaisena voin halutessani kulkea täällä muutenkin ja katsella vaikkapa näitä samoja kotikaupungin näkymiä, joita tamperelaiset nettikamerat kuvaavat. En tosin ihan samasta näkökulmasta, mutta suunnilleen.
Lähelle voin liikkua melko helposti maisemia katselemaan. Toisin on laita vaikkapa Niagaran suhteen, sillä se on merten takana kaukana ulkomailla: Niagaran putoukset voin nähdä vain haaveissani. Niagara on liian kaukana, jotta minulla olisi varaa käydä sitä katsomassa. Ilokseni voin sentään katsella myös Niagaran putouksien kuvaa nettikamerasta.
-- mmmt
02:40 - /mina
2005-06-26
Aloitusmaisemalla oli eilen 1-vuotissynttärit
Aloitusmaisema täytti eilen vuoden. Alkuaikoina Aloitusmaiseman juttuja allekirjoitettiin muun muassa nimellä Maura. Kyseessä oli aloittelevan maisemoijan identiteettiin liittyvä kokeilu, joka ei vakiintunut käytännöksi.
Aloitusmaiseman 1-vuotissyntymäpäivää juhlittiin pienellä ihmeellä eli julkaisemalla Aloitusmaiseman ideat-polulla toissa yönä sarja kuuden sanan novelleja, jotka julkaistiin samana päivänä ihmeet-polulla uutena editiona nimellä Yksitoista kuuden sanan novellia juhannusyönä 2005.
Toisen olemassaolovuoden kunniaksi aloitetaan Aloitusmaisemassa uusi juttujen allekirjoituskäytäntö.
-- mmmt
18:29 - /meta
2005-06-25
Yksitoista kuuden sanan novellia juhannusyönä 2005
Voin liittää tämän viime yönä julkaisemani novellisarjan julkaisuluettelooni paljon helpommin, kun nimeän novellit yksitellen. Lisäksi novelleihini viittaaminen helpottuu huomattavasti, kun ei tarvitse kirjoittaa lähdeluetteloon koko novellia. Ajattelin ensin kirjoittaa huvin vuoksi novelleille tosi pitkät nimet. Totesin kuitenkin, että tässä on tosi kyseessä. Niinpä kerron novellien oikeat nimet. Sarjan nimi on:
Yksitoista kuuden sanan novellia juhannusyönä 2005
Ahne
Luin blogeja. Löysin novelleja. Luin ne.
Idea
Idea valtaa mieleni. Kirjoitan siitä novellin.
Minä
Kerron koko elämäni tarinan: minä elän.
Kirja
Kirjoitan kirjan. Olen etsinyt aihetta ikäni.
Optimisti
Sinä menit lainaamaan tulitikkuja. Odotan paluutasi.
Tehtailija
Perustin tulitikkutehtaan. Puhun nyt kynttilöiden puolesta.
Ei vielä
Kiipesin vuorelle. Katson maisemaa ennen paluutani.
Ero
Noudan kuun taivaalta, sanoit ennen lähtöäsi.
Hauta
Sota päättyy. Vain elävät sotilaat kotiutuvat.
Raivo
Nyrkin ja hellan välistä lentävät lautaset.
Kateus
Muurahaiset kulkevat jonossa yksinäisen polkuni yli.
12:48 - /ihmeet
Linkkeja suosikkiblogieni kuuden sanan novelleihin
Yöllisen tänne Aloitusmaisemaan luonnostelemani kuuden sanan novellisarjan lisäksi löysin ainakin näistä suosikkilistallani olevista blogeista kuuden sanan novellin tai useammankin:
vuokratontilla
pinseri (joka likittää kahteen muuhun sekä tämän meemin aloittajaan, mutta sieltähän ne näkee)
menopaussi
sedis blog
tommipommi
Matkalla
Mieto marinadi
maalainen
Kaikilla suosikkiblogeillani ei ole tähän teemaan linkitettävää tekstiä, mutta muuta kiinnostavaa kylläkin.
11:55 - /blogit
Kuuden sanan novellit vaativat lukijaa keskittymään
Luin blogeja. Löysin novelleja. Luin ne.
Idea valtaa mieleni. Kirjoitan siitä novellin.
Kerron koko elämäni tarinan: minä elän.
Kirjoitan kirjan. Olen etsinyt aihetta ikäni.
Sinä menit lainaamaan tulitikkuja. Odotan paluutasi.
Perustin tulitikkutehtaan. Puhun nyt kynttilöiden puolesta.
Kiipesin vuorelle. Katson maisemaa ennen paluutani.
Noudan kuun taivaalta, sanoit ennen lähtöäsi.
Sota päättyy. Vain elävät sotilaat kotiutuvat.
Nyrkin ja hellan välistä lentävät lautaset.
Muurahaiset kulkevat jonossa yksinäisen polkuni yli.
00:47 - /ideat
2005-06-24
Kaksi uutta blogijärjestystä, omia lauseita muilla ja muita blogeja
Käväisin juhannusaaton turneella katselemassa muita blogeja. Matkalla on linkki, jonka takana on tosiaan uusi Top-lista (beta). Sillä blogilista.fi tarjoaa blogit jonkinlaisessa suosituimmuusjärjestyksessä.
Tämä Aloitusmaisema on juuri nyt sijalla 560, mutta sijoitukset näyttävät liikkuvan koko ajan jonkin verran. Lauluntekijän Lautatarha toivoo palkissaan pääsevänsä Top-kymppiin, joten ruksasin oman panokseni noin tavoitteelliseen toimintaan. Maamme soisin nousevan myös listalla kärkeen.
Sanaisten tekstien lisäksi Tuhat sanaa laittaa mukaan myös tuhannen sanan tiivistelmiä eli kuvia. Täti viidakon reunalla kirjoittaa kiinnostavasti, mutta myös kuvissa, varsinkin tässä merisessä on jotain minua puhuttelevaa.
Loistava puhallus - lauseita taitaa mainostaa kirjaa, joka on kiva tuliainen sivulla olevan kommentin mukaan. Kirja on tietysti Loistava puhallus. Katsoin sitten vielä, millaista luettavaa Lausutaan kuten kirjoitetaan tarjoaa ja löysinkin yllätyksekseni alkuviikolta Nasan kuutietoa: kuu oli matalimmillaan 18 vuoteen 22.6.05 eli viime keskiviikkona.
Koiran kuva blogin alussa ei aiheuta minulle allergisia reaktioita niin kuin oikeat koirat. Kurkistinkin mielikseni Nöpsiä, joka vartioi piikkilankaa. Myös pinseri alkaa koiran kuvalla, mutta siitä tulee melkein liian iso houkutus vesille uimaan. Löysin vielä yhden koiran, kun katsoin, mitä Vuokratontilla sijaitsee: ainakin kuuden sanan novelli.
Vuokratontilta ei ole pitkä matka kohti Uusia lauseita (by vuokratontilla). Siellä on Aloitusmaisemasta tämmöinen lause: "Ajattelin kylläkin jonkin verran ja luin." Jokaisesta päivästäni voisin sanoa samaa.
Täällä Aloitusmaisemassa on uusia lauseita enemmänkin ja niin on myös blogistanissa. Löysin nimittäin äskettäin Aloitusmaisemaan veteen katselemisesta kirjoittamani lauseet "Minä katselin veteen ja ajattelin." ja "Katselin veteen itsekseni.", kun luin Uusia lauseita, joita on koonnut Karri Kokko.
Kuuma lista (beta) on toinen uutuus, joka juuri näytti tulleen linkkinä pääsivulle blogilista.fi ja tuon listan kuumin on tällä hetkellä Pikku kätöset, lämpötila 86 astetta. Poikani Antti-Juhani Kaijanahon blogin lämpötila on 38,1 astetta. Aloitusmaiseman lämpötila on 36,7 astetta, ihmisen normaalilämpö tässä huushollissa. Listan lämpöjen laskukaavaa ei paljasteta.
17:14 - /blogit
2005-06-23
Ihanaa, näen remonttitelineet
Koti-ikkunoitteni ulkopintaa on viikkokausia suojannut sumean vaalea muovi, kuten tässä kerrostalossa kaikkia ikkunoita. Niin ei ole enää. Huomasin jo eilisiltana sälekaihtimien rakosista erilaista valoa ja kurkistin, jotta miksi. Suojamuovit on poistettu. Ulkoseinän rappauspinta on nyt uusittu.
Arvostan nyt niitä reiluja paria metriä, joiden verran näen telineitä. Pitemmälle en näe, sillä vielä nytkin maisemani päättyy sumean vaaleaan telineiden ulkoseinäpressuun. Kummallisen tunteen vallassa sitä katselen: voi miten kaunis tuo pressu tänään onkaan ja voi miten innoissani odotan silti sen poistamista. Voi hyvinkin käydä niin, että nuo telineet puretaan - ilokseni ja muutenkin - suunnilleen aikataulun mukaan eli ihan lähipäivinä.
Odotan tuolla kadun toisella puolella olevan talon seinän näkemistä aikamoista kaipausta tuntien. Kaipaan tuttua ja rakkaaksikin tullutta ikkunamaisemaa muutenkin. On siinä sentään kaistale taivasta, yksi kokonainen kerrostalo tästä suunnasta ja muutama lehtipuun latvusto alhaalla kadun tuon puolen ja jalkakäytävän välissä. Niin ja sää ja ihmiset, joiden pukeutumisesta päättelen ulkolämpötilan.
07:31 - /tunteet
2005-06-22
Ilmakala
Näin Tammerkosken yläpuolella korkealla ilmassa kalan. En ole ennen onnistunut katsomaan juuri sillä hetkellä, jolloin kala ponkaisee omin päin ilmaan. Ensin on vahvasti virtaavan veden melko tasaiselta näyttävä pinta. Sitten on kala korkealla ilmassa. Sitten on veden pinnassa pulauksen jälki, eikä kohta enää mitään muuta kuin tasaisesti virtaavaa vettä.
23:34 - /ihmeet
2005-06-20
Nokan tukkoisuudesta alennusspeltin kautta hyppivään näkymään
Torstai-iltana olin varma siitä, että olin hankkinut jotenkin itselleni kesäflunssan. Olo oli iltaa pitkin tukkoinen ja hengittäminen oli työlästä. Sain kuitenkin illalla unen päästä kiinni ja heräsin perjantaiaamuna flunssanmakuiseen reippauteen.
Perjantaina töihin mennessäni törmäsin saman talon muiden toimistojen väkeen, jota liikkui käytävällä kahteen suuntaan: kiireiset tulivat vastaan ja vouhkasivat ilmaisista paidoista ja toimistoon suuntaajilla edelläkulkijoillani oli tervehtimään kääntyessään leveä hymy ja kantamuksena valkoinen T-paita taiteltuna muovipussissa. Joku valaisi tietämättömyyttäni: "Kulman takana on paitakaupan avajaiset." Minäkin käväisin kulman takana, join kupposen kahvia ja nautin hyvän pikkupullan ennen kuin kävin vastaanottamassa lahjapaidan ja toivottamassa menestystä.
Tästä piristyneenä tein reippaan työpäivän aivastellen ja suun kautta hengitellen. Opettelin muun muassa kotisivujen päivitykseen liittyviä niksejä yhdessä työnantajan edustajien kanssa. Käyttäydyin toki seurassa korrektisti ja pidin isoa nenäliinaa flunssani edessä, kun muita oli paikalla. Flunssan tuntu paheni iltaa kohti, joten nukuin pitkän yön.
Lauantaina naamaonteloiden tukkoisuus oli todella tukalaa. En jaksanut kokeilla poikani kehitysversiota tekstinkäsittelyohjelmasta, joten soitin siitä hänelle. Puhelun vinkki oli allergialääkkeen hankkiminen. Yhtä edullista ja tehoisaa lääkettä hän suosittelikin.
Kävin apteekissa ja nappasin allergialääkepillerin. Olin ostanut halvimman satsin, minkä löysin. Pakkauksen hinta oli silti lähes kaksinkertainen siihen verrattuna, mitä poikani oli suositellut. Tästä apteekista tuo tosi edullinen tuote oli loppunut, eikä se enää ollut tilattavissakaan. Arvelivat konkurssin käyneen pikkuisen lääkefirman kohtaloksi.
Keskustorilla oli sateen jäljiltä muoveihin suojattuja pirkanmaalaiskuntien ja -yrittäjien kojuja. Muoveja availtiin vähitellen. Kävin etsimässä talkkunajauhoja ja löysinkin mieleiseni pienen erän, joka oli kolikkokukkaroni kokoinen tai oikeastaan noukkaisi sieltä vain yhden ison kolikon. Tein myös varsinaisen heräteostoksen, sillä joku kauppias kaupitteli parin vesipisaraosuman saanutta speltpussukkaa huomattavan pienellä kolikkomäärällä. Ostin sen ja vaihdoin kotona jauhot toiseen pakkaukseen. En ole ennen käyttänyt alkuvehnää, mutta enköhän jotain keksi.
En tehnyt sunnuntaina mitään erityisesti mainittavaa. Ajattelin kylläkin jonkin verran ja luin. Sitä paitsi muistelin, että juuri tälläisten flunssantuntuisten allergiajaksojen vuoksi olin aikanaan luopunut vierailuista kissa- ja koiraihmisten kodeissa. Yritän taas löytää jonkinlaisen tasapainon sosiaalisuuden ja allergisuuden välille. Joillakin uusistakin tuttavistani on nimittäin kissoja ja koiria.
Olen tänä aamuna ilokseni valmis maanantaihin, työviikkoon ja aherrukseen. Tukkoisuutta on, mutta vain siedettävissä rajoissa.
Sen sijaan en ole varma, voiko kotinäyttöni hyvin. Kun avasin tänään kotitietokoneeni parin päivän käyttötauon jälkeen, ovat ruudun käyttöikkuna ja sillä olevat tiedostot, internetsivut ja tämä tekstikin näyttäneet välillä hyppelehtivän. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana menettänyt kotinäyttöjä aika pian juuri tuollaisten hyppelehtimisten jälkeen. Toivottavasti tämä kuva-alan epävakaisuus ei tällä kertaa johda näytön tuhoon.
08:47 - /kunto
2005-06-16
Kun katson ikkunan suuntaan tai veteen
Kun katson kotona ikkunan suuntaan, näen sälekaihtimet, joita ei ennen ikkunaremottia ollut. Kun nostan kaihtimet ylös, näen yhä vain vaalean kuultavaa läikikästä pintaa uudenuutukaisten ikkunalasien takana. Tiedän, että vaalea, mutta läpinäkymätön este maiseman tiellä on suojamuovia. Tiedän, että läikät ovat rapatessa syntyneitten roiskeitten muotoja. Suunnitellun aikataulun mukaan tätä julkisivuremontin vuoksi yli kaksi kuukautta sitten alkanutta umpiossa elämistä kestää vielä yli viikon ainakin.
Kun katson työpaikallani työpöydän äärestä ikkunan suuntaan, näen paljon taivasta, ihmisiä kulkemassa kosken viertä sekä Koskikeskuksen sellaisena kuin se näkyy koskelle päin. Maan tasalla ja myös ehkä kolmannessa kerroksessa on ravintolaterasseilla ihmisiä. Kun vähän kurkotan, mutta en silti nouse työn äärestä, näen veden virtaavan oikealle. Aina, kun kävelen ovelta työpöytäni ääreen, näen Tammerkosken ja tiedän, että siinä virtaa vettä Näsijärvestä Pyhäjärveen. Veden vauhti on voimakasta.
Yhtenä päivänä koski kuohui vaahtopäinä jonkin aikaa, mutta kun myöhemmin samana päivänä kuljin kotiin kosken yli, ei veden virtaus näkynyt juuri lainkaan pinnan muodoissa. Jossain vaiheessa äskettäin kävin - niin kuin usein muulloinkin - asioilla Keskustorin tienoilla. Kun sillä kertaa kuljin patsaitten vartioimaa Tammerkosken siltaa pitkin kotiinpäin, huomasin, että koskessa ei ollut vettä. Laskin pohjamudista näkyvät polkupyörät - 14 - ja yhtä sun toista muuta roinaa. En käynyt katsomassa, mitä aarteita ja väänteitä sillan toisella puolella oli kosken pohjasta paljastunut.
Tänään - niin kuin silloin tällöin muulloinkin - kävin päiväkahvilla Laukontorilla. Istuin kupposeni ääressä ja katselin vettä, joka oli jo päässyt Tammerkosken ohi suvantoisemmalle alueelle, mutta oli yhä vielä matkalla Pyhäjärven isojen vesien yhteyteen. Katselin veteen itsekseni. Varpunen lehahti siihen kärkkymään välipalaa, mutta ei sitä kahvi kiinnostanut. Onneksi, sillä en minä aikonut jakaa kahvitilkkaani lintusen kanssa. Minä katselin veteen ja ajattelin.
16:15 - /maailma
2005-06-15
Nimettömille nimiä
Kadunnimitoimikunta oli tiistai-iltapäivänä oikein reipas. Minäkään en juuttunut kovin pitkiin puheisiin, vaikka nimet houkuttelevat pohdiskelemaan ja ideoimaan. Monille olemassa oleville tai tulevaksi suunnitelluille puistoille, kaduille, suojaviherkaistoille ja muille paikoille punnittiin sopivia nimiä tavalliseen tapaan. Tampere tulee tällä tavoin ihan uudella tavalla tutuksi.00:59 - /politiikka
2005-06-13
Toiveikasta ja realistista aloittamista
Olen maanantaiaamuna aloittamassa jo toista työviikkoani uudessa pestissäni uudella alalla. Olen siksikin miettinyt toiveiden osuutta aloittamisessa.
Aloitus on ainaiseen tapaani nytkin ollut toiveikas ja samalla perustunut jokapäiväisen elämän tosiasioihin. Toimeentulon välttämättömyys on yksi kova tosiasia minun elämässäni siinä missä muidenkin. Se on pakottanut minut valitsemaan myös tämän nyt toteutuneen vihreän toiveeni työnhakuani ohjaavaksi johtotähdeksi filosofian rinnalle. Tosin filosofisen tutkimisen johtotähti siintää silti jossain kaukaisessa tulevaisuudessa "kuin sinto vaaran tuulisen mi nukkuu", kuten kuuluisa syntymäpäiväkolleegani Eino Leino asian ilmaisi aikanaan.
Minä olen pitänyt filosofiaa vielä taakse jääneeseen kevääsen asti ensisijaisena työllistymistoiveenani opiskeluajoistani asti ja sisimmässäni koen niin vieläkin.
Yhden toiveen rinnalle tuli perustellusti toinen toive joskus viime kuukausien ja ehkä jo parin menneen vuodenkin mittaan. Toiveikkuus on kohdistunut siitä asti molempien toiveiden toteutumiseen. Itse asiassa olen työsopimuksen syntymiseen asti jännittänyt kuin kiihkeimmässä urheilukilpailussa sitä, kumpi toiveeni ehtii täyttyä ensimmäisenä.
Vihreä suunnittelupesti voitti. Filosofinen tutkimuspestihaave kyykistelee jossain nurkan takana revanssia hautoen. Tämä on kuitenkin kuin maratonia - kisoja voi käydä vain harvakseltaan. Nyt olen antaumuksella projektisihteeri. Olen sitä lähes vuoden ajan 20 tuntia viikossa. Minun on raivattava tälle alkaneelle pestille tilaa elämäni ulkoisen todellisuuden lisäksi myös mieleni sisäisellä toiveitteni ja käsitysteni kentällä.
Toiveikkuuteni on tämän kuluvan vuoden alkupuolella herännyt ja pikkuhiljaa kasvanut. Kyse on ollut perimmäisen käsitteellisen tiedostamisintressini ja sille vaihtoehtoisen suunnitelmallisen toiminnallisuuden jonkinlaisen rinnakkaisuuden hyväksymisestä. Ja sitten sen hyväksymisestä, että vihreän tulevaisuuden suunnittelu voitti minut työntekijäkseen. Tämän hyväksymisen voima tulee uudelleen muotoutuvasta nykyhetken kokemuksesta. Tämä elämäni on nyt voittaneen toiveen mukaista uuden aloittamista, väriltään vihreää ja määräaikaisesti osa-aikaista.
Toiveikkuuteni suuntautuu tältä pohjalta tulevaisuuteen. Ajattelen vaikkapa näin: "Nyt vihreä työllistymistoiveeni on toteutunut. Pääsin toimeentuloa tuottavan työn alkuun. Elämä asettuu työllisille raiteilleen jälleen kerran." Vaihtoehtoinen tuoreempi toiveeni on toteutunut ja elämäni sujahtaa tästä selkeästi uuteen suuntaan. Surutyö ihan toisenlaisen - filosofian täyttämän ja tutkimustyöllisen - tulevaisuuden toteutumattomuudesta nousee varmaan jossain vaiheessa kohdattavaksi. Niin käy, ellen jätä tätä filosofiaan haikailevaa toivettani voimaan ja tulevaisuutta siinä mielessä tavoitteellisesti avoimeksi. Avoimeksihan minä sen jätän, tietysti.
Aloittamista käynnistävä mielikuva toivotusta tulevaisuudestani on hyvä. Se on siis sellainen, että voin nyt uskoa eläväni silloin hyvää tulevaisuutta - silloista nykyhetkeä. Työllistymistoiveeni toteutumiseen liittyy tulevaisuus, jossa oma työpanokseni kelpaa myös rahassa mitattuna ja takaa ainakin niukan toimeentulon tai vähän tuhdimmankin kenties joskus.
Ensisijainen tutkimusalaan liittyvä työllistymistoiveeni ei ottanut ihan viime vuosina toteutuakseen - rahoittuakseen siis. En tahtonut jäädä loputtomiin pelkästään tuota toteutumista odottelemaan. En ole silti siitä täysin luopunutkaan. Työttömyysaika kuitenkin syö pitkittyessään työllistymisen mahdollisuuksia mitä tahansa alaa ajatellen. Hyvän työn antaminen pitkään rahoitettua tehtävää etsineelle on luettava työnantajan hyväksi työksi.
Jokaisen työttömyysjaksoni aikana minun alasta riippumaton perustoiveeni on ollut työllistyminen. Toivon työkunnossa ollessani voivani hankkia toimeentuloni omalla työlläni, jos se suinkin on mahdollista. Toiveen toteutuminen on ennenkin elämäni varrella edellyttänyt silloin tällöin sitä, että olen antanut täyttymyksen tulla myös muilla keinoin kuin tutkimuksen ja filosofian kohdalta.
Sitten, kun työllistyminen johonkin tehtävään on tullut todeksi, on elämäntilanteeni muuttunut samalla. Niin on nytkin, sillä palkkatyö vaatii ja vie oman aikansa ja tilansa elämästä. Työ myös täyttää aikani ja elämäni ilolla, työn ilolla ja tietysti uuden alun toiveikkuudella.
Työttömyysjaksojeni päättyminen työllistymiseen on toistaiseksi ollut seurausta toiveikkaista aloittamisistani. Tosin joidenkin työttömyyspätkien aikana hakuhuteja on tullut lähestulkoon sietämättömän paljon, ennen kuin työllistymisen toive on toteutunut ja pesti löytynyt. Työnhaun hudit ovat niitä, joissa olen menestynyt korkeintaan toiseksi parhaiten muihin pestin hakijoihin verrattuna.
Työllistyminen on tarkoittanut minulle useimmiten sitä, että toiveeni on toteuttanut jokin tutkimustyöpesti tai tutkimusrahoitus. Aloittamani hakuponnistelut ovat johtaneet toivottuun tulokseen. Tällä kertaa tutkimusala ei ollut ihan hirveän innostunut työpanoksestani. Työllistymistoive ei lukuisista toiveikkaasti aloitetuista hauistani huolimatta toteutunut tutkimusapurahan tai tutkimustehtävän muodossa.
Olen ennen tämän työn alkua joutunut kuukausikaupalla tarkastelemaan omaa arvomaailmaani ja arvioimaan sen pohjalta myös työllistymistoivettani. Viime syksynä valitsin julkisesti jo pitkään kaapissa vaalimani vihreän politiikan. Tein valinnan siksi, että kaltaiseni ihmiset, jotka elävät aikuisikänsä pätkätöissä ja pätkätyöttömyyksissä, otetaan vihreän vaikuttamisen piirissä vakavasti.
Voisin silti jatkaa tutkimusalalla, jos alalle työllistyminen olisi minulle mahdollista. Kenties niin onkin kaukana tulevaisuudessa, mutta joskus - tai jo tämän määräaikaisen pestin jälkeen tai vähän aikaisemmin eli päivieni toisilla puolikkailla. Toistaiseksi olen aina voinut pitää tutkimustyön ja filosofian vireillä työskennellessäni ajoittain muunlaisten haasteiden parissa. Toivon, että linja jatkuu.
Olen kuitenkin ja kaikitenkin aloittanut toiveikkaasti tämän uuden työn, jossa vihreillä arvoilla on erityinen ja keskeinen merkitys. Vihreänä vihreänä aloitan toiveikkaasti aika läheltä ruohonjuuria. Pestiäkin rakennetaan ihan alkutekijöistä lähtien, mutta juuri päättyneellä viikolla toiveikas aloittaminen on ollut täyttä työtä ja kohdistunut perustetun pestin käynnistämiseen ja konkreettiseen tilanteeseen orientoitumiseen.
Minä levitin perjantaina toimiston lattialle puhtaan maton, joka on pesty hiukan ennen pestini alkua. Koko toimistokin on suursiivottu jonkin verran ennen työni alkua. Minä siirsin perjantaina kauan nurkassa jököttäneen julisterullan varastoon, jonne se on ollut menossa kuukausikaupalla, kuten minulle kerrottiin.
Tällaisista pienistä teoista voi kypsyä sellainen myönteinen vahvistuvaan toimintaan kannustava asenne, joka sopii lähtökohdaksi uuden työn toiveikkaalle aloittamiselle.
01:48 - /ideat
2005-06-06
Pätkätyöllisyyden arvomaailman osallistuvaa havainnointia
Ensimmäinen osa-aikainen työpäiväni projektisihteerinä on tänään. Vietän sen työn merkeissä pääasiassa iltapäivällä, joskin hoidan työn käynnistämiseen liittyviä sähköpostiasioita ja puheluja jo tässä aamupäivällä tunnin verran.
Viikonloppu sujui jonkinlaisessa työllistymisen tuomassa onnenhuumassa ja pitkälti erilaisten itsellisten harrastusten parissa, joten olen valmis täyttämään paikkani työmarkkinoilla. Täytyy tunnustaa, että olen aika lailla innoissani nykyisestä työstäni, vaikka syvällä sisimmässäni elättelen vielä toivetta aikaisempaan ammattiin palaamisesta ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa. Pestini määräaikaisuus jättää tulevaisuuden avoimeksi.
Itsekunnioituksen kannalta olen tänään taas vahvoilla niin kuin aina pestattuna. Minulla taitaa olla perimmältään identiteetti, joka on rakentunut pestien varaan ja sietää niiden puuttumisen vain uutta pestiä odotellessa. Elämänmittaa ajatellen on kuitenkin ongelmallista olla vain pätkittäin arvostettu osaaja ja pätkittäin taas sitten ei.
Ikävin nimitys työttömille jaksoilleni on ollut vieroksuttu vapaamatkustaja. Tosin sitä ei ole sanottu koskaan suoraan minulle minusta, vaan toisista kaltaisistani ikään kuin minä olisin työttömänä ollut jokin poikkeustapaus - ehkä suosittu kimppakyytiläinen?
Koska työn tekemisen ja työn hakemisen jaksojen vuorottelu on yhä yleisempää kautta työmarkkinoiden, on mahdotonta jatkaa nykyisillä arvoilla. Onhan pätkäpestiläinen nykyisin vuorotellen arvostettu tai väheksytty: arvostettu osaaja, jota houkutellaan työhön erilaisin eduin tai väheksyttävä työnvieroksuja, jonka epäillään ammattityötä etsiessään oikeastaan pakoilevan työtä.
Usein osaajien pätkätyöura syntyy kuitenkin paljolti myös siitä, että heidän työnantajiensa, rahoittajiensa tai asiakkaidensa taloudellinen tilanne ja ostetun työn tarve vaihtelevat. Selviytyäkseen omista taloudellisista vaikeuksistaan mahdollisimman vähin kustannuksin, erilaiset työnantajatahot rakentavat yhä useammin ja yhä enemmän toimintaansa projektien varaan. Kun projektiin palkataan työntekijä, hän ei voi ollakaan muuta kuin määräaikainen. Työnantajatahon maksavat asiakkaat (joita työttömäksi jäävätkin ovat) puolestaan vähentävät ostojaan tiukan paikan tullen, jolloin työnantajatahon tulot pienenevät.
Kunnollinen perustoimeentulo, johon jokaisella kansalaisella olisi oikeus silloin, kun tuloja ei kerry työstä, olisi edullista pätkätyömarkkinoiden osapuolten kannalta. Kansalaisoikeutena tuleva riittävä perustoimeentulo, jonka pestautuminen töihin kuitenkin voittaisi, takaisi sen, että työnantajataho voisi luottaa saavansa tarvitessaan hyvinvoivaa ja motivoitunutta työväkeä myös pestittömistä. Samalla myös työllisten työkunto säilyisi määräaikaisen pestin loppuun asti, eikä työn määräaikaisuus olisi ahdistuksen muodossa syömässä työväen työkkyä ja -kuntoa pestin päättymisen lähestyessä.
09:31 - /arvot
2005-06-05
Lajissaan hyvää musiikkia, mutta outoa parisuhdeasennekasvatusta
Katselin päättyneenä lauantaina iltapäivällä sivusilmällä (ja kuuntelin puolella korvalla), kun Helsingin Kaivopuistosta lähetettiin suorana kotitelevisiooni YLEX POP -ilmaiskonsertti. - Saman tilaisuuden konserttitaltiointi on itse asiassa juuri nyt (ennen ja jälkeen vuorokauden vaihtumisen lauantaista sunnuntaiksi) meneillään YLE TV1-kanavalla ja lavalla on Teräsbetoni esittämässä Orjatarta.
Lauantaina päivällä huomiotani kiinnitti Orjattaren lisäksi kaksi muutakin kipaletta, joista mieleen välittyi jonkinlainen outo parisuhdeteema. Ensin PMMP laului opettavaisen laulun kumin käyttämisestä. Sitten Teräsbetonin haaveiden kohteena oli (ja juuri tätä kirjoittaessani puolta tuntia ennen puolta yötä ruudulla käväisi) Orjatar, jonka pitää totella nauttiakseen. Jossain vaiheessa lavalle tuli päivällä Zen Cafe, jonka esityksistä tuohon linjaan osui (ja ehkä osuu nytkin pian - ja osuukin, kun tämän blogitekstini hionta jatkuu vielä varttia vaille puolen yön) kipale Tahdon halvan naisen, ruma muodonmuutostoive omalle vaimolle.
PMMP on kivasointinen naisduo, jolta muistan taannoisen listahitin Rusketusraidat . Teräsbetonissa on salskeaa nuormiesuhoa, joka on oikein komeaa bändin nimikkokipaleessa Teräsbetoni. Zen Cafe esittää parhaimmillaan kypsän keski-iän miehekkäästi rohkeaa itsetiedostusta, kuten Mies jonka ympäriltä tuolit viedään.
Tänäänkin olen pitänyt heidän esittämästään musiikista muuten, mutta katson ihmetellen yleisöä. Yleisön nuoret naiset ja miehet laulavat antaumuksella mukana ensin kondomin käytännöllisyydestä, sitten naisen alistamisesta orjattareksi ja lopuksi siitä, miten elähtänyt mies viihdyttää itseään toivomalla rumin sanoin vaimonsa halvaksi lutkaksi itselleen.
(Älkääkä nyt, arvoisat satunnaiset päiväkirjani lukijat, ajatelko, että olen rajoittamassa sananvapautta tai että olisin kieltämässä mitään, sillä minä vain mietin, ihmettelen ja kysyn.)
Kysyn, että kuulenkohan oikein, kun tuo kolmen sanoituksen sarja kuulostaa tällaiselta ajatuskululta: osta kumi nautinnon suojaksi, alista nainen nautinnolla orjattareksi ja muuta hänet sitten aviovaimosta lutkaksi - jos et muuten, niin toiveissasi. Yksittäinen juonnehan tuo on muun konserttiohjelmiston lomassa pujahtelemassa, mutta muokkaakohan se yleisön asenteita ja käsityksiä parisuhteesta?
Kaikki kuuntelijat ja katselijat eivät ehkä huomaa tälläistä erillisten esiintyjien ja esitysten sanoituksista muodostuvaa teemankehittelyä ja asenteenmuokkausta. Onhan konsertin ohjelmistossa noiden esitysten välissäkin kaikkien kolmen ohjelmiston muutakin - ja lajissaan ihan hyvää - musiikkia. Ja muita bändejä esiintyy myös heidän jälkeensä. Se ei silti muuta sitä, että tuokin esiin nostamani outo parisuhdejuonne lauantaisessa ilmaiskonsertissa oli.
00:27 - /arvot
2005-06-04
Ilon siritys, jota muut eivät kuule, tuntuu nyt lujaa
Päättyneenä perjantaina 3.6. olen leijaillut kuin pilvissä. Unohdin silmälasit kotiin ensimmäisellä asiointireissullani. Hain ne kotoa ja menin toiselle asiointireissulle. Ihan kiva reissu muuten, mutta asiapaperit jäivät pöydälle kotiin odottamaan. Hain ne ja tarkistin kaiken muunkin mahdollisen ennen kuin lähdin tallustelemaan kolmannen kerran täältä kaupungin toiselle laidalle (ja takaisin). Hyvin meni, kolmas kerta toden sanoi.
Tätä unohtelua oli liikkeellä jo keskiviikkona. Silloinhan lähdin kännykättä bussilla kauas tuntemattomaan lähiöön ja vaeltelin siellä tovin jos toisenkin etsimässä kadonnutta katua. Toki löysin sen kadun, sillä se oli siellä kiltisti odottamassa. Minä ihmettelin, miksi eksyin. En vielä silloin tunnistanut, että se oli alkanut.
Mietin hivenen tai vähemmän, mikä tähän ylenpalttisen siedettävään mielen keveyteen voisi olla syynä. Pohdin sitä joutessani yhden jos toisenkin sekunnin sadasosan verran. Niin kevyt oli mieleni, että tuo aatos (ah mikä?) vain häivähti ja häipyi. Näin kevyesti asiaan paneuduin ja minulta kului kolmisen päivää ennen kuin oivallus valaisi Aloitusmaiseman mielessäni ja tässä.
Kyse on tietysti työttömyydestä irtautumisesta. Pitkäaikaistyöttömyyden kolkot kahleet kirpoilevat kolisten niin, että tunnen ranteitteni ja nilkkojeni kepeän ilon. Pestautumisen ihanan lämpimät ja suloisesti hulmahtelevat tuulet puhaltelevat mieleni Aloitusmaisemasta pois kaiken ikävän. Pian olen sisäisesti puhtoinen ja auliina aloittamaan kaivatun orjuuteni, sillä orjuudesta minulle puhuvat työlliset, kun kerron heille sinne samaan aherrukseen pääseväni.
Viis minä siitä tai seitsemän, jos niikseen tulee. Minä nautin, nautin, nautinnnn. Siinä sitten unohtuvat ohimennen kartat ja kännykät, silmälasit ja asiapaperit, kaikki omalla ajallaan ja omille sijoilleen, kun minä sulan työlliseen kesään - ja wwwauwww sentään. Tässä tunnelmassa myös sydän sirisee iloa, maailma on kaunis, ihmiset tuntuvat olevan lähellä ja elämän muistojen Sargassomerestä kuplivat pintaan kaikki ihanat muistot.
Näin minulle käy aina, kun työllistyn.
Minä vietin äskeisenä perjantaina viimeistä virallista työttömyyspäivää - ja miten vietinkään - ah, mainiota ja haa! Niin onnellisena, ettei mielessäni pysynyt auvoisimpina hetkinä mikään muu kuin kepeys ja ilo. On kuin hyppäisin jostain syvien vesien syövereistä valoa kohti ylöspäin, ylöspäin ja ylös näin. Silti olen jo ylhäällä ja yhä leijuisin ylöspäin. Ajelehdin esi-isäin veistämien lastujen lailla ja leijailen esiäitien puhaltamien saippuakuplien tavoin ajattomissa vesissä ja ilmaa keveämmissä tuulissa juuri nyt. (Pitää muistaa, että esivanhemmatkin olivat lapsia kerran ja entinen lapsi olen minäkin.)
Olen perjantain ja maanantain välisessä läpikuultavan keveässä tilassa.
Llllllauantain ja sunnnnnnuntain vietän tilassa, jossa en ole työtönnnnn, enkä työllllllinen. Tuloni eivät nouse yhtään tämän siirtymän myötä, mutta silti tunnen menestysnosteen tarttuneen minuun - hipphurraa tämmöiselle suurmenestyjälle kaikki - ja kohottavan minua yhtäjaksoisesti kaksi metriä tai ainakin nanomillimetrin maan pinnan yläpuolella nämä kaksi vuorokautta. Urani nousee ylöspäin ja minä pääsen töihin, tosin osaksi päivää vain ja vain murto-osalla muinaista palkkaani, mutta sentään vuodeksi eteenpäin.
Maanantaiaamuna herään uutena ihmisenä, siis omana itsenäni tietysti niin kuin tänäänkin, mutta työllisenä. Minun pestini alkaa silloin.
00:52 - /tunteet
2005-06-02
Kävelyn jälkikivut eli vähäsen (voi voi) valitusta
En ollut valmistautunut eilisen lähiökävelyn pitkittyneeseen matkaan, eikä eilinen nopeutenikaan ollut kokoukseen ehtimistoiveen vuoksi riittävän hidas. Nivelet eivät tosin nuljahdelleet, mutta epäilin jo illalla saavani rasituskipua ja jalkakramppeja. Niitä olen saanut yllättävistä, minulle nopeista ja pitkistä kävelyistä pitkin ikääni niin alipainoisena ja normaalipainoisena kuin nykyisin superpainoisenakin eli iät ajat ainakin laihoista nuoruusvuosistani asti.
Heräsinkin viime yönä useampaan kertaa vihlovaan jalkasärkyyn. Tämä on juuri sellaisen elämänmittainen vakiovaiva, johon en ota kipulääkettä, vaan annan vaivan parantua. Yöllä liikuskelin hiljalleen lattialla ja tunnustelin kipua. Vaivaan liittyi tosiaan nytkin kramppeja, joiden syistä ja hoitamisesta minulle on kerrottu ristiriitaisesti. Siihen olen uskonut, että ns. kramppilääkkeet eivät tähän välttämättä auta, enkä yritä niitä. Olen kehittänyt melko usein toistuviin jalkakramppeihini ja hyvin harvinaisiin käsikramppeihini jonkinlaisen hoidon. Se liittyy oletuksiin, että jalat ovat jäähtyneet tai rasittuneet tai minulla on nesteen tai suolan tai sokerin vajaus. Koska en ole diabeetikko, rohkenen tankata kaikkea: villasukkiin pukeutumisen ja kevyen jalkahieronnan lisäksi juon runsaasti vettä, naukkaan pari sokeripalaa ja hyppysellisen suolaa. Ainakin hoidon yrittäminen rauhoitti mieltäni niin, että nukuin kipukohtauksien välilläkin.
Nyt jalkoja vain aristaa ja kolottaa, mutta sekin on varmaan ohimenevää.
11:48 - /kunto
2005-06-01
Ihan hyvä päivä tänään
Tein aamupäivällä tiivistelmän tutkimussuunnitelmastani ja liimasin sen lausuntopyyntöihini. Lisäksi laitoin liitteeksi saman tiivistelmän myös rtf-liitteenä varsinaisen tutkimussuunnitelman kera, jos professorit vaikkapa tahtovat tulostaa tekstit paperille suositustaan miettiessään. Ainahan minun tutkimusrahoitushakemuksiani on suositeltu, mutta hakijoita on paljon ja haettavaa rahaa siihen nähden aika vähän. Joskus lokakuussa selviää tämän haun tulos.
Iltapäivällä tarkistin uusia ikkunoitani, sillä niiden asennusfirma vaati kirjallista palautetta takkuilleista työvaiheista, loppujen lopuksi hyväksi päätyneestä työnlaadusta ja siitä, josko olen tyyvytäinen uusiin upeisiin ikkunoihini. Tai siis minusta tuntui, että noita kyseltiin, mutta oikeastaan vastaukseni menivät tuohon suuntaan ja kysymykset olivat ihan neutraaleja. Rappaussuojana olevat muovit näin läheltä, sillä kokeilin vähän myös ikkunoiden avautumista. Yritin olla tarkkana, sillä arvioin ikkunat vuokraemäntäni puolessa.
Puuhasin yhtä ja toista muutakin iltapäivän mittaan. Luin sähköpostiviestejä ja vastasin joihinkin niistä. Toiset edellyttivät selvittelyä ja illan kokouksenkin, ennen kuin niihin voi vastata. Vireillä olevasta pestistä ei tullut vielä mitään tietoa. Pitää vain malttaa odottaa. Sain lausuntopyynnöistäni napakasti ja nopeasti myönteistä juu-palautetta.
Joskus iltapäiväviiden tienoilla vaelsin Keskustorin bussipysäkille. Nousin minulle neuvottuun bussiin. Kuljettaja ei luvannut neuvoa pysäkkiäni, vaan lupasi muiden matkustajien kertovan siitä. Yhden minulle tuntemattoman matkustajan ohjeistamana jäin bussista oikealle Hallilan kaupunginosan pysäkille.
Kanssamatkustaja oli väittänyt tuntevansa myös tienoon, jolle minut neuvoi ja vielä bussin ikkunasta viittelöi kulkemaan. Hän jatkoi bussissa ja minä kuljin samaan suuntaan jalan. Ei hän sittenkään ollut tuntenut tienoita. Kävelin omakoti- ja rivitalokortelin toisensa jälkeen ja etsin hänen neuvomastaan suunnasta viitisen kilometriä eessuntaas rampaten. Ilma oli alkukesäisen kirkas, luonto vihersi ja sää suosi viilein tuulahduksin etsiskelyäni. En minä löytänyt oikeaa katua.
Palasin jälkiäni pysäkille ja jatkoin bussissa saamieni neuvojen suhteen päinvastaiseen suuntaan. Tulin risteykseen, jossa kysyin ensin parilta koiria ulkoiluttavilta tytöltä, josko olen oikeilla tienoilla. He arvelivat, että suunnilleen olen, mutta katu, jota etsin on "tuolla tai tuolla".
Hiukan minua nolotti tämä etsiskelyni, sillä kello oli kahdeksantoista ja minun olisi pitänyt olla TASVINA:n kokousta avaamassa juuri silloin.
Kysyin yhdeltä ylämäkeen pyöräilijältä tietä. Hän pysähtyi juttelemaan, vaikka olikin ihan muualta. Hän lainasi työsuhdekännykkäänsä. - Tämän seikkailun kuvaan kuuluu, että oma kännykkäni, jota en juuri koskaan unohda, oli nyt kotona pöydällä. - Lainakännykän akku oli viimeisillään ja puheluuni vastanneen henkilön ympäröi jokin häly. Sain selvää vain siitä, että todellakin olin jossain aika lähellä.
Kysyin vielä yhdeltä kävelijältä reittiä. Hän sanoi tietävänsä paikan. Hän näytti suunnan ja kertoi etäisyydenkin. Jo parikymmentä metriä kuljettuani näin kauempana tutun huiskuttajan, joka oli puheluni vuoksi lähtenyt vastaan. Siitä neuvosta, jonka hän oli laittanut sähköpostiviestiinsä, oli jossain vaiheessa matkalla mieleeni pudonnut pois suunta, johon pysäkiltä piti lähteä. Ehkä olisin sittenkin eksynyt, kukapa tietää.
Jotkut muutkin tulivat TASVINA:n kokoukseen hieman hapuillen, sillä paikka ei ollut ihan kaikille muillekaan tuttu. Ihan hyvin Tampereen Seudun Vihreitten Naisten hallituksen kaikkien aikojen ensimmäinen kokous sitten kuitenkin käynnistyi ja sujui ystävällisen jämäkästi alusta loppuun. Pääsin pikkuauton kyydissä takaisin keskustaan.
Tarkistin samalla kotiin palatessani, josko työllistymiseni on edennyt. On. Osa-aikainen pestini näyttää alkavan ihan oikeasti, mutta ei vielä tällä viikolla. Rahoitus nimittäin järjestyy. Yksi hyvä yhdistys synnyttää uuden työpaikan. Työsopimus on seuraava askel. Sitä minä odottelen luottavaisena jo.
23:25 - /eloa
