2005/09
2005-09-29
EU-tilaisuus ja Tampereen päivä numero 51
Työnantajani on mukana järjestämässä sunnuntaille 2.10. EU-tilaisuutta, jossa pääpuhujana on europarlamentaarikko Satu Hassi. Pari kommenttipuheenvuoroa (joista toinen on minun "Ihmisen arvokkuus vai väkivalta" ja toinen on pomoni kommentti) on valmisteltuna. Sitten on meillä kaikilla on mahdollisuus keskustella päivän aiheesta: "Uhat muuttuvat - muuttuuko EU?", josta Satu Hassi on tilaisuuden alussa puhunut. Tilaisuus on Scandic Tampere City Piazzan Toscana-kabinetissa. Esteetön osoite on Hämeenkatu 1, mutta myös Rautatienkadulta pääsee sisään. Paikka on siis rautatieasemaa vastapäätä.
Tuo tapahtuu sunnuntaina, mutta Tampere juhlii perjantaista sunnuntaihin synttäreitään.
Osa-aikatyöpaikkani eli tamperelaisen vihreän toimiston pihalla Kehräsaaressa on Kehräsaari-tapahtuma lauantaina 1.10. klo 10-15. Pienet putiikit, Tasajako ja muut tarjoavat ohjelmaa: lapsille ongintaa, trubaduuri, muurikkalättyjä - niin ja elokuvateatteri Niagarassa on elokuvaesityksiä. Tapahtuma on tosiaan työnantajan pihalla, joten jotain olisi ihan hyvä keksiä sinne Trevinkin puolesta nyt toteutettavaksi tai vain ideaksi tulevien aikojen vastaavien tapahtumien varalle.
Tampereella tapahtuu monenmoista muutakin nyt syys-lokakuun vaihteessa perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina, koska Tampereella on jokavuotiseen tapaan taas synttärit: "Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10.1779. Tämän kunniaksi Tampere juhlii erilaisin tapahtumin lokakuun ensimmäisenä päivänä ja sitä lähimpänä viikonloppuna. Tampereen päivä järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1955." Edellä oleva lainaus ja 30.9., 1.10. ja 2.10. (pe-la-su) Tampere-tapahtumat löytyvät 51. Tampereen päivän ohjelmasta.
-- mmmt
10:19 - /tulossa
Päivien takana viikko 38, mutta olkoon
Yritän yhä pitää yllä jonkinlaista oikeaakin päiväkirjaa, mutta kun tietokoneella tulee oltua sekä vihreän projektityön että filosofisen tutkimusharrastuksen ja yhdistystoiminnan vuoksi aika paljon, en ole päiväkirjailuvoimissa niin usein kuin tahtoisin. Päivittäisten Aloitusmaisema-matkojen ja Blogistan-seikkailujen toivossa kirjoitan taas yhden menneen viikon annoksen, vaikka tämäkin viikko on jo torstaissa.
Jotensakin tällaista, mutta muutakin, oli elämäni viime viikolla:
Maanantaina 19.9. oli kiireinen ja työntäyteinen päivä. Tein aamuyöstä ja varhaisaamuna aika lailla omia filosofisia tutkimusaskareitani. Joskua aamupäivällä aloitin laajennetun nelituntinen työrupeamani yhdistys- ja projektiasioita. Illan suussa muiden yhdistysten väen työskennellessä työpisteissä valmistelin Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry:n hallituksen kokousta muun muassa keittämällä kahvit ja kattamalla pöydän. Ilta kului rattoisasti naisten kanssa kokoustaessa, sillä puheenjohtajana on mukava olla, kun muutkin ovat innoissaan. Sitten oli vielä palaveri Päivähoidon ja peruopetuksen johtokunnan varsinaisen jäsenen kanssa minulle uutena varajäsenenä tulevista velvoitteista. Ennen yötä spostitin tasvinalaisille naisille kokouspöytäkirjan.
Tiistaina 20.9. oli kiireinen ja työntäyteinen päivä, sillä monet syksyn tapahtumat vaativat pientä järjestelyä, mutta tällaista projektisihteerin työ on. Päivystys, toimistorutiinit ja projekti vaativat osansa. Myös Autoton päivä kokonaisuutena ja vihreitten osalta vaati huomiotani ja ahkeruuttani. Tuntui, että hajanaista muistettavaa ja huolehdittavaa osui tälle päivälle niin paljon, että laajennetun nelituntisen työpäivän päättyessä korvistani nousi höyryä, onneksi muille näkymätöntä. Yhteydet kuitenkin toimivat ja ihmiset olivat tavoitettavissa, laitteet olivat riittävässä toimintakunnossa ja voimani riittivät ihan nukkumaanmenoon asti. Katselin vaihteeksi taas kauniita unia.
Keskiviikkona 21.9. oli autottoman päivän aatto, joten päivä oli kiireinen ja työntäyteinen. Aloitin päivän hyvin varhain omien asioiden hoitamisella ja luin myös oikovedoksen artikkelistani "Georg Henrik von Wright ja intentionaalinen teonkäsite eli elämän tarkoitusta etsimässä". ELÄMÄ- julkaisun filosofitoimittajat olivat olleet tarkkoja, joten korjattavaa ei ollut. Projektityötunneista osa kului huoltoa odottelevan kopiokoneen ääressä kopioidessani laatimaani liparetta "Hyvä tamperelailainen! Onko autoton arki mahdollinen?". Syötin valkoisen paperin kerrallaan ja sain pienen nipun lennäkkejä, joissa kuvitteelliset tamperelaiset vastasivat kysymykseen "kyllä" ja perustelivat vastauksensa. Osa aamupäivästä kului toimistolla harrastajavisailujuontajan kanssa palaverissa, mutta ei hän minun apuani sitten oikeasti tahtonut ottaa vastaan. Kokosinkin uuden tulostimen käyttökuntoon palaverin loppuvaiheissa. Sitten tein projektitöitä, hoidin yhdistyksen juoksevia asioita ja valmistelin Autottoman päivän toritapahtuman vihreän pöydän roudausta ja päivitystä sekä "Kävelykatu - kaikkien etu!" -lipareita.
Torstaina 22.9. oli Autoton päivä, joten vastaanotin varhain aamulla toimistolla runsaan erän vegaanipullia ahkeralta leipojalta. Kiireisen toimistotyöaamun jälkeen sain roudausapua ja veimme naisissa esitteet, muun materiaalin ja valtavan pullaerän Keskustorille. Päivä kului keskustoritapahtuman vihreän pöydän järjestämisessä klo 12-13 ja päätöstöissä klo 18-19. Muut päivystivät pöydän ääressä varsinaisen tapahtuman ajan klo 13-18, kun minä kiepuin toritapahtumassa seuraillen tapahtumien kulkua ja muistutellen ensin yhtä ja sitten toista harrastajajuontajaa kuulutettavista tapahtumista ynnä muusta. Oli tarkoitus, etta osallistun kummankin juontajan osuuksilla juontamiseen, mutta kun kumpikin - tosin eri perustein - piti tiukasti mikrofonin itsellään, jouduin kertomaan heille, mitä olisin kuuluttanut ja he vuorollaan kuuluttivat. Että sellaista. Yhdessä amatöörivoimin toteutetussa liikennetietovisailussa kirjasin väen vastauksia ja laskin tuloksen, mutta sitä edeltäneeseen ja sen jälkeiseen visaan en puuttunut. Pitkin päivää kävin erilaisia mielenkiintoisia, vaikkakin lyhyitä keskusteluja muiden tapahtumaan osallistujien eli kävijöiden, pöytä- ja toimintopäivystäjien ja järjestäjien kanssa. Pari kilpailutulosta: Vihreät nuoret voittivat jalkakäytävälläpyöräilyn kisan ja vihreä valtuustoryhmä sai valtuustosarjassa voittopalkinnon (bussimatkalipukkeita) eilisestä eli aaton työmatkahaastekisasta. Ensi viikolla selviää, miten vihreän valtuustoryhmän joukkue pärjäsi Pormestarin pyöräilyssä. Illalla väsytti.
Perjantaina 23.9. oli kiireinen ja työntäyteinen päivä, vaikka olin tosi väsynyt kanniskeluista. Kroppa kuitenkin totteli, eikä nivelkipu ollut sietämätön, joten sekä harrastukset että leipätyö sujuivat. Aamulla ja illalla kehittelin filosofian väikkärin teemoja. Päivällä etsiskelin erilaisille vihreille tapahtumille tiloja, puhujia ja muita tykötarvikkeita puhelimitse ja sähköpostitse. Kotoisen pingviinikoneen ja työläppärin käyttöjärjestelemät ovat erilaiset, samoin ohjelmat, joten joudun päivittäin liikkumaan kahlehdittuun mikrosoftwindowsxp:hen istutetun vapaan Open Officen ohjelmistojen ja debian/linux-Gnu -käyttöjärjestelmään istutettujen vastaavien vapaiden ohjelmien kentässä. Välillä käytän jatko-opiskelijan ulottuvilla olevia kolmannenlaisia koneistuksia, joissa on mikrosoftia lähes kaikki käyttöjärjestelmästa ohjelmiin. Tämä tämmöinen saa minut tuntemaan itseni varsin taitavaksi - paitsi alkuviikosta, jolloin en osannutkaan tehdä Open Officen esitysohjelmalla sitä, mitä olisin osannut tehdä mikrosoftisella Power Pointilla.
Viikonloppuna 24.-25.9. nukuin paljon ja luin. Kävin lauantaina myös kaupunkikävelyllä, kun minun piti palauttaa pari filosofista lainakirjaa Metsoon, sillä olin uusinut lainat jo sallitut 5 kertaa. Halusin lainata toisen uudelleen, joten menin poukkoilemaan kirjahyllyjen välisten käytävien kautta lainaustiskille. Kaarsin sen verran pitemmän lenkin, että päädyin dekkarihyllyjen ääreen. Niinpä minulla oli kannettavaa melkoisesti kotimatkalla Hämeenkadun päästä päähän. Vasta kun olin taakkoineni taivaltanut yhden korttelin verran, huomasin, että olisi pitänyt pidättäytyä kirjojen lainaamiselta. Nivel- ja selkäkivut iskivät kimppuuni, mutta itsepähän olin mokannut. Niin viikonlopustani tuli myös särkyinen, mutta säryillä on aina ollut minuun myös rauhoittava vaikutus. Kun muuten paahtaisin arjet ja pyhät työn ja työnkaltaisten harrastusten parissa, pakottavat säryt lepäämään ja ottamaan rauhallisesti. Sunnuntai-iltana minulla olikin sitten jo taas ihan kelvollisen makuinen olo.
-- mmmt
10:06 - /eloa
2005-09-21
Autottoman päivän aatto
Tänään on Kansainvälisen Autottoman päivän aatto. Monien organisaatioiden ja tahojen yhteistyönä järjestämä Tamperelaisorganisaatioiden Autoton päivä itsessään on täynnä ohjelmaa Keskustorilla ja sen tienoilla, mutta aattokin on valjastettu mukaan.
Tämä on jo kuuma päivä, sillä tänään käydään työmatkahaastekisa siitä, mikä työ- tai toimintayksikkö kussakin kilpasarjassa päihittää aktiivisuusprosentillaan muut. Tampereen vihreä valtuustoryhmä on haastanut tähän ja huomiseen Pormestarin pyöräilyyn muut tamperelaiset valtuustoryhmät, mutta haastajia löytyy muillakin tahoilla. Autottoman päivän kuluessa selviävät haastekisan tulokset ja palkintoja jaetaan Keskustorilla 22.9. klo 16. Pidän peukkuja puolueellisesti. Tasapuolisesti on kuitenkin mainittava, että Autottomassa päivässä on muutakin kuin kisoja, nimittäin vaikkapa järjestöjen teemaan liittyvä esittelytelttä. Siellä on muiden joukossa tarjolla myös vihreää, mm. vegaanipullaa ja asiallisia esitteitä.
Autoton päivä koskee kaikkia ja niinpä kaupunkikin tiedottaa omilla sivuillaan Tampereen kaupungin Autottomasta päivästä. Ekokampushanke on ahkreoinut huomiseksi Tampereen yliopistollekin Autottoman päivän, jonka ohjelma on monipuolinen.
Radio Moreenissa (98,4mHz) oli Autottoman päivän suora keskustelutilaisuus eilisiltana 20.9. klo 18.35 - 19.05, mutta en ehtinyt radion ääreen ajoissa. Onneksi ohjelma tulee uusintana 22.9. klo 8.30-9.00. Siinäpä mukava alku huomiselle päivälle.
Minulla on vielä paljon tekemistä Autottoman päivän tiimoilta niin tänään kuin huomennakin. Tietenkin hoidan myös projektin ja yhdistyksen juoksevia asioita eli venytän päivittäistä neljää tuntiani hiukan kumpanakin päivänä.
Ennen tämän työpäivän alkua luen kuitenkin oikovedoksen tekstistäni, joka tulee Suomen filosofisen yhdistyksen julkaisuun nimeltä ELÄMÄ.
-- mmmt.info
06:46 - /tilanne
Viikolla 37 tuntui syksyiseltä
Maanantai 12. syyskuuta
Kauneinta määräaikaisessa osa-aikatyössäni on Tammerkoski työmatkamaisemana ja ikkunanäkymänä. Lapsena asuin viitostien varrella pienssä mökissä, josta järvenrantaan oli useita kilometreja metsäpolkua. Silloin kuvittelin mielessäni, että viitostie oli joki, jossa kuvittelin uivani ja soutelevani. Lukiovuodet asuin tätinin kanssa hänen yksiössään ja siinä ajassa oli parasta koulumatka Jyrängön virran yli rautatie- tai maantiesiltaa myöten mielialani mukaisesti. Koulun ja tätilän kerrostalon pihoilta näykyi niiden välissä lähellä virtaava Kymijoki. Nykyisinä maanantaiaamuina tunnen saavuttaneeni ainakin osittain unelman joenvarsielämästä, kun ylitän Tammerkosken ja sitten nautin koko viikon työelämästäni kosken tuntumassa. Neljä työtuntia kuluvat hyvillä mielin ja kiireisesti. Hallituksen kokous sujui asiallisesti ja ideariihi sujui innolla. Ideointi ja toiminnan suunnittelu ovat kiinnostava vaihe toiminnassa: jos hyvin käy, ideoiden toteuttaminen käynnistyy juuri tästä.
Tiistai 13. syyskuuta
Hyvin kiireinen päivä yhtä lailla omalla ajallani kuin neljän työtuntinikin osalta, jotka joka tiistaiseen tapaan olivat päivystystunteja. Pitkin päivää oli puheluita, sähköpostitusta, palavereja ja läppäröintiä. Sitten alkuillasta poliittista harrastusta presidenttiehdokkaan pirkanmaalaisen tukiryhmän kokouksessa. Keski-ilta sujui erilaisten naisjärjestöjen aktiivisten edustajien kanssa kokoustaessa NYTKISin merkeissä. Hämeenkyrön Kehäkukassa on 15.10. klo 17.30-20 Kansaivälisen maaseudun naistenpäivän tapahtuma. Ensi vuonna lokakuussa naisten yleinen äänioikeus täyttää 100 vuotta, joten synttäreitä on tiedossa.
Keskiviikko 14. syyskuuta
Päivä sujui aika lailla autottoman päivän asioissa, enkä oikein osaa erottaa tästä päivästä, mikä oli missä vapaa-aika alkoi. Sen tiedän, että neljä työtuntia olivat täynnä projekti- ja yhdistystöitä. Iltapäivällä oli parin tunnin Autottoman päivän kokous, jossa tarkistettiin, että kaikki on valmista tai ainakin jonkun vastuullisen henkilön hanskassa ja hoidossa. Rentouduin illalla filosofian parissa.
Torstaina 15. syyskuuta
Työpäivä alkoi sillä, että järjestimme kollegan kanssa työpisteen uudella tavalla. Sitten teimme kumpikin yhdistystemme töitä. Syyskuun alusta asti minulla on tosiaan ollut työkaveri, tosin toisen yhdistyksen leivissä ja vielä osa-aikaisemmin paikalla kuin minä, mutta työkaveri kuitenkin. Se tarkoittaa sitä, että meidän pitää sovittaa työmme toimistotuntien osalta niin, että kummallakin on työrauha. Koti-iltani sujui filosofian parissa.
Perjantaina 16. syyskuuta
Työhuoneen uusi järjestys ei ole toimiva. Toinen työpiste on kohtuullinen, mutta toinen on ahdas ja huonotuolinen. Tein kuitenkin päivän työt reippaasti. Laittauduin myös tyrkylle muutaman lisätyötunnin toivossa sekä periaatteellisin että taloudellisin perustein perustein. NÄytelehtinippu olisi pitänyt hakea postista, mutta edellispäiväinen huonekalujen ja koneiden ynnä muun siirtely särki niveliäni. Omalla ajalla harrastin vähän kaupunkikävelyä ja tutkimista.
Viikonloppuna 17. ja 18. syyskuuta tein vain omiani eli luin, tutkin ja nautin syksystä. Niin, ja kävin hakemasta postista lehtinipun työpaikalle ja palautin kaupunginkirjastoon lainakirjoja. Kävin samalla vaihteeksi myös Kivimuseossa ja Muumikaupassa ja lopulta lainasin Metsosta muutaman dekkarin. -- mmmt
06:11 - /eloa
2005-09-12
Eletty viikko 36 ja alkava viikko 37
Viime maanantai: Yhdenvertaisuutta käsitelleen Tampere-klubin avajaisesitelmän kuuntelu englanniksi viritti miettimään kaikkia niitä tapoja, joilla olen ja tahdonkin olla erilainen ja silti kelvata siinä missä muutkin. Vapauden ja yhdenvertaisuuden suhde on mutkikas. Esitelmän jälkeen näin sen kauniin hymyn ja tervehdyksen, joista olen jossain maininnut. Menin silti omille teilleni, sillä ei siellä ollut tilaa tavata. Pullakahvit join muussa seurassa ja nautin jutustelusta entisen kokoaikatyömaan kuppilassa. Yhdistys- ja projektitöitä tein riittävästi osa-aikaisesti. Kokoutamista jatkoin virastotalolla. Teonkäsitteen miettimistä riitti kotosalla. Kauniita unia katselin yötä myöten.
Viime tiistai: Aamutuimaan työstin sähköpostitse hoidettavia asioita. Yksi asiointikäynti, joka siirtyi maanantailta, tuli hoidettua tässä. Päivällä oli tiistaiseen tapaan toimistopäivystystä ja työnantajayhdistyksen juoksevien asioiden hoitamista sekä projektitöitä. Muuta yhdistystoimintaa ehdin miettiä vähän aikaa myös. Onnellisuutta ja demokratiaa käsitellyt Tampere-klubin neljäs Tampere-luento oli täysin englanniksi, vaikka olin joillekin muille arvellut siihen kuuluvan suomennoksen, kuten viime vuonna, jolloin tosin luennoija olikin suomalainen. Yhden askeleen parannus seitsemänaskelisella demokratia-asteikolla lisää taloustieteilijän esittelemän tutkimuksen mukaan onnellisuutta enemmän kuin tulojen kasvaminen 10000 dollarista 15000 dollariin. Lapsuuden onnellisuus katoaa useiksi vuosikymmeniksi, mutta iän lisääntyminen lisää onnellisuutta jossain 60-vuotissynttäreiden tienoilla. Siihen on vielä seitsemän vuotta. Poistuin omille kiireilleni jälleen kauniin hymyn ja tervehdyksen ohi ja kaduin lähtöäni aika lailla jälkeenpäin. Näin silti kauniita unia.
Viime keskiviikko: Tein projektityöt ja sähköpostikirjeenvaihdon aamulla kuudesta alkaen ja päivällä käytin niihin vielä tunnin. Niinpä pääsin kuuntelemaan englanninkieliset Tampere-klubin yliopiston filosofialle tuomat luennot, nimittäin käytännön politiikkaankin liittyneen luennon eriarvoisuudesta demokratian ongelmien ilmaisimena ja sitten tuon työhön käyttämäni tauon jälkeen tosi filosofisen käsitteellisen erittelyn inhimillisen arvokkuuden (human dignity) käsitteestä ja sen eroamisesta ihmisarvon ja -oikeuksien käsitteistä. Arvokkuuteen liittyi kysymys terrorismista ja siitä, onko rauhan puolesta oikein sotia ja tavallaan myös siitä, onko tappamisesta oikein rangaista tappamalla. Sain onneksi käyttööni kopion tästä viimeisimmästä esitelmästä, sillä luennoija viittasi paljon Georg Henrik von Wrightin filosofiaan, jota minäkin tutkin ja josta teen hiljalleen väitöskirjaani. Illalla jatkoinkin tutkimista. Ihan myöhään illalla sain viestin, että minut on valittu varajäseneksi Tampereen kaupungin päivähoidon ja perusopetuksen johtokuntaan. Kiitos luottamuksesta. Unet olivat jälleen kauniita.
Viime torstai: Tein taas aamukuudesta alkaen projektitöitä, sillä yhdeksältä piti jo olla tamperelaisen Autottoman päivän Keskustoritapahtuman suunnittelukokouksessa. Ekokumppanit Oy tarjoaa ympäristötietokeskus Moreenian sivuilla Autottoman päivän ohjelmatietoja päivittyvästi. Kokouksen jälkeen kiersin optikkoliikkeen kautta, jotta sain silmälasit pysymään hyvin päässäni. Tein päivittäisen pestituntiannokseni täyteen Kehräsaaressa ja palasin kotiin filosofoimaan. Sitten näin taas kauniita unia.
Viime perjantai: Tein projektitöitä pestissäni ja tutkimustöitä omalla ajallani. Matkalla näin silkkiuikun, kuten olen jo kertonutkin. Joskus illalla kävin tekemässä pari älykkyystestiä amerikanenglanniksi. Verbaalinen testi tuotti hiukan keskitasoa paremman tuloksen. Kulttuurisidoksista vapaaksi väitetty testi sujui paremmin. Sen tulos olisi taannut minulle testin laatineen huippuälyseuran jäsenyyden. Jatkoin filosofian tutkimuksiani. Näin kauniita unia.
Viime viikonloppu: Taisin olla vähän kipeä. En jaksanut tehdä juuri mitään. Tein niitä näitä. Lueskelin. Nukuin paljon ja torkuin välillä. Katselin taas kauniita unia.
Tänään: Olen hoitanut aamukuudesta asti muita yhdistysasioitani. Iltapäivä ja ilta kuluu työnantajayhdistyksen työtehtävissä. Illalla on Trevin hallituksen kokous ja sen jälkeen autottoman arjen ideariihi.
Alkaneella viikolla: Projektitöitä joka päivä, joitain Autottomaan päivään liittyviä hommia pitkin viikkoa, huomenna pirkanmaalaisittain Heidi2006-kokous ja NYTKIS-kokous (eli presidentinvaalikampanjaa ja naisjärjestöjen yhteistyötä läsnä ollen), päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan kokous (kotona varalla ollen eli luen vain paperit ja hoidan silleen tämän varalla olemisen), TASVINAn ensi viikon kokoukseen valmistautumista. TASVINAlle eli Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry:lle pitäisi puuhata kotisivut. Väikkärin tekemistä varten voi tässä kuussa hakea apurahaa Koneen säätiöltä ja niinhän minä haenkin.
-- mmmt
11:41 - /eloa
2005-09-10
Silkkiuikku
Aloistusmaisemassani sukelteli eilen iltapäiväneljän jälkeen silkkiuikku. Nyt sen muisto on mieleni maisemassa, mutta eilen tuo silkkiuikku uiskenteli ja sukelteli Tammerkoskessa muidenkin nähtävänä.
Olin työmatkalla. Näin ensin jonkin linnun sukeltavan Tammerkosken kuohuihin ja jäin katsomaan, mikä lintu vedestä pulpahtaisi pinnalle. Koetin pidätellä hengitystäni yhtä kauan kuin lintu pysyi veden alla, mutta kyllä minun kuntopohjani on heikompi kuin tuon linnun. Epäilin jo tuulisen sään aiheuttaneen jonkinlaista haittaa havainnointiin ja aattelin, jotta jos vaikka näkemässäni olikin kyseessä kalan ilmalennon loppuvaihe.
Lopulta vedestä nousi pintaan kauniin sulavalinjainen lintu, jonka olen tunnistanut lapsuudestani asti. Katselin silkkiuikun uintia ja sukeltelua vielä jonkin aikaa ennen kuin pitkiä hiuksiani sillalla hulmutellut napakka tuuli alkoi tuntua liian viileältä. Lähdin tuulensuojaan.
Silkkiuikku jäi silloin vielä Kehräsaaren kohdalle Tammerkosken virtaaviin vesiin sukeltelemaan ja uiskentelemaan.
-- mmmt
13:23 - /ihmeet
2005-09-06
Pikaisesti aamutuimaan
Olen tehnyt pikaisesti aamutuimaan jo aika paljon. Päiväni on jo pitkällä, kun olen aloittanut aamulla viideltä oman aikani käytön. Nyt pitää vielä kirjoittaa yksi lyhyt teksti, sitten on välttämättä hoidettava yksi oma asiointikäynti ennen toimistopäivystystä.
Olen puuhaillut muun muassa tällaisten asioiden parissa sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin Aloitusmaisemaan:
Koko viime viikon maanantain ihan aamusta ihan iltaan viimeistelin postitusta, sillä tarkistin jokaiseen kirjeeseen pari asiaa vastaanottajakohtaisesti ja lisäsin tiedot omaan viestiosuuteeni käsin. Kirjoitin käsin myös osoitteet. Toki olisin saanut apua, mutta en keksinyt, miten organisoisin moisen urakan. Seuraavalla kerralla osaan tämänkertaisen kokemuksen pohjalta järjestää postituksen talkoiden varaan.
Viime viikon tiistaina hoidin päivystyksen klo 10-14 toimistolla, paitsi että klo 13.30 alkaen osallistuin siellä palaveriin, josta poistuin vasta klo 15. Illalla tein omiani. Illalla ja vähän alkuyöstäkin tein tutkimusapurahahakemukseeni liittyviä hommia.
Viime viikon keskiviikkona hoidin projektin ja työnantajayhdistyksen toimiston juoksevia asioita neljä tuntia. Muun ajan tein tutkimusapurahahakemukseeni liittyviä puuhia ja sain hakemuksen kirjekuoreen elokuun viimeisen päivän leiman niin kuin pitikin.
Viime viikon torstaina tein neljä tuntia pestiini kuuluvia projektitöitä, joihin sisältyi tunnin palaveri pomon kanssa. Tapasin omalla ajallani siskontytön ja hänen miehensä, jotka olivat Vaasasta Tampereella käymässä. Toivottavasti he pistäytyvät vastaisuudessa hieman useammin, sillä edellisen kerran tapasin siskontytön yli vuosi sitten.
Viime viikon perjantaina tein projektitöitä ja osallistuin kahteen Autottoman päivän suunnittelupalaveriin ympäristötietokeskus Moreeniassa.
Koko viime viikonlopun tein omiani.
Näin viikon aluksi olen myös tekemässä Auttottoman päivän suunnittelun lisäki muuta sellaista, mitä aiemmin Aloitusmaisemassa haikailin . Eilisaamuna kävin kuuntelemassa Tampere-klubin kaikille avoimen yhdenvertaisuusluennon yliopistolla. Se oli Tampere-klubin avajaisluento. Yleisön joukosta kohtasin pois lähtiessäni yhden kauniin hymyn ja tervehdyksen.
Kävin yliopistolla Pinnin kuppilassa kahvilla ja tapasin entisiä työkavereita. Tietenkin tein eilen myös neljä tuntia projektitöitä ja osallistuin kokoukseen virastotalolla illan suussa. En kuitenkaan ilmoittautunut eilen eli viimeisenä ilmoittautumispäivänä tasa-arvoseminaariin, sillä sille päivälle eli 14.9. minulla on muuta.
Tänään on niin kuin alussa kirjoitin. Sen lisäksi suunnittelen, että käyn illan suussa Tampere-talossa kuuntelemassa, mitä Tampere-klubin päätteeksi järjestettävä neljäs Tampere-luento onnellisuudesta ja demokratiasta pitää sisällään. Luento pidetään englanniksi, mutta ainakin viime vuoden kolmas Tampere-luento suomennettiin. Se näytettiin tekstinä valkokankaalle luettavan kokoisin kirjaimin suunnilleen puheen tahtiin. Niin on varmaan nytkin, sillä luento on avoin yleisölle.
-- mmmt
08:48 - /eloa



