arvot
2005-08-16
Parsiminen, paikkaaminen ja vaatteidein napitussuunta
Eilisen oman aikani käytin paikkaamalla ja parsimalla vaatteitani. Olisi mukavaa voida sanoa, että kyseessä on arvovalinta paremman maailman puolesta. Kyse on kuitenkin nyt siitä, että minulla ei ole varaa uusien tai edes käytettyjen vaatteiden hankkimiseen tällä erää. Vanhojen vaatteiden korjaaminen ei kuitenkaan hävetä minua nykyisin niin kuin vaikkapa nuoruudessani. Silloin olin tarkkana rahan suhteen siksi, että oli pakko, niin kuin on nytkin, mutta suhteeni vaateremonttiin on muuttunut.
Nuorena olisin halunnut uusia vaatteita, mutta en saanut niitä. Nykyisinkin haluaisin uusia vaatteita, enkä nytkään pysty hankkimaan niitä tai siis edes käytettyjä, mutta olemassa olevien vaatteiden korjaaminen tuntuu nykyisin kolmannelta järkevältä tavalta käyttökelpoisten vaatteiden hankkimiseksi.
Koen nykyisin parsimisen ja paikkaamisen työlääksi, mutta edulliseksi tavaksi, jolla pidän huolta vaatetuksestani. Kaiken lisäksi voin näin myös pidentää omalta osaltani vaatteiden käyttöikää ennen kuin ne juotuvat lumpuksi tai jätteeksi. Rikkinäisiä tai korjattujakaan vaatteita ei voi kierrättää toisten käyttöön, mutta itselle omat korjatut vaatteet kelpaavat. Tosin on paljon tilaisuuksia, joihin kauan käytetyt ja monta kertaa korjatut vaatteet eivät sovi, mutta niihin minulla ei taida olla varaakaan.
En ole koskaan ollut mitenkään erityisen taitava vaatteiden korjaaja. Se ei ole estänyt sitä, että korjattavia vaatteita on riittänyt lapsuudesta asti. Toisin ajoin syynä on se, että uusien hankkimiseen ei ole varaa. Ajoittain kyse on ollut siitä, että uusien vaatteiden hankkiminen on tuntunut vähemmän tärkeältä tai välttämättömältä kuin jotkut muut hankinnat. Joskus olen korjannut vaatteitani siksi, että olen ollut saamiini tai hankkimiini vaatteisiin sopimattoman muotoinen. Puolet elämästäni olen ollut vaatteisiini liian laiha ja sitten toisen tähänastisen elämäni puolikkaan ajan olen ollut yhä uudelleen ja uudelleen vähän isompi kuin vaatteita hankkiessani tai edellisen kerran korjatessani.
Olen aina parsinut vaatteita mieluummin kuin heittänyt pois. Parsittaessa on tärkeää, että neula ja lanka ovat paksuudeltaan sopivia. Langan väri voi olla joko parsosta piilottava tai korostava. Joskus parsin selvästi erottuvia parsoksia, jolloin valitsen langan värin parsittavan vaatteen väritykseen sopivaksi, mutta en samaksi kuin mikä parsittavan kohdan väri on. Eilen parsin mustat puolisukat mustalla langalla aika monesta kohtaa. Sukat eivät ole ainoani, mutta pidän näistä ja pidän niitä mielelläni jalassani.
Muutamasta vaatteesta ompelin pienen pätkän ratkennutta saumaa ja tökkäsin samalla pari kertaa neulalla sormeeni. Minulla ei ole nykyisin ompelukonetta, joten teen kaikki korjausompeluni käsin, vaikka olen aika kömpelö.
Jonain taannoisena iltana olin aloittanut kymmenisen vuotta sitten pieneksi jääneen mustan päällystakkin korjailua. Kiinnitin ennen pesua irrottamani napit nykyisiä mittojani vastaavaan kohtaan, jolloin kaksirivinen napitus muuttui yksiriviseksi. Yksi entinen napinpaikka osoittautui aiemmin parsituksi. Parsos ei ollut tyylikkäimpiä kätteni jälkiä, eikä tyyli ollut aiemmin ollutkaan tarpeen, sillä parsos oli jäänyt napin alle piiloon. Nyt tuo nappi oli poissa paikaltaan, kuten koko nappirivi siltä linjalta. Jotta parsos ei jäisi näkyviin, ompelin sen päälle paikan.
Korjasin eilisiltana omiin mittoihini sopiviksi myös yhdet käytettynä kolmisen vuotta sitten hankkimani mustat farkut, jotka löysin piirongin ompelulaatikosta. Lahkeet ovat leveämmät kuin mihin olen tottunut En kaventanut niitä, vaan lyhensin vain, vaikka mittasuhteethan siinä muuttuvat. Ihmettelin lahkeita lyhentäessäni sitä, että en ollut ryhtynyt puuhaan aiemmin. Sitten huomasin toisessa lahkeessa ison, mutta silti aika huomaamattoman repeämän. Repeämä oli tosi hankalassa paikassa, joten arvelin aiemmin luopuneeni juuri siksi housuremontista. TOlin kuitenkin jo lyhentänyt lahkeet, joten paikkasin myös repeämän.
Seuraavaksi ryhdyin laittamaan farkkujen vyötäröä napakammaksi eli pienentämään vyötärömittaa. Juuri väljyyden vuoksi olin hankkinut nämä käytetyt farkut joskus aikanaan, vaikka sitten olinkin jättänyt ne kaappiin korjaamattomina. Hyvä että olivat tallessa, sillä kooltaan sopivien mustien naisten pitkien housujen löytäminen kirpputorilta on todella vaikeaa, vaikka tyytyisi liian isoihinkin. Nämä farkut olivat liian isot joka suuntaan, mutta kangas oli - tuota paikkaamaani repeämää lukuunottamatta - ihan hyvässä kunnossa. Ihmettelin yhä sitä, että en ole korjannut näitä farkkuja aikaisemmin. Jotenkin tuntui vaikealta uskoa, että yksi paikattava reikä olisi minut lannistanut.
Vetoketjun kiinnityskohta oli hieman hutera. Sen korjaamisen jälkeen ryhdyin siirtämään etunappia, jonka paikka tuntui oudolta. Laitoin toisenkin napin, että kiinnitys olisi varma. Tietysti tein uutta nappia varten myös uuden napinreiän, jonka reunustin huolellisesti. Sitten jatkoin vyötärönseudun remonttia. Laitoin kolme leveän kuminauhan pätkää kuvitellun vyötärön kohdalta vyötärönauhan sisäpinnalle. Näin vältyn vyöltä.
Takimmaista pätkää kiinnittäessäni huomasin tuotemerkistä selityksen sekä etunapin oudontuntuiselle sijainnille että varmaan myös sille, etten ollut aiemmin korjannut farkkuja käyttööni. Valmistaja oli kirjoittanut tuotemerkkiin, että nämä merkkifarkut on tarkoitettu miehille. Mitäpä väliä sillä muuten olisi, mutta kun minulla on tapana pitää naisten vaatteita, niin tuotemerkki ei tuntunut mukavalta. Otin ompelutarvikkeitteni joukosta sinne nuoruusvuosieni ajoilta jumittuneen irtomerkin, jonka ompelin farkkujen oman tuotemerkin päälle.
Nyt nämä juuri korjaamani mustat farkut ovat vaalenpunaisen ja vaaleansinisen toisiinsa nojaavan sydämen merkkaamat. Etuvetoketjun ja napituksen kiinnistyssuuntaa en jaksa vaihtaa. Koetan siis avartaa omaa asennettani sukupuolisidonnaisen vaatteiden kiinnitystavan suhteen. Mitä sillä nimittäin on väliä, miten päin vaatteeni napitan? Jos onnistuisin avartumaan, voisin vastaisuudessa löytää kirppiksiltä paljon helpommin massani sisäänsä mahduttavia vaatteita.
Muutosvastarinta tuntuu mielessäni vahvalta. Käytänköhän minä näitä farkkuja koskaan?
-- mmmt
08:33 - /arvot
2005-07-14
Kalliin maun halpa sovellus eli minä tykkään mistä tykkään
Teen paljastuksen. Ihan viime aikoihin asti minä olen hiukan häpeillyt sitä, että pidän käytetyistä tavaroista, joiden laatukaan ei ole kummoinen. Ne ovat minulla, koska olen saanut niitä perinnöksi vähävaraisilta sukulaisiltani, mutta olen myös hankkinut niitä itse kirpputoreilta halpaan hintaan. Halpa hinta on syntynyt moniin tavaroihini siitä, että ne ovat olleet jo ostaessani havaittavasti viallisia. Edullisiksi hankinnat muuttuvat, kun käyttöaika venyy riittävän pitkäksi laadun heikkouksista huolimatta.
Käyttökelpoisuus on kuitenkin viallistenkin tavaroitteni välttämätön ominaisuus. Arvostamani käyttökelpoisuuden vuoksi pidän tietysti myös laadukkaista ja kalliista tavaroista, joiden hankkimiseen minulla ei kuitenkaan ole hankintavaroja, eikä valmistustaitoja. Niinpä olen häpeillyt sitä, että tavallaan joudun tyytymään siihen halpaan, mistä pidän, kun en saa sitä kallista, josta pidän myös.
Senkkini on hyvä esimerkki vikoja sietävästä maustani. Kirpputorilta aikanaan ostamani senkki oli jo hankkiessani sillä lailla epäkunnossa, että yksi ovi ei mene kunnolla kiinni ja avaimenreikäin ympärillä on rikkinäiset koristelevyt. Senkki oli siksi kuitenkin riittävän halpa kukkarolleni ja tarvitsin siistiä säilytystilaa ja tason kukilleni. Parasta on, että senkkiin tosiaan mahtuu paljon tavaraa.
En edes yritä korjata senkkiäni, sillä tuollaisenaan se tuntuu ihan hyvältä. Tuntuu siltä kuin se olisi ollut aina minulla. Se on hyvä myös käyttötarkoituksensa kannalta ja täysin minun elämäntapaani sopiva. Sitäpaitsi sen kokopuuta jäljittelevät ovien ja laatikoiden viilutukset ovat kauniita ja keltainen lakattu puun tuntu sopii mieleni ja kotini muuhun värimaisemaan kauniisti.
Arvostan siis myös kauneutta, mutta oman mittapuuni mukaan. Taidanpa arvostaa nykyisin myös omaa makuani. Mitäpä hävettävää tässä olisikaan?
-- mmmt
07:25 - /arvot
2005-06-06
Pätkätyöllisyyden arvomaailman osallistuvaa havainnointia
Ensimmäinen osa-aikainen työpäiväni projektisihteerinä on tänään. Vietän sen työn merkeissä pääasiassa iltapäivällä, joskin hoidan työn käynnistämiseen liittyviä sähköpostiasioita ja puheluja jo tässä aamupäivällä tunnin verran.
Viikonloppu sujui jonkinlaisessa työllistymisen tuomassa onnenhuumassa ja pitkälti erilaisten itsellisten harrastusten parissa, joten olen valmis täyttämään paikkani työmarkkinoilla. Täytyy tunnustaa, että olen aika lailla innoissani nykyisestä työstäni, vaikka syvällä sisimmässäni elättelen vielä toivetta aikaisempaan ammattiin palaamisesta ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa. Pestini määräaikaisuus jättää tulevaisuuden avoimeksi.
Itsekunnioituksen kannalta olen tänään taas vahvoilla niin kuin aina pestattuna. Minulla taitaa olla perimmältään identiteetti, joka on rakentunut pestien varaan ja sietää niiden puuttumisen vain uutta pestiä odotellessa. Elämänmittaa ajatellen on kuitenkin ongelmallista olla vain pätkittäin arvostettu osaaja ja pätkittäin taas sitten ei.
Ikävin nimitys työttömille jaksoilleni on ollut vieroksuttu vapaamatkustaja. Tosin sitä ei ole sanottu koskaan suoraan minulle minusta, vaan toisista kaltaisistani ikään kuin minä olisin työttömänä ollut jokin poikkeustapaus - ehkä suosittu kimppakyytiläinen?
Koska työn tekemisen ja työn hakemisen jaksojen vuorottelu on yhä yleisempää kautta työmarkkinoiden, on mahdotonta jatkaa nykyisillä arvoilla. Onhan pätkäpestiläinen nykyisin vuorotellen arvostettu tai väheksytty: arvostettu osaaja, jota houkutellaan työhön erilaisin eduin tai väheksyttävä työnvieroksuja, jonka epäillään ammattityötä etsiessään oikeastaan pakoilevan työtä.
Usein osaajien pätkätyöura syntyy kuitenkin paljolti myös siitä, että heidän työnantajiensa, rahoittajiensa tai asiakkaidensa taloudellinen tilanne ja ostetun työn tarve vaihtelevat. Selviytyäkseen omista taloudellisista vaikeuksistaan mahdollisimman vähin kustannuksin, erilaiset työnantajatahot rakentavat yhä useammin ja yhä enemmän toimintaansa projektien varaan. Kun projektiin palkataan työntekijä, hän ei voi ollakaan muuta kuin määräaikainen. Työnantajatahon maksavat asiakkaat (joita työttömäksi jäävätkin ovat) puolestaan vähentävät ostojaan tiukan paikan tullen, jolloin työnantajatahon tulot pienenevät.
Kunnollinen perustoimeentulo, johon jokaisella kansalaisella olisi oikeus silloin, kun tuloja ei kerry työstä, olisi edullista pätkätyömarkkinoiden osapuolten kannalta. Kansalaisoikeutena tuleva riittävä perustoimeentulo, jonka pestautuminen töihin kuitenkin voittaisi, takaisi sen, että työnantajataho voisi luottaa saavansa tarvitessaan hyvinvoivaa ja motivoitunutta työväkeä myös pestittömistä. Samalla myös työllisten työkunto säilyisi määräaikaisen pestin loppuun asti, eikä työn määräaikaisuus olisi ahdistuksen muodossa syömässä työväen työkkyä ja -kuntoa pestin päättymisen lähestyessä.
09:31 - /arvot
2005-06-05
Lajissaan hyvää musiikkia, mutta outoa parisuhdeasennekasvatusta
Katselin päättyneenä lauantaina iltapäivällä sivusilmällä (ja kuuntelin puolella korvalla), kun Helsingin Kaivopuistosta lähetettiin suorana kotitelevisiooni YLEX POP -ilmaiskonsertti. - Saman tilaisuuden konserttitaltiointi on itse asiassa juuri nyt (ennen ja jälkeen vuorokauden vaihtumisen lauantaista sunnuntaiksi) meneillään YLE TV1-kanavalla ja lavalla on Teräsbetoni esittämässä Orjatarta.
Lauantaina päivällä huomiotani kiinnitti Orjattaren lisäksi kaksi muutakin kipaletta, joista mieleen välittyi jonkinlainen outo parisuhdeteema. Ensin PMMP laului opettavaisen laulun kumin käyttämisestä. Sitten Teräsbetonin haaveiden kohteena oli (ja juuri tätä kirjoittaessani puolta tuntia ennen puolta yötä ruudulla käväisi) Orjatar, jonka pitää totella nauttiakseen. Jossain vaiheessa lavalle tuli päivällä Zen Cafe, jonka esityksistä tuohon linjaan osui (ja ehkä osuu nytkin pian - ja osuukin, kun tämän blogitekstini hionta jatkuu vielä varttia vaille puolen yön) kipale Tahdon halvan naisen, ruma muodonmuutostoive omalle vaimolle.
PMMP on kivasointinen naisduo, jolta muistan taannoisen listahitin Rusketusraidat . Teräsbetonissa on salskeaa nuormiesuhoa, joka on oikein komeaa bändin nimikkokipaleessa Teräsbetoni. Zen Cafe esittää parhaimmillaan kypsän keski-iän miehekkäästi rohkeaa itsetiedostusta, kuten Mies jonka ympäriltä tuolit viedään.
Tänäänkin olen pitänyt heidän esittämästään musiikista muuten, mutta katson ihmetellen yleisöä. Yleisön nuoret naiset ja miehet laulavat antaumuksella mukana ensin kondomin käytännöllisyydestä, sitten naisen alistamisesta orjattareksi ja lopuksi siitä, miten elähtänyt mies viihdyttää itseään toivomalla rumin sanoin vaimonsa halvaksi lutkaksi itselleen.
(Älkääkä nyt, arvoisat satunnaiset päiväkirjani lukijat, ajatelko, että olen rajoittamassa sananvapautta tai että olisin kieltämässä mitään, sillä minä vain mietin, ihmettelen ja kysyn.)
Kysyn, että kuulenkohan oikein, kun tuo kolmen sanoituksen sarja kuulostaa tällaiselta ajatuskululta: osta kumi nautinnon suojaksi, alista nainen nautinnolla orjattareksi ja muuta hänet sitten aviovaimosta lutkaksi - jos et muuten, niin toiveissasi. Yksittäinen juonnehan tuo on muun konserttiohjelmiston lomassa pujahtelemassa, mutta muokkaakohan se yleisön asenteita ja käsityksiä parisuhteesta?
Kaikki kuuntelijat ja katselijat eivät ehkä huomaa tälläistä erillisten esiintyjien ja esitysten sanoituksista muodostuvaa teemankehittelyä ja asenteenmuokkausta. Onhan konsertin ohjelmistossa noiden esitysten välissäkin kaikkien kolmen ohjelmiston muutakin - ja lajissaan ihan hyvää - musiikkia. Ja muita bändejä esiintyy myös heidän jälkeensä. Se ei silti muuta sitä, että tuokin esiin nostamani outo parisuhdejuonne lauantaisessa ilmaiskonsertissa oli.
00:27 - /arvot
2005-04-20
Pyhyys, naisten aivot ja eläinten mieli
Sain eilen tietää, että Jeanne d'Arc on tulossa Helsinkiin lähipäivinä. Kyseessä on Ranskan kulttuurikeskuksen yhteistyökumppaneineen järjestämä Elokuva ja pyhyys -tapahtuma elokuvateatteri Orionissa Helsingissä 24.-25. huhtikuuta 2005. Tilaisuudessa esitellään ja esitetään kolme elokuvaa, joista keskustellaan esitysten jälkeen.
Ymmärrän hyvin, miksi Jeanne d'Arc lähti aikanaan sotajoukkoja johtamaan, sillä itsellenikin sellainen on joskus juolahtanut mieleen. Tällä kertaa Jeanne d'Arc sai minut katsastamaan muitakin ranskalaistuulia. Valitettavasti en osaa ranskaa, mutta jotain sentään löytyy suomeksikin. Seuraan jo ennastaan ranskansuomalaista museopäiväkirjaa, jonka kirjoittaja on opiskellut aikanaan Jyväskylän yliopistossa niin kuin minäkin. Tänään löysin Ranskanuutisten aihealueen Tiede ja ympäristö ja sieltä kiinnostavia aarteita tai oikeastaan uutisartikkeleita.
Löysin Ranskanuutisista tämän vuoden huhtikuun 4. päivältä uutisoivan artikkelin, jonka otsikko on Onko aivoilla sukupuoli?. Uutisen aiheena on neurobiologi Catherine Vidal tutkimustuloksineen. Artikkelissa todetaan: ...Pasteur Instituutissa tutkimusjohtajana toimivan Vidalin mukaan parikymmentä vuotta sitten muotiin tullut teorisointi miesten ja naisten aivotoiminnan synnynnäisistä eroista ei kestä lähempää tieteellistä tarkastelua. Aivot ovat osoittautuneet huomattavasti plastisemmaksi elimeksi kuin aiemmin osattiin kuvitellakaan. Näinollen aivojen toiminnassa havaitut erot ovat enemmänkin yksilöllisiä kuin sukupuoleen liittyviä.
Toinen Ranskanuutisissa juuri nyt minua kiinnostava uutisartikkeli on viime vuoden lokakuun 27. päivältä. Mielen uudet ulottuvuudet tarkastelee ranskalaisen filosofin ja etologin Dominique Lestelin ajatuksia ja esseetä kulttuurin eläimellisestä alkuperästä. Kognitiivisten tieteiden professori Dominique Lestel työskentelee Ecole normale sup&eacutre;rieure-korkeakoulussa (ENS) Pariisissa. Artikkelissa todetaan: "Ihmiskunta on historiansa merkittävimmän identiteettikriisin edessä", väittää ranskalainen filosofi ja etologi Dominique Lestel. "Etologiassa (eläinten käyttäytymisen tutkimus) on meneillään vallankumous, jonka laajuutta ei vielä ole oivallettu", hän jatkaa. (...) Lestelin mukaan joidenkin eläinlajien edesottamukset osoittavat selkeästi, että ne ovat itsestään tietoisia, ympäristön ja henkilökohtaisen historian muovaamia "eläinpersoonia", eivätkä suinkaan sokeiden vaistotoimintojen ohjaamia eloonjäämiskoneita."
12:23 - /arvot
2005-04-07
Toteutumattomia uraideoita: halusin lapsena upseerin uralle
Periaatteessa ihmisten olisi hyvä osata ratkaista kiistakysymykset ilman väkivaltaa rauhanomaisesti. Siihen ei olla Suomenkaan olemassaolon mittaan kyetty, vaan miehille pakollinen ja naisille mahdollinen asevelvollisuus sekä puolustusvoimat ovat tosiasiallisti olemassa. Asetelma on Suomen olosuhteissa outo ja poikkeava, sillä muiden opiskelu- ja uravalintojen suhteen sukupuolten tasa-arvo on nykyisin aika hyvin lailla turvattu.
Lapsuudenaikainen haaveeni upseerinurasta johtui paljolti ajankohdasta. Synnyin nimittäin suunnilleen seitsemän vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen. Oma isäni oli joutunut miehille yleistä ja pakollista asevelvollisuutta suorittaessaan suoraan talvisotaan tykkimieheksi. Hän palasi siviilielämään jatkosodan päätyttyä. Sodan raakuus ja julmuus tulivat minulle tutuiksi epätoivoisen miehen näkökulmasta, kun kuuntelin isääni. Sota oli hänen mielessään painajaisena ja yhtenä keskustelujemme aiheena koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan.
Tietenkin olimme isäni kanssa yhtä mieltä siitä, että sotia ei pitäisi olla lainkaan, mutta emme uskoneet niiden noin vain loppuvan. En tahtonut kenenkään joutuvan sotaan, mutta arvelin, että jotkut sinne joutuvat joka tapauksessa. Niinpä minä pikkutyttönä ajattelin, että hoidan aikuisena oman osuuteni. Arvelin kykeneväni upseeriksi, mutta asevelvollisuusikään mennessä kävi ajoissa selväksi, että tuokaan ura ei ollut silloin vielä avoin naisille.
Mielestäni olisi yhä hyvä, että yleinen asevelvollisuus koskisi kaikkia asevelvollisuusikäisiä, -kuntoisia ja -kykyisiä suomalaisia sukupuoleen katsomatta.
13:38 - /arvot
2005-04-04
Kun aamuisin tekee mieleni lukea paperinen sanomalehti
En taaskaan saanut aamupalaseurakseni postiluukusta aamuisin tupsahtavaa sanomalehteä uutisineen ja muine juttuineen. Melkein joka aamu huomaan yhä odottavani aamujaossa yksityiseen käyttööni tulevaa paperinippua teksteineen ja kuvineen - siis sanomalehteä -, sillä parhaina aikoina olen tilannut yhtä aikaa kahtakin sanomalehteä aamuseurakseni. Nyt ei mikään sanomalehtitilaukseni ole ollut voimassa kuukausiin. Uutisia saan muualtakin, mutta tavaksi tulleen ja nostalgiaa herättävän aamuisen paperilehden lukutunnelman hankin nykyisin lukemalla harvakseltaan saamiani lehtiä uudelleen ja ajattelemalla tarkemmin, mitä luen.
Pieniin lehdenlukuiloihinikin sisältyy arvoristiriitoja. Esimerkiksi ilmaiseksi kaksi kertaa viikossa postiluukustani luikahtava Tamperelainen sisältää paikallisuutisten ja minua kiinnostavien mainosten lisäksi paljon roinamainontaa. Lisää mainoksia saan Tamperelaisen kanssa samassa jaossa, sillä juuri Tamperelaisen sisältämien täkäläisten uutisten ja tapahtumatietojen vuoksi joudun sallimaan muidenkin mainosten jaon kotiini. Tarpeettomien irtomainosten kierrättäminen postiluukkuni kautta sisäpihamme paperinkeräyssäiliöön on tuhlausta. Tamperelaisen sivukoko on sentään juuri kaksinkertaistunut, joten minun on entistä helpompi kääriä vähäiset kompostoitavat jätteeni sen sivuihin.
Perjantaisin postiluukustani tupsahtaa viikonloppulukemistokseni planeetan paikallislehti Vihreä lanka. Omatuntoni kolkuttelee yleensä sitä lukiessani. Niin nytkin. Etiikka kuuluu arkipäivään (s. 16), toteaa tänäänkin viime perjantain Vihreä lanka ja muistuttaa, että Onnellinen perhe elää vähemmällä (s. 17). Kummankin artikkelin perimmäisenä sanomana tarttuu mieleeni huoli siitä, miten me ihmiset voimme elää hyvää elämää niin, että suojelemme samalla maapalloa ja otamme sen tulevaisuuden huomioon arkisissa valinnoissamme ja teoissamme.
Mietin, miten noiden edellä mainittujen artikkeleiden sanoma sointuu yhteen minun elämäntapani ja arvomaailmani kanssa. Minähän olen vain lievästi onnellinen osa-aikaerakko. Tulen kyllä muuten toimeen vähällä, mutta velanmaksukykyni ontuu ja kukkarossani on puuttuvan palkan kokoinen reikä. Yritän hälventää syyllisyydentunnettani - tosin tuloksetta - muistuttamalla itselleni, että en ole tahallani nykyisessä elämäntilanteessani. Hyvän elämän eläminen vaatii tässä tilanteessa vahvaa tahtoa.
Tahdon toteuttaa vihreitä arvojani ja vahvistaa kotiseudun eväin elämisen elämäntapaani sekä noudattaa maailmankansalaisen ympäristöetiikkaa. Eettisesti kestävä elämäntapa ei silti ole toteuttajan näkökulmasta helppoa. Mietin esimerkiksi sitä, miten ja mitä hankin lähialueelta tai kauempaa, kun rahani eivät riitä juuri mihinkään. En minä läheskään aina pysty parhaitten arvojeni mukaiseen toimintaan, vaan joudun tyytymään kompromisseihin. Yritän kärsivällisesti ja sitkeästi parantaa elämäntapaani sellaiseksi kuin tahdon.
09:18 - /arvot
2005-03-23
Edesmenneiden kirjailijoiden arvostamista
Myöhästyneet onnittelut Sinulle, oi Maailman Runous! Anteeksi, että en maininnut merkkipäivääsi ajallaan. Sinulla oli vuotuinen merkkipäiväsi 21.3. eli viime maanantaina.
Onneksi sentään kirjoitin tuon merkkipäivän tienoilla pariinkin kertaan muuten kirjallisuudesta. Minna Canthia muistin hänen merkkipäivänään 19.3. eli viime lauantaina. Ikävää, että Pirkkalaiskirjailijat eivät mainitse Minna Canthin päivää samalla, kun tarjoavat sivustonsa aluksi luettelon kirjallisuuden yhdeksästä merkkipäivästä. Minä kuitenkin mainitsin sekä Minna Canthin että monia muita eläviä ja kuolleita tamperelaiskirjailijoita, kun valmistauduin Kadunnimitoimikunnan kokoukseen eilen. Tosin juttuni kirjailijalista ja kokouksessa esittämäni kirjailijalista poikkesivat toisistaan.
22:09 - /arvot
2005-01-02
Kiinnostavia ohjelmia ruudussa ja elämää
Ystävyys ja varallisuus: Katselin eilen MTV3:lta uusintana viidennen ohjelman kuuden ohjelman sarjasta Suvussa on yritystä. Siinä tarkasteltiin Ahlströmin yritysryppään alkua ja kehitystä nykyiseen tilanteeseen asti. Helsinkiläistä ystävääni Aijami Wileniusta haastateltiin ohjelmassa parikin kertaa. En ole ennen osannut ajatella häntä suuren omaisuuden liepeillä, vaikka olenhan minä hänen sukujuurensa tiennyt. Jännittävästi juuri tuota ohjelmaa katsellessani sain tekstarilla hyvän vuoden toivotuksen L:lta, kaltaiseltani vaatimattomien olojen kasvatilta. Meillä on vuosia ollut kolmen eukon keskusteluryhmä, joka kokoontuu harvakseltaan, mutta vähintään kerran vuodessa. Suunnittelemme seuraavaa palaveria Helsinkiin ehkä jo tälle kuulle.
Elämän suuret kysymykset: Katselin eilisen ja tämän päivän aikana eri kanavilta joitain piispa Eero Huovisen haastatteluja siinä missä monia muitakin kriisinhoito-ohjelmia. Hän oli kriisialueella ja palattuaan sitten tänään television keskusteluohjelmassa. Usko on kuulemma ollut kovilla. Hän näytti vanhentuneen vuosia katastrofikokemuksistaan ainakin siihen nähden, miltä hän vaikutti ehkä toista vuotta sitten Tampere-talon Suuren Filosofia-tapahtuman ehkä vauhdikkaimpana filosofisena puhujana. Elämään ja ajatteluun liittyviä kysymyksiä tarkastellaan alkuvuodesta 2005 Turussa Suomen filosofisen yhdistyksen ELÄMÄ-kollokviossa ja Tampereella Suuressa Filosofia-tapahtumassa.
Tavallisen arvostaminen: Katselin tänään YLETeema -kanavalta Keskusteluja filosofin kanssa. Filosofi Esa Saarinen huomautti sivumennen työstään proffana Teknillisessä Korkeakoulussa. Kirjailija-muusikko M.A. Nummista hän puhutteli filosofiksi. Numminen arveli musiikkinsa kyllä voivan elää kauan jälkeensä, muttei uskonut ihmisten tuntevan hänen kirjallista tuotantoaan. Keskustelun maisemana oli Esa Saarisen koti. Pidin keskustelun arvostavasta ja lämpimästä sävystä kavereiden kesken. Jännittävä kontrasti muodostui muun muassa siitä, miten voimakkaasti Esa Saarinen toi esille omaan filosofiseen viisastumiseensa vaikuttaneita M.A. Nummisen ajatuksia ja tekoja heidän kaveruutensa tiimoilta. Saarisen elistististyminen oli kuulemma ollut kovassa vauhdissa siinä vaiheessa, kun Numminen alkoi viedä häntä tavallisen kansan ja tavallisten asioiden arvostamisen piiriin muun muassa aikanaan aamutuimaan Mikkelin torille kansaa katsomaan. Nyt Numminen korosti sitä, että nuoruuden hurjat provokaatiot eivät sovi heille tässä ajassa. Ajattelua avartava filosofinen keskustelu toimii paremmin kummankin mielestä. Sitä mieltä minäkin olen.
Toivon hyvää.
22:11 - /arvot
2004-12-11
Päällekkäisyyttä tammikuussa 2005
Muistattehan unen, josta kerroin äskettäin Unet, onni, ilotulitus ja filosofointi jututussani? Näin siinä unessa kaksi unihenkilöä, jotka kommentoivat tekemisiäni niin kuin saattaisivat valve-elämässänikin kommentoida. Arvioin silloin hetikin nuo kommentit relevanteiksi oivalluksikseni elämäntilanteestani.
Nyt olen tehnyt sen valinnan, jota unikommentaattorit taannoin suosittelivat. Tosin muistin uneni vasta tänä aamuna ja valinnan tein eilen saatuani vahvistetun ohjelman Turusta ja tarkistettuani päivämäärät. Vihreä nuori mies unessani ei ollut poikani, mutta hyvin tuttu kuitenkin. Hän suositteli unessa minua menemään seminaariin, jonne olin lähettänyt esitelmäehdotuksen. Filosofi, jonka näin unessani, muistutti minua unikommentissaan uravalinnastani: "Minä luulin, että sinä luet teoreettista filosofiaa." Selitin silloin unessa hänelle, miksi teoreettisen filosofian väikkäristäni löytyy esitelmäehdotukseni tematiikka niin, että se sopii seminaarin aihepiiriin eli elämään.
Tähän aamuun tultaessa keksin myös sen, miksi en voinut uneksia suoraan siitä, kumpaa arvostan enemmän, kehitteillä olevaa uraani filosofina vai osallistumistani vihreään politiikkaan. Olisinhan voinut olla vaikka unen tienristeyksessä ja tienviitat olisivat osoittaneet filosofiaan ja politiikaan. Minä en kuitenkaan enää elokuun lopun jälkeen ole ollut tuollaisessa tienristeyksessä, sillä minulle filosofia ja politiikka eivät ole vaihtoehtoisia. Minä olen elämässäni reitillä, jossa tutkin ja elän filosofiaa, ja filosofina olen liittynyt mukaan vihreään politiikkaan, koska sellaiseen johtopäätökseen perusteiden pohtiminen minut johti. Tässä näkyy politiikkaan liittymiseni tekona, joka on maapallon ja ihmiskunnan nykytilannetta ja toivomaani tulevaisuutta koskevan käytännöllisen päättelyn johtopäätös. Georg Henrik von Wrightin filosofisella teonteorialla ja muullakin filosofialla on tärkeä osansa tässä käytännöllisessä päättelyssäni.
Eilen valitsin vain sen, mitä teen 11.1.2005: Olen silloin Turussa ja pidän esitelmäni SFY:n ELÄMÄ-kollokviossa. Valinta tarkoitti sitä, että lähetin Tampereen Vihreiden asianomaiselle sähköpostilistalle viestin, että tämän päällekkäisyyden vuoksi en voi osallistua vuoden 2005 ensimmäiseen Tampereen Vihreiden hallituksen kokoukseen, joka on sovittu tuolle samalle päivälle.
Toivon hyvää.
10:09 - /arvot
2004-11-30
Täytettyjä lupauksia
Pingviini ja minä: Taistelin alkusyksyn Windowsin kanssa ja lopulta se hajosi kokonaan. Vuosikausia olen luvannut pojalleni vaihtaa käyttöjärjestelmäni Linuxiin, mutta koneeni pieni muisti ja pankkikorttini sietämätön keveys olivat tehokas este. Nyt pienimuistisen koneeni näyttöruudun keskellä könöttää pingviini sen merkiksi, että käytän Linuxia. Vaihto ei olisi onnistunut ilman Antti-Juhanin etäohjausta ja jatkuvaa internetyhteyden kautta tapahtuvaa ohjelmistohuoltoa. Kiitos! Ja nimmarionnittelut äidiltä!
Ted ja minä: Käyttöjärjestelmän muutoksen myötä myös kirjoittamiseen käyttämäni tekstinkäsittelyohjelma vaihtui. Harjoittelin Tedin käyttöä myös NaNoWriMo:ssa, jossa päädyin voittoon, niin kuin lupasin. Sain samalla kirjoittamisen ohella melko vankan tuntuman aikaisemmin täysin vieraisiin Tediin, Linuxiin, Firefoksiin, Emeliin ynnä muihin kotikoneelleni muuttaneisiin kirjoittavan filosofin työvälineisiin. Minulle eivät kynä, paperi ja roskakori riitä :)
Sinä ja minä: Voittoisa romaanini on nimeltään Outoa sinun onnesi on. Sen keskushenkilö - minä - on kuvitteellinen hahmo, jonka kehitin omasta karikatyyristani tämän Aloitusmaiseman kirjoittajaa ja tekstejä tutkiskellessani, kuten vaalien aikaan mm. Utain-(verkko)lehdessä ja täällä lupasin. Romaanissani tutkin mielen ja teon intentionaalisuutta kuvitteellisen juonen puitteissa. Minän intentionaalisuuden tasoja saa esiin kaukainen kohdehahmo, sinä. Käsikirjoitus vaatii vielä hiomista.
Toivon hyvää.
11:00 - /arvot
2004-08-21
Hyvän muunnelmat nyt
Tehtävä, jonka otin itselleni jonkin aikaa sitten, ei jää unholaan. Lupasin lukea Hyvän muunnelmat uudelleen. On tullut aika antaa raportti.Georg Henrik von Wrightin vuonna 2001 suomennoksena ilmestynyt kirja Hyvän muunnelmat ilmestyi alunperin jo vuonna 1963 nimellä The Varieties of Goodness. Kyseessä on suomalaisen filosofian klassikko. Von Wright tarkastelee siinä hyvyyttä käsiteanalyyttisesti. Yhden kokonaisvaltaisen hyvyyden sijasta hän erittelee hyvyyden erilaisia muunnelmia, hyvän lajeja.
Kirjan luettuani ymmärrän hyvyyden muunnelmia ja osaan suhtautua hiukan analyyttisemmin vaikkapa Ateenan kisojen suomalaismenestyksen puutteeseen ja kansainvälisiin dopingsotkuihin.
14:53 - /arvot
2004-08-10
Kelpo mies Afrikassa
Pääministeri Matti Vanhasen isä Tatu Vanhanen on kirjoittanut kolme vuotta sitten Yrjö Ahmavaaran kanssa kirjan, uutisoi Iltalehti Online tänään. Iltalehti Online toteaa, että Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin -kirjan mukaan esimerkiksi johtajuus ja valta kuuluvat luonnostaan älykkäille ja voimakkaille, yleensä miehille.
Ehkä kohtelen Iltalehti Onlinea artikkelia kaltoin? Tuo edellä mainittu asia on artikkelissa laajentamassa näkökulmaa. On siinä uudempaakin tietoa. Iltalehti Onlinen juttu lähtee oikeasti liikkeelle seuraavasti: "75-vuotias Tatu Vanhanen laukoi suorasukaista tekstiä rotujen ja kansakuntien älyllisistä eroista lauantaina ilmestyneessä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä."
Iltalehti Online lainaa Helsingin Sanomien edellä mainittua juttua ja jatkaa: "Ei afrikkalaisten huono-osaisuus ole meidän valkoihoisten syytä (...) Erot älykkyydessä ovat merkittävin huono-osaisuutta selittävä ilmiö, Vanhanen sanoi." Iltalehti Online jatkaa lainausta: "Voisi olla paikallaan, että Afrikan maiden talouselämän johtoon tulisi mahdollisimman paljon eurooppalaisia, amerikkalaisia ja aasialaisia. Vain he kykenevät luomaan vaurautta, Vanhanen lausui".
Katselin äskettäin videolta elokuvan "Kelpo mies Afrikassa", kelpomiehenä Sean Connary. Siinä oli joitain kelpomiehiä rotuun katsomatta, mutta suuri osa alkuperäisväestöstä kuvattiin takapajuisina aivan kuin Tatu Vanhasen suusta. Valtaa kuitenkin piti alkuperäisväestöön kuuluva herra professori, sittemmin hänen ylhäisyytensä herra presidentti, jolla tuntui olevan kokoa, älyä, egoismia, rahaa ja valtaa niin kuin kellä tahansa georgebushilla tai muulla tatuvanhaslaisella eurooppalaisella, amerikkalaisella ja aasialaisella. Hän valtasi Afrikkaa takaisin valkoisilta ja se oikeutti hänen toimensa: tosin hän palautti valtaa ja vaurautta itselleen ja suvulleen.
Eivät suomalaisetkaan huono-osaiset vaurastu. "Älykkäiden ja voimakkaiden, yleensä miesten" johtajuus ja valta luovat vaurautta itselle, suvulle ja kavereille. Jos vaurautta ei kasata, vaan jaetaan tasan, vauraus ei näy, vaan hyvinvointi.
Kelpo mies (Afrikassa) pyrkisi parantamaan yleistä hyvinvointia, eikä vain luomaan vaurautta kaltaisilleen. Hyvinvoinnin lisäämiseen naisetkin pystyvät, luonnostaan.
- maura
17:42 - /arvot
2004-08-05
Harrastan lukemista
Aluksi on todettava, että kirjahyllystäni löytyi viimeisimmän Wallace-mainintani jälkeen vielä kolme Edgar Wallacen salapoliisiromaania: "Punainen ympyrä", "Kuminaamarimiehet" ja "Smaragdi". Luin nämäkin kirjat kesälomamatkailun korvikkeeksi reippaaseen tahtiin. En taaskaan arvannut etukäteen ratkaisuja! Edellisestä lukukerrasta on siis kulunut tosi kauan. Nyt sitten olen vähän yli viikossa ahminut melkoisen määrän hyvien ja pahojen ihmisten välistä taistelua.
Ehkä kiertelen viikonloppuna vielä kirjakirppiksiä siinä toivossa, että saan vastaisen varalle mahdollisimman monta hyllystäni puuttuvaa Edgar Wallacen kirjaa. Kirjat sopivat hyvin virkistyskäyttöön ja täyttävät tekstiahmatin nälän hyvin. En tarvitse tähän tarkoitukseen ensipainoksia, enkä edes ulkoasultaan täydellisiä kirjoja, vaan kunnoltaan kohtuullisia, hinnaltaan halpoja ja sisällöltään koko tarinan mittaisia kirjoja.
En ole suuremmin piilotellut sitä asiaa, että harrastan lukemista. Hyvä harrastus tarjoaa monipuolisia haasteita ja tyydytystä. Siksi luen dekkareiden ja filosofian lisäksi myös vaikkapa Um-pah-pah -sarjakuva-albumeita uudelleen ja uudelleen. Luen myös blogeja - muitakin blogia kuin omaani. Blukemista (eli blogien lukemista) olen tosin harrastanut vasta vuoden. Jo vuoden?
Lukemisharrastukseni on kuitenkin yhtä vanha kuin lukutaitoni ja ainakin alkuvuosina monipuolisempi kuin läheisteni lukumaku yhteensä. Koulun tarjoamien läksykirjojen rinnalla luin äitini naistenlehdistä ja isäni miestenlehdistä kahdenlaisia "tositarinoita elävästä elämästä", vanhimman veljeni Tex Willereistä ja muista sarjakuvista seikkailutarinoita sankareista, luterilaisen pyhäkoulun ja helluntailaistelttojen innoittamana Raamatun kertomuksia juutalaisten, kristittyjen ja Jeesuksen seikkailuista. Lukemistoni laajeni, kun 11-vuotiaana löysin oppikoulukaupungista kirjastoston ja sieltä Viisikosta, Tarzanista ja Punavyöstä alkaen kaikkea mahdollista sitä mukaa kuin ikäni riitti. Lisäksi luin neljän nuoremman sisarukseni koulu- ja kyläkirjastosta itselleen lainaamat kirjat.
Perheellisessä aikuiselämässäni luin omien kirjavalintojeni lisäksi jonkin verran myös poikani ja hänen isänsä valitsemia kirjoja. Viime vuosina olen lainannut uutuuksia pojaltani tai kirjastoista, lukenut omasta kirjastostani uusintakierroksia, hankkinut ammattikirjallisuutta sekä ostanut ja luettuani myynyt jos jonkilaisia käytettyjä divarikirjoja.
Parhaan lukunautinnon saan teksteistä, joista olen kiinnostunut ja jotka pääsen lukemaan mahdollisimman yhtenäisenä lukurupeamana. Siksi ahmin pikapaloina vaikkapa vitsejä, taukolukemistoina lehtien ja blogien sisältämiä katkelmia. Pitkä ilta riittää, jos kirjassa on selkeä juoni. Viikonloppuna kuluu monta juonikirjaa tai kirjan kokoinen annos filosofiaa. En pidä filosofisen kirjallisuuden lukemista parempana harrastuksena kuin dekkareiden lukemista, mutta filosofia vaatii enemmän lukuaikaa, paremman keskittymisrauhan ja rutkasti lukukuntoa sekä eväitä. Hyvä teksti on käytettävissä olevan lukujakson ja kuntoni mittainen.
Mitähän lukisin seuraavaksi? Hyvää tekee mieli ja käsiteanalyysi kiinnostaa. Taidan lukea uudelleen vuonna 2001 ilmestyneen Vesa Oittisen suomennoksen Georg Henrik von Wrightin kirjasta "Hyvän muunnelmat". "Hyvä" -sanan merkitys askarruttaa mieltäni tätä nykyä suorastaan hämmentävästi. Poimin von Wrigthiltä tällaiseen käsitehämmennykseen sopivan lainauksen (s. 27-28): "Käsitetutkimuksen - ja uskoisin, että yleensäkin filosofisen tutkimuksen - kimmokkeena on hämmennys, jota koemme joidenkin sanojen merkityksen suhteen. Tavallisesti kyseiset sanat ovat tuttuja meille. Tiedämme yleensä ottaen, miten ja milloin niitä tulee käyttää." En taida muistaa tämänkään kirjan loppuratkaisua: en muista, miten hyvän käy.
Tällä hetkellä hiukan hirvittää, riittääkö harrastuskuntoni kesähelteillä Hyvän muunnelmiin. Teen kuitenkin parhaani sinnikkäästi alusta alkaen. Katsotaan, mihin se riittää.
- maura
21:15 - /arvot
2004-08-04
Paras, parempi, hyvä!
Oman elämäni ollessa kyseessä valitsen parhaan tarjolla olevista mahdollisuuksista, eikä se ole paljoa, jos tarjoukset ovat huonoja. Kahdesta pahasta valitsen kuitenkin pienemmän, sillä minusta se on näistä parempi vaihtoehto. Joka tapauksessa on hyvä osata tyytyä siihen, mitä voi saada.
Parasta elämässäni on se, että voin ainakin toivoa parempaa tulevaisuutta, mutta kaikkein rohkeimmissa toiveissani minulla on edessäni hyvä tulevaisuus.
Paras tulokseni elämäni hiihto-osuuksilla on ollut aina parempi kuin tulokseni pikajuoksuissa, mutta näissä vauhtilajeissa en ole koskaan ollut hyvä.
Joskus lapsena kotikylän kisoissa olin paras keihäänheittäjä, pojatkin mukaan luettuna. Sitten lapsuudesta lukion alkuun asti keihäänheiton tulokseni olivat vuosi vuodelta parempia. Itse asiassa olin tuona aikana hyvä kyläkisojen keihäänheittäjä.
Olin paras aina kunkin vuoden ainoassa keihäskisassa, johon osallistuin, mutta kisan jälkeen podin kauden loppuun nivelvaivoja. Tuloksista olisi tullut parempia, jos olisin voinut harjoitella enemmän. Olin siis hyvä heittäjä luonnostani.
Paras keihäskuntoni ajoittui kesän ensimmäiseen kisaan, koska nivelieni kunto oli silloin talvitauon ja alkukesän lämmön vuoksi päivä päivältä parempi. Heitin voittoisat heittoni, kun lopulta taas tunsin, että nivelieni kunto oli hyvä.
Paras ei aina ole parempi kuin hyvä. En minun tarvitse olla paras alallani, eikä edes parempi kuin työtyötoverini, mutta tahdon olla hvyä alallani. Teen parhaani ollakseni arvostamissani asioissa aikaisempaan tasooni verrattuna entistä parempi, sillä niin uskon olevani jatkuvasti hyvä alallani.
- maura
18:43 - /arvot
2004-07-29
Vapaus ja valinta
Monenlaista tekemistä voi pitää tärkeänä, jos tärkeämpää tekemistä ei ole. Työikäisenä ja monenlaisten tehtävien kannalta työkykyisenä ihmisenä arvostan omasta palkkatyöstä ja siihen liittyvistä velvollisuuksista huolehtimista. Nyt vain on niin, että minulla ei ole palkkatyötä.
Toimeentuloon liittyvät velvoitteet täytän hakemalla itselleni pestiä muiden palveluksessa, mutta myös tutkimalla, voisinko itse tehdä itselleni työn, esimerkiksi projektin. Arvostan myös tätä toimintaani ja pyrin täyttämään velvollisuuteni asiallisesti. Tämä ei ole epäitsekästä, sillä palkintona siintää pesti.
Vapaa-aikana pyrin palautumaan ja keräämään voimia työtä (työnhakua) varten. Tähän tarkoitukseen olen viime aikoina käyttänyt lukuharrastustani ja kiinnostustani joitain televisioitavia kilpailuja kohtaan, mutta myös varhaislapsuudestani asti työtä tauottanutta kahvihetkeä.
Voin melko vapaasti valita vapaa-ajan harrastukseni, kunhan niihin ei kulu juuri lainkaan rahaa. Voin melko vapaasti valita, mitä teen saadakseni työtä, kunhan lopputuloksena on pestin löytyminen kohtuullisen pian. Valitsen siis vapaasti tiettyjen rajojen puitteissa.
Arvostan vapauttani valita ja pidän kunnia-asiana huolehtia siitä, että valintani tapahtuvat elämäni nykyisissä raameissa järkevästi. Näin suojaan järjellä tunteitani ja voin nauttia elämästäni.
-maura
18:17 - /arvot
2004-07-25
Kahvi maistui viikonloppuni voittajaksi
Minä toivoin perjantaina viikonlopulta Kimi Räikköselle F1 voittoa, Mika Kalliolle piikkiluokan voittoa, itselleni voittoa lottoarvonnassa ja auringolle voittoa pilvistä, mutta huteja tuli. Vasta viides toiveeni toteutui ja keittämäni kahvi (jota hain kaupasta lauantaina puolen kilon paketin 0,79 eurolla) maistui sunnuntaina hyvältä. Olisinpa laittanut hyvän kahvin toivelistani ykköseksi!
Kimin (ja aiemmin Mika H:n) tallissa on joku tunari tai sabotoija: ei McLaren Mercedes voi olla teknisesti niin huono yhdistelmä kuin kärryn erilaiset hajoamiset edellyttäisivät. Eikä hopeanuolen takasiipi itsestään irtoa, ellei kiinnitys ole pielessä. Onneksi vain auto ruttaantui. Se hyvä puoli tässä myöskin on, että Schumi pääsi ajamaan rauhassa. Hän on tavallaan yllätysvoittaja: sama voittaja kuin 80 kertaa ennenkin, jos ymmärsin oikein.
Piikkiluokan katsoin nauhalta. Mika K. tuli neljänneksi. Varmaan hän joskus voittaa, sillä jo nyt joku voitti sen kisan. En tosin muista, kuka.
Oli minulla yksi lottorivi osallistumassa Veikkauksen arvontaan. Muilla oli parempi onni, joten mitäpä tässä suremaan. Iloitsen puolestanne, voittajat. Vielä minäkin tulen, kunhan tarpeeksi kauan jatketaan.
Aurinko on myös selviytynyt aika hyvin viikonlopun ajan. Lämmintä on riittänyt, vaikka pilvet pystyvät peittämään ison osan taivastani ja koko auringon. Siellä se aurinko kuitenkin on.
Kaiken jännittämisen keskellä join aivan liikaa: kahden kahvikupillisen jälkeen nappasin vielä kolmannen. Niin hyvältä kahvi maistui.
- Maura (maura@mmmt.info)
19:13 - /arvot
2004-07-24
Arvokas mielikuvitus
Kuvittelen mielelläni. Arvostan mielikuvitukseni luomia haavekuvia ja unikuvia.
Mietin yllättävän paljon aarteiden löytämistä ja suuria lottopotteja. Ei se mitään. Haaveileminen on halpa huvi. Haaveilen ja toivon huvikseni monenlaisia asioita. Arvostan mielihyvää, jota toiveiden myötä saan.
Uneni ovat kuin elokuvia, eivätkä nekään maksa mitään. Katselin viime yönä unta, jossa sain nauttia ystävieni seurasta, hyvästä keskustelusta ja herkullisesta ruuasta. Tosin en tietääkseni tunne yhtäkään niistä ihmisistä, joita unessani katselin ja joiden kanssa elin. Silti arvostin heitä hyvinä ystävinä. Ystävien seura herättää lämpimiä tunteita, unessakin.
- Maura (maura@mmmt.info)
14:43 - /arvot
2004-07-23
Voitto kotiin, toivottavasti
Tässä vaiheessa viikonloppu on parhaimmillaan. Voitto on tulossa joka tapauksessa joskus jollekin, eikä mikään estä toivomasta, että se tulee tänä viikonloppuna minulle. Varmuuden vuoksi toivon oman lottovoittoni lisäksi Kimi Räikköselle F1-voittoa, Mika Kalliolle piikkiluokan voittoa ja aurinkoiselle kesäsäälle voittoa sadesäästä. Taitaa olla parasta toivoa myös, että sunnuntaikahvista tulee hyvää.
Minun kannaltani F1-viikonloppu on aina hyvä, kunhan nojatuolini ja televisioni ovat hyvällä hollilla keskenään. Toki telkkarini on oltava auki F1-aikaan F1-kanavalta. Jos niin on, niin silloin minäkin taatusti istun mukavasti televisionkatselutuolissani. Viihtyvyyteni ei nykyään enää edellytä, että suomalainen voittaa tai pärjää. Olen nimittäin huomannut, että tuollaisissa kilpailuissa voittaa aina joku. Oman suosikin voitto maistuu silti parhaimmalta. Tai hyvä kahvi.
Katsastinkin MTV3:n internetsivuilta, miten Kimi Räikkösen tämänpäiväiset harjoitukset ovat sujuneet. Taitaa tulla ihan kelvollinen F1-viikonloppu hänellekin. Auto on kestänyt ja nopeutta on löytynyt molemmissa harjoituksissa kilpakuskien kahden parhaan joukkoon. Tosin ekan jakson nopein oli BAR Hondan kolmoskuski Davidson ja kummallakin jaksolla Ferrarin Michael Schumacher ajoi McLarenin Kimi Räikköstä nopeammin. Siitähän Kimin olisi sitten hyvä vähän ennen sunnuntain ruutulippua hurauttaa Schumin ohi! En viitsi veikata, kumpi voittaa. Tyydyn toivomaan suosikkini voittoa. Onkohan minulla tarpeeksi kahvia maanantaihin asti?
Minä ainakin voin voittaa. Muistaakseni minulla on yksi kestolottorivi sisällä, jolla voisin voittaa pottini. Tietysti, jos valita täytyy, ottaisin mieluummin itselleni täyden lottopotin kuin katselisin F1-suosikkini voittopyttyä telkkarin välityksellä. Oma voitto taitaa olla suosikin voittoa parempi. Tosin minä tyydyn myös hyvään kahviin.
- maura (maura@mmmt.info)
18:03 - /arvot
2004-07-22
Yllättäjän kunniallinen elämä
Sain luettua tänään loppuun Edgar Wallacen "Yllättäjän", josta eilen jo kerroin.
Herra Yllättäjä kertoo viimeisessä luvussa tulevasta elämänmuutoksesta. Hän aloittaa kunniallisen elämän kertyneen omaisuutensa turvin. Kunniallisuus tarkoittaa tässä sitä, että hän menee naimisiin ja muuttaa kotimaansa poliisien ulottumattomiin, eikä aio jatkaa entistä elinkeinoaan. Tämän hän voi tehdä epärehellisiltä ihmisiltä anastamansa omaisuuden turvin.
Että tällainen uusi alku avautui herra Yllättäjälle.
Lapsena olin hyvin tietoinen siitä, että saduissa rosvojen aarteen löytäjä saa rehellisesti käyttöönsä rikollisesti hankittua omaisuutta. Ajattelin silloin, että jos minä löytäisin jotain arvokasta, palauttaisin sen alkuperäiselle omistajalle. Ajattelin, ettei se kuitenkaan keltään rosvolta olisi kadonnut.
Toivon, että vieläkin haluaisin pyyteettömästi palauttaa omistajalle, jos jotain kadonnutta löytäisin. Nyt kuitenkin ajattelen ensimmäiseksi löytöpalkkiota, mutta kuitenkin myös sitä, että palautan.
Epäilen, että arteen äärellä voisin nykyisin unohtaa kaikki periaatteeni. Voisi käydä niin, että perusteluni riittäisivät aarteen pitämiseen itsellä. Siksi olen alkanut toivoa, etten löydä mitään arvokasta, mikä olisi joltain muulta kadonnut. Muuten vain tarkistan, että kyseessä on varmasti kaljapullon korkki, eikä kahden euron raha, kun jokin edessäni kadun pinnalla kiiltelee.
- maura
16:22 - /arvot
