Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

arvot/kahvimaistui.txt

2004-07-25

Kahvi maistui viikonloppuni voittajaksi

Minä toivoin perjantaina viikonlopulta Kimi Räikköselle F1 voittoa, Mika Kalliolle piikkiluokan voittoa, itselleni voittoa lottoarvonnassa ja auringolle voittoa pilvistä, mutta huteja tuli. Vasta viides toiveeni toteutui ja keittämäni kahvi (jota hain kaupasta lauantaina puolen kilon paketin 0,79 eurolla) maistui sunnuntaina hyvältä. Olisinpa laittanut hyvän kahvin toivelistani ykköseksi!

Kimin (ja aiemmin Mika H:n) tallissa on joku tunari tai sabotoija: ei McLaren Mercedes voi olla teknisesti niin huono yhdistelmä kuin kärryn erilaiset hajoamiset edellyttäisivät. Eikä hopeanuolen takasiipi itsestään irtoa, ellei kiinnitys ole pielessä. Onneksi vain auto ruttaantui. Se hyvä puoli tässä myöskin on, että Schumi pääsi ajamaan rauhassa. Hän on tavallaan yllätysvoittaja: sama voittaja kuin 80 kertaa ennenkin, jos ymmärsin oikein.

Piikkiluokan katsoin nauhalta. Mika K. tuli neljänneksi. Varmaan hän joskus voittaa, sillä jo nyt joku voitti sen kisan. En tosin muista, kuka.

Oli minulla yksi lottorivi osallistumassa Veikkauksen arvontaan. Muilla oli parempi onni, joten mitäpä tässä suremaan. Iloitsen puolestanne, voittajat. Vielä minäkin tulen, kunhan tarpeeksi kauan jatketaan.

Aurinko on myös selviytynyt aika hyvin viikonlopun ajan. Lämmintä on riittänyt, vaikka pilvet pystyvät peittämään ison osan taivastani ja koko auringon. Siellä se aurinko kuitenkin on.

Kaiken jännittämisen keskellä join aivan liikaa: kahden kahvikupillisen jälkeen nappasin vielä kolmannen. Niin hyvältä kahvi maistui.

- Maura (maura@mmmt.info)

19:13 - /arvot