arvot/kiinnostaviaohjelmiaruudussajaelamaa.txt
2005-01-02
Kiinnostavia ohjelmia ruudussa ja elämää
Ystävyys ja varallisuus: Katselin eilen MTV3:lta uusintana viidennen ohjelman kuuden ohjelman sarjasta Suvussa on yritystä. Siinä tarkasteltiin Ahlströmin yritysryppään alkua ja kehitystä nykyiseen tilanteeseen asti. Helsinkiläistä ystävääni Aijami Wileniusta haastateltiin ohjelmassa parikin kertaa. En ole ennen osannut ajatella häntä suuren omaisuuden liepeillä, vaikka olenhan minä hänen sukujuurensa tiennyt. Jännittävästi juuri tuota ohjelmaa katsellessani sain tekstarilla hyvän vuoden toivotuksen L:lta, kaltaiseltani vaatimattomien olojen kasvatilta. Meillä on vuosia ollut kolmen eukon keskusteluryhmä, joka kokoontuu harvakseltaan, mutta vähintään kerran vuodessa. Suunnittelemme seuraavaa palaveria Helsinkiin ehkä jo tälle kuulle.
Elämän suuret kysymykset: Katselin eilisen ja tämän päivän aikana eri kanavilta joitain piispa Eero Huovisen haastatteluja siinä missä monia muitakin kriisinhoito-ohjelmia. Hän oli kriisialueella ja palattuaan sitten tänään television keskusteluohjelmassa. Usko on kuulemma ollut kovilla. Hän näytti vanhentuneen vuosia katastrofikokemuksistaan ainakin siihen nähden, miltä hän vaikutti ehkä toista vuotta sitten Tampere-talon Suuren Filosofia-tapahtuman ehkä vauhdikkaimpana filosofisena puhujana. Elämään ja ajatteluun liittyviä kysymyksiä tarkastellaan alkuvuodesta 2005 Turussa Suomen filosofisen yhdistyksen ELÄMÄ-kollokviossa ja Tampereella Suuressa Filosofia-tapahtumassa.
Tavallisen arvostaminen: Katselin tänään YLETeema -kanavalta Keskusteluja filosofin kanssa. Filosofi Esa Saarinen huomautti sivumennen työstään proffana Teknillisessä Korkeakoulussa. Kirjailija-muusikko M.A. Nummista hän puhutteli filosofiksi. Numminen arveli musiikkinsa kyllä voivan elää kauan jälkeensä, muttei uskonut ihmisten tuntevan hänen kirjallista tuotantoaan. Keskustelun maisemana oli Esa Saarisen koti. Pidin keskustelun arvostavasta ja lämpimästä sävystä kavereiden kesken. Jännittävä kontrasti muodostui muun muassa siitä, miten voimakkaasti Esa Saarinen toi esille omaan filosofiseen viisastumiseensa vaikuttaneita M.A. Nummisen ajatuksia ja tekoja heidän kaveruutensa tiimoilta. Saarisen elistististyminen oli kuulemma ollut kovassa vauhdissa siinä vaiheessa, kun Numminen alkoi viedä häntä tavallisen kansan ja tavallisten asioiden arvostamisen piiriin muun muassa aikanaan aamutuimaan Mikkelin torille kansaa katsomaan. Nyt Numminen korosti sitä, että nuoruuden hurjat provokaatiot eivät sovi heille tässä ajassa. Ajattelua avartava filosofinen keskustelu toimii paremmin kummankin mielestä. Sitä mieltä minäkin olen.
Toivon hyvää.
22:11 - /arvot



