Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

arvot/pyhyysnaistenaivotjaelaintenmieli.txt

2005-04-20

Pyhyys, naisten aivot ja eläinten mieli

Sain eilen tietää, että Jeanne d'Arc on tulossa Helsinkiin lähipäivinä. Kyseessä on Ranskan kulttuurikeskuksen yhteistyökumppaneineen järjestämä Elokuva ja pyhyys -tapahtuma elokuvateatteri Orionissa Helsingissä 24.-25. huhtikuuta 2005. Tilaisuudessa esitellään ja esitetään kolme elokuvaa, joista keskustellaan esitysten jälkeen.

Ymmärrän hyvin, miksi Jeanne d'Arc lähti aikanaan sotajoukkoja johtamaan, sillä itsellenikin sellainen on joskus juolahtanut mieleen. Tällä kertaa Jeanne d'Arc sai minut katsastamaan muitakin ranskalaistuulia. Valitettavasti en osaa ranskaa, mutta jotain sentään löytyy suomeksikin. Seuraan jo ennastaan ranskansuomalaista museopäiväkirjaa, jonka kirjoittaja on opiskellut aikanaan Jyväskylän yliopistossa niin kuin minäkin. Tänään löysin Ranskanuutisten aihealueen Tiede ja ympäristö ja sieltä kiinnostavia aarteita tai oikeastaan uutisartikkeleita.

Löysin Ranskanuutisista tämän vuoden huhtikuun 4. päivältä uutisoivan artikkelin, jonka otsikko on Onko aivoilla sukupuoli?. Uutisen aiheena on neurobiologi Catherine Vidal tutkimustuloksineen. Artikkelissa todetaan: ...Pasteur Instituutissa tutkimusjohtajana toimivan Vidalin mukaan parikymmentä vuotta sitten muotiin tullut teorisointi miesten ja naisten aivotoiminnan synnynnäisistä eroista ei kestä lähempää tieteellistä tarkastelua. Aivot ovat osoittautuneet huomattavasti plastisemmaksi elimeksi kuin aiemmin osattiin kuvitellakaan. Näinollen aivojen toiminnassa havaitut erot ovat enemmänkin yksilöllisiä kuin sukupuoleen liittyviä.

Toinen Ranskanuutisissa juuri nyt minua kiinnostava uutisartikkeli on viime vuoden lokakuun 27. päivältä. Mielen uudet ulottuvuudet tarkastelee ranskalaisen filosofin ja etologin Dominique Lestelin ajatuksia ja esseetä kulttuurin eläimellisestä alkuperästä. Kognitiivisten tieteiden professori Dominique Lestel työskentelee Ecole normale sup&eacutre;rieure-korkeakoulussa (ENS) Pariisissa. Artikkelissa todetaan: "Ihmiskunta on historiansa merkittävimmän identiteettikriisin edessä", väittää ranskalainen filosofi ja etologi Dominique Lestel. "Etologiassa (eläinten käyttäytymisen tutkimus) on meneillään vallankumous, jonka laajuutta ei vielä ole oivallettu", hän jatkaa. (...) Lestelin mukaan joidenkin eläinlajien edesottamukset osoittavat selkeästi, että ne ovat itsestään tietoisia, ympäristön ja henkilökohtaisen historian muovaamia "eläinpersoonia", eivätkä suinkaan sokeiden vaistotoimintojen ohjaamia eloonjäämiskoneita."

12:23 - /arvot