Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

arvot/voittokotiin.txt

2004-07-23

Voitto kotiin, toivottavasti

Tässä vaiheessa viikonloppu on parhaimmillaan. Voitto on tulossa joka tapauksessa joskus jollekin, eikä mikään estä toivomasta, että se tulee tänä viikonloppuna minulle. Varmuuden vuoksi toivon oman lottovoittoni lisäksi Kimi Räikköselle F1-voittoa, Mika Kalliolle piikkiluokan voittoa ja aurinkoiselle kesäsäälle voittoa sadesäästä. Taitaa olla parasta toivoa myös, että sunnuntaikahvista tulee hyvää.

Minun kannaltani F1-viikonloppu on aina hyvä, kunhan nojatuolini ja televisioni ovat hyvällä hollilla keskenään. Toki telkkarini on oltava auki F1-aikaan F1-kanavalta. Jos niin on, niin silloin minäkin taatusti istun mukavasti televisionkatselutuolissani. Viihtyvyyteni ei nykyään enää edellytä, että suomalainen voittaa tai pärjää. Olen nimittäin huomannut, että tuollaisissa kilpailuissa voittaa aina joku. Oman suosikin voitto maistuu silti parhaimmalta. Tai hyvä kahvi.

Katsastinkin MTV3:n internetsivuilta, miten Kimi Räikkösen tämänpäiväiset harjoitukset ovat sujuneet. Taitaa tulla ihan kelvollinen F1-viikonloppu hänellekin. Auto on kestänyt ja nopeutta on löytynyt molemmissa harjoituksissa kilpakuskien kahden parhaan joukkoon. Tosin ekan jakson nopein oli BAR Hondan kolmoskuski Davidson ja kummallakin jaksolla Ferrarin Michael Schumacher ajoi McLarenin Kimi Räikköstä nopeammin. Siitähän Kimin olisi sitten hyvä vähän ennen sunnuntain ruutulippua hurauttaa Schumin ohi! En viitsi veikata, kumpi voittaa. Tyydyn toivomaan suosikkini voittoa. Onkohan minulla tarpeeksi kahvia maanantaihin asti?

Minä ainakin voin voittaa. Muistaakseni minulla on yksi kestolottorivi sisällä, jolla voisin voittaa pottini. Tietysti, jos valita täytyy, ottaisin mieluummin itselleni täyden lottopotin kuin katselisin F1-suosikkini voittopyttyä telkkarin välityksellä. Oma voitto taitaa olla suosikin voittoa parempi. Tosin minä tyydyn myös hyvään kahviin.

- maura (maura@mmmt.info)

18:03 - /arvot