Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

arvot/yllattaja2.txt

2004-07-22

Yllättäjän kunniallinen elämä

Sain luettua tänään loppuun Edgar Wallacen "Yllättäjän", josta eilen jo kerroin.

Herra Yllättäjä kertoo viimeisessä luvussa tulevasta elämänmuutoksesta. Hän aloittaa kunniallisen elämän kertyneen omaisuutensa turvin. Kunniallisuus tarkoittaa tässä sitä, että hän menee naimisiin ja muuttaa kotimaansa poliisien ulottumattomiin, eikä aio jatkaa entistä elinkeinoaan. Tämän hän voi tehdä epärehellisiltä ihmisiltä anastamansa omaisuuden turvin.

Että tällainen uusi alku avautui herra Yllättäjälle.

Lapsena olin hyvin tietoinen siitä, että saduissa rosvojen aarteen löytäjä saa rehellisesti käyttöönsä rikollisesti hankittua omaisuutta. Ajattelin silloin, että jos minä löytäisin jotain arvokasta, palauttaisin sen alkuperäiselle omistajalle. Ajattelin, ettei se kuitenkaan keltään rosvolta olisi kadonnut.

Toivon, että vieläkin haluaisin pyyteettömästi palauttaa omistajalle, jos jotain kadonnutta löytäisin. Nyt kuitenkin ajattelen ensimmäiseksi löytöpalkkiota, mutta kuitenkin myös sitä, että palautan.

Epäilen, että arteen äärellä voisin nykyisin unohtaa kaikki periaatteeni. Voisi käydä niin, että perusteluni riittäisivät aarteen pitämiseen itsellä. Siksi olen alkanut toivoa, etten löydä mitään arvokasta, mikä olisi joltain muulta kadonnut. Muuten vain tarkistan, että kyseessä on varmasti kaljapullon korkki, eikä kahden euron raha, kun jokin edessäni kadun pinnalla kiiltelee.

- maura

16:22 - /arvot