blogit/blogikuinlehti.txt
2004-08-08
Blogi kuin lehti?
Olen seurannut Pinserin listoilta erilaisia blogeja vuoden verran, mutta varmaan vain kahta koko ajan, nimittäin poikani Antti-Juhani Kaijanahon blogia ja listoja tarjoavaa Pinseriä. Vaikuttamisen kannalta välttämätön kolmas blogi ja kaikki muut Päivän Pamauksessani vierailleet blogit ovat vaihdelleet.
Blogit ovat erilaisia niin kuin kirjoittajansakin. Joillakin on sanoma muille, jotkut ilmaisevat itseään. Joissakin blogeissa on selkeämpi teema ja rakenne, mutta kaikki voivat olla omalla tavallaan blogeja. Millaisena kanavana blogeja tekevät ja lukevat blogia pitävät? Voisiko blogi yhä olla kaikkea sitä, mitä blogeina nykyisin on olemassa, vai pitäisikö olla karsintaa?
Kuinkahan paljon lukijoita (säännöllisiä tilaajia ja satunnaisia irtonumeron selaajia) blogilla pitäisi olla, että sen pitäjä pääsisi oman teemansa mukaisiin maksullisiin tilaisuuksiin maksutta? Niin ison, että sillä olisi merkitystä mainostuksen ja uutisoinnin kohderyhmänä. Tilaisuuden järjestäjä toivoisi silloin blogiin sen lukijajoukkojen nähtäväksi uutisia ja selostuksia tapahtumista tai arvosteluja teoksista.
Minusta Pinseri Top-listan kärkipäässä olevilla blogeilla saattaisi olla mahdollisuuksia päästä teemansa mukaisiin tilaisuuksiin selostamaan tai arvostelemaan. Silti on ehkä vieläkin varauduttava esittelemään tuon bloginsa tilaisuuden järjestäjille, jos blogit eivät ole heille tuttu asia. Suosittelen jonkun ison tiedotusvälineen jotain mene(s)tystempausta, jos blogien maailmalle tarvitaan julkisuutta. Ne nimittäin varmaan vastavuoroisesti ja jännittävänä yksityiskohtana saattaisivat mainita tulleensa mainituksi blogissa.
Muuten olen sitä mieltä, että uutisoivat blogit toimivat jo nyt ihan mukavasti. Ei tässä ole sen kummempaa sortoa havaittavissa kuin muidenkaan pienten tiedotuskanavien kohdalla on: pienet lehdet, telkkari- ja radiokanavat kamppailevat nostaakseen lukija-, katsoja-, kuulijalukujaan ja saadakseen arvostusta. Blogitus nousee niiden kilpailijaksi näissä suhteissa ja Pinserin uutisen mukaan on sellaiseksi jo tunnustettu jossain Amerikan maalla.
Jos jokin tai jotkut blogit alkavat menestyä uutiskanavina, niille varmaan tulee myös melkoisesti lukijoita ja muiden tiedotusvälineiden huomiota. Joko väkeä nyt on niin paljon lukemassa, että julkinen arvostus tosiaan olisi jo paikallaan? Pinseri on juuri äskettäin puuttunut tämän tyyppiseen teemaan ja toimittaa monipuolista blogia. Onko siis esimerkiksi juuri Pinserin blogi kuin lehti ja vaikkapa jonkin tiedonjulkistamispalkinnon väärti? Ainakin minä luen sitä.
- maura
20:44 - /blogit



