Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

blogit/toistenblogeja.txt

2004-08-13

Toisten blogeja

Availin satunnaisesti toisten ihmisten blogien ovia sillä silmällä, jotta oisko niistä jotain sanottavaa juuri nyt. Kunhan hyppelin teksteissä vähän aikaa tällä erää ja tunnustelin tyylejä.

Pinserin kautta näin sentään jotain tähdenlentoja kuvissa, vaikka oikeessa elämässä jäinkin niistä paitsi. Joskus vuosia sitten olen talvella aamuyöstä katsellut taivaalle silleen, että tähdenlentoja on ollut tolkuttomasti. Sen jälkeen olen nähnyt joskus jonkun tähdenlennon. Olisi ollut jo aika, mutta eiväthän ne tähdet minua varten taivaan reunalta toiselle hyppää.

Tommipommia oon käynyt lukemassa silloin tällöin aika kauan. Joka kerta on pitänyt vähän miettiä, mutta pääni pitää haasteista. Tiedenimet olisivat ihan kelvollisia silleen, kun tarkentaen ehdotat kommenteissasi: Asianimi ja koodi. Noista lihapuheista en juuri piittaa, mutta yksilöitten suhteen olen sillä kannalla, että henkilöpalvonnalla on riskinsä. Toki tutkin tällä hetkellä G.H. von Wrightin filosofiasta teonkäsitettä, mutta tässä nimi rajaa kenttää.

Lovelacen testistä katselin kommentointiosastoja ja tuoreimpien juttujen leppoisia huomautuksia elämästä muiden ihmisten kanssa: syömistä, taulujen katselua ym. Joskus aikaisemmin lueskelin raamatun lukemisesta jotain, mutta siitä minulle ei herännyt mitään erityistä viritystä. Ei sillä lukemisen tavalla tarvitse pelätä, että kukaan uskovaiseksi luulisi. Mitä se semmoinen puhe on, ettei suomalaisia kunnollisia blogeja ole? Eikö näitä kannatakaan lukea?

Sedis Blog näyttää mukavalta, lokoisalta ja lukukelpoiselta. Kävijäerittelystä huomaan, että blogi on kolmisen kuukautta keräillyt lukijoita. Palkista taas näen, että tutkinnoiduttu on ja blogeja luetaan, tekstissä kompastutaan leluihin ja muutenkin elämä lerjuu ympärillä.

maalainen esittelee ja arvioi silloin tällöin muita blogeja, lupaa neuvoa uutta väkeä blogin alkuun ja kirjoittaa itsekin paljon. Olen lueskellut joskus jotain juttuja tästä blogista. Nyt katsoin tästä päivästä taaksepäin, myös Keskisuomalaiseen viittaavaa Vanhas-teemaista tekstiä eiliseltä, ja jatkoin aina blogin KunKirjoitan arviointiin (oon samaa mieltä!) asti ja sen osalta Tommipommin kommenttiinkin (oon samaa mieltä) asti.

Antti-Juhani Kaijanaho on johdattanut minut tänne blogien maailmaan. Olen tietysti lukenut poikani blogia alusta asti. Jäävinä henkilönä voin kehua rauhassa ja sanoa, että arvostan hänen tyyliään kovasti. Nyt saan kiittää myös teknisestä tuesta, sillä kirjoittelen hänen tarjoamallaan tekniikalla näitä omia tekstejäni.

Susi hukassa on noussut tosi vauhdilla, mutta teksteistä kyllä selviää, että hänellä on hienon tyylin lisäksi myös entistä lukijapohjaa. Ainakin niin ymmärsin. Pidän leppoisasta rupattelusta, jota tuossa blogissa kohtaan.

Tarkastelemieni blogien valikoimasta huomaan, että suureen osaan olen törmännyt jo keskustellessani Antti-Juhanin kanssa blogeista tai katsottuani, ketkä häntä kommentoivat. Tuo viimeisin blogi on ihan oma poimintani, luullakseni. Jatkan joskus tuonnempana taas tätä blogiloikkimista.

- maura

19:01 - /blogit