blogit/wheatoninkirjat.txt
2004-07-28
Wil Wheatonin kirjat ja Antti-Juhani
Antti-Juhanin blogissa (linkki on palkissani) on 26.7.04 päivättynä hyvä englanninkielinen arviointi Wil Wheatonin kirjasta "Just a Geek". Monenlaisia ajatuksia juolahti mieleeni arviota lukiessani. Ensimmäiseksi kuitenkin ajattelin, että lukisin kirjan mielelläni. Ehkä saankin sen jossain välissä lainaksi?
Muistin, miten katsoin äskettäin televisiosta Antti-Juhanin mainitseman elokuvan "Stand By Me". Elokuva oli vaikuttava, mutta Wil Wheatonin rooli Gordiena puhutteli minua eniten. Jossain muussakin roolissa, aikuisempana, olen nähnyt hänet ehkä vuosi sitten. Silloin ihmettelin, mitä aikuistuneelle lapsinäyttelijälle muuten mahtaa kuulua. En jäänyt pitkäksi aikaa epätietoisuuteen.
Sain nimittäin Antti-Juhanilta tänä vuonna äitienpäivälahjaksi hänen blogissaan mainitsemansa toisen Wheatonin kirjoittaman kirjan "Dancing Barefood". Nautin kirjasta kovasti, niin kuin oli arvattavissakin. Pidinhän aikanaan TNG-televisiosarjaa yhdessä katsellessamme myös Wesley Crusherista. Star Trek ja TNG näyttelijöineen ja amerikkalaisfaneineen tulivat nuoren näyttelijän näkökulmasta kuvattuna todella lähelle minun kaltaistani sarjojen suomalaiskatsojaa.
"Barefood" sisältää siis Wheatonin blogitekstiä ja siinä on Wesley vs. Wil problematiikan lisäksi jonkin verran myös elävää kuvausta Wheatonin elämästä ja läheisistä ihmisistä. Wil Wheaton on lukemisen arvoinen kirjailija. Pidän hänen kirjoittamistyylistään.
En ole lukenut kovin paljoa varsinaista Wheatonin blogia, vaikka sen Antti-Juhanin linkistä kulkemalla katsastanut olenkin. En oikeastaan tiedä, mitä kaikkea hän on siinä kirjoittanut.
En siis tunne etukäteen kirjan "Just a Geek" sisältöä, jos satun saamaan kirjan luettavakseni. Luultavasti kirjassa on minulle enemmän yllätyksiä ja myönteisten odotusten täyttymystä kuin Wheatonin blogia lukeneelle Antti-Juhanille, joka suosittelee kirjaa. Odotan lukumahdollisuutta kiinnostuneena.
- maura
15:04 - /blogit



