eloa/joululahjavalvojaisetjakaunismieli.txt
2004-12-14
Joululahjavalvojaiset ja Kaunis mieli
Vietin joululahjavalvojaisia itsekseni. Lahjan tekeminen jäi vielä kesken, mutta eiköhän se ehdi ajoissa valmiiksi. Juuri näin ajatellen päädyin kesken lahjanteon katselemaan elokuvaa Kaunis mieli ja vähän muutakin. Kaunis mieli kiinnostaa ja John Nash herättää kunnioitusta.
Vietin eilen illalla joululahjavalvojaisia. Minä askartelen joululahjaa pojalleni, mutta enpä kerro, mitä olen tekemässä. Aamulla heräsin tuo askare mielessäni, sillä lahja ei ole vielä aivan valmis. Aamukahvia keitellessäni katselin kätteni työtä ja arvioin, josko saisin sen valmiiksi seuraavissa joululahjavalvojaisissani eli jolloinkin illalla. On minulla vielä aikaa ennen viimeistä postituspäivää.
Olisin ehkä saanut lahjan jo kauniiseen pakettiinkin eilisen tietämissä, ellen olisi tehnyt illalla kaukosäätimen suhteen kahta valintaa. Ensimmäisellä päädyin katsomaan kotimaista sarjaa Kumman kaa. Minusta on hieman kiusallista katsella noin selvästi näkyvää omissa maailmoissa muiden joukossa elämistä, vaikka se olisi kuvitteellistakin. Ehkä katson silti joskus jonkun toisenkin jakson, sillä tästä sarjasta voisin käyttää ilmausta ei huono.
Toinen valintani oli se, että en sulkenut televisioita, vaan tarkistin tekstiteeveen puolelta, mitä muuta ohjelmistoissa on. Löysin tutun elokuvanimen Kaunis mieli. Jotkut tuttavani kehuivat elokuvaa, kun se aikanaan pyöri elokuvateattereissa. En nähnyt sitä silloin, mutta ihan hyvinhän tämä television kauttakin ensi kertaa katseltuna toimi. Ei Kauniissa mielessä ollut muuta vikaa minun maullani katsottuna kuin se, että joululahja-askareeni eteni elokuvan aikana hitaammin.
Harhojen näkemistä on vaikea kuvitella, jos ei ole omaa näkijän kokemusta. Harhaisen ihmisen kanssa eläminen on oma haasteensa. Isäni näki usein omiaan meillä kotona lapsuuteni ja nuoruuteni vuosina. Läheisimmän tätini kahdeksannenkymmenennen syntymäpäivän jälkeisinä vuosina tätini kokema ympäristö ihmisineen oli usein toinen kuin muilla paikalla olijoilla. Noiden sisarusten kohtaloa ja perintöä välttääkseni vältän alkoholismin varmimmin väistämällä alkoholin mahdollisimman hyvin, enkä toivo dementoituvani ainakaan sen nuorempana kuin tätini. Olen yrittänyt ymmärtää heidän kokemuksiaan siltä pohjalta, miten todelta unen tapahtumat ja henkilöt tuntuvat uneksiessani. Olen elokuvasta heidän muistonsa vuoksi kiitollinen, sillä tuntuu kuin ymmärtäisin nyt tuota menneisyyteni juonnetta paremmin kuin ennen.
Kauniissa mielessä kuvitettiin skitsofreenisen mielen sisäisten kuvien ja aistein havaittavan todellisuuden sekoittumista uskottavasti ja havainnollisesti. Ainakin itse uskon nyt ymmärtäväni aikaisempaa paremmin sen, miten todellisilta harhat niitä näkevistä tuntuvat. Ihmettelen kyllä sitä, miten tuollaisessa elämäntilanteessa voi luottaa mihinkään havaintoonsa tai kenenkään muun vakuutteluihin sen jälkeen, kun epäily omia havaintoja kohtaan on herännyt.
Kauniissa mielessä päähenkilö on todella olemassa. Huippuälykäs päähenkilö oivalsi, että ympärillä pyörivistä ihmisistä yksi tyttö ei vanhene, vaan pysyy aina samanlaisena. Hän syöksyi heti kertomaan oivalluksensa vaimolleen, joten hän ilmeisesti luotti vahvasti siihen, että hänellä oikeasti oli puoliso. Ehkä rakkaudella tosiaan on osuutensa luottamuksen syntymisessä ja säilymisessä. Ainakin tuo huippututkija pystyi lopulta jättämään totutut kuvittelemansa henkilöt huomiotta ja toisaalta tarkisti todellisiksi vanhastaan tunnistamiltaan ihmisiltä, ovatko uudet henkilöt kuvitteellisia vai tosia.
John Nash sai Nobelin palkinnon tutkimustyöstään, kun ensin tarkistettiin, osaako hän käyttäytyä palkinnon arvon mukaisesti. Siinä mielessä palkinto tuli myös hänen sinnikkäälle korjaavalle itsekasvatukselleen ja tukijoukoilleen.
Lisäys klo 13.33:
Internetistä löytyi imbd:n hauista nimellä a Beautiful Mind tarkennusta John Nashin palkinnosta: Kyse on todellakin Nobel-palkinnosta, vaikkakin John Nash jakoi palkinnon Reinhard Selten -nimisen kolleegansa ja unkarilaissyntyisen Janos Harsanyin kanssa. Peliteorian (Game Theory) kehittivät vuonna 1944 unkarilaissyntyinen Janos Neumann ja itävaltalaissyntyinen Oskar Morgenstein. Harsonyi ja Nash vain sovelsivat sen yrityselämään. Taloustiedettä siis.
Toivon hyvää
08:52 - /eloa



