Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

eloa/kerrostalonkuorruttaminenjatkuu.txt

2005-04-20

Kerrostalon kuorruttaminen jatkuu

Tuuletin aamulla tavalliseen tapaani aamukuuden jälkeen. Tällä aikataululla tuuletus on ohitse ennen ikkunan taakse ilmestyvää remonttiporukkaa. Tekeillä on kerrostalon kuorruttaminen. Työ on hidasta ja monivaiheista. Onhan kyse pääosin seitsenkerroksisena keskellä kaupunkia törröttävän kotikerrostaloni ulkoseinien lisäeristystöistä.

Tuulettaessani huomasin, että meneillään on sittenkin vielä lämpölevyjen kiinnittäminen hiekkapuhalletun ulkoseinäpinnan päälle. Kiinnitettyjen levyjen yläreuna ulottuu minusta katsoen metrin korkeudelle. Ulkoseinän kannalta kyse on toki seitsemännen talokerroksen ikkunarivin alareunan tasosta. Telineet ovat mielenkiintoisen näköiset ja muoviksi arvioimani telineiden ulkoseinä saattaakin olla vankkaa kangasta.

Remontin alkamattomiakin vaiheita on vielä jäljellä. Rappaus aloitetaan vasta ikkunoiden vaihtamisen jälkeen. Rappauksen aikana uusien ikkunoiden pinnassa on suojamuovi, kuulemma. En vielä tiedä, minä päivänä tämän kodikseni vuokraamani kerrostaloasunnon ikkunat vaihdetaan, mutta tarkka päivämäärä ilmoitetaan kyllä viimeistään edellisenä päivänä. Sen verran tiedän, että eilisestä alkaen ikkunafirmakin on tuonut sisäpihan puoleisille telineille ihmisiksi oman työporukkansa.

Kotiini on tulossa meluinen päivä. Voimakkainta melu on silloin, kun oman kodin ulkoseinää työstetään, mutta ääni kuuluu ihan hyvin kauempaakin.

07:22 - /eloa