Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

eloa/kirjejapuheluitakivaa.txt

2005-03-11

Kirje ja puheluita - kivaa!

Kaupunki: Sain tänään kutsun Tampereen kaupungin Kadunnimitoimitoimikunnan kokoukseen. Kokous on luottamustehtäväkaudellani ensimmäinen ja osuu pääsiäisen alusviikolle. Aion valmistautua kunnolla, sillä onhan selvitettävä, mikä on vihreä kanta(ni) nimikysymyksiin. Odotan kokousta kiinnostuneena.

Yhteyshenkilöitä: Muuten päivä on mennyt jos jonkinlaisten edes jollain tavoin kiinnostavien ja minulle mahdollisten työpaikkojen yhteyshenkilöille soitellessa sekä työpaikkahakemuksia ja liitteitä tehdessä. Osa puheluistani ei löytänyt oikeaa vastaajaa, joten sain sitten myöhemmin vastauspuheluita tuntemattomista numeroista. Yksi puhelu tuli kuitenkin ystävältä ja koski jo toistakymmentä vuotta jatkuneen keskustelevan pienen helsinkiläis-tamperelaisen naisryhmän palaveria. Juteltiin ja sovittiin palaveri.

Poikani, sisarukseni ja ex: Nykyisessä elämänvaiheessamme emme tapaa poikani kanssa niin usein kuin ennen, mutta yhteyskanaviahan on muitakin. Monta lyhyttä puhelua puolin ja toisin olemme tänäänkin soitelleet Antti-Juhanin kanssa. Ihan kuin huutelisimme vielä hänen lapsuudenkodissaan huoneesta toiseen. Vähän sama tunnelma minulla on sisarustenikin kanssa, mutta verkkaisemmin huuteluin. Kaikki neljä veljeäni ja ainoa siskoni ovat mukavasti puhelimitse tavoitettavissa, joten yhteys säilyy. Täällä Aloitusmaisemassakin on näkynyt ainakin yhden veljen ja tietenkin myös poikani jälkiä muiden kävijöiden ohella. Taannoisen lupaukseni mukaan laitan tähän ihan lopuksi linkin, joka johtaa näytteeseen antiikin aikaisen :) ex-mieheni kotisivun design-taidoista ja nuorimman pikkuveljeni yrittäjähenkisyydestä: Yksityisetsivätoimisto Tuomaala.

22:23 - /eloa