Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

eloa/kuljinperjantainahetkeksimyoskukkaisviikontunnelmiin.txt

2005-07-23

Kuljin perjantaina hetkeksi myös kukkaisviikon tunnelmiin

Yritän järkeillä menemisiäni niin, että saan monta asiaa hoidettua samalla kulkemisella. Eilisperjantaina otin kassillisen kirjastoon palautettavia dekkareita mukaani Kehräsaareen toimistoon, sillä siitä oli jo paljon lyhyempi matka kirjastoon kuin kotoani. Tein työpäiväni tutkiskellen projektille taustaa, järjestäen arkistoa, hoitamalla toimiston juoksevia asioita ja hahmottelemalla projektisuunnitelmaa.

Kun työpäivä tuli täyteen, lähdin jatkamaan matkaa Metsoon, jonne on kyllä ihan kivasti matkaa kirjakassin kantajalle ja hitaalle kävelijälle. Reittivalinta painottui tällä kertaa siihen luuloon, että siitä on lyhin matka ja vähimmin vaivaa.

Joskus kuljen Hämeenpuistoon rantatietä, jolloin pääsen nauttimaan pitempään Hämeenpuistosta. Tällä kertaa en ollut nautiskelevalla tuulella, joten nousin katuja ylämäkeen Laukontorin kulmalta Keskustorin kulmalle. Satoi, vaan eipä mitään, sillä minulla oli mukana sateenvarjo. Hämeenkadun molemmin puolin oli valtavasti väkeä niin kauas kuin silmä kantoi. Keskustorilla oli myös tungosta. Musiikki pauhasi ja väki oli sateesta huolimatta iloisen odottavaista.

Hoksasin hetken mietittyäni juhlinnan aiheen. Olinhan nähnyt torstai-illan uutisissa pätkän Kukkaisviikon valmisteluja. Väki oli Hämeenkadun varsilla tietysti siksi, että Tampereen Kukkaisviikot alkoivat ja perinteinen kulkue oli tulossa.

Minun jalkojani särki, kuten usein työpäivän päätteeksi ja kirjakassikin painoi. Niinpä kävelin hiljalleen väkijoukossa Metsoon päin. Poliisiauto oli jonkin matkan päässä poikittain ajoväylällä liikennesulkuna. Jalkakäytävää sain toki kulkea.

Kirjastossa purin kassistani lainojen palautustiskille vissiin 11 kirjaa. Olin pitänyt niitä kotonani ainakin kahden uusinnankin verran, mutta ihan aiheesta. Luen sopivissa väleissä, joten kaikki nämä olin lukenut kuluneen kolmen kuukauden aikana. En lainannut tällä kertaa uutta lukemista.

Luin noiden 11 kirjan jälkeen - ja siis ennen tätä palautusreissua - myös pojaltani lainaksi saamani Orson Scott Cardin kirjan First Meetings in the Enderverse, jonka jo olen palauttanutkin. Kirja oli kiinnostava lisä aiemmin lukemiini Ender -sarjan kirjoihin. Muitakin Orson Scott Cardin kirjoja olen lukenut. Muistaakseni olen saanut ne kaikki samalta ystävälliseltä lainaajalta lainaksi.

Tulevat vapaa-aikaiseen lukemiseen vapautuvat hetkeni ovat jo ennalta ohjelmoidut. Syntymäpäiväiset lahjakirjani - joista kiitos lahjoittajalle - odottavat lukemistaan. "Harry Potter and the Half-Blood prince", "The Oxford of Inspector Morse" ja "Oletko koskaan nähnyt kauniin kaupungin?" ovat pinonakin melkoinen houkutus ja ilonaihe. Siis kuljin kepeästi kotiinpäin.

Kuljin omaan tahtiini Kukkaisviikon kulkuetta vastaan. Näin kaiken, mitä nähtävää oli, vaikka minun ja kulkueen välissä oli lähes kotikadulleni asti melkoisesti ihmisiä. Tällä lailla kävellessäni näin kuitenkin katselevien ihmisten lomitse sen, miten hyvin pukeutuminen ja liikkuminen oli kulkuelaisten kaunistuksena heidän karnevaalitunnelmassaan.

Sateesta emme piitanneet kumpikaan - en minä, eikä kukkaispäivää katsellen tai kulkien viettänyt väki. Pääsin rattoisasti kotiin.

-- mmmt

04:44 - /eloa