Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

eloa/lepoajakirjoittamistatanaan.txt

2005-11-13

Lepoa ja kirjoittamista tänään

Heräsin yöllä joskus kahden jälkeen nälissäni. Söin siis voileipää ja join vettä. Unistani en muistanut mitään, mutta unetti edelleen, joten palasin nukkumaan. Heräsin uudelleen ennen yhtätoista päivällä. Kroppa oli kipeän jäykkä, mutta ei mitenkään särkyinen. Siitä olin iloinen.

Televisiosta katsoin ensimäistä kertaa "Talo Italiassa" -sarjaa ja näin finalistien valinnan. Katsoin myös hetkisen Ihmemiestä, jota olen seurannut jo ennen vanhaan. Olen katsellut tänään televisiosta muutakin, mutta en mitään mainitsemisen arvoista.

Olen lueskellut vähän "On Basilisk Station" -kirjaa, jonka sanasto on vaikeampaa minulle kuin monien muiden englanninkielisten scifi-kirjojen. Kirjoitin sähköpostiviestejä vihreille eilisestä ja tekstareita huomisesta. Kirjoitin vähän filosofiaa ja vähän NaNoWriMo -tekstiä (välitulos on yhä jäljessä parhaasta tahdista, sanoja on nyt 15321). Nyt kirjoitan tänne Aloitusmaisemaan näitä päiväkirjamerkintöjä.

Puhelimitse olen keskustellut poikani lyhyesti ajankohtaisista asioista ja siskoni kanssa pitempään hänen suunnitelmistaan ensi vuoden ensimmäisenä päivänä olevan 50-vuotissyntymäpäivänsä järjestelyistä.

Jatkan vielä kirjoittamista.

-- mmmt

22:46 - /eloa