Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

eloa/mukavilkastaseuraelamaaikaankuinumpioidussakodissa.txt

2005-04-18

Muka vilkasta seuraelämää ikään kuin umpioidussa kodissa

Minä elän julkisivuremontin vuoksi pakatussa talossa ja etsin syrjäytyneenä rahoitusta tutkimukselleni ja pestiä itselleni. Kuka tahansa Tampereen keskustassa kävelevä voi havaita itse, että muoviinhan tämä kotikerrostaloni on käärittynä.

Umpiosta huolimatta seuraelämäni on muka ollut vilkasta, sillä velimiehen vierailun lisäksi olen saanut aika lailla sähköpostia ja puheluja. Olen myös meinannut osallistua yksiin yhdistyssynttäreihin ja suunnitellut yhden muun yhdistyksen perustamista. Illaksi olisi kalenterissani kokous, jos sinne työnhakupuuhiltani ehdin.

Sitä olen miettinyt nyt päiväkausia, jotta lieneekö minulla mahdollisuuksia filosofin ja filosofian tutkijan uralla. Pieni vierailuni kahvilafilosofina on käynnistänyt mietintämyssyni hurjaan vauhtiin.


UMPIOITU KOTINI: Kotikerrostaloni on remonttitelineiden ja niiden ulkoseinällä olevien sumeiden muovien sisällä. Ikkunani takana on pitkin aamupäivää liikkunut ihmisiä, mutta en näe heitä. Remontin äänet kuuluvat ja varjot liikkuvat ikkunaverhojeni pinnalla. Tietääkseni tuolla ulkopuolella kiinnitetään entisen, mutta hiekkapuhalletun seinän päälle lämpölevyjä. Sisäpihanpuoleisella seinällä ainakin on tehty niin. Sen verran tiedän ajassa eteenpäin, että minun ikkunani pysyvät entisellään varmasti vielä tänään. Ikkunoihin kajotaan vasta huomisesta alkaen. Ensimmäiseksi tartutaan tämän portaan ylimpiin ikkunoihin. Jos talon mittaisen ullakon ikkunoita ei oteta huomioon, niin oma kerrokseni on tämän portaan ylin kerros. Ikkunat vaihdetaan kokonaisuuksina muutaman lähipäivän kuluessa. Työ sujuu asunto kerrallaan nopeasti, sillä työväki ahertaa silloin telineillä ja kulloisessakin asunnossa. Olen valmistautunut siihen, että työväelle pitää saada reilusti työtilaa ikkunoiden tällekin puolelle. Kärsivällisyys kannattaa, sillä uusien ikkunoiden pitäisi pitää kaupunkimelu ulkona ja haluamani lämpötila sisällä. Niin on kerrottu muualla asuvalle vuokraemännälleni, joten eiköhän se pidä paikkansa tähän asuntoon perustamassani kodissa. Oletan niin. Julkisivuremontissa on siis kyse kerrostalon kauneuden ja kestävyyden lisäksi myös meluttomuuden ja energiaa säästäen hallittavan lämpötilan tuomasta asumismukavuudesta.

MUKA VILKAS SEURAELÄMÄNI: Nuorin pikkuveljeni kävi viime viikonloppuna jälleen biljardikisoissa Tampereella. Hän on lajissaan ihan hyvä, vaikka tällä kertaa ei päässytkään palkinnoille asti. Tapasimme hänen lounastauollaan ja keskustelimme tavalliseen tapaamme antoisasti urheilusta, elämänmenosta ja maailmantapahtumista. Poikani ja vanhimman pikkuveljeni kanssa puhuin puhelimitse. Antti-Juhani päivitteli - eikun siis päivitti useassa vaiheessa - kotitietokoneeni käytön kannalta olennaisia ohjelmia Jyväskylästä internetitse tänne tamperelaiselle kotikoneelleni. Jos tämä Aloitusmaisema ei ole avautunut viikonlopun aikana ihan helposti, kyse on voinut olla siitä, että poikani huolsi myös internetpalvelinta, jolla Aloitusmaisema ja sähköpostikeskukseni ovat. Viikonlopun sähköpostisäkillinen on ollut tavallista pienempi, mutta ihan antoisa. Sain sähköpostitse tietää muun muassa, että oppikouluaikainen opinahjoni Heinolan Yhteiskoulu juhlii syksyllä. Koulun perinteet jatkuvat, mutta nimi on muuttunut, luokkarakenne hajautettu ja sijaintikin on ihan muuta kuin ennen vanhaan. Taidan silti tietää, missä Kymenkartanon Lukio on. Sain myös sellaisen filosofiaan liittyvän sähköpostiviestin, johon vastaamista ja vastausta olen miettinyt pitkään. Olen pohtinut tuntikausista päiväkausiksi venyneen ajan syitä ja perusteita, tavoitteita ja mahdollisia seurauksia ehdotetun yhteistyön suhteen. Mietin eettiseltä kannalta sitä, millä minulle uusilla tavoilla voisin toimia tulevaisuudessa filosofian parissa. Tätä miettiessäni jätin väliin myös yhden yhdistyksen 10-vuotisjuhlallisuudet, vaikka olin itse tuota kulttuuriyhdistystä perustamassa aikanaan. Olen tainnut muuttua noista ajoista jonkin verran. Nykyisen elämänvaiheeni haasteeseen eli uran kehittelyyn liittyvät taloudelliset ja eettiset kysymykset ovat hidastaneet ponnistelujani uuden vihreän naisyhdistyksen perustamisen suuntaan, mutta asia on vireillä. Muutakin on tekeillä, mutta palkoille olisi hyvä päästä. Siksi olen kertonut yhdistysten ja muiden kiinnostuneiden tahojen tiedoksi, että työnantajinani ne voivat saada palkkaamiseeni työvoimatoimiston kautta yhdistelmätukea, jos itse kelpaavat. Filosofiaan liittyvä vastuullinen pesti olisi seuraavaksi paras, kun tutkimusrahoitus on ihan kaikista paras.

14:06 - /eloa