eloa/nainkaviviikolle39.txt
2005-10-03
Näin kävi viikolle 39
Maanantaina 26.9. pysyttelen tiukasti työaikaraameissa ja teen vain välttämättömät työt, niin neljä tuntia riittää. Niin olin ajatellut, mutta sitten tuli yhtä sun toista pientä yhteydenottamisen tarvetta eri suuntiin, tilojen ja tilaisuuksien puhujien tarkistamista ynnä muuta. Muun ajan käytin tiukasti omiin pyrkimyksiini.
Tiistaina 27.9. aloitin anivarhain omat työt kotosalla. Keskityin niin, että tuli tosi kiire, mutta ehdin päivystystunneille toimistoon ajoissa. Tiistaisin aikatauluni asettuu päivystyksen mukaan, mutta muulloin voin sijoittaa työtuntini vapaammin minne tahdon. Tekemistä riitti vielä päivystyksen jälkeenkin, joten tapasin toimiston päävuokralaisyhdistyksen puheenjohtajan ja uuden osa-aikaisen järjestösihteerin. Nyt meitä osa-aikaisia työntekijöitä on sitten kolme tässä toimistossa, jokainen eri yhdistyksen tehtävissä. Tietysti olisin halunnut noiden kahden muun pestin työtunnit omieni jatkoksi, jolloin olisin päässyt kokopäiväisyyteen, mutta yhdistyksien hallitukset tahtovat säilyttää itsenäisyyden. Niinpä minä teen osa-aikatyötä ja haen toimeentulon täydennystä sosiaalitoimistosta toimeentulotukena. Seuraava aika on vähän yli viikon kuluttua. Jotenkin olin illan vähän alamaissa ja kävin aikaisin nukkumaan.
Keskiviikkona 28.9. aamuisten ja iltaisten filosofisten tutkimusten ja vähän naisyhdistysasiodenkin eli kaiken laisten omien asioiden välissä tein jälleen kerran laajennetun nelituntisen työpäivän. Syksyisten tapahtumien organisointiin menee paljon aikaa, mutta myös muiden juoksevien asioiden hoitamiseen. Osittain tuo kaikki liittyy yhdistyksen juoksevien asioiden hoitamiseen, mutta on siinä mukana projektityötäkin.
Torstaina 29.9. tein työpäiväni useammassa pätkässä päivän mittaan, sillä muiden ihmisten aikataulut eivät läheskään aina osu perättäisten neljän työtuntini sisään. Jossain välissä autoin kollegaa asentamaan toimiston tulostimen läppärinsä tulostinten joukkoon. Pätkittäinen päivä tuntui sopivalta pätkittäisen elämän puntarointiin. Päädyin sitten siihen, että haen yhtenäisempää tulevaisuutta ajatellen vakinaista työpaikkaa. Aloitin nyt siitä pestistä, josta olin kuullut jolloinkin jo pari viikkoa sitten. Täytin sähköisen hakemuksen. Sitten maailmankartta alkoi mielessäni mullistua ja hetkittäin tunnustelin, miltä maailma näyttäisi, jos saisin hakemani pestin. Jotenkin tuntuu siltä, että jo pelkkä hakemuksen tekeminen muutti käsitystäni itsestäni maailmassa.
Perjantaina 30.9. aloitin oman aikani jo joskus viiden maissa aamulla, että ehdin tehdä tarpeeksi ennen työpäivää. Hyvä olikin, sillä nelituntiseen työpäiväni jonkin verran pitemmäksi, kun toimistolle tuli puheluja ja kävijöitä, ilmeni tiedotettavaa ja löytyi vastausta odottavia sähköpostiviestejäkin. Muutenhan hoidin työajalla tavalliseen tapaam yhdistyksen ja projektin juoksevia toimistorutiineja ja päivitin nettisivuja. Omalla ajallani vein postiin taas yhden apuraha-anomuksen, jonka tosin olin jo aikaa sitten tehnyt melkein valmiiksi. Valmistauduin myös tulevan sunnuntain kommenttipuheevuorooni.
Lauantaina 1. 10. pidin huolta omista asioistani. Vietin aikaa muun muassa kotipingviinini kanssa, vaikka en osaakaanttässä järjestelmässä juuri muuta kuin käyttää sähköpostiojelmaa, selainta ja tekstinkäsittelyohjelmaa - niin, ja pelata Vapaakenttää.
Sunnuntaina 2.10. olin muuten omien asioitteni parissa, paitsi klo 13-16. Tuosta ajasta ensimmäiset kaksi tuntia vietin Heidi Hautalan vaalikampanjaan kuuluneessa tilaisuudessa, jossa pääpuhujana oli Satu Hassi aiheenaan "Uhat muuttuvat - muuttuuko EU?". Minä olin järjestänyt tukiryhmän jäsenen ominaisuudessa tilat ja tarjoilun - tai ehkä tein sen osittain myös Tampereen vihreitten projektisihteerinä, sillä työnantajayhdistys oli paikallinen järjestäjä. Hoidin tilaisuudessa jotain Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry:n asioita parin osallistujan kanssa. Siitä, että pidin kommenttipuheenvuoron otsikolla "Ihmisen arvokkuus ja väkivallan uhat" voisi ounastella, että haikailen mukaan valtakunnan politiikkaan. Tunnin verran keskustelin tuon tilaisuuden jälkeen vapaamuotoisemmin muutaman pikku palaverin verran.
-- mmmt
10:33 - /eloa



