eloa/perjantainkulku.txt
2004-08-20
Perjantain kulku
Olen aloittanut tämän päivän Matlockilla ja ehkä päädyn illalla toiseen jaksoon, nauhalta toki. Myös kaurapuuro tuntuu olevan tänään alku- ja loppupäässä päivääni. Olen tuossa välissä katsellut unen, keskustellut vähäsen, aloittanut yhden tietokoneen tyhjennyksen ja potenut leukaperästressiä.
Olympialaiset jatkuvat niin kuin ovat alkaneet. Kesäni päättyy joidenkin kirjakasojenkin siirtämiseen pois pitkäaikaisilta sijoiltaan, toki siirron molemmat päät ovat vielä Tampereella. Haikailen Helsinkiin.
Yö päättyi tänään puoli kuudelta aamulla, sillä olin aloittanut nukkumisen eilen illalla jo tuntia ennen puolta yötä. Katsoin nauhalta eilisen Matlockin, kun kerta aikaa oli. En viitsinyt vielä ryhtyä aamutoimiin.
Sittenpä ajattelin, että mitä tässä muutenkaan suotta kiirehdin. Niin ajatellen menin katsomaan, millaisen aamu-unen tänään saan. Sain huoneentyhjennysunen, jossa löysin kaapeistani kymmeniä pastillinvärisiä jäätelöpaketteja ja väriliitupaketteja. Minkähän vuoksi unen väki suostui syömään jäätelöäni, mutta kukaan ei halunnut minulta yhtään lukuisista taululiitupaketeistani, vaikka nekin olivat kauniin värisiä?
Heräsin vasta kymmeneltä uudelleen. Hiukan harmitti, sillä Kaikenkarvaiset ystäväni olivat juuri lakanneet näkymästä ruudussa, kun sinne asti ehdin. No, minä olen senkin sarjan katsonut jo joskus aikaisemmin kertaalleen. Joka tapauksessa on hykerryttävää, miten eläinlääkärin elämä voi olla niin kiehtovaa, että se lämmittää mieltä, vaikka tänäällinen jakso jäi näkemättä?
Keitin pari isoa kupillista kahvia ja tein lautasellisen 123-kaurapuuroani mikrossa. Miksikö 123? Puuroa varten otan esille 1 dl pikakaurahiutaleita, jotka kaadan lautaselle valuttamani 2 dl:n veden sekaan. Tänään laitoin myös ripauksen suolaa mukaan. Satsi on 3 minuuttia mikrossa, tussahtaa vähän, mutta ei kiehu sotkemiseen asti. On ehkä hyvä tietää, että mikroni korkein w-määrä on 550 ja sitä käytän tässä. Kun mikro piippaa, avaan luukun ja löydän lautasellisen kaurapuuroa. Tänään paijasin itseäni sokeroimalla ja kaneloimalla sen pinnan, kun ensin olin vähän sekoitellut annosta.
Katselin aamupalan seuraksi olympialaisia televisiosta. Selostajat pettyivät suomalaisurheilijoihin, mutta minä katselin heitä rauhassa. Minusta ainakin näytti siltä, että kaikki suomalaiset kilpailijat tekivät parhaansa.
Puolilta päivin lähdin liikkeelle. Tullintorin jälkeen alkoi ripotella vettä ja Kalevan kadun ylitykseni pysähtyi liikenteenjakajalle. Seisoin siinä yltyvän tihkusateen keskellä. Lämmintä ja pehmeää vesisadetta ei viitsi oikein käyttää sateenvarjon esiin kaivamisen syynä, joten seisoskelin sateen sattuessa sateessa. Kun valot taas suosivat minua, hälveni tihkukin ja sain pian kävellä melkoisen kuivassa säässä.
Tapasin joitain filosofeja, joiden kanssa juttelin enemmän (RO, TL) ja vähemmän (MJ, VL, ME). Kuulumisten lisäksi meitä kiinnosti filosofian tutkijan asema yliopistossa, yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Mitä muuta filosofi voi tehdä kuin tutkia tai opettaa?
Minä olen ryhtynyt tyhjentämään monivuotista tiedostovarastoani sellaisen tietokoneen uumenista, jota en enää tämän kuun päätyttyä saa käyttää. Hävitän tai kuljetan tai sähköpostitan tai tulostan tiedoston laadusta ja käyttötarpeestani riippuen. Onneksi aikaa on yli viikko vielä. Minulla on myös muutama pino kirjoja, joita en voi enää säilyttää nykyisessä paikassa, koska menetän tuon työpisteeni. Kanniskelenkin vähitellen kirjoja ja mappeja kotiin, kirjoja Metsoon ja Attilaan.
Vieläköhän rohkenisin tehdä apurahahakemuksia väitöskirjan valmistamiseen? Koneella ja Kordelinilla on nyt avoinna apurahahaut. Nuorisotutkimusseuralla on auki kolme nuoristotutkijapestiä. Olen joskus tutkinut nuorison maailmankuvaa. Silloin olin tutkijana Koulutksen tutkimuslaitoksessa Jyväskylän yliopistossa.
Olen tänään miettinyt entistä vahvemmin sitä, miten voimakkaasti Tampereen yliopisto nyt vuorostaan tuntuu minua työntävän luotaan. Toivon, että Helsinki ihmisineen ja yliopistoineen kutsuisi ainakin yhtä voimakkaasti. Haikailen Helsinkiin monestakin syystä. Perusteita on. Koetan järjestää elämääni niin, että pääsisin jossain vaiheessa Helsingin yliopiston kirjahyllyjen ääreen asumaankin. Saa siinä muutama kortteli olla välissä sentään.
Olen unohtanut ruokailla aamupalan jälkeen. Olen sentään syönyt pari välipalakeksiä ja pari kahvikeksiä. Vettä olen juonut ja kupposen kahvia sekä pari desilitraa tuoremehua. Mitenkähän olisi iltakaurapuuro? Tämmöinen puuro: keko pikakaurahiutaleita lautaselle ja kylmää vettä päälle niin paljon, että kaura on kauttaaltaan kosteaa. Eikä sitten muuta, kuin pienen hetken päästä herkullista annosta massuttamaan.
Leukani ovat oikutelleet muutamana päivänä ja vielä tänäänkin, mutta nyt illan tullen kipu on yllättäen hellittänyt. Leukaniveleni avautuvat ja sulkeutuvat taas niin kuin pitää. Nyt ne eivät enää suistu linjoiltaan paukahdellen. Kylläpä on mukava tunne, kun ei tartte koko ajan väännellä käsillä leukoja kohalleen. Tätä autuutta ei ihan kaikki pääsekään nauttimaan.
Tähän mielihyvään sopii hyvin pieni kävely kaupungilla. Auringonlasku on lämpimän värinen ja kaunis.
- maura
21:23 - /eloa
