Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

eloa/syksynmakuinenviikko41.txt

2005-10-18

Syksyn makuinen viikko 41

Maanantaina 10.10. tein tavalliset pestityöt, mutta muuten podin vielä viikko sitten alkaneita mahavaivoja. Yhdistystyöt tulivat kuntoon, mutta omalla ajalla olin tehoton. Vaikka olin sunnuntaisessa puhelussa sisareni kanssa tavoittanut meille lapsuudesta asti yhteisen ongelman ytimen eli perinteisesti stressiherkän vatsan putkistoineen, en päässyt heti vaivoistani. Illansuussa päätin rauhoittua aloilleni, vaikka menoa olisi ollut. Kävin varhain nukkumaan.

Tiistaina 11.10. päivän aloitti yllättävän reipas kotiaamu siihen nähden, millaiselta elo on tuntunut toista viikkoa. Sain paljon aikaan jo ennen kuin lähdin Kehräsaareen päivystämään. Ahkera työpäivä täynnä kaikenlaista pientä toimistotyötä ja hiukan myös projektia. Illalla innostuin tutkimaan, joten olin valveilla vielä puolen yön tietämissä.

Keskiviikkona 12.10. olin vielä valveilla puolen yön jälkeen ja kirjoitin edellisestä viikosta tänne Aloitusmaisemaan. Nukuin sitten aamulla hieman pitempään. Työkseni päivitin ja täydensin projektisuunnitelmaa, hoidin jäsen- ja tiedotusasioita sähköpostitse ja puhelimitse sekä valmistauduin seuraavan päivän palaveriin. Iltapäivän ja illan aikana tutkin. Nukuin hyvän yön.

Torstaina 13.10. tein kotona tutkimusta aamun puoleen päivään ja sijoitin pestityötunnit puolesta päivästä eteenpäin. Työmatkan viime metreillä kävin pyytämässä lauantaisiin arpajaisiin elokuvateatteri Niagaran elokuvalippuja voitoiksi ja sain kaksi. Sitten valmistauduin vielä palaveriin. Projektipalaveri esimiehen kanssa sujui hyvin. Sen jälkeen tein vielä yhdistys- ja projektitöitä. Illan työstin kotona tutkimusta ja siinä sivussa hoidin muita yhdistysasioita. Nukuin hyvän yön.

Perjantaina 14.10. aamupäivä sujui muissa kuin työhön liittyvissä yhdistysasioissa. Työtuntini sijoitin nytkin iltapäivään, mutta nyt siinä keskellä oli parituntinen luottamustehtäviin liittyvä palaveri. Päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan varsinainen jäsen opasti minua varajäsenen johtokuntatyöhön, sillä sijaisuuksia saattaa tulla aika lyhyellä varoitusajalla. Palaverin päätyttyä jatkoin projektisuunnitelman päivittämistä. Illalla tutkin tekoa. Yön nukuin mainiosti.

Lauantaina 15.10. kirjoitin aamupäivän kiireiden jälkeen kirjoitin toiveistani tänne Aloitusmaisemaan ennen kuin iltapäivän kiireet alkoivat. Myöhemmin iltapäivällä pääsin kimppakyydissä Hämeenkyröön Pirkanmaan NYTKISin maaseutunaisten päivän tilaisuuteen. Yllätyksekseni tajusin perillä Kehäkukassa, että olin käynyt tutustumaan paikkaan joitain vuosia sitten erään pian tuon reissun jälkeen edesmenneen ystäväni kanssa. Söimme nyt hyvää salaattia ja kasvispitsaa. Jälkiruuaksi oli kahvia ja marjapiirakkaa. Illan mittaan kuulimme naisten kiinnostavia puheita, elämästään, perheestään, työstään ja luottamustoimistaan. Voitin arpajaisista Kaari Utrion kirjan "Kuukiven kevät". Kotimatka sujui rattoisasti rupatellen samassa kimppakyydissä. Iltapuuhien jälkeen nukuin jälleen oikein hyvin.

Sunnuntaina 16.10. pidin kevyemmän päivän. Lainakirjojen joukosta löysin Michael Larsenin kirjan "Sydneyn arvoitus". Teokseen sisältyi selvästi havaittava, mutta onneksi mielenkiintoinen tieteellisen maailmankuvan opetuspyrkimys. Kirja onkin tehty Euroopan komission tuen turvin. Onneksi tämän jännitysromaanin juonikin on kiinnostava.

-- mmmt

08:40 - /eloa