eloa/tilantekemisentouhuajamattojenpesua.txt
2005-04-24
Tilan tekemisen touhua ja mattojen pesua
Kun pienissä huoneissa on isot ikkunat, on työlästä täyttää ikkunafirman vaatimus. Ikkunan vaihtoa varten tarvitaan ikkunan levyinen 1,5-2 metrinen tyhjä tila ja kunnolliset kulkureitit. Toki minulla on huonekasveja, kirjoja, työskentelytasoja, tämä ikivanha tietokone mustesuihkutulostimineen ynnä yhtä sun toista kirpputorillekaan kelpaamatonta (mutta itselleni arvokasta) tavaraa läjemmin kuin monella muulla. Kun on niin on, eikä siinä kaatopaikalle kuskaaminen auta, vaan nautin vaan.
Saan tilan syntymään. Hassustipäin olen pessyt tänään mattoja. Suunnittelen, että pesen lattiat sitten ikkunanvaihdon jälkeen. Sitten arvelen voivani laittaa puhtaat matot puhtaalle lattialle. Sitä ennen on ruljanssi, joka kestää päivän tai pari. Heräsinkin tänä aamuna miettien, missä nukun yön, jos kaikki ikkunani ovat poissa. Toivon tosiaan kovasti, että voin nukkua kotona maanantain ja tiistain välisen yön. En ole varannut muuta. Ehkä ikkunainvaihto kestää kaksi päivää, mutta niin, että täällä kuitenkin on ikkunat.
En tiedä, pystynkö liikkumaan huomenna. Nivelet vihoittelevat jo. Ehkä en myöskään voi käyttää tietokonetta pariin päivään, jos käsissäkin nivelet kiukuttelevat. Ainakin ikkunanvaihdolle on riittävästi tilaa.
20:05 - /eloa



