eloa/unijavalve.txt
2004-08-07
Unessa ja valveilla
Heräsin ennen aamukuutta pirteänä, mutta aamupalan jälkeen päätinkin palata katsomaan mieleni kuvia. Yleensä nimittäin näen mukavan makuisia unia tällä tavoin ja muistankin niistä aika paljon.
Ensimmäinen uni: Ystäväni eli vielä, mutta vakava sairaus oli jo tiedossa. Minä olin siellä hänen ja hänen porukkansa luona oman porukkani kanssa, niin kuin joku porukka ennen meitä oli ollut. Porukkamme tuntui perheeltäni, mutta henkilöt vaihtelivat unen edetessä. Vain tuttuus säilyi. Kun uusi porukka tuli, teimme lähtöä. Ystävävainaa kysyi, miksi olimme tulleet. Kerroin, että tulimme, koska hän kuolee. Unessani hänen kuolemansa oli yhtä aikaa tulevaisuutta ja jo tapahtunut. Lähdimme pois.
Väliaikauni: "Tulen".
Toinen uni: Luulin heränneeni miettimään, kuka kertoi tulevansa, kenelle sanoi ja minne tulisi. Uni kuitenkin jatkui. Mies, jota rakastan, tuli luokseni. Unessa tiesin, kuka hän on. Kohtaamisemme tuntui hyvältä. Lähdimme muiden ihmisten luota. Kuljimme lähekkäin sinne, minne hänen oli mentävä. Tulimme risteykseen, jossa avautui uusi tie. Mies sanoi lämpimällä äänellä "tule vaan". Kosketin hänen oikean kätensä kämmenselkää. Katsoin käsiemme kosketusta ja ihmettelin, miten hyvä hänen kanssaan on olla. Jatkoimme matkaamme yhdessä.
Heräsin yhdeksän kieppeillä onnellisena. Mietin elämääni. Söin vähän joskus ennen puolta päivää. En huomannut eteisen räsymatossa eilisen jäljiltä pesun tarvetta, mutta en kovin tarkkaan katsonutkaan. Lähdin kaupungille.
Ihanan lämmin kesäpäivä. Kuljin Kehräsaaren kautta Laukon torille. Suuntasin Radiokirppikselle, mutta pysähdyin torille juttelemaan tutun pariskunnan kanssa. He söivät tötteröjäätelöä ja istuivat tyhjän myyntipöydän reunalla. Emme ole tavanneet ainakaan pariin vuoteen, joten istahdin seuraan. Miellyttävän keskustelun jälkeen jatkoin matkaani.
Kirppikseltä löysin vain sellaisia Edgar Wallacen dekkareita, jotka minulla jo on: "Tyttö laivalla" (kahdellakin myyntipöydällä) ja "Kuminaamarimiehet". Mitäpä minä niistä. Ostin Berta Buckin romantiikkaa "Mies vähittäismaksulla" (koska sankaritar on nimeltään Maura ja loppu on onnellinen, kurkistin) ja Stieg Trenterin dekkarin "Narrit eivät pelkää". Kummaltakin kirjailijalta minulla on jotain jo ennastaan.
Paluumatkalla istuskelin itsekseni Laukon torilla, katselin matkustajia pursuavan "Tammerkoski" -laivan lähtöä Pyhäjärvelle, ihmisten ja lintujen (varpusten, pulujen, lokkien) liikkumisia torilla ja auringon jyväsiä veden pinnalla. Kuljin kotiinpäin ravintolana toimivan laivan ohi ja Koskikeskuksen läpi. Tutustuin "Euron kauppaan". Siellä oli suuri musta koira, joka oli kaatanut juomavetensä pitkin lattiaa ja vissiin käyttäytyi muutenkin vähän kasvattamattomasti. Kävin ostamassa omenoita lähikaupasta.
Palasin kotiin neljän tunnin reissulta. En jaksanut nytkään huolestua eteisen räsymaton kunnosta, vaikka siinä ehkä näkyy tahra. Vai onkohan se vain varjoa?
Lovejoy oli mennyt nauhalle, joten pääsin katsomaan sitä. En läheskään aina ymmärrä, miten tämän sarjan juoni toimii, miksi joku asia on ongelma ja mikä loppupuolen tapahtumista ratkaisee ongelman. Pidän kuitenkin herra antiikkikauppias Lovejoyn huumorista ja hänen liittoutumisestaan TV-katsojan kanssa. Tunnelma on leppoisa. Lovejoy on maallikkoasiakkaidensa kannalta luotettava asiantuntija. Hän tosin huiputtaa muita antiikkikauppiaita, mutta katsojankin mielestä he saattavat sen ansaita jonkin tekonsa tai käytöksensä vuoksi. Tänään jäin ymmälleni jakson päätyttyä.
Olen aloittanut G.H. von Wrightin kirjan "Hyvän muunnelmat" uusintalukemisen. Sen verran voin sanoa, että moraalinen hyvä ei hänen mielestään ole lainkaan itsenäinen hyvyyden laji, vaan erilaisten hyvän muunnelmien yhdistelmä. Jäämme jännittämään, mistä on kyse.
- maura
23:40 - /eloa
