eloa/vettapoydalla.txt
2004-08-29
Vettä pöydällä
Aamulla keitin kahvinkeittimellä vettä pöydälle. Onneksi siis vettä, eikä kahvia. En tiedä, mitä siinä mietin, mutta kannua en laittanut paikalleen. Vettä laitoin ja sähköä. Sitten menin keittiöstä muihin puuhiin. Kuulin kahvinkeittimen tussahtelevan ja veden lirisevän. Jotenkin minusta alkoi tuntua, että käteni ei ollut tehnyt kaikkia hommiaan. Katselin oikeaa kättäni, eikä siinä tuntunut olevan kaikki kohdallaan. Ehkä painon jälkituntu puuttui?
Palasin keittiöön tarkistamaan, josko olin tosiaan jättänyt jotain tekemättä. Olin, juu. Vettä oli jo valunut pöytäliinaa kivasti kasteleva lammikko ja lisää pulputti tuutista. Laitoin kannun paikalleen, odotin veden siihen. Sitten siivosin paikat ja laitoin kuivumisen alulleen. Join tänään suklaakaputsinoa: jauhetta mukiin ja kuumaa vettä päälle. Hyvää, mutta vain harvakseltaan ohjelmassani.
- maura
18:59 - /eloa



