Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

eloa/viikko34tuntuukiireiselta.txt

2005-08-23

Viikko 34 tuntuu kiireiseltä

Aloitin tämän työviikon eilen valmistelemalla omalta osaltani työnantajayhdistyksen jäsenkirjettä. Siinä riittää puuhaa hiukan jokaiselle arkipäivälle, jos aion saada kirjeet postiin perjantaina.

Syyskuun 22. eli Autoton päivä pysyy myös työaikana mielessä, sillä yhtä sun toista on muistettava hoitaa viikottain sitä ajatellen. Eilen sain Keskustorityöryhmän puheenjohtajalta moitepuhelun epäselvän käsialan vuoksi. En sitten vissiin ollut antanut hänelle käyntikorttia, vaan hän oli joutunut tulkitsemaan käsialaani läsnäololistalta. Uskoakseni kyse on kuitenkin ollut siitä, että odotan uusia silmälasejani vielä perjantain iltapäivään asti.

Päivitin yhdistyksen kotisivujakin eilen, mutta ensin minun piti opetella miten juuri eilen tarpeen olleet operaatiot ylipäätään tehdään.

Tähän tapaan jatkan tänään ja muutenkin työviikkoa eteenpäin ja koetan saada asiat sujumaan. Siksi yritän järjestää itselleni kyydin Vammalaan lauantaiksi ja takaisin myös: siellä on piiripäivä ja paikallisyhdistyksen juhla.

Omalla ajallani teen ja lähetän apurahahakemuksen tekoa koskevaa väitöskirjatutkimustani varten ja kysyn sitä varten tarvittavat lausunnot. Omalla ajallani järjestän myös TASVINAn huomisiltaiset kokoukset Tampereella ja toivon tasvinalaisten naisten aktiivista osallistumista kokouksiin. Muutakin teen, mutta mitäpä sitä kaikkea kertomaan.

-- mmmt

09:13 - /eloa