eloa/vko40tuntuujalkeenpainmainiolta.txt
2005-10-12
Viikko 40 tuntuu jälkeenpäin mainiolta
Maanantaina 3.10. väsyin helposti. Arvelin sen johtunteen liian lyhyistä yöunista ja liian niukasta aamupalasta, joten söin päivällä puuroa kahvin kera. Puuro valmistuu helposti ja syö nälän pois. Kahvi piristää, kunhan en juo kovin paljoa. Sain sentään päivän mittaan kirjoitettua ja hoidin ihan tavallisia työasioita myös, vaikka väsymyksen säilyminen ihmetyttikin. Vein yhden oman apurahahakemuksen perille asti luottaen siihen, että väikkärin ohjaajan lausuntokin löytää sitten tiensä hakemuksen luo. Siinä vaiheessa huomasin, että en ollut lähettänyt yhden hakemukseni liitteitä ollenkaan. En sitten viitsinyt tehdä niin kuin hölmöläiset paistoksilleen. Sitä paitsi en edes muista, heittivätkö hölmöläiset leipien perään suolaa vai hiivaa, vai mitä ruoka-aineksia ne sitten heittivätkään. Sen muistan aika varmasti, että uuniin ne heittivät perään jotain, minkä olisi pitänyt jo olla siellä mukana. Mitähän muuta olen heittänyt kypsymään kuin apurahahakemuksia, jotka odottavat peräänsä lausuntoja ja työpaikkahakemuksia, joiden perään pitäisi lähettää liitteitä? Taisin viime viikon viimeisenä arkipäivänä virka-ajan viimeisinä hetkinä lähettää netitse joitain työryhmiin ilmoittautumisia ja vielä ihan tarkoituksella. Näihin mietteisiin nukahdin jolloinkin illan muuttuessa yöksi.
Tiistaina 4.10. heräsin varhain työkiireisiin, mutta jotenkin sairaana. Joka paikkaa särki, mahaa kouristeli ja kehon lämmönsäätely ei toiminut lainkaan. Aattelin, että kuumat aallot ovat palanneet ja hipsin jokatiistaiseen päivystykseeni. Tein hommat, mutta semmoisten taukojen kanssa, että päivä venyi taas. Siinä vaiheessa, missä olisi viimeistään pitänyt lähteä Kehräsaaresta kävelemään, että ehtisi hallituksen kokoukseen Sampolaan, minä olin ihan kuumeissani. Soitin pomolle, että lähdin liikkeelle myöhässä, enkä ollut varma, pystynkö kulkemaan kokoukseen vai pysähdynkö kotiin potemaan. Kävelin kuin muissa maailmoissa maha kipeenä ja pää jotenkin kuin olisi ollut turvoksissa sisäänpäin. Tämmöisessä tilassa minä aina huojun kävellessäni, kuten nytkin. Pääsin kotiin ja jäin pitkäkseni. Minä en siitä mihinkään edes yrittänyt. Jossain vaiheessa kakkospomo soitti ja tarkisti, missä minä olen, miten voin ja olenko tulematta kokoukseen. Olimme yhtä mieltä siitä, että paranemiseen kannatti tässä kohden keskittyä. Illasta en ihmeempiä muista paitsi sen, että mietin, pitäisikö minun mennä seuraavana päivänä ohjaajan vastaanotolle, koska olin saanut sähköpostia, että väikkärin ohjaaja vaihtuu. Sitten podin melkoisia syyllisyydentunteita siitä, että en mennyt illaksi hallituksen kokoukseen ja semmoisia olivat sitten unetkin, joita katselin.
Keskiviikko 5.10. hiipi ohitseni ja minun lämpöni vaihteli, mutta vähemmän kuin tiistaina. Tekisi mieleni sanoa, että vietin sairaspäivän, mutta en sano. Hoidin nimittäin jotain työhön kuuluvia järjestelyjä, päivitystä ja muutaman juoksevan asian, tosin työstymisvauhti taisi olla matelua. Työpäivä niihin kaikkiin pikkujuttuihin meni. Jäi minulle silti aikaa potea vaivaani ja kyllä minä podinkin tai ainakin lepäilin tööttönä tuolissani torkkuen. Yön uni sopi hyvin tämmöisen päivän jatkoksi.
Torstai 6.10. oli kuin unta vain, tekemiset sujuivat kuin sumussa ja olo oli flunssaisen tukkoinen. Ihan aamutuimaan ennen virka-ajan alkua laadin palautekirjoituksen Autottoman päivän palautetilaisuuteen ja lähetin sen kestävän kehityksen koordinaattorille sähköpostitse. En kerta kaikkiaan pystynyt menemään kokoukseen heti aamuyhdeksältä niin flunssaisena kuin olin. Iltapäivällä vääntäydyin liikkeelle ja olin työpaikalla tuntikausia. Sain aikaan melkoisen määrän pikkuruisia tuloksia. Ennen kotiin kulkemista kävin Metsossa viemässä vihreille luottamushenkilöille tarkoitetun sukupuolen vaikutuksen arviointikoulutuksen salivarausvahvistuslomakkeen kolmena kappaleena vihreitten naisten ja ViSiOn puolesta. Kirjasto ei ollutkaan vielä tuntiin menossa kiinni, joten kävelin kirjahyllyjen ääreen. Lainasin dekkareita. Korttelin verran kuljettuani huomasin mokani, taas. Milloinkahan minä opin, että en ole kropaltani mikään taakankantaja. Apteekin kohdalla lankesin kiusaukseen ja kävin ostamassa kipuihini lääkettä. Kotona luin Alexander McCall Smithin kirjaa "Naisten etsivätoimisto nro 1. Mma Ramotswe tutkii". Siinä afrikkalainen noin 35-vuotias nainen ostaa perinnöllään talon ja vielä toimistonkin ryhtyen etsivänä tutkimaan rikoksia. Hän onnistuu tutkimuksissaan ja muutenkin. Pidän onnellisista lopuista. Kun ilta toi yön, niin uni tuli vastaani tervetulleena juuri niin kuin halusin.
Perjantai 7.10. Aloitin päivän sähköpostien parissa eli tein aamulla varhain pari tuntia töitä. Sitten kävelin sosiaalitoimistoon, sillä minulla oli vartin aika etuuskäsittelijän pakeilla. Jostain syystä hän veti oven kiinni edestäni, toki ystävällisesti tervehtien ja pyytäen, että odotan puhelun verran. Jossain oli radio auki ja tunteisiin vetoava ääni lauloi, että "minä tahtoisin isä jo kotiin". Itkin. Muistin muutamia käytäviä. Olen istunut tällä tavalla sosiaalitoimiston käytävässä jo lapsena. "Minä tahtoisin isä jo kotiin." Isäni olisi täyttänyt viime viikolla 87 vuotta. Olin viikolla puhunut jonkun ystäväni kanssa isäsuhteesta. Minä en käynyt isäni hautajaisissa 28 vuotta sitten. Odotin silloin lastani syntyväksi, enkä tahtonut matkustaa linja-autossa tai muutenkaan. Itkin mieluummin kotona silloisen mieheni luona. En itkenyt isääni silloin, mutta kyllä itkuni häneen liittyi. Vuoden kuluttua tuosta ajasta minä istuin ja itkin erityispedagogiikan laitoksen käytävällä. Olin ollut synnytyksen vuoksi poissa läsnäolopakollisen laudaturseminaarin istunnosta kaksi kertaa, vaikka synnytys armahti vain yhden poissaolon. Olin siis paikkaamassa synnytyksen aikaista ylimääräistä poissaoloani. Minulta puuttui pelkkä läsnäolo, sillä olin pitänyt ja opponoinut tarpeellisen määrän esitelmiä. Opiskelutoverini aihe oli "Vammaisen lapsen syntyminen perheeseen". Esitelmä oli sekä puiseva että koskettava ja molemmilla tavoilla aihe sattui. Lapseni oli vammautunut lievästi synnytyksessä, mutta tässä vaiheessa hänellä oli vielä huomattavan paljon vakavampi diagnoosi, joka todettiin suurelta osin virheelliseksi vasta hänen ollessaan 2,5-vuotias. Itkin silloin muinoin sitä, että minua ei uskottu, kun puhuin lapseni terveydestä. Palasin nykyhetkeen, kun etuuskäsittelijä kutsui minut työhuoneeseensa. Samalla, kun levitin taas kerran hänen eteensä kaikki tuloni ja menoni edelliseltä kuukaudelta, keskustelimme muustakin. Laskelmat antoivat luvun, jonka verran löytäisin maanantaina tililtäni sinne tulevaa toimeentulotukea. Kävelin Kehräsaareen, tein toimistotöitä työtunnit täyteen, juttelin kollegan kanssa hänen lyhyen toimistotyörupeamansa aikana. Hän lähti koulutusviikonlopulle ja minä keitin kahvit TASVINAn kulttuuriryhmälle. Kokoustimme naisten kesken pari tuntia laatien alustavan ohjelman naiskuvaseminaarille, jonka olin luvannut vihreiden työstävän Pirkanmaan NYTKISille, joka ottaa sen tai jättää. Jos jäämme yksin, seminaarista tulee vihreä, mutta jos mukaan tulee muistakin naisjärjestöistä väkeä, niin sitten olemme saaneet vihreiden puheenjohtajavuonna aikaan Pirkanmaan NYTKISin naiskuvaseminaarin. Lähetin illansuussa ohjelmarungon ja esityksen siitä, miten muut tulevat mukaan ja miten seminaari rahoitetaan. Nyt jo ohjelma on hyvä, sillä mukaan tulee naiskuvatutkija, naiskuvataitelija ja nainen poliitikkona mediassa. Tuolle viimeiselle toivomme seuraa muista pirkanmaalaisista naisjärjestöistä. Illalla kävin nukkumaan melko lailla tyytyväisenä päivääni.
Lauantaina 8.10. pidin lopultakin toimettoman toipumispäivän, mikä oli omiaan myös filosofiseen pohdintaan. Olinkin toimeton vain paikasta toiseen siirtyilemisen ja palkallisen työn tekemisen suhteen. Mietin fenomenologis-hermeneuttista ja analyyttista filosofiaa, teon ymmärtämistä ja selittämistä sekä sitä, miten voisin tehdä väikkärini valmiiksi. Vähän sitä puuhasinkin.
Sunnuntaina 9.10. harjoitin filosofiaa muun kotoisen ahertamisen ohella. Sain illalla vinkin, että katsoisin televisiosta Arto Nybergin ohjelman yhden hyvän aiheen vuoksi. Innostuinkin sitten tosiaan kotikutoisesta elokuvasta, jonka saa ladata koneelleen netistä ihan vapaasti. Tein niin. Katselin ja nautin. Star Wreck - In the Pirkinning on mainio elokuva.
-- mmmt
02:11 - /eloa
