eloa/vko44ontanavuonnavalmis.txt
2005-11-07
Viikko 44 on tänä vuonna valmis
Maanantai 31.10. Kävin eräänlaisella aamulenkillä blogilistalla ja huomasin Antti-Juhanin blogista linkin muinaisen historianopettajani mielihokemalla nimettyyn blogiin muuten olen sitä mieltä. Tuskin historianopeni siellä kirjoittelee tai aito Catokaan, mutta joku terävä tyyppi kuitenkin. Lisäsin Karthagolle kohtalokkaan lauseparren ja tekstienkin kannustamana blogin suosikkeihini. Tuli kiire töihin. Tein valmisteluja ja järjestelyjä maanantain 7.11. tapahtumia varten. Osan tein työnä työaikana ja osan harrastuksena vapaa-aikanani. Välillä tuntuu, että pieniä huolehdittavia asioita on aivan liikaa, jotta ehtisin ajatella maailmanparantamista tai edes tutkimustani. Illan vietin poliittisessa tapaamisessa, jossa ensin syötiin, sitten kokoustettiin ja lopulta keskusteltiin muuten vaan. Kotinurkalle kävelin kauemmas jatkaneen pienen porukan myötä ja kotona valmistauduin aloittamaan marraskuisen sanojen suoltamisen.
Tiistai 1.11. It-tukeni laittoi netitse Aloitusmaiseman palkkiin NaNoWriMo -kisailun sanojen kertymisen NaNoWriMoProMe -mittarin, jossa alkulukuna oli 3 eli otsikkoni sanojen määrä "Vaikka kuinka paljon". Aloitin heti puolen yön jälkeen varsinaisen tekstinkin kirjoittamisen, mutta tyydyin alle 761 sanaan ja menin nukkumaan. Aamulla tein kotosalla omia askareitani, kirjoitin Aloitusmaisemaan toistaiseksi kotisivuttoman Pirkanmaan NYTKIS -yhteistyöverkoston Median Naiskuva -seminaarista, jonka ohjelman NYTKSIS ry julkistaa tapahtumasivustollaan ja jonka käytännön järjestelyt hoitaa johtamani ja toistaiseksi kotisivuton tämän vuoden tulokas TASVINA ry yhteistyökumppaneinaan Trevi ry ja vihreä valtuustoryhmä, Vastedes ry ja Vihreät Naiset ry. Päivällä hoidin pestiin liittyviä juoksevia asiota ja järjestelin työkseni paria toritapahtumaa ensi viikolle. Työrupeaman jälkeen jatkoin naiskuvaseminaarin järjestelyjä, suunnittelin tiedottamista ja luonnostelin tiedotetta. Kaikenlaista muutakin tein päivän mittaan, mutta illalla jatkoin päivän kirjoittamisurakkaa jonnekin noin 1700 anaan.
Keskiviikko 2.11. Ensin onnittelin synttärisankaria, mutta lähetin hänen blogiinsa saman kommentin vahingossa kolme kertaa. No, kyllähän hurraatkin huudetaan kolmesti. Jatkoin NaNoWriMo-urakkaani pari tuntia yötä pitkin. Tekstini eteni yöllä niin, että sanamääräksi tuli noin 3400. Nukuin muutaman tunnin, heräsin aika varhain ja tein kotitöitä. Päivystin työkseni toimistolla, hoidin juoksevia asioita ja tein toritapahtumien järjestelyjä. Klo 13 oli työpalaveri pomon kanssa. Muutenkin toimistolla oli vilkasta. Joskus klo 17 jälkeen tein Pirkanmaan NYTKISin puheenjohtajan kanssa tiedotteen ja pääilmoituksen Median naiskuva -seminaaria varten. Kun joskus ennen puolta yötä kiskaisin läppäristä muistitikun, totesin korkin kadonneen. Oli se sittenkin tallella, mutta jotenkin oudosti silmänkalveassa äitivainaan ilmausta lainatakseni. Ehdin nukkumaan suunnilleen puolelta öin.
Torstai 3.11. Juoksevia asiota ja toritapahtuman järjestelyä oli niin, että päässä vilisi muistettavien ja hoidettavien asioiden listoja. Paljolta tuntui. Oli tälle päivälle kertynyt myös jäsen- ja yhdistysyhteyksien hoitamista, joten tein niitä työaikana niin pitkälle kuin ehdin. Naiskuvaseminaarin tiedottamiseen meni paljon aikaa ennen työrupeamaa ja uudelleen työajan jälkeenkin. Jossain vaiheessa illalla kirjoitin NaNoWrimo-tekstiäni noin 5000 sanan mittaan saakka.
Perjantai 4.11. Mietin, mitä kaikkea oli vielä hoidettava maanantain 7.11. toritapahtumaa varten. Kanniskelin kotoa tavaraa toimistolle. Toimistolla jatkoin järjestelyjä ja sitten vaeltelin kaupungilla kaupoissa tekemässä tarjoiluun liittyviä hankintoja. Toritapahtuman 12.11. järjestelyjäkin tein vähäsen, mutta enimmät jäävät ensi viikkoon. Tästä kaikesta täyttyi työpäivä. Sitten järjestelin vielä naiskuvaseminaaria, joka on 7.11. klo 17-20 Pantin Auditoriassa Tampereella (Puutarhakatu 11. sisäpiha). Tekemistä riitti illalla myöhään. Kirjoitin NaNoWriMo-tekstiäni 6700 sanaan saakka.
Lauantai 5.11. Tänään lepuutin eilisistä kantamisista ja pitkistä asiointikävelylenkeistä kipeytyneitä niveliäni. Televisiosta katsoin Innon. Keskustelin puhelimitse pitkään pitkästä aikaa pitkäaikaisen helsinkiläisen ystävän kanssa. Illalla kirjoitin "Vaikka kuinka paljon" ja pääsin NaNoWriMo-tekstissäni 8421 sanaan asti.
Sunnuntai 6.11. Nivelkivut ovat taas hellittäneet, mutta varmuuden vuoksi otin tämän päivän aika rauhallisesti. Illan suussa oli sähköpostiliikennettä puolin ja toisin maanantain toritapahtuman ja naiskuvaseminaarin suhteen. NaNoWriMo-tekstini mittarilukema on nyt 10327 sanaa.
-- mmmt
02:10 - /eloa



