historia/haitarihuuliharppu.txt
2004-07-31
Haitari ja huuliharppu
Katselin televisiosta F3-kisan lisäksi tänään Hopeisen ja Kultaisen harmonikan kisat. Haitari on houkutellut minua aikaisemminkin huvitusten äärelle ja juurtunut sydämeeni.
Maalaiskylän lapsena harvoihin huvituksiini kuuluivat kesäisin helluntailaisten telttakokoukset, joissa oli paljon musiikkiohjelmaa. Kitarakuoron tätien joukossa soitti myös kiltin tuntuinen ja komea haitarisetä, jota ihailin.
Haitarimusiikkimakuni kehittyi kuitenkin aika lailla maallisempaan suuntaan kuin haitarisedän ohjelmisto. Suosikkilauluihini kuului Humu-Pekka: "Humu-Pekka maailmalta kotiansa saapui ja seljässä oli hällä haitari..."
Minuun teki myös suuren vaikutuksen haitarin merkitys suomalaisten sotahistoriassa ja nuoren isänmaallisen sydämeni täytti ylpeys haitarikansan puolesta. Kerrottiin nimittäin, että Vili Vesterisen "Säkkijärven polkka" oli soinut yötä päivää yhtä mittaa radiossa ja estänyt räjähdyskatastrofin sodan aikana.
Halusin haitarin, mutta siihen ei ollut varaa. Sain oppikoululaisena silloin tällöin palkintoja ja stipendejä. Kerran sain aika ison stipendin, joka ei ollut suoraan tavara eikä kirjakaupan lahjakortti, vaan paperi, jolla saisin pankista rahaa. Kun luokanvalvoja kysyi minulta, miten aion rahan käyttää, kerroin onnellisena ostavani sillä haitarin. Säälivää hymyä en ymmärtänyt silloin, mutta myöhemmin kyllä.
En ostanut stipendillä haitaria. Raha käytettiin tietämättäni perheen laskujen maksamiseen. Minulle sanottiin, ettei sosiaalituella elävään perheeseen haitareita osteta, kun raha ei riittänyt paljon muuhunkaan. Saisin lopettaa oppikoulun, jos tuollaisia haikailen. Niin, kävin oppikoulua yhteiskoulun vanhempainyhdistyksen vapaaoppilaspaikalla ja matkustin sekä hankin koulutarvikkeet sosiaalihuollon tuella.
Muutinkin sitten koulukaupunkiin pienellä eläkkeellä elävän lapsettoman tätini luokse kortteeriin lukioajaksi. Ainakin matkakulut loppuivat. Hankin kesätyöpalkoilla talviset taskurahat, mutta myös huuliharpun. Sain soittaa sitä vain silloin, kun täti ei ollut paikalla.
Nykyisin minulla on haitari. Ostin lopulta hiukan epäkuntoisen haitarin 11 vuotta sitten kirpputorilta halvalla. Soitin on pääväriltään vihreä. En tiedä, onko se haitari, hanuri, harmonikka, kurttu vai mikä, kun sen oikean käden puoleisten näppäinten tilalla on koskettimisto. En osaa oikeasti soittaa sitä, enkä kunnolla improvisoidakaan, mutta soittelen sillä silti silloin tällöin tunnelmiini ja tahteihini sopivasti.
Haitarin hankkiminen tyydytti yhden jäytävän kaipauksen, jota olin tuntenut lapsuudesta asti. Joskus vielä opettelen soittamaan oikeasti.
- maura
21:06 - /historia
