historia/kotisunnuntaiaikuinen.txt
2004-08-13
Kotitekoinen sunnuntaiaikuinen
Suomalaisten olympialaisten ja suomalaisen Miss Universumin vuotena tapahtui muutakin jännittävää. Perheeltämme nimittäin paloi sauna ja paljon pyykkivuorossa olleita vaatteita. Ei siinä muuten mitään sen kummempaa olisi, mutta meillä korvessapäin on ollut tapana syntyä saunassa. Minä olin siis kovasti syntymäpaikan tarpeessa.
Voisinpa sanoa, että mietin kuumeisesti ratkaisua tähän visaiseen ongelmaan, vaan en ainakaan muista niin tehneeni. Isä tietysti rakensi aikanaan uuden saunan, mutta ei se tähän hätään ehtinyt. Asia ratkesi kuitenkin parhain päin. Sunnuntailapsi kun olin, niin synnyin tietysti kammarissa. :)
Keittiö oli matala ja pieni, eikä kammari ollut senkään kokoinen. Mummoni (isäni äiti) toimi kätilönä. Siihen hän oli maaseudun eläjänä ja seitsemän lapsen äitinä tottunut. Kerrotaan, että hän kulki pitkin maita ja mantuja, kun niillä seuduilla jossain kätilöä tarvittiin. Noilla reissuilla hänellä oli usein turvana mukanaan suosikkipoikansa eli lapsi-ikäinen isäni. Isä oli 33-vuotias nyt ja paikalla. Minä taas olin ainoa mummoni avustuksella syntynyt lapsi meidän perheessämme.
Olen siis kotitekoinen ja alkuani peräkammarintyttö. Sunnuntailapseksi olin melko myöhään liikkeellä, sillä ilta oli jo tulossa ennen kuin reippaasti ja suuremmin äitiä tönimättä putkahdin maailmaan. Naapurien naisväki kertoi olleensa meillä sunnuntaisilla iltapäiväkahveilla äidin seurana. Heidän mielestään äitini pistäytyi vain puoleksi tunniksi kammariin ja palasi synnyttäneenä takaisin kahville. Tuon puolen tunnin kuluessa minä kuulemma lisäsin hienostuneen huudahdukseni tämän maailman monenmoisten äänten joukkoon. Saattoi kyse olla kyllä myös parkumisesta.
Minulla oli syntyessäni käsissäni kuoleman kintaat eli käteni olivat jotenkin siniset. Mummoni hoiteli käteni kuntoon. Tämä ennusmerkki oli joku sellainen "hoitaen parantuvat kuoleman kintaat". Mummoni sai siitä mahdollisuuden kertoa äidilleni sen, mitä hän vankan elämänkokemuksensa turvin tulevaisuudekseni näki. Hän ennusti minulle hengenvaarallisen vaikeaa alkuelämää ja lupasi, että jos selviytyisin hengissä elämäni alkupuolen, niin lopulta myös kärsimys lakkaa ja sen jälkeen kaikki olisi hyvin. Mummoni kertoi, mitä pitää tehdä, jotta selviydyn.
Kyse ei kuitenkaan ollut mystiikasta, vaan olosuhteisiin ja kokemukseen perustuvasta arviosta. Äitini ei ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Mummon vakavasta vaatimuksesta äitini kuitenkin kertoi minulle jo varhaisessa lapsuudessani mummon ennustuksen ja neuvot. Minä otin ne tosissani.
Mummoni neuvoista onkin ollut minulle apua elämässäni. Itse taisin keskustella hänen kanssaan vasta seitsemänvuotiaana. Ei hän sen jälkeen enää monta vuotta elänytkään.
Nykyisin koen olevani sunnuntaiaikuinen ja omassa peräkammarissani olen vain osa-aikaerakko. Pidän elämästäni tämän hetken näkökulmasta katsottuna. Erityisen mukavalta tuntuu kuulla (ja myöskin lukea nettipäiväkirjasta) oman aikuisen lapseni kuulumia ja keskustella molempia osapuolia kiinnostavista kysymyksistä hänen kanssaan puhelimitse ja kohdatessamme.
- maura
10:42 - /historia
