historia/lapsenvahdinalkutaival.txt
2004-12-18
Lapsenvahdin alkutaival
Lapsuusmuistot muualla: Kävin äsken lueskelemassa Kesät talvet, jossa Marleena viittasi myönteiseen sävyyn siihen, mitä maalainen on lapsuudestaan kirjoittanut ja kertoi omiakin kokemuksiaan. Blogien kommentointi ei tällä kertaa onnistunut lukemisen yhteydessä, joten mainitsen tässä: kiitos kivoista jutuista kummallekin. Kiinnostavia ja jollain tavoin tutun tuntuisia lapsuuden kokemuksia noissa teksteissä on.
Kolmevuotias lapsenvahti: Tämän Aloitusmaiseman historia-polulle olen kirjoittanut jotain omista lapsuuden kokemuksistani ja muutakin elämäni eri vaiheista ja juonteista, joten tästä lapsenvahdin näkökulmastakin siellä näkyy jälkiä. Tällä kertaa mielessäni on kuva itsestäni noin 3-vuotiaana vastuuseen velvoitettuna ja sitoutuneena lapsenvahtina. Minun piti olla puolitoista vuotta nuoremman, mutta pikkuveljistäni vanhimman vahti hänen opetellessaan kävelemään. Isäni oli pienviljelytilan tehtävissä, samoin kuin äitinikin. Isoveli oli laitettu muihin töihin. Olin kuulemma luvannut hoitaa tämän lapsenvahdin tehtäväni hyvin, mutta ei minun panokseni aina täyttänyt vaatimuksia. Muistan nämä tapahtumat vanhempieni kertomuksina, joita kuulin lapsuuteni ja nuoruuteni mittaan aina, kun meinasin luistaa pikkuveljien ja pikkusiskon leikkeistä omiin oloihini.
Onneksi lapseen ei sattunut: Erään kerran oli pienen keittiömme ruokapöydällä liinan päällä uusi, kauniin värinen astiasto. Ehkä tuo astioiden kauneus houkutteli valvonnassani olevaa velipoikaakin puoleensa, sillä ainakin minä olin siinä astioita ihailemassa. Velipoika yritti nousta viereeni seisomaan ja otti pöytäliinasta tukea. Eihän se liina pöydällä pysynyt. Pojan tartuttua liinaan ei hänen asentonsa ollutkaan vakaa, vaan hän kellahti nurin. Onneksi veli kellahti jotenkin kauemmas taaksepäin, niin että hänelle ei käynyt muksahdusta kummempaa. Astiastosta tuli entinen, sillä pöytäliina oli vetänyt astiaston lattialle sirpaleiksi. Sain melkoiset moitteet huolimattomasti hoidetusta tehtävästä ja kuulin siitä sitten silloin tällöin myöhemminkin. Niinpä ostin lopulta 15-vuotiaana kesäpalkallani kotiin mielestäni kauniin astiaston tuota rikkoutunutta korvaamaan. Ajattelin, ettei minulle sitten enää tarvitse tästä huolimattomuudestani muistuttaa.
Onneksi lapsi ei hukkunut: Tämä sama veli opetteli kävelyä minun valvonnassani myös pihalla. Siellä oli iso saavi, jonka turvin hän nousi seisomaan ja kurkottautui laidan yli syvemmällä olevaa vettä loiskimaan. Minä olin varmaan siinä omaa kuvaani veden pinnasta peilaamassa ensin ja keskittyneenä omaan kuvajaiseeni. Velipojan kurkotus ei onnistunut yhtä hyvin, vaan hän luiskahti siitä sellaiseen asentoon vyötäröstään pää alaspäin roikkumaan, että hänen päänsä upposi veteen. Minä olin kuulemma jotenkin kannatellut veljeni päätä veden pinnalla ja yrittänyt vetää häntä saavista ylös samalla, kun olin huutanut vanhempani apuun. Tämä tapahtui sen kesän jälkeen, jona serkkutytöt veivät minut ensimmäistä kertaa järven rantaan ja opettivat minua uimaan niin, että he kannattelivat minua veden pinnalla. Tämän uimaan opettamisen minä muistan ja siksi uskon vanhempiani, jotka väittivät, että minä tosiaan tiesin pitää velipojan päätä veden yläpuolella, ettei hän hukkuisi. Sankaruuttani ylistettiin vuosikaudet, mutta samalla minulle myös muistutettiin, että koko hengenvaarallista tilannetta ei olisi syntynyt, ellen minä olisi ensin hoitanut tehtävääni huolimattomasti. Uskoin vanhempiani tässäkin asiassa, sillä en minä pystynyt myöhemminkään aina huolehtimaan siskosta ja pikkuveljistä niin, ettei vahinkoja joskus tapahtunut.
Onneksi lapsi ei eksynyt: Kolmas huolimattomuuttani kuvaava tapaus tuon saman veljeni kävelemään opettelemisen ajoilta tapahtui myös ulkona. Veli osasi jo kävellä, mutta tarvitsi koko ajan valvontaa, joka oli minun vastuullani. Taisi olla mansikka-aika, sillä minä keskityin marjojen poimimiseen, enkä muistanut pitää veljeä silmällä. Jonkin ajan kuluttua vanhempani havahtuivat siihen, että veljeä ei näkynyt missään. En minä tiennyt, missä hän oli. Minua moitittiin siitä, että minä olin päästänyt pienen lapsen eksymään kotimme vieressä olevaan metsikköön, vaikka minun piti nimen omaan vahtia, että hän pysyy pihassa. Sankariksi nousi tarinan musta hevonen, nimittäin meillä tuolloin ollut hevonen seurasi veljeäni ja hirnumalla kutsui vanhempani sinne, missä veljeni oli. Joissain myöhempien vuosien laiminlyönneissäni sain kuulla opettavaisen tarinan siitä, miten hevonenkin pystyy hoitamaan minulle annetun tehtävän, vaikka minä huolimattomuuttani en siihen pysty.
Sitten muutimme muualle: Muutimme tuolta pienviljelystilalta pois minun ollessani kolmevuotias ja tuolloin uuteen kotiin mennessämme äitini odotti jo pikkusiskoani ja vanhin pikkuveljeni osasi kävellä. Uudessa kodissa meillä ei enää ollut hevosta. Se oli jäänyt mökkejä päikseen vaihdettaessa entiseen kotiimme sen uusille omistajille.
Toivon hyvää.
21:20 - /historia
