historia/mielenterveyserityiskasvatus.txt
2004-08-21
Erikoistuin mielenterveyttä tukevaan erityiskasvatukseen
Työskentelin 1970-luvulla kolme harjoittelujaksoa psykiatrisissa hoitopaikoissa. Tarvitsin niitä oikeastaan vain kaksi erityispedagogiikkaa varten, mutta ensimmäinen jaksoni ei sitten kelvannutkaan.
Olin ensin kaksiosaisessa pestissä psykiatrisessa sairaalassa: aloitin kylvettäjänä (2 vk) alkoholismin katkaisuhoito-osastolla ja jatkoin vs. mielisairaanhoitajana (2kk) kroonikkovanhusten osastolla. Toinen pesti toteutui lastenpsykiatrisen sairaalan yhteisökasvatusta toteuttavalla osastolla kasvattajaharjoittelijana (2kk). Kolmannen harjoittelun tein mielenterveystoimistossa nuorille aikuisasiakkaille tarkoitettujen sosiaaliseen kuntoutukseen tähtäävien päiväryhmien ohjaajana (3kk vastaava aika tuntityönä yli vuoden kuluessa).
Vuonna 1975 etsin kesätyötä, joka voisi samalla kelvata erityispedagogiikan cl-harjoitteluksi. Mieli teki Jyväskylästä takaisin Helsinkiin. E-serkkuni lupasi auttaa pestin etsimisessä ja asunnon haussa. Matkustin kesän tullen toivorikkaana pääkaupunkiin ja hankkiuduin oikeaan aikaan psykiatrisen sairaalan työhönottoon. Pestejä jaettiin, kunnes tuli tauko. Minä ja monet muut odotimme vielä, sillä luotimme siihen, että meitä odotti sovittu pesti. Yllätykseksi kuulimme, että kaikki harjoittelupaikat on jaettu yhtä lukuunottamatta. Sen saamiselle on ehto: ensin pitäisi hoitaa kahden viikon sijaisuus ja vasta sitten alkaisi kahden kuukauden harjoittelu.
Me jonottajat olimme kaikki nuoria naisia. Työnjakaja valitti sitä, sillä sijaisuus oli tehtävään, johon olisi hänen mielestään tarvittu mies. Ilmoittauduin heti, sillä en halunnut palata tyhjin toimin Jyväskylään. Lyhyen haastattelun jälkeen kelpasin tehtävään. Sain samalla myös osoituksen Diakonissalaitoksen asuntolaan, josta sain oman huoneen kesäksi. Vuokra pidätettiin palkasta. Kun aikanaan pääsin kämpille asti, jouduin toteamaan, että minun huoneeni oli todella pieni kamari jollekin toiselle annetun isomman huoneen edessä. Kulku ei sentään ollut huoneeni läpi. Tuo naapuri oli ihan mukava sairaahoitoa opiskeleva tyttö. Kerroksessamme oli yhteiskeittiö, jossa tein joskus ruokaa itselleni. Diakonissalaitoksella oli kuppila, jossa kävin joskus kahvilla. Työvuoropäivinä osallistuin myöhemmin työpaikan ruokaporukkaan: teimme kimpparuokaa osaston kahvihuoneessa. Vapaa-aikana kävin kesäteattereissa itsekseni, tapasin joskus E-serkkua perheineen ja humputtelin joidenkin työkavereiden kanssa. Lisäksi luonani kävi pari vierasta.
Miesten osasto, joka oli tarkoitettu alkoholismin katkaisuhoitoon, sai minusta kylvettäjän sairaslomasijaisen kahdeksi viikoksi. Aloitin työt heti. Pukeuduin valkoiseen takkiin ja opettelin työskentelyjärjestyksen. Autoin hoitoon tulevilta melkoisen huonokuntoisilta miehiltä vaatteet pois ja pesulasäkkiin. Sitten huolehdin, että miehet saivat perusteellisen puhdistuksen. Ötököitä hoidettiin myös samalla pois. Kylvyn jälkeen miehet menivät tutkimukseen ja hoitoon osaston vaatteissa. Autoin pukemissa, jos tärinä ei ollut vielä hellittänyt. Suurin osa tästä kahden viikon jaksostani sujui näissä merkeissä. Välillä keskustelin muun henkilökunnan ja potilaiden kanssa, mutta työhöni ei kuulunut muuta kuin kylvetykseen liittyviä tehtäviä.
Vanhusten kroonikko-osasto, jonne pääsin kahdeksi kuukaudeksi töihin tuon kylvettäjän sijaisuuden ansiosta, oli viihtyisä. En kuitenkaan ollut saanut harjoittelupaikkaa, vaan mielisairaanhoitajan sijaisuuden. Palkka oli tarpeen ja työyhteisössä hyvä ilmapiiri, joten en puuttunut pestin laatuun enempää. Hoidin vanhusten syömiseen, wc-asiointiin ja puhtauteen liittyviä tehtäviä, kuuntelin ja keskustelin sekä pidin muun henkilöstön kanssa huolta yövuoroista silloin tällöin. Vuodepotilaiden kääntäminen ja siistiminen olivat tehtävistä raskaimpia, ruokailussa auttaminen taas helpointa. Virkistävintä oli vanhusten ulkoiluttaminen ja hauskinta heidän kanssaan rupatteleminen. Tutustuin dementiaan täällä ensimmäisen kerran, samoin tajuttoman elämän ylläpitämiseen koneiden avulla.
Juhannuksen vietin uuden ihastukseni kanssa Helsinkiä pitkin ja poikin tallustellen. Hän oli tullut Jyväskylästä taskut tyhjinä, enkä minäkään ollut vielä saanut palkkaani, joten juhannusherkkumme oli purkillinen hernekeittoa kaappini nurkasta. Muuten oli mukavaa niin kuin nuorena ja rakastuneena tuppaa olemaan. Jossain vaiheessa 16-vuotias EP-veljeni seikkaili luokseni ja kun naapurintyttö oli silloin muuttanut pois, yövytin EP:n hänen huoneessaan. Sain siitä aikamoiset ukaasit, kun talon valvoja syöksyi paikalle ja luuli minun kuljettavan miehiä hyveelliseen asuntolaan. Pikkuveljen sain toki majoittaa, mutta seuraavalla kerralla siitä pitäisi ilmoittaa valvojalle. Elokuussa matkustin pestien päätyttyä Seinäjoelle Harrastajateatterikesään, jonne tuolloin johtamani Jyväskylän Ylioppilasteatterin muu porukka tuli näytelmä mukanaan.
Talvella 1976 olin kihloissa ihastukseni kanssa ja haaveilin enemmästä. Minulle tuli kiire hankkia oikea harjoittelupaikka kesäisen tilalle. Sain pestin lastenpsykiatrisen hoitolaitoksen yhteisökasvatusta kokeilevalle osastolle, joka muistutti enemmän viihtyisää asuntolaa kuin hoito-osastoa. Lapset kävivät koulua viereisessä rakennuksessa. Rikkomustensa rangaistukset lapset päättivät yhteisökokouksissa tiettyjen periaatteiden mukaan. Näissä kokouksissa käsiteltiin myös muut asiat, joista päättämiseen lapset osallistuivat tai jotka muuten koskivat lapsia itseään. Tehtäviini kuului samanlaisia tehtäviä kuin on monilapsisen perheen äideillä ja lähikasvattajilla on. Sen lisäksi tein seurantapöytäkirjaa osaston toiminnasta ja nimikkolapsestani. Osallistuin myös henkilökunnan palavereihin ja tutustuin koko hoitolaitokseen.
Olin naimisissa ihastukseni kanssa ja parikuukautisen Antti-Juhanin äiti, kun aloitin viimeisen erityispedagogiikan harjoitteluni. Siksi valitsin harjoittelun, jota saatoin tehdä tuntityönä pitemmän ajan kuluessa. Koko vuoden 1978 ajan ja vielä maaliskuun loppuun 1979 (360 t) ohjasin sosiaaliseen kuntoutukseen tähtääviä päiväryhmiä mielenterveystoimistossa. Ryhmiin osallistui nuoria aikuisia, jotka olivat toipuneet kipeimmistä ongelmistaan. He suuntautuivat vähitellen aktiivisempaan ja itsenäisempään elämään näiden päiväryhmien avulla. Suunnittelimme ja teimme yhdessä erilaisia pieniä projekteja, mm. oman pienen elokuvan, mutta olimme myös yhdessä keskustelun, tanssin, rentoutumisen ja muiden sosiaalista kuntoutumista tukevien aiheiden parissa. Harjoitteluuni kuului sekä yhteisvastuullista ohjausta että itsenäistä vastuuta ryhmien toiminnasta ja ohjaamisesta. Lisäksi keskustelin ohjaavan psykologin kanssa, haastattelin henkilöstöä ja ryhmäläisiä sekä kirjoitin teoreettisesti perustellun raportin ohjaus- ja ryhmätoiminnan käytännöstä.
Erikoisen näkökulman näihin harjoitteluihin toi se, että harjoittelin nimen omaan erityispedagogiikkaa, enkä psykologiaa. Olen tosin opiskellut myös psykologiaa, mutta kehityspsykologian linjalla. Erityispedagogiikassa ja noissa harjoitteluissa minua on kiinnostanut psyykkisten häriöiden filosofinen problematiikka ja siltä pohjalta aukeavat korjaavan (itse)kasvatuksen mahdollisuudet tukea psykiatrista hoitoa, psykoterapiaa ja sosiaalista kuntoutusta.
Olen aina pyrkinyt hankkimaan filosofialleni elävän yhteyden käytännön elämään ja ongelmiin. Tosin nykyisin suurin kiinnostukseni on ihan viime aikoina suuntautunut teoreettisen filosofian ja teonteorian alueelle.
- maura
19:28 - /historia
