ideat
2005-06-25
Kuuden sanan novellit vaativat lukijaa keskittymään
Luin blogeja. Löysin novelleja. Luin ne.
Idea valtaa mieleni. Kirjoitan siitä novellin.
Kerron koko elämäni tarinan: minä elän.
Kirjoitan kirjan. Olen etsinyt aihetta ikäni.
Sinä menit lainaamaan tulitikkuja. Odotan paluutasi.
Perustin tulitikkutehtaan. Puhun nyt kynttilöiden puolesta.
Kiipesin vuorelle. Katson maisemaa ennen paluutani.
Noudan kuun taivaalta, sanoit ennen lähtöäsi.
Sota päättyy. Vain elävät sotilaat kotiutuvat.
Nyrkin ja hellan välistä lentävät lautaset.
Muurahaiset kulkevat jonossa yksinäisen polkuni yli.
00:47 - /ideat
2005-06-13
Toiveikasta ja realistista aloittamista
Olen maanantaiaamuna aloittamassa jo toista työviikkoani uudessa pestissäni uudella alalla. Olen siksikin miettinyt toiveiden osuutta aloittamisessa.
Aloitus on ainaiseen tapaani nytkin ollut toiveikas ja samalla perustunut jokapäiväisen elämän tosiasioihin. Toimeentulon välttämättömyys on yksi kova tosiasia minun elämässäni siinä missä muidenkin. Se on pakottanut minut valitsemaan myös tämän nyt toteutuneen vihreän toiveeni työnhakuani ohjaavaksi johtotähdeksi filosofian rinnalle. Tosin filosofisen tutkimisen johtotähti siintää silti jossain kaukaisessa tulevaisuudessa "kuin sinto vaaran tuulisen mi nukkuu", kuten kuuluisa syntymäpäiväkolleegani Eino Leino asian ilmaisi aikanaan.
Minä olen pitänyt filosofiaa vielä taakse jääneeseen kevääsen asti ensisijaisena työllistymistoiveenani opiskeluajoistani asti ja sisimmässäni koen niin vieläkin.
Yhden toiveen rinnalle tuli perustellusti toinen toive joskus viime kuukausien ja ehkä jo parin menneen vuodenkin mittaan. Toiveikkuus on kohdistunut siitä asti molempien toiveiden toteutumiseen. Itse asiassa olen työsopimuksen syntymiseen asti jännittänyt kuin kiihkeimmässä urheilukilpailussa sitä, kumpi toiveeni ehtii täyttyä ensimmäisenä.
Vihreä suunnittelupesti voitti. Filosofinen tutkimuspestihaave kyykistelee jossain nurkan takana revanssia hautoen. Tämä on kuitenkin kuin maratonia - kisoja voi käydä vain harvakseltaan. Nyt olen antaumuksella projektisihteeri. Olen sitä lähes vuoden ajan 20 tuntia viikossa. Minun on raivattava tälle alkaneelle pestille tilaa elämäni ulkoisen todellisuuden lisäksi myös mieleni sisäisellä toiveitteni ja käsitysteni kentällä.
Toiveikkuuteni on tämän kuluvan vuoden alkupuolella herännyt ja pikkuhiljaa kasvanut. Kyse on ollut perimmäisen käsitteellisen tiedostamisintressini ja sille vaihtoehtoisen suunnitelmallisen toiminnallisuuden jonkinlaisen rinnakkaisuuden hyväksymisestä. Ja sitten sen hyväksymisestä, että vihreän tulevaisuuden suunnittelu voitti minut työntekijäkseen. Tämän hyväksymisen voima tulee uudelleen muotoutuvasta nykyhetken kokemuksesta. Tämä elämäni on nyt voittaneen toiveen mukaista uuden aloittamista, väriltään vihreää ja määräaikaisesti osa-aikaista.
Toiveikkuuteni suuntautuu tältä pohjalta tulevaisuuteen. Ajattelen vaikkapa näin: "Nyt vihreä työllistymistoiveeni on toteutunut. Pääsin toimeentuloa tuottavan työn alkuun. Elämä asettuu työllisille raiteilleen jälleen kerran." Vaihtoehtoinen tuoreempi toiveeni on toteutunut ja elämäni sujahtaa tästä selkeästi uuteen suuntaan. Surutyö ihan toisenlaisen - filosofian täyttämän ja tutkimustyöllisen - tulevaisuuden toteutumattomuudesta nousee varmaan jossain vaiheessa kohdattavaksi. Niin käy, ellen jätä tätä filosofiaan haikailevaa toivettani voimaan ja tulevaisuutta siinä mielessä tavoitteellisesti avoimeksi. Avoimeksihan minä sen jätän, tietysti.
Aloittamista käynnistävä mielikuva toivotusta tulevaisuudestani on hyvä. Se on siis sellainen, että voin nyt uskoa eläväni silloin hyvää tulevaisuutta - silloista nykyhetkeä. Työllistymistoiveeni toteutumiseen liittyy tulevaisuus, jossa oma työpanokseni kelpaa myös rahassa mitattuna ja takaa ainakin niukan toimeentulon tai vähän tuhdimmankin kenties joskus.
Ensisijainen tutkimusalaan liittyvä työllistymistoiveeni ei ottanut ihan viime vuosina toteutuakseen - rahoittuakseen siis. En tahtonut jäädä loputtomiin pelkästään tuota toteutumista odottelemaan. En ole silti siitä täysin luopunutkaan. Työttömyysaika kuitenkin syö pitkittyessään työllistymisen mahdollisuuksia mitä tahansa alaa ajatellen. Hyvän työn antaminen pitkään rahoitettua tehtävää etsineelle on luettava työnantajan hyväksi työksi.
Jokaisen työttömyysjaksoni aikana minun alasta riippumaton perustoiveeni on ollut työllistyminen. Toivon työkunnossa ollessani voivani hankkia toimeentuloni omalla työlläni, jos se suinkin on mahdollista. Toiveen toteutuminen on ennenkin elämäni varrella edellyttänyt silloin tällöin sitä, että olen antanut täyttymyksen tulla myös muilla keinoin kuin tutkimuksen ja filosofian kohdalta.
Sitten, kun työllistyminen johonkin tehtävään on tullut todeksi, on elämäntilanteeni muuttunut samalla. Niin on nytkin, sillä palkkatyö vaatii ja vie oman aikansa ja tilansa elämästä. Työ myös täyttää aikani ja elämäni ilolla, työn ilolla ja tietysti uuden alun toiveikkuudella.
Työttömyysjaksojeni päättyminen työllistymiseen on toistaiseksi ollut seurausta toiveikkaista aloittamisistani. Tosin joidenkin työttömyyspätkien aikana hakuhuteja on tullut lähestulkoon sietämättömän paljon, ennen kuin työllistymisen toive on toteutunut ja pesti löytynyt. Työnhaun hudit ovat niitä, joissa olen menestynyt korkeintaan toiseksi parhaiten muihin pestin hakijoihin verrattuna.
Työllistyminen on tarkoittanut minulle useimmiten sitä, että toiveeni on toteuttanut jokin tutkimustyöpesti tai tutkimusrahoitus. Aloittamani hakuponnistelut ovat johtaneet toivottuun tulokseen. Tällä kertaa tutkimusala ei ollut ihan hirveän innostunut työpanoksestani. Työllistymistoive ei lukuisista toiveikkaasti aloitetuista hauistani huolimatta toteutunut tutkimusapurahan tai tutkimustehtävän muodossa.
Olen ennen tämän työn alkua joutunut kuukausikaupalla tarkastelemaan omaa arvomaailmaani ja arvioimaan sen pohjalta myös työllistymistoivettani. Viime syksynä valitsin julkisesti jo pitkään kaapissa vaalimani vihreän politiikan. Tein valinnan siksi, että kaltaiseni ihmiset, jotka elävät aikuisikänsä pätkätöissä ja pätkätyöttömyyksissä, otetaan vihreän vaikuttamisen piirissä vakavasti.
Voisin silti jatkaa tutkimusalalla, jos alalle työllistyminen olisi minulle mahdollista. Kenties niin onkin kaukana tulevaisuudessa, mutta joskus - tai jo tämän määräaikaisen pestin jälkeen tai vähän aikaisemmin eli päivieni toisilla puolikkailla. Toistaiseksi olen aina voinut pitää tutkimustyön ja filosofian vireillä työskennellessäni ajoittain muunlaisten haasteiden parissa. Toivon, että linja jatkuu.
Olen kuitenkin ja kaikitenkin aloittanut toiveikkaasti tämän uuden työn, jossa vihreillä arvoilla on erityinen ja keskeinen merkitys. Vihreänä vihreänä aloitan toiveikkaasti aika läheltä ruohonjuuria. Pestiäkin rakennetaan ihan alkutekijöistä lähtien, mutta juuri päättyneellä viikolla toiveikas aloittaminen on ollut täyttä työtä ja kohdistunut perustetun pestin käynnistämiseen ja konkreettiseen tilanteeseen orientoitumiseen.
Minä levitin perjantaina toimiston lattialle puhtaan maton, joka on pesty hiukan ennen pestini alkua. Koko toimistokin on suursiivottu jonkin verran ennen työni alkua. Minä siirsin perjantaina kauan nurkassa jököttäneen julisterullan varastoon, jonne se on ollut menossa kuukausikaupalla, kuten minulle kerrottiin.
Tällaisista pienistä teoista voi kypsyä sellainen myönteinen vahvistuvaan toimintaan kannustava asenne, joka sopii lähtökohdaksi uuden työn toiveikkaalle aloittamiselle.
01:48 - /ideat
2005-02-12
Filosofiani - ja toimeentulotukeen juuttuneiden asiakkaiden tilanne
Toimeentulotukeen juuttuneiden ihmisten asemassa on, kuten olen - aiemmin kirjoittanutkin - parantamisen varaa. Vuosina 1999-2002 tein filosofisessa tutkimus-, kokeilu- ja kehittämishankkeessani töitä juuri tämän ihmisryhmän puolesta. Tällä hetkellä tutkin sitä, miksi yksilön teot syntyvät eli voiko yksilö todella valita tekonsa itse vapaasti.
Lapsuuden ja nuoruuden ajoilta peräsin oleva myötätuntoni yhteiskunnasta syrjäytymässä olevia ja syrjäytyneitä ihmisiä kohtaan sai minut perustamaan filosofista aktivointimenetelmää kehittäneen hankkeeni vuonna 1999. Toteutin sen pääosin Euroopan sosiaalirahaston rahoituksella Tampereen yliopistossa. Tampereen yliopiston filosofian hankkeena sen tyyssija oli Matematiikan, tilastotieteen ja filosofian laitoksella. Yhteistyökumppanit olivat alueellisia ja valtakunnallisia. Mukana oli pitkäaikaistyöttömiä, toimeentulotuen ja sosiaalisen luototuskokeilun asiakkaita, heidän sosiaali- ja työvoimaneuvojiaan toimistoineen sekä Pirkanmaan TE-keskus ja Sosiaali- ja terveysministeriö. Filosofisen aktivointimenetelmä vaatisi lisäresurssointia ja palvelujen uudelleenorganisointia, mutta siihen ei edetty.
Olen samaa mieltä filosofi Georg Henrik von Wrightin kanssa siitä, että vapaa tahto tai vapaa teko ei ole nykymaailmassa pelkästään yksilön mielen ja kehon välisessä suhteessa, vaan yhteiskunta kietoutuu tiiviisti mukaan yksilön vapauden ongelmaan. Tämä näkyy hyvin von Wrightin intentionaalisessa teonkäsitteessä, joka on kuitenkin problematisoitu juuri mielen ja kehon suhteen osalta. Tutkin tätä yhtenevyysongelmaa, sillä von Wrightin ratkaisu tahdon vapauden kysymykseen - jos ratkaisu siis osoittautuu kestäväksi kritiikistä huolimatta - auttaisi vaikeissa elämän olosuhteissa olevien ihmisten tukemisessa.
Teonteoreettisella tutkimuksellani on merkitystä filosofisen teonteorian perustutkimuksena, mutta myös yhteiskunnalliselta kannalta, sillä tahdon vapauden kysymys liittyy yhteiskunnallisen syrjäytymisen ja selviytymisen problematiikkaan. Minulla ei kuitenkaan ole juuri nyt tutkimusrahoitusta, joten voin valottaa toimeentulotukea tarvitsevien ihmisten problematiikkaa ihan omasta kokemuksestani. Olenhan nyt työvoima- ja sosiaalitoimistojen sekä Kelan yhteisasiakas.
(Liitteenä on omakohtaisia kokemuksiani siitä, miten minulta sujuu sukkulointi Kelan ja sosiaalitoimiston luukuilla.)
17:33 - /ideat
2004-12-30
Kuvitelma maanjäristysten ennustamisesta
Maanjäristys on pelottava ilmiö, sillä se tuo mukanaan hävitystä ja tuskaa sekä osoittaa avaruudenlohkareemme turvallisten olosuhteiden haurauden. Maanjäristysalueilla elävät ihmiset ovat tällaisen vaaran tuntumassa jatkuvasti, mutta näinä viime päivinä maanjäristyksistä on tullut matkailevien maapallolaisten kannalta koko planeetan laajuinen uhka. Tahtoisimme osata estää maanjäristykset tai ainakin pysyä poissa niiden vaikutusalueelta maan järkkyessä.
Luin joskus ennen joulua maanjäristyksen ennustamisesta ja keinotekoisesta aiheuttamisesta kertovan Ken Folletin kuvitteellisen sepitteen The Hammer of Eden suomennoksen Eedenin vasara. Parasta antia kirjassa on toivo siitä, että maanjäristykset ovat ennustettavissa ja siis myös varottavissa. Tosin kirjan toinen pelottava elementti eli terrorismin uhka melkein hukuttaa taakseen tuon lohdullisemman vision.
Toivon hyvää.
08:36 - /ideat
2004-12-26
Rakas Joulupukki!
Kiitos tämän vuoden lahjoistani, Rakas Joulupukki, ja oli tosi hyvä ja kiva, että sinä, Rakas Joulupukki, annoit poikani valita lahjakirjat, jotka sain jouluna 2004 ja siitäkin, että veit jotain myös hänelle, mutta vähän minulla olisi sanottavaa muusta toiminnastasi männä jouluna, jolloin onnistuit taas olemaan näkymätön ja olisi minulla toiveita jo joulua 2005 ajatellen, josta puheen ollen minä tämän neuvon sinulle, Rakas Joulupukki, nyt annankin, että ole hyvä ja kurkista Antti-Juhanin blogia ja merkkaa lahjatoivomuskirjaasi joulua 2005 ajatellen sen soittimen nimi, joka häneltä äskettäin hajosi ja jota hän soittelisi, jos se vanha soitin olisi ehjä tai jos uusi soitin olisi olemassa, niin kuin voisi olla, jos sellaisen joululahjaksi hänelle antaisit, Rakas Joulupukki, niin että näin meidän kesken vain kerron tämän ihan pienenä vinkkinä ja joululahjaideana sinulle, Rakas Joulupukki, sillä jostainhan sinun on lahjavinkkisi etsittävä, vaikka oletkin ihan kuvitteellinen, mutta antelias - se minun on sanottava - kun sille päälle rupeat, kuten olemme satukirjoista ja elokuvista huomanneet, niin kuin olemme niistä huomanneet tontutkin, jotka kurkistelevat ikkunoiden takana, vaikka eivät kai ensi joulun tontut vissiin vielä kurkistele ikkunoista, kun minun ikkunoistani ovat paperisetkin tontut jo tyystin kadonneet, mutta eiköhän ole ihan hyvä sinun, Rakas Joulupukki, aloittaa joululahjaideoiden riihetys jo nyt, terveisin kaukokatseinen äiti.
Toivon hyvää.
18:08 - /ideat
2004-12-07
Dillo ja https
Sain tänään Dillolta viestin, kun yritin avata https-yhteyttä kotikoneeni Dillo-selaimella. Lopultakin sain tietää, miksi en voi katsoa Dillolla yliopiston internetspostilaatikkooni, enkä maksaa laskujani pankkini online-palvelulla.
Dillo ei tue https:ää toistaiseksi. Kehittäjät ovat asian kimpussa jo. Siinä voi auttaa, jos osaa. Minä en osaa. Välitänkin kehittäjäväen kutsun toisille kehittäjille: Jos tahdot auttaa siinä, että https saataisiin Dilloon, voisit ottaa yhteyttä dillolaisten spostituslistaan. Dillosta on toimiva prototyyppi, jota voi ryhtyä työstämään. Eiköhän Dillo löydy hauista.
Laitan viestin alkukielelläkin. Ehkä löytyy joku, jonka kynnet syhyävät innosta laittaa https Dilloon: Forwarded message from dillo developers: Dillo doesn't support https yet, but we're working on it. If you're a developer willing to help having https in dillo, please contact our mailing list. We have a working prototype to work with.
Toivon hyvää.
16:29 - /ideat
Kaunistunut presidentti ja muuta kivaa
Ruudussa käteltiin: Olikohan presidenttimme hiukset laitettu uudella tavalla vai vaikuttiko musta juhlaleninki sen, että tasavallan presidentti näyttää kaunistuneen? Ehkä hän nautti kättelytilanteesta. Tutuin kättelijä oli poikani lapsuudenystävä Oras Tynkkynen, joka oli vuosia naapurimme Jyväskylässä ja asuu nykyisinkin naapurikorttelissani täällä Tampereella. Yhtään sukulaistani tai entistä koulukaveriani en nähnyt, mutta muita joskus tapaamiani ihmisiä kylläkin.
W-tyylin hyvä jippo: Katselin pitkästä aikaa viime viikolla televisiosta W-tyylin. Sillä kertaa teemana oli juontajan valmistautuminen presidentin kättelyyn itsenäisyyspäivänä. Ohjelman lopuksi käsiteltiin hänen saamaansa kutsua, joka olikin tullut suunnilleen hänen nimiselleen miehelle, eikä hänelle. Ilmeisesti hänen nimensä ja ammattinsa ovat sittenkin virallisesti ne kutsussa mainitut, sillä W-tyylin Andre Wickström kätteli presidettiä vastaanotolla.
Haluan kättelemään: Jos laihtuisin, voisin menestyä paremmin, sillä hoikkina naiset menestyvät tutkitusti paremmin. Jos menestyisin, minä voisin saada kutsun itsenäisyyspäivän ensi vuoden vastaanotolle. Kutsun saatuani hankkisin itselleni juhlapuvun. Hoikkana ja menestyvänä minulla olisi kaikki edut puolellani: hoikan ihmisen tyylileninki vie vähemmän kangasta, joten teettämiseen voisin käyttää enemmän rahaa ja sitähän minulla menestyvänä ihmisenä olisi aivan riittävästi.
Suhteellisuudentajua: Ehkä menen kättelemään presidenttiparia ensi vuonna. Ei tämä sen suurempi haave ole kuin työpaikan saaminen lähes kahden vuoden työttömyyden jälkeen 52-vuotiaana tai filosofian väitöskirjan valmistuminen tästä hetkestä kahden vuoden kuluttua tai onnellisen parisuhteen rakentuminen unelmieni miehen kanssa 11-vuotisen selibaattini jälkeen. Jokin onnentunne valvottaa.
Toivon hyvää.
04:19 - /ideat
2004-09-23
Idea: On tehtävä huippututkimusta!
Minä ideoin työllistymisen keinoja kaiket yöt pää kuumana aina, kun en valvo väitöskirjaa työstämässä. Päivät tietysti pääsasiassa haen työtä. Illat ja viikonloput käytän siihen, että pyrin saamaan yhteiskunnallista vastuuta kannettavakseni ja paikan Tampereen valtuustossa. Yksinäisyyden vähenemisestä sain pontta ja etsin neuvoja netistä. Aloitusmaisemaan sopii, että löysin avajaispuheen.
Tieteellinen tutkiminen on harvoin yksinäistä työtä, totesi Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto tämän syksyisessä avajaispuheessaan. Hän puhui myös tutkimuksen rahoittamisesta.
16:53 - /ideat
2004-07-29
Kartoitusvinkki
Mikäli oman todellisuusuhteen osatekijöiden kartoittaminen kiinnostaa muitakin, hommaan voi ryhtyä helposti. Esimerkiksi työttömäksi jääminen muuttaa elämäntilannetta niin, että kartoitus saattaa tuntua kiinnostavalta.
Aluksi tarvitaan paperia ja kynä. Paperille tehdään ruudukko, jossa on yhdeksän ruutua: kolme ruutua päällekkäin ja kolme vierekkäin. Mallia voi katsoa blogini palkissa olevasta ruudukosta. Myös ruudukon otsikot voi kopioida siitä.
Sitten vain kartoittamaan ideoita, mutta myös toiveet kannattaa kirjata ideoitten ruutuun. Oman elämäntilanteen herättämiä tunteita voi kirjata myös. Jos itseä miettii, niin voi kartoittaa omaa henkilöhistoriaa: saavutuksia, mullistavia tapahtumia ynnä muuta. Jollain lailla varmaan pystyy myös arvioimaan omaa kuntoa. Maailman kartoitus kannattaa aloittaa omasta ympäristöstä. Ihmiset vaikuttavat ja liittyvät omaan elämäämme. Tulossa on tulevaisuus, mutta myös laskuja, toimeentulon rahoitusta, matkoja, virastoissa käyntejä ynnä muuta. Arvostuksemme ilmenevät ainakin siinä, mitä pidämme tärkeänä elämässämme. Keskimmäiseen ruutuun voi kirjoittaa sellaisia asioita, jotka määrittävät itseä tässä nyt: minä esimerkiksi voisin sanoa, että minä olen blogissani nimeltäni Maura.
Jos ruudut tuntuvat liian pieniltä tekstin määrään nähden, voi ottaa oman paperin jokaista ruutua varten. Silloin voi kirjoittaa kokonaisen tarinan vaikkapa omista ideoista tai aiheesta "Minä olen".
Jos jokin asia tuntuu puuttuvan ruudukosta, voi ruutuotsikkoja täydentää. Minun ruudukossani ei näy eläimiä, mutta ystävieni koirat, kissat, kilpikonnat ja muut kirjaan ruutuun, jossa nämä ystävätkin ovat. Muut eläimet laitan maailma-ruutuun. Jos olisin eläintensuojeluaktivisti, harkitsisin varmaan sitäkin, että kuuluvatko eläimet arvot-ruutuun. Jos eläimistä on vaaraa kunnolleni, kuten allergikolle kissasta tai ampiaisen pistosta, taidan käyttää kunto-ruutua vaikkapa ohjeen muodossa: muista välttää kissoja ja ampiaisia, jos tahdot välttää tuskia.
Toiminnan suunnittelua ei kannata tässä peruskartoitusvaiheessa miettiä, sillä se vääristää kartoitusta toiveiden, pelkojen, odotusten ja paineiden suuntaan. Aloitusmaiseman kartoitus kannattaa tehdä huolella.
- maura
17:28 - /ideat
2004-07-26
Idealamppu pääni päällä
Mieleeni välähtää silloin tällöin idea, josta jo alun perin tiedän, että en itse tarvitse sitä. Silloin olen tyrkytänyt sitä ihmisille, jotka sattumalta ovat läsnä. Vastaisuudessa kirjaan joutilaat ideat blogiini, enkä enää yritä heitellä niitä kenelle tahansa.
Sellaiset ideat, joita aion itse kehitellä, on varmaan syytä pitää hiukan salaisemmassa säilössä. Esimerkiksi tämän nettipäiväkirjan suhteen minulla on mielessäni joitain ideoita. Jätän ne muhimaan mieleeni vastaisen varalle. Palaan asiaan tuonnempana, jos aihetta ilmenee.
- Maura
16:59 - /ideat



