ihmeet/lahjakortillinenherkkuruokaa.txt
2005-05-25
Lahjakortillinen herkkuruokaa
Kävin nautiskelemassa lahjakortillisen herkullista ravintolaruokaa - itsekseni ja ilman mitään sen kummempaa perustetta kuin syömätön aamupäivä, hyvään vauhtiin pyörähtänyt pestuuprosessi ja mielen täyttänyt kuva (tuoksu, maku) hienon ravintolan herkkuruuista.
Alkuruoka oli kaunis ja maistui katkarapuisille kasviksille kastikkeineen. Varsinainen ruoka näytti houkuttelevalta ja maistui ihanasti röstiperunalta, kalkkunalta, joltain valtavan makoisalta juustolta, brokkolilta, porkkanalta ja suloisesti suussa sulavalta soosilta. Jälkiruokana kukoisti kylmä jäätelöpallo lämpimään kastikkeeseen upotettujen hedelmänpalojen päällä.
Pöydällä paloi kynttilä ja juomalasissa kului kannullinen vettä. Sain olla ihan omissa mietteissäni, sillä tarjoilu sujui joustavasti. Onnistuin valitsemaan hiljaisen ajankohdan. Ateriani jälkeen ravintola täyttyi rupattelelevista seurueista, mutta minä lähdin mielissäni kotiin.
Olen minä joskus ennenkin syönyt yhtä hyvin muiden kustannuksella. Tai omallani sikäli, että olen ennen tai jälkeen opettanut filosofiaa taholle, jolla on tapana tarjota vieraileville tähdille edustuslounas tai päivällinen. Tai olen pitänyt esitelmän ja maksanut siitä, että olen päässyt syömään hyvässä seurassa. Tosin tätä ei ole ollut varaa kokeilla ihan viime aikoina.
Tämä lahjakortti syntyi siitä, että ajankohta, jona seurallinen nautiskelu olisi ollut mahdollista, ei ollut sopiva.
21:17 - /ihmeet



