ihmiset
2005-11-16
Tiistain 15.11. kuulumiset
Heräsin päättyneen tiistain aamuna vasta puoli kahdeksalta. En ehtinyt viettää tavallista pitkää ja ahkeraa aamua kotosalla. Luin kuitenkin jonkin verran ja mietin sitä, miksi järjestän milloin mitäkin tilaisuuksia. Miksi en osaa järjestää itselleni nyt kunnollista tutkimusrahoitusta tai normaalipalkkaista pestiä, vaikka olen osannut rahoittaa tekemisiäni ja muidenkin toimintaa jo lapsesta asti?
TASVINA ry:n pikkujoulusta riitti sähköpostikeskusteluun asiaa luettavaksi pitkin päivää ja yhden viestin kirjoitinkin jossain vaiheessa. Kyllä me taidamme saada kahden kokouksen perään ensi viikolla myös pikkujoulun. TASVINAlle on tullut laskuja naiskuvaseminaarista, joten niitä minun pitää lähetellä eteenpäin maksajille. Yksi lasku on vielä tulossa.
Työmatkalla satoi, taivas oli harmaa ja Tammerkoski virtasi ja läikkyi vahvasti. Päivystystunteina hoidin Tampereen vihreitten juoksevia asioita. Viime viikon toritapahtumien kuitteja laitoin läjäpäin Trevin käteiskassan kirjanpitoon. Vastailin puheluihin, tekstareihin ja sähköpostiviesteihin ja kyselin itse toisia asioita toisissa puheluissa, tekstareillä ja sähköpostitse. Nettiyhteys katkeili vähän väliä, mutta niin käy kuulemma helposti kostealla säällä. Yhteys parani, kun kytkin läppärin johdolla reitittimeen. Langaton yhteys tuntuu pätkivän helpommin.
Toinen kolleegoista tuli jonkin verran päivystykseni päättymisen jälkeen toimistolle nimeltä minullekin tutun työnantajayhdistyksensä edustajan kanssa. He postittivat kutsuja ja niin kuin toivoin tai arvelin, sain kutsun. Vastedeksen 20-vuotissynttäreillä on asu vapaa, joten ainakaan "mustan puvun" puuttuminen ei estä osallistumistani.
Sain sitten illansuussa toisenkin kutsun. Vanhimmalta kälyltäni tuli tekstarilla kutsu 60-vuotissynttäreille, joita hän viettää joulukuun ekana sunnuntaina. Kävin elokuussa vanhimman veljeni eli isonveljen 60-vuotissynttäreillä Lahden naapurikunnassa ja hänen vaimonsa juhlaan menen myös, jos suinkin voin.
Vanhin pikkuveljeni soitti heti perään, että tapaammeko synttäreillä. Toivottavasti pääsen sinne ja toivottavasti veljet ja sisko pääsevät sinne myös, sillä tuollaisilla kekkereillä me toisemme tapaamme nykyisin, emmekä juuri muuten. Keskimmäinen pikkuveli oli vanhimman pikkuveljen mukaan käynyt isänpäivänä kynttilöittämässä isän, äidin ja tädin haudat. Minä kävin niillä main viimeksi lähes kaksi vuotta sitten, mutta haudoilla käynnistä on huomattavasti pitempi aika.
Nuorimman pikkuveljen kanssa vaihdoimme sähköpostiviestit noin viikko sitten, kun hänellä oli 47-vuotissynttärit. 1.1. 50 vuotta täyttävän pikkusiskon kanssa soittelemme säännöllisemmin, mutta harvakseltaan, viimeksi viime sunnuntaina. Pikkusisko on yhtä lyhyt (165 cm) kuin minä, isoveli on 196 cm pitkä ja pikkuveljet reilusti yli 180 cm pitkiä, mutta jotenkin ikäjärjestyksen määritteleminen sujuu lapsuuden termein yhä.
Pari pientä puhelua olemme soitelleet illalla poikani kanssa ja puhuneet kirjoittamisesta. Kirjoitin illan mittaan, mutta en yhtä ahkerasti kuin maanantaina. Päivitin NaNoWriMo-profiiliini tiistain sanasaldoni eli 29540 sanaa vasta nyt keskiviikon puolella, mutta mitäpä siitä. Siellä on amerikkalainen aikataulu.
01:31 - /ihmiset
2005-08-08
Neljä veljeäni ja ainoa siskoni sekä tulossa olevat synttärit
Sain eilen tekstarilla kutsun vanhimman veljeni 60-vuotissynttärikahveille Lahden taa tästä hetkestä lähes parin viikon päähän tulevaisuuteen. Emme olekaan tavanneet sen jälkeen, kun hän yli vuosi sitten pysähtyi ohikulkumatkallaan seurakseni kahville. Yritän kulkea tulevina päivinä niin, että päädyn hänen ja hänen vaimonsa kotiin, josta omat ja kasvattilapset ovat lähteneet maailmalle ja jonne varmaan saapuvat myös muut veljemme ja sisko pyöreiden vuosikymmenien kahveille.
En tiedä, voinko käydä saman tien myös heinolalaisveljeni ja hänen perheensä luona katsomassa keväisen lupaukseni mukaan viime kevään rippilasta, jonka juhlaan en päässyt. Ihailisin samalla vaikkapa myös veljen kesäprojektia eli omakotitalon remonttia - siis jos se on sopivassa vaiheessa. Ehkä voisin myös käväistä entisten koulukavereitteni kanssa kahvilla lukioaikaisessa parin kesän kesätyöpaikassani eli kahvilassa Heinolan torin laidalla. Ehkää on tässä paljon. Juttelimme remontin etenemistä ja tästä muustakin Heinolan reissun pähkäilystäni tämän veljeni kanssa viime viikolla puhelimitse ja mietimme, milloin saamme kutsun isonveljen 60-vuotissynttäreille.
Keskustelin sitten eilen tuon kutsun saatuani puhelimitse synttärilahjan hankintastrategiasta siskoni kanssa. Hänet tapasin viimeksi joskus kevättalvella, kun kävin junareissun Helsingissä asioillani ja poikkesin sieltä linjurikyydillä siskon luona yökylässä toisessa rannikkokaupungissa. Sisko kertoi puhelussa myös siitä, miten mukavaa hänellä seuralaisensa kanssa oli ollut Helsingissä MM-kisojen avajaisissa. En minä heitä siellä ollut nähnyt, kun olin katsellut avajaisia televisiosta syrjäsilmällä. Olisin katsellut tarkemmin, jos olisin tiennyt, että he istuivat sen suuren yleisöjoukon keskellä. Olen vähän utelias seuralaisen suhteen. Sisko lupasi soittaa toiseksi nuorimmalle veljellemme, josko hän ottaisi huolekseen lahja-asian hoitamisen.
Tapasin tämän nuoremman nastolalaisveljeni perheineen viikko sitten sunnuntaina, sillä he kävivät luonani samalla kun maatalousnäyttelyssä. He tulivat ensin luokseni ja aamupalan jälkeen saatoin heidät näyttelyalueelle menevään bussiin. Aikansa näyttelyä katseltuaan he tulivat luokseni iltapalalle ennen kuin lähtivät kotiin eläimiään hoitamaan. Vaikka olihan siellä käynyt päivällä muita eläinten hoitajia, joten sikäli ei ollut kiire. Ennen heidän lähtöään olimme jo pähkäilleet isonveljen synttäreistä, josko niitä järjestetään ja milloin, sillä veljen vaimo sairastelee. Toiseksi nuorin veljistäni on myös sairaslomalla, mutta liikkuvassa vaiheessa jo, kuten tästä maatalousnäyttelyreissusta kävi ilmi.
Nuorimman veljeni tapasin viimeksi yli kuukausi sitten. Hän kävi biljardikisareissulla luonani kahvilla ja kertoi tulevasta ja nyt jo tehdystä parin viikon kilpailumatkastaan Puolaan. Hän pelaa biljardia kilpaa ihan kelvollisesti ja tuolla Puolan reissulla hän oli senioreiden maajoukkueessa. Joskus kisat menevät tosi hyvin ja joskus vähän heikommin. Puolasta ei tullut kultaa, mutta tuleehan noita kilpailuja taas. Olisi kivaa nähdä tämä asikkalalaisveli perheineen samoin kuin kaikki muutkin sisarukseni, joten tähtään tosiaan isonveljen synttärikahveille vajaan kahden viikon päähän tulevaisuuteen.
-- mmmt
09:17 - /ihmiset
2005-07-06
Vanhentumisen vuotuinen taitekohta ynnä muuta
Mukava päivä vanhentumista varten. Kotiini tulvii valoa. Tästä kerroksesta näkee juuri tänään ensimmäistä kertaa kuukausiin ihan normaalisti ulos. Aamuvarhain työväki kalkutteli ja surrasi seinän takana ja äsken joku kantoi viimeisen tähän näkyvän pystytangon tuosta editse muualle. Maailma on jälleen avoinna ikkunani takana.
Poikani on pitkästä aikaa käymässä Tampereella ja heti suurentuivat kirjaimet, joita näen näytölläni. Nyt ei tätä varten tartte käydä rillejä uusimassa. Juhlimme tänään sitä, että kirjoitan nyt ikäni hieman toisin kuin eilen.Vanhenemiseni kunniaksi ei sentään liputeta. Juhlaliputus on siksi, että tänään on Runon ja suven päivä - ja siksi, että runoilija Eino Leino syntyi 6. heinäkuuta vuonna 1878.
Kaukaa entisestä elämästäni tuli tieto, että poikani isä on aloittanut blogin. Aloitusmaisema onnittelee Karin logia ja toivottaa pikaista siirtymistä muiden joukkoon blogilistalle.
-- mmmt
11:47 - /ihmiset
2005-05-12
Suuria linjoja ja pikkuruista elämää Kukan päivän aattona
Joskus nuorempana ihailin kovasti täällä Tampereella syntyneen ja Jyväskylässäkin vaikuttaneen kuopiolaisen Minna Canthin tarmokkuutta ja taidanpa ihailla Minna Canthin elämäntyötä vieläkin. Uudempi kannustaja sinnikkyyteen on koulukaupungissani Heinolassa oppikoulunsa käynyt ja täällä Tampereella filosofian professorina eläkkeelle pääsyynsä asti toimineen Raili Kaupin elämäntyö.
Suurten esikuvien sinnikkyys kannustaa minua, vaikka itse kuljenkin hissukseen paljon kapeampaa polkua elämässäni. Esimerkiksi tänään minä istuskelin kuvaannollisesti sanottuna kannolla polkuni laidalla. Odottelin lueskellen ja ajatellen, että käteni toimivat taas ja jalkojen kivut hellittävät. Soittelin joitain puheluja. Nyt verryttelen muun muassa näppäilemällä tämän jutun.
Niveleni ja koko kerrostalon mylläävä ikkunanvaihto-operaatio eivät ole olleet hyvää pataa keskenään. Ensin kipeytin niveleni moneksi päiväksi raivatessani ikkunanvaihtajille tilaa. Nyt olen potenut nivelvaivoja eilisen ja tämän päivän päinvastaisesta syystä. Siirtelin nimittäin toissa iltana ja eilen päivällä huonekaluja ja kukkia takaisin paikoilleen ikkunoiden eteen. Löysät nivelsiteeni eivät oikein pidä fyysisessä työssä, vaan tulee ongelmia. Yksi entinen koulukaverini - lääkäri nykyisin - lohdutteli taannoin, että tutut kivut kuuluvat elämään.
Kotini sisäinen osuus ikkunaremontista on ohitse. En ole silti vielä pessyt kuljetuksen ja asennusvaiheen ikkunalaiseihin tuomia tahroja pois, sillä ulkoseinäremontti jatkuu vielä. Ikkunoiden ulkopinnoilla oli tahroja jo ennen kuin haalaripukuiset miehet taas tänään kuljeskelivat telineillä tuolla ikkunoitteni takana seitsemän kerroksen korkeudella kadun pinnasta. He kiinnittivät sumeat muovit ihan ikkunan ulkopintaan suojaamaan lasia ja puitteitakin. Kyllä suojaus on tarpeen, sillä rapatessa roiskuu, eikä maalaaminenkaan ihan tahratonta ole.
Tuntuu tosi oudolta, kun seitsemännessä kerroksessa sijaitsevan kotini ikkunoiden takana kuljeskelee väkeä. Työväki ei näy kadulle taloa peittävien pressujen vuoksi, eikä nyt sisällekään uusien ikkunamuovitusten vuoksi. En minä silti ole lukenut vielä uudelleen aikeistani huolimatta tämän talon rakennusmestarin eli Kalle Päätalon kirjaa Ihmisiä telineillä. En myöskään ole saanut vielä valmiiksi tutkimusta, jonka päämääränä on väitöskirja Georg Henrik von Wrightin intentionaalisesta teonkäsitteestä ja teon syyn ja perusteen yhtenevyysongelmasta siinä.
Onneksi huomenna on Kukan päivä, sillä silloin TASVINA täyttää kaksi päivää. Tampereen Seudun Vihreät Naiset (ry) juhlistaa merkkipäivää tiedotteella.
22:28 - /ihmiset
2005-05-08
Kiitos äitienpäivälahjasta
Sain Antti-Juhanilta paketin, joka mahtui pujahtamaan postiluukusta kotiini. Paketista löysin Osmo Soininvaaran tuoreen kirjan Vihreät ja talous - oikealla, vasemmalla vai edellä? (2005, Tietokeino Oy).
Kiitos kivasta äitienpäivälahjasta. Olinkin harkinnut, miten hankkisin kirjan itselleni. Muita reittejä olisivat olleet lainaaminen tai netistä löytyvän pdf-version lukeminen. Saamassani kirjassa on kuitenkin puolensa, nimittäin lahjan saamisen ilo, hyvän kirjan omistamisen nautinto ja teoksen tekijän nimikirjoitus. Kyllä minun nyt kelpaa asettua aamukahvilleni hyvän lukemisen ääreen.
07:40 - /ihmiset
2005-03-22
Kirjailijoita ja katujen nimeämistä Tampereella
Pirkanmaalaiseen kaunokirjallisuuteen voi tutustua helposti Pirkanmaa kirjailijoiden sivustossa. Päädyin sivuille valmistautessani Tampereen kaupungin kadunnimitoimikunnan tämänpäiväiseen kokoukseen.
Kirjailijoiden muistonimet näkyvät Tampereella esimerkiksi niin, että meillä on täällä Tampereella lapsuutensa viettäneen kirjailija Minna Canthin mukaan nimetty katu eli Minna Canthin katu. Nimistössä ovat koko nimillään myös Jalmari Finne, Kaarle Halme, Yrjö Jylhä, Väinö Linna, Kalle Päätalo, Eino Salmelainen, F. E. Sillanpää ja Lauri Viita Tampereen seudulta sekä Pirkanmaan ulkopuolisena Aleksis Kivi ja pelkällä sukunimellään (J.L.) Runeberg.
14:09 - /ihmiset
2005-03-19
Ihmisiä ja yhteiskunnallista harrastusta viikolla ja nyt
Joitain päiviä sitten kävin tamperelais-helsinkiläisen naispienryhmän palaverissa, jonka siirsimme flunssaa pakoon tammikuulta maaliskuulle. Muitakin ystäviä olen tavannut viime päivinä kasvokkain tai viestinten välityksellä. Tänään olen hoitanut yhteiskunnallisia harrastuksia sähköpostitse ja puhelimitse useampaankin suuntaan. Olen saanut palautettakin näinä päivinä monilla kanavilla - ja siitä tässä kiitoksensa kullekin!
21:08 - /ihmiset
2005-03-03
Äiti ylpeänä esittää: onnea poikani!
Antti-Juhani on tavalliseen tapaansa vauhdissa. Ihan kaikkia hienoja juttuja en kerro, mutta jotain sentään tekee mieleni taas pojastani mainita. Hänen nettiartikkelinsa Giuseppe Verdi on ilmestynyt Wikipediassa ja saanut maininnan "Tämä artikkeli on laadukas suositeltu sivu". Artikkeli on tällä hetkellä myös Wikipedian Kuukauden artikkeli. Jännittävää artikkelissa on, että Antti-Juhani muokkasi sen kouluaikaisesta esitelmästään. Onnitteluni! Toivotan myös menestystä Keskimaan vaaleissa.22:39 - /ihmiset
2005-01-23
Kiitos Antti-Juhanille reitistä maailmalle!
Minulla on ollut ongelmia sähköpostin lähettämisessä perjantai-illasta sunnuntain näihin hetkiin asti. Aamulla kirjoitin jo hätäpäissäni päivitystä perjantaiaamuisen Aamuinen minäkartta -tekstini kommentiksi, koska luulin reitin pysyvän tukossa pitempään. Perjantai-illan päivitykseni tuli äsken hoidettua toisellakin tavalla eli Perjantaina muiden mittareita kokeilemassa -jutulla, sillä ihmeekseni sain sähköpostiviestin kulkemaan kotoa Aloitusmaisemaan.
Tämä ihme selittyi heti puhelusta, jonka sain pojaltani. Antti-Juhani kertoi, että saan jälleen viestini Aloitusmaailmaan ja muuallekin maailmalle kotispostiohjelmallani, sillä hän otti pajaansa myös lähtevän spostitukseni reitin. Wau! Hiphurraa! Kiitos!
On todella mukavaa olla Antti-Juhanin äiti muutenkin, saati että hän on yhteiskunnallisestikin aktiivinen - kuten hänen saamansa luottamustoimet osoittavat - ja äitiäkin auttava toimissaan taitava it-alan akateeminen asiantuntija.
10:17 - /ihmiset
2004-12-12
Poikani, siskoni ja neljä veljeäni
Poikani: Rahattomuudessa on se ikävä puoli, että en voi suunnitella ruuiltaan perinteisen joulun laittamista tänä vuonna kotiini ja vain katsoa, tuleeko poikani vai ei. Joinain viime vuosien jouluina poikani Antti-Juhani on tullut jouluksi Tampereelle luokseni. Toisina viime vuosien jouluina olen ollut yksin. En ole vielä kertaakaan viettänyt joulua hänen luonaan Jyväskylässä, vaikka muuten olenkin hänen luonaan käynyt myös yökylässä. Eiköhän tämäkin joulu tule omalla tavallaan vietetyksi. Joka tapauksessa soittelemma poikani kanssa, ellemme vietä perhejoulua samalla paikkakunnalla. Tänäänkin olemme soitelleet, tosin siksi, että kyselin häneltä jotain sähköpostin osoitteisiin tekemienin mokien ratkaisuja. Sain hyviä neuvoja, kiitos :)
Siskoni sekä veljeni, veljeni, veljeni ja veljeni: Soiteltiin siskoni kanssa äsken ja keskusteltiin suunnilleen kaikesta, mitä mieleen juolahti. Tapaamme aika harvoin, mutta soittelemme nykyisin suunnilleen kerran kuukaudessa kumpikin, eli keskustelemme siis kahden viikon välein. Sunnuntaikeskustelut yhdellä eurolla tarjoava puhelioperaattori ansaitsee kiitoksen. Sisko asuu meren rannalla. Kävin siellä viimeksi viime kesänä. Veljien kanssa soittelen, kun siltä tuntuu ja he tekevät samoin. Joskus vaihdellaan nuorimman ja vanhimman veljen kanssa sähköpostiviestejä. Veljet asuvat Hämeen reunalla. Olisi mukavaa olla taas joskus niin varoissaan, että voisi tehdä pienen turneen veljienkin luona. Tapasimme sisarusten kesken porukalla viimeksi vanhimman pikkuveljeni 50-vuotisjuhlissa, joissa kävin poikani kanssa vajaa vuosi sitten. Siellä tapasin myös suuren osan oman sukuni puoleisista poikani serkuista ja joidenkin heidän lapsiaankin. Seuraavat 50-vuotisjuhlat ovat yli vuoden kuluttua ja sitä ennen on yhdet 60-vuotisjuhlatkin meidän sisarusten kesken.
Toivon hyvää.
18:51 - /ihmiset
2004-12-10
Yksinäisten ääntemme pauhu - blogistania
Täällä blogistaniassa kuuluu yhä useampia ääniä. Oikeastaan kaikki blogit äänineen tuntuvat kuuluvan yhtä aikaa. Samalla ne tuntuvat odottavan kuulluksi tulemista ihan omana itsenään ja ainoana sillä kertaa kuunneltuna.
Blogien lukeminen tuntuu minusta tosiaan kirjoittajien kuuntelemiselta. Puhuja on jossain sumun seassa ja hahmottuu vähän selkeämmin vasta monien juttujen kuuntelun eli siis hänen bloginsa pitempiaikaisen lukemisen pohjalta. Yritän pidättäytyä siitä, että muodostaisin kovin tarkkoja mielikuvia kirjoittajista, mutta jonkin hahmon he mielessäni saavat.
Mieleeni muodostuvan kirjoittajan hahmon pohjana voi olla tietoja ja kuvia, joita blogin pitäjä on julkaissut. Varmasti mukana on omia havaintojani, jotka koskevat blogissa käsiteltäviä aihepiirejä, kirjoittamistyylin pysyvyyttä tai vaihtelua, kirjoittajan omia kuvauksia itsestään tai elämästään, kirjoittajan itse blogilleen asettamia ja lukijoille kertomia rajauksia ja sääntöjä, jne.
Yritän olla käyttämättä uutta luovaa mielikuvitusta, mutta huomaan mielikuvien muodostuvan kuitenkin. Toivottavasti mielikuvan muodostuksessani on kyse tiedon ja perusteltujen vaikutelmien järjestäytymisestä eli tiedon hallinnasta.
Toivon hyvää.
08:28 - /ihmiset
2004-10-01
Ihmisiä ja asioita
Tänä pänä kuuntelin kansanedustaja Osmo Soininvaaran ja Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassin alustukset vihreästä kunnallispolitiikasta sosiaali- ja terveysalan ja ympäristökysymysten tiimoilta. Kuultu tulee vaikuttamaan vaalityöhöni ja teksteihini, sillä opin paljon.
Männä keskiviikkona kuuntelin näitä filosofeja: Ilkka Niiniluoto, Jan von Plato, Ingmar Pörn, Rosaria Egidi, Lars Hertzberg, Jaakko Hintikka, Friedrich Kambartel, Brian McGuinness, Anthony Kenny, Eugenio Bulygin ja Alberto Emiliani. He puhuivat Georg Henrik von Wrightin filosofiasta. Kuultu tulee vaikuttamaan väikkäriini, sillä tunnistin oman paikkani kentässä.
Viime päivinä (tiketope) olen keskustellut tälleen: monien ihmisten kanssa ihmiskohtaloista, asiakaspalveluhenkilöstön kanssa asioista, serkkuni E:n kanssa elämästä, hänen poikansa J:n kanssa scifistä, veljeni EP:n kanssa puhelimitse päänsärystä, sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja PK:n kanssa menneestä hankeyhteistyöstä, poikani Antti-Juhanin kanssa puhelimitse hänen vaaleja koskevasta mielipiteestään tuoreessa Keski-Suomalaisessa sekä väikkärini helsinkiläisohjaajan MS:n kanssa muun muassa tutkimuksestani. Keskustelut ovat avartaneet mieltäni ja lämmittäneet sydäntäni.
22:17 - /ihmiset
2004-09-23
Ihmisten kanssa taas
Elämässäni on taas ihmisiä ja tapahtumia niin, ettei yksinäisyys ole enää itsestäänselvyys, vaan arvokas tilaisuus. Työyhteisöä en ole löytänyt.
Tärkein harrastukseni eli filosofian väitöskirjan valmisteleminen on paljolti yksinäistä kotinurkkapuuhaa. Mieleni tekee yhä Helsinkiin In memoriam Georg Henrik von Wright -konferenssiin arvostettujen filosofien esitelmiä kuuntelemaan ja keskustelemaan englanniksi.
Eri aikoina olen ollut eri tavoin kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä. Nyt pyrin vaikuttajaksi. Me Tampereen vihreät kunnallisvaaliehdokkaat 2004 olemme saaneet yhtenäiset ehdokassivut, jotka päivittyvät pian numeroilla, mutta myös itse lisäämillämme teksteillä. Jotkut ehdokkaista tunnen ennastaan. Joukosta löytyy poikani Antti-Juhanin ystävä Oras, jonka olen tuntenut poikien vauva-ajasta asti. Lisäksi yksi eilisistä vaaliopiskelijoista paljastui opiskeluaikaiseksi tutukseni Jyväskylän yliopiston filosofisten, psykologisten, erityispedagogisten ja kasvatustieteellisten opintojemme tiimoilta, mutta olimme silloin kumpikin eri nimisiä. Moniin muihin olen tutustunut syksyn mittaan erilaisissa vaaleihin liittyvissä tilaisuuksissa.
Yksi harrastuksistani on kaupunkikävely, joka on myös saanut seurallisia piirteitä. Kävelinhän eilen ainoana vanhempana henkilönä nuorten opiskelijoiden, maanystävien ja luontoliittolaisten kulkueessa yliopistolta Keskustorille pikaratikan reittiä. Minulla oli mukava juttukaveri koko matkan, mitä nyt välillä huutelimme iskulauseita muiden mukana. Torilla oli kovin harvassa ihmisiä, vaikka siellä oli meneillään aiemmin mainitsemani Kansainvälisen autottoman päivän Tampereen päätapahtuma. Autoja oli silmämääräisesti arvioiden liikkeellä yhtä paljon kuin muinakin päivinä.
12:38 - /ihmiset
2004-09-11
Tamperelaissukulainen
Tulipa äsken helsinkiläisen E-serkkuni kanssa keskusteltua puhelimitse niitä näitä. Muun ohella oli puhetta vihertävästä tamperelaisuudestani ja siitä, että minulla ei tietääkseni ole sukulaisia Tampereella.
E-serkkukin arvostaa minun uudelleen orastavaa poliittista aktiivisuuttani. Sukulaisettoman Tampereen väitteeni hän kuitenkin kumosi heti. Hänen aikuinen veljentyttärensä asuu täällä kumppaneineen.
Löysinhän minä tamperelaissukulaiseni yhteystietoja internetistä. Siis, jos täällä ei satu koko nimelle kaimaa olemaan. (Moi, SH!)
- maura
19:25 - /ihmiset
2004-08-30
Yksinäisen seuraelämää
Kuten tarkkaavainen lukija ehkä on huomannut, vietän todella yksinäistä elämää. Kun saan oikean sähköpostiviestin, siitä tulee minulle suuri tapahtuma. Kun keskustelen lähimmän omaiseni tai sisarusteni kanssa puhelimessa, arvostan sitä todella korkealle ja silloin tällöin kerron siitä täällä (että en ihan täyserakolta vaikuta). Kun tapaan entisiä työkavereita, jotka pian jäävät entistä entisemmiksi (huomenna on viimeinen tilankäyttöpäivä täällä), kyseessä on suuri tapahtuma, josta vitsailen siksi, että minua nolottaa: minulla ei juuri muita ihmiskontakteja nykyisin ole. Jos vielä tapaan jonkun etäämmällä asuvan (uuden) ystävän, kuten tänään, en osaa lainkaan käyttäytyä. Ei minulla ole tässä kaupungissa nykyisin ketään, ketä tapaisin muuten kuin täällä entisessä työympäristössä ja tämäkin jää elokuun 2004 lopussa historiaan. Nyökkäystututkin ovat harvassa, kun täältä lähden.
- maura
20:25 - /ihmiset
Ihmisten kanssa
Antti-Juhanin kanssa olemme keskustelleet puhelimitse, mutta muita ihmisiä olen tavannut kasvotustenkin tällä erää. Tänään on ollut paljon huomion arvoista väkeä liikkeellä kaupungilla, käytävillä, huoneissa, kuppiloissa ja maisemakonttorissa. Arvostan ja huomioin tuota väkeä erityisesti siksi, että sillä on ollut ymmärrystä katsoa minun puoleeni ja aikaa sanoa minulle sananen tai pari. Jotkut ovat jopa keskustelleet kanssani. Kertakaikkiaan mainiota porukkaa! Tässä sitä osa-aikaerakon seurallisuutta punnitaan jos missä!Ulkosalla juttelin filosofi MK:n kanssa kulkiessamme hetken samaan suuntaan sateenvarjojemme alla. Puhuimme ahkeruudestamme tutkimuksen alalla ja sitten sateenvarjoista. Rankan sateen valuessa ympärillä on omista ja mieluummin ehjistä sateenvarjoista todella hyötyä. Huomasin sitten itsekseni, että sisällä sateenvarjon tarjoama hyöty ei ole aivan yhtä ilmeinen, mutta enhän voinut sitä uloskaan jättää. Kuivukoon tuossa maisemakonttorin ikkunan edessä. Maisemakonttori on nimitys, jota käytän huoneesta, jossa kuusi tietokonetta tarvitsevaa henkilöä mahtuu työskentelemään yhtä aikaa ja näkee maisemaikkunasta sermiensä yli tai lomitse käytävien risteysalueen, yhden hengen työhuoneiden ovia ja ikkunan, josta näkyy pääasiassa tämän talon ulkoseinää. Maisemakonttorissa juteltiin filosofien TK (Kordelinin apurahahakemus aiheena) ja RO (koneiden jättäminen aiheena) kanssa. Paikalla olivat myös filosofit AK ja MJ, sekä jälkimmäisen vieraana pistäytynyt Tommipommi. Illemmalla ovella pistäytyi internetyhteyksien ongelmia pohtimassa filosofi TL, jolle kerroin huomanneeni aiheesta tälle illalle tähdättynä jonkinlaisen varoituksenkin.
Erillisiä asiallisia sananvaihtoja olen tänään käynyt yksitellen käytävillä tai huoneissa filosofien TK2, TV, LH, TV2, EO ja ME kanssa. Osa tästä porukasta oli paikalla myös yhteisessä kuppilaistunnossa, jossa juteltiin enimmäkseen niitä näitä. Siellä oli mukana myös filosofi PR, joka onnitteli minua eilisen Kimi Räikkösen voiton johdosta, sillä niin kauan minä sitä voittoa olen kuppilakeskusteluissa odottanut, että ansaitsenkin kannustajapisteitä, juu. Ihmeteltiin sitten porukalla Matti Nykäsen elämään ja ongelmiin lööpeissä ja iltapäivälehtien sivuilla käytettyä palstatilaa. Juttelin toimiston ovella RJ:n kanssa työn ohella opiskelemisesta. Lisäksi olen ollut puhelias kaikkialla muuallakin asioidessani. Kovasti olen myös nyökkäillyt tervehdystarkoituksessa työkavereiden ja vähän vieraampienkin kanssa, että hei ja moi.
- maura
19:28 - /ihmiset
Tutut kasvot
Äsken filosofi MJ sai vieraan, joka näytti tutulta. Muistin nähneeni samanlaiset kasvot kuvassa. Kysyin, josko hän on Tommipommi. Hän myönsi, jotta on hän. Sitten he lähtivät toisaalle.
- maura
14:20 - /ihmiset
2004-08-24
Ihmisiä suviyössä
Iltahan silloin oli, kun sisareni oli kännykässäni äänenä. Kivaa, että hänelle juolahti juuri tänään mieleen keskustella puhelimitse kanssani. Juteltiin kuulumisia. Meillä on tapana soitella suunnilleen vuorotellen, mutta emme me päivittäin soittele, emmekä ihan joka viikkokaan. Kivaa silti, että jossain toisella puolella maata on läheinen ihminen perheineen. Toki juttelimme samalla perhekuulumisetkin. Hyvää kuuluu. :)
Jossain vaiheessa iltaa keskusteltiin puhelimitse Antti-Juhanin kanssa muiden aiheiden lisäksi tästä minun koneentyhjennyksestäni. Hän muistutti nykyaikaisten levykkeiden hauraudesta kuljetusvälineinä. Eipä ollut juolahtanut mieleeni, mutta ryhdyn varotoimenpiteisiin varoituksen suuntaisesti.
Iltakymmenen molemmin puolin pieni sähköpostikeskustelu vanhan ystäväni K:n kanssa :) ja blogiani lukeneena hän tiesi tiedostomuutostani. Hänen ehdotuksensa oli, että siirtäisin tekstini internetmajaani. Minulla vain ei kotona ole kuin tosi hidas modeemi ja kukkarossa vissiin reikä, joten en vielä voi näitä hienouksia haaveilla. Ja elämäntilanteestani johtuen en juuri nyt pysty parantamaan tietokonetehojani ja -ulottuvuuksiani kotiympyröissä. Ehkä tuonnempana sitten.
Viimeisimmän keskuteluni kävin nuoren ja salskean miehen kanssa, joka ohikulkiessaan huomautti, että ilta on pitkällä. Hän toivotti minulle työniloa. Samoin minä hänelle. Iloa myös ruudun ääreen!
- maura
22:38 - /ihmiset
2004-08-22
Lapsuuden ystävän muistolle
Olimme pihalla leikkimässä, kun hän tuli äitinsä kanssa meille ensimmäistä kertaa. Olin silloin suunnilleen viiden ja hän neljän vuoden ikäinen. Hänellä oli vain yksi isosisko, minulla taas oli hiukan vanhempi isoveli ja tuossa vaiheessa yksi pikkuveli ja pikkusisko, sekä myöhemmin vielä kaksi pikkuveljeä lisää. M:n äiti kertoi, että he ovat muuttaneet läheiseen maalaistaloon ja kiersivät nyt tutustumassa kylän lapsiin. Mitäpä siinä muuta sillä kertaa. Tosin katselin hiukan ihmeissäni pientä polkupyörää, jolla M oli liikkeellä. Minusta näytti myös siltä, että M:n äiti vähän ontui liikkuessaan.
Myöhemmin M:n äidin ontuminen paheni ja hän joutui lopulta vuoteenomaksi. Olin sitten jo muuttanut viitostien varresta kirkonkylään, kun hautajaiskutsu tuli. Olimme M:n kanssa pitäneet taukoa ystävyydessä tuohon asti, mutta uusimme ystävyytemme oppikouluajaksi. Opiskeluaikoinakin tapasimme silloin tällöin. Sitten kuulin suruviestin hänestäkin. Aikaa on sen jälkeen kulunut jo parikymmentä vuotta, mutta jostain syystä hänen muistonsa on nyt vahvana mielessäni.
21:13 - /ihmiset
2004-08-12
Lukijoitakin on, kiitos!
Kävin leivoskahvilla ystävän kanssa. Sain lukijapalautetta samalla. Hänen mielestään blogini jutut herättävät ajatuksia. Ystävällisesti sanottu!
Kerroin hänelle, miten Päivän Pamaus tehdään. Jaetulla kotikoneellahan sen voi tehdä jokaiselle perheen jäsenelle erikseen. Ehkä toivon blogilleni usemmankin kuin yhden tilaajan saman tien?
Juuri äsken Aloitusmaisemalla oli Pinserin Top-listan tilastojen mukaan 12 tilaajaa, joilla on blogini Päivän Pamauksessaan. Kiitos!
Lisäksi tilaajina näytti olevan 2 sellaista Päivän Pamauksen käyttäjää, joilla on listallaan yli 400 tilausta. Niin isoja tilauksia ei oteta huomioon suosiota mittaavissa lukijatilastoissa, vaan mainitaan suluissa tilastoitavan luvun vieressä. Minä kyllä arvostan näinkin!
Top-listalla Aloitusmaisema on nyt sijalla 231. Se on blogiani tilaavien ihmisten ansioita ja lämmittää mieltäni!
- maura
16:06 - /ihmiset



