Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

kartta/ensimmainenensimmaista2005.txt

2005-01-01

Ensimmäinen ensimmäistä 2005

Vuoden ensimmäinen päivä on lapsuuden perheessäni merkinnyt vuodesta 1956 alkaen sisareni syntymäpäivää. Niinpä vietän nytkin sisareni syntymäpäivää niin kuin aina. Tosin olen itsekseni kotona ja hän on toisella puolella Suomea, mutta hänen synttäreistään nyt on kyse. Tunnelma vain on tavallista hankalampi monessakin mielessä. Aloitankin todellisuussuhteeni kartoituksen siksi tunteista ja etenen siitä historian kautta edelleen, koska siltä nyt tuntuu.


Tunteet: Tämän päivän merkitykset herättävät ristiriitaisia tunteita, mutta päällimmäisenä on myötätunto kanssaihmisiä kohtaa. Pikkusiskoni saa lämpimät onnitteluni - hänellä on meneillään syntymäpäivä henkilökohtaisen muutoksen merkeissä kotikaupungissaan! Hän on joutunut jokaisena syntymäpäivinään kilpailemaan huomiosta toisen synttärisankarin kanssa, nimittäin vuodenkierron, mutta sen vastapainona hän on saanut tavallisesti nauttia synttärinsä kunkin uuden vuoden juhlaliputuksen kera. Vuosi 2005 viettää toki vuorollaan tänään syntymäpäivää, mutta juhlaliputuksen sijasta maahamme on tänään suositeltu suruliputusta kello 8-16 Aasian katastrofin uhrien muistolle.

Historia: Päivälleen 49 vuotta sitten minä vietin vuoden ensimmäistä päivää isäni, isoveljeni ja vanhimman pikkuveljeni kanssa kotimökkeröisessä viitostien pielessä, kun taas äitini ja pikkusiskoni olivat lähikaupungin sairaalan synnytysosastolla. Muistan siitä päivästä muutakin.

Kunto: Taidan olla vielä vähän unenpöpperössä. Leukanivelieni temppuilujen vuoksi olen tahattomasti purrut huuleni kipeiksi, mutta onneksi leuat ovat taas hakeutuneet vaivattomaan asentoon.

Maailma: Katselin yleykkösen uutisia. Aasian kriisissä lienee kuollut noin 150000 ihmistä. Kokonaisia kyliä lienee hävinnyt. Äskettäin on löydetty satakunta loukkaantunutta pohjoismaalaista, joista ei aiemmin ole ollut tietoa (Korjaus klo 11.55: tämä sadan loukkaantuneen löytöuutinen peruttiin juuri). Aasian kriisi ei rauhoittanut merkittävästi uudenvuoden juhlintaa Suomessa. Helsingissä, Turussa ja Tampereella on ollut hälytyksiä jopa vilkkaammin kuin viime vuonna, mutta Töölön tapaturma-asemalle hakeuduttiin lähes puolta harvemmin kuin vuosi sitten.

Ihmiset: Soitin kännyköitse pojalleni viimeksi viime vuoden viimeisillä minuuteilla, mutta hän soitti minulle hyvin, hyvin varhain tämän vuoden alussa, joten olemme rupatelleet jo tänäkin vuonna. Monet entiset työ- ja harrastuskaverini, useat tuttavani, sukulaiseni ja ystäväni ovat putkahdelleet mieleeni tänä aamuna. Mietinkin nyt, missähän kukakin on ja mitä itsekullekin mahtaa kuulua. Yhdet kasvot katselevat minua mielessäni suunnilleen koko ajan.

Tulossa: Odotan kiinnostuneena, mitä vuosi 2005 tuo elämääni.

Arvot: Oman elämäni rauhalliset ja turvalliset hetket vahvistavat luottamustani elämänlaadun kehkeytymisestä paremmaksi, mutta parasta olisi hyvä elämä.

Ideat: Taidanpa ottaa toisen kupillisen kahvia ja itse paistamani luumutortun uuden vuoden alkamisen kunniaksi.

Minä: Toivotan kaikille lukijoilleni onnellista, antoisaa ja kiinnostavaa vuotta 2005.

Toivon hyvää.

09:21 - /kartta