keinot
2005-11-17
Keskiviikon 16.11. vapaalla kirjoitin kahdenlaista
Sain eilen aamupäivällä aika paljon aikaan kotosalla ennen työpaikalle lähtemistä. Kirjoitin NaNoWriMo-tekstiäni niin, että en meinannut muistaa lähteä työhön. Sanoja ei ollut kertynyt tarpeeksi vielä silloin, kun lähdin joskus iltapäivällä toimistolle.
Palasin neljän ja puolen tunnin kuluttua kotiin. Kirjoitin filosofian tutkimustani vähän. En laske sen sanoja, sillä sanojen lukumäärällä ei ole tässä merkitystä. Joka tapauksessa tekstiä on vielä liian vähän, jotta siitä saisi vielä tohtorin opinnäytetutkielman. Pitää sinnitellä ja jatkaa valmiiksi asti vähän kerrallaan.
Illan päätteeksi kirjoitin taas NaNoWriMo-tekstiäni, jonka sanamäärä on nyt 32044. Kampanjan tavoitteena on kirjoittaa tarinaa marraskuun loppuun mennessä 50000 sanan verran. Suomalaisten yhteinen sanamäärä on juuri nyt 685221 ja koko maailman tuotos on nyt juuri 364197888 sanaa.
Kirjoitan filosofiaa ja NaNoWriMoa irrallaan itsestäni eli tuotteiksi, joista tulen joskus luopumaan. Kummassakin kirjoitustyössä on kuitenkin tarkkaan ajatellen pieni yhtymäkohta lapsuuteni vaikeisiin hetkiin ja kumpikin teksti selkiyttää ajatuksiani teon suhteen.
-- mmmt
14:40 - /keinot
2005-11-10
Eilinen oli 9. marraskuuta - vaihdoin toria
Eilinen päiväni (9.11.) sujui kolmivaiheisesti aamun ja illan omien puuhieni välissä.
Tori: Menemme Tampereen Keskustorille lauantaina 12.11. juhlimaan Heidi Hautalan synttäreitä, mutta juhlakalu itse ei ole paikalla. Vaihdoin torin Keskustoriksi (ja peruutin Tammelan torin varauksen) aamupäivällä. Touhuun kului paljon ylimääräistä aikaa siksi, että kaupungin torivalvojien numerotiedot eivät ainakaan eilen olleet netissä ajan tasalla, eivätkä tilakeskuksessakaan. Torin vaihtamiseen liittyi muitakin puheluja, sähköpostitusta ja nettisurfailua. Lopulta löysin Keskustorilla 12.11. jälkimmäistä päiväänsä tällä erää toimivien Maalaismarkkinnoiden yhteyshenkilön ja varauksen hoiduttua löysin myös peruutuskontaktin: Tammelan torin terveenä ja lomatta työvuorossa olevan torivalvojan käytössä olevan kännykkänumeron. Siitä se sitten sujui.
Media: Tarkistin torin vaihdon tiedotukselle aiheuttamat toimenpiteet. Aamulehteen on tehtävä oma Tampereen tiedote, joka samalla korjaa aiemman tiedotteen toripäivystystiedon. Ei siihen tiedotteeseen oikeastaan muuta tarvita, kuin että Heidi Hautalaa juhlitaan 12.11. Keskustorilla toriaikaan, joka on Maalaismarkkinoiden toisen päivän pituus 9-17. Maksulliseen ilmoitukseen ehdin onneksi saada korjauksen ennen julkaisemista.
Netti: Opettelin yhden uuden järjestön kotisivupäivityksen, jotta sain sinne korjattua muuttuneen torin. Muutos onnistui. Sitä ennen olin huolehtinut päivityksen ja torikorjauksen Trevin nettisivustossa.
Tuosta edellä olevasta tein kaksi tuntia töitä jo kotosalla ja sitten neljä tuntia toimistolla. Kotimatkalla löysin käyttämättömiä lämpötuikkuja siitä, mistä tulin kosken yli omalle puolelleni kaupunkia.
Illalla tutkin vähäsen tekoa ja kirjoitin aivan liian vähän, mutta sentään NaNoWrimo-tekstini sanamääräksi 11333, mutta ei sitä voinutkaan laittaa mittariin. Ihmettelin, minkä vuoksi NaNoWriMoProMe on kadonnut? It-tukeni poisti mittarin jäljet Aloitusmaiseman sivupalkista ja laittoi tilalle kirjoittamiskisaan osallistumisesta kertovan merkin. Siitä voi käydä kurkistelemassa sikäläistä profiiliani. Aikamoinen muutos aikaisempaan verrattuna.
-- mmmt
14:24 - /keinot
2005-08-08
Sain paketin ja asensin sen korvakuulolta
Katselin lauantai-iltana televisiosta MM-kisojen avajaisia ja yhtä ja toista muutakin, mutta vain syrjäsilmällä. Lauantai-iltani kului nimittäin pääasiassa tietokoneen äärellä. Tein korvakuulolta joitain laiteasennuksiin liittyviä ohjelmistollisia tehtäviä, joita en kovin paljoa ymmärrä, enkä tosiaan osaa muuten kuin mallista tai sanelusta. Olin saanut lauantaina päivällä lähetyskoodin avulla haetuksi pääpostista paketin pojaltani ja illan puuhailin paketista löytämäni tietokoneen ulkoisen lisälaitteen asennuksen ja siihen liittyvien seurannaisilmiöiden kimpussa.
Näin silmänurkastani jonkun partasuuhepun puuhailevan avajaisohjelmaan liittyvien tietokoneiden kanssa ja puuhailin itse oman 32-megaisen muistihirviöni parissa. Kyllä kyse on muistihirviöstä, sillä käyn internetistä laajakaistalla, vaikka koneen kapasiteetin ei pitäisi riittää siihen alkuunkaan. Avajaisten aikaan tein koneestani jonkinlaista tukiasemaa kotonani mahdollisesti vierailevien läppäreiden yhtäaikaista internetissä surfailua varten.
Laiton mötikän pöydänkulmalle ja johdotin sen kotipingviiniin ja työläppariin. Työläppäri löysi heti reitin nettiin, mutta kotikoneeni kanssa piti tehdä aika lailla töitä. Sain ohjeet puhelimitse pojaltani, koska asennuksen ajan hänen it-tukireittinsä koneeni uumeniin oli poikki. Hän ei nähnyt sinne, eikä tiennyt, mitä näytölläni tapahtui. Minä taas en oikeastaan tiennyt, mitä piti tehdä, mutta tottelin ohjeita.
On tosi vaikeaa ohjelmoida (tai mitä sitten olinkaan tekemässä), kun ei osaa sitä ja kun kuulee komentosanojen ja lyhenteiden teknistä englantia vanhan kännykän luurista paljon huonommin kuin arkisuomea suoraan, joka sekään ei minun korviini osuessaan niin hääviä ole. Eikä näkeminen ollut yhtään sen helpompaa. Mustalle pohjalle kirjoittuva pikkuruinen valkoinen teksti ei ole kaikkein helpointa luettavaa, kun silmälasit ovat puolta heikommat kuin ne uudet, jotka ehkä joskus saan.
Luin kännykään rivejä näytöltäni, kirjoitin käskyjä koneelle ja katselin, mitä niistä seurasi. Käynnistin ja suljin konetta kokeilujen vuoksi. Lopulta otin käskystä käyttöön vanhan X:n asennuslevyn ja aloin tehdä ohjeiden mukaan it-tuelle reittiä sitä kautta. Sitten olin vain valppaana napauttamassa nuolinäppäintä (niin kuin olin tehnyt joskus jossain aikaisemmassakin vaiheessa), jotta X:n asennus levyltä pysähtyi Debian-ruutuun. Siitä etenin taas korvakuulolta.
Lopulta nettiyhteys syntyi niin, että it-tukea antava poikani pääsi Jyväskylästä netitse koneeni uumeniin ja minua tarvittiin vain hetkittäin apuun katsomaan, miltä tilanne Tampereella ruudun tällä puolella näytti. Nyt linkkimötikkä nökottää tuossa pöydän kulmalla ollen hyvä ja käytössä. Voin käyttää omiin asioihini 32-megaista kotikonettani, jota näytöllä nököttävän pingviinin vuoksi kutsun kotipingviinikseni. Heti työidean leimahtaessa mielessäni voin siirtyä käyttämään sen taltiointiin ja nettitarkistuksiin työläppäriä niin, että kummallakin koneella on nettiyhteys.
-- mmmt
08:47 - /keinot
2005-07-20
Arkisto-, kirpputori- ja internet-hauistanikin saan jutun juurta
Olen kehitellyt projektille strategiaa, mutta en tahdo keksiä ruutia uudelleen. Olen kaivellut ja järjestellyt Trevin arkistoja. Katson, mitä yhdistyksessä on aiempina vuosina tehty ja ketkä siellä ovat toimineet. Tällä tavalla näen aika selvästi, miten lähtökohta on ymmärretty ja miten tavoitteita on asetettu. Vuosien ja vuosikymmenienkin mittaan on erilaisin keinoin saatu monenlaista aikaan.
Olen myös kierrellyt kirpputoreja hankkiakseni vähän reunastaan käytettyjä toimistotarvikkeita. Laatikoston ratkaisin hinaamalla jonkun vanhan yöpöydän jonkin pyörillä varustetun matkalaukkutelineen päällä Linja-autoaseman kirppikseltä Kehräsaareen. Täydensin sitä käytetyllä parin laatikon pahvilipastolla. Jotain olen hankkinut myös uutena kirjakaupasta, sillä yhtä sun toista ei voi käyttää samaan tarkoitukseensa uudelleen. Sitä paitsi kaikkea muutakaan löydu sopivanan aikana kulkkuyhteyksien ääreltä, enkä voi loputtomiin käyttää aikaa ja kuntoa haeskeluun.
Olen etsinyt myös paikallani istuskellen. Olen haravoinut netistä erilaisilla hauilla saksalaissyntyiselle Canon-tulostimelle sopivia ohjaimia. Yksikin sopiva riittäisi. Ihan sellaista en ole löytänyt vielä, mitä juuri tietty MsWindows ymmärtäisi ja osaisi sitten tulostuttaa tällä tietyllä Canonilla tekstiä, jonka olen tehnyt Open Officen tekstinkäsittelyohjelmalla. Sopisi tulostuksen toimia mihin tahansa, mitä kulloinkin tahdon tulostaa.
Monet tilanteet vaativat läppärin lisäksi myös tulostusmahdollisuuden, jotta ajantasaistekstistä saa allekirjoitettavaa tai jaettavaksi kopioitavaa. Sähköä on hyvä olla läppärin lähellä, sillä akun evästys ei jaksa pyörittää konetta kovin montaa tuntia. Ehkä voisin oppia tulostimistakin niin paljon, että voisin lainata saapuvilla olevia tulostimia muuallakin kuin yhdistyksen toimistolla, - siis jos nyt sitten saisin senkin ensin yhteistyöhön läppärin kanssa. Jatkan nettihakuja, kunnes homma hoituu.
Olisi mukavaa, jos voisin tulostaa läppäriltä niin, että se on kytketty tulostimeen. Joka tapauksessa voin hoitaa tulostuksen niin, että lähetän tekstit itselleni sähköpostiliitteenä. Tulostan sen sitten missä vain pääsen sähköpostiani lukemaan sellaisen koneen kautta, jolta voi tulostaa. Toivoa sopii, että opin myös tallentamaan tekstit aina siihen muotoon, joka sopii omaan tulostustilanteeseeni tai viestieni muiden vastaanottajien laitteistoille.
Kaiken tämän toimiston varastossa, kirpputorien pöytien ääressä ja internetin tulinkauppojen sivustoilla viettämieni haeskelurupeamien keskellä olen hoitanut myös yhdistyksen juoksevia asioita ja suunnitellut projektia. Työmatkoilla huomaan kesän ja Verkarannan liepeillä yleisötapahtumien synnyn, kukoistuksen ja kuihtumisen. Tänään löysin yksikseen aidanreunaan jumiutuneen Noitatohtorin julisteen. Se oli niillä tienooilla, missä puiston reunan korkea ja jyrkkä töyräs on kesän edetessä jyrsitty matalaksi ja loivaksi rinteeksi.
Mieleni taustalla muhii kaiken tämän jokapäiväisen elon keskellä kysymys, miksi teen niin kuin teen ja miksi juuri tätä. Kysymys ei ole ihan niin eksistentiaalinen kuin luulisi. Tunnen vahvasti tekojeni perusteiden ja liikkeideni syiden ottavan vuorotellen toistaan isomman osan toimintani ohjauksesta. Silti luotan myös kykyyni pitää huolta suunnasta ja vauhdistakin. Minulla on tavoitteita.
-- mmmt
01:19 - /keinot
2005-07-13
Ajantasaista täsmäkeskustelua opettelemassa - eli oppia ikä kaikki
Olen astunut uudelle vuorovaikutusvälineiden käytön alueelle samoihin aikoihin kahta kautta. Nyt voin keskustella reaaliaikaisesti muiden internet-käyttäjien kanssa. Voin naputella lyhyitä riviviestejä reippaalla konevanhuksella, jossa on 32 megaa muistia ja Debian GNU/Linux -käyttöjärjestelmä tai sen parempimuistisella, mutta vaatimattomalla ja hieman nuoremmalla kaukaisella sukulaisvärkillä, jonka käyttöjärjestelmänä on Microsoft Windows. Tosin taitoni ovat vielä vähän haparoivia, mutta eiköhän harjoittelu tee tässäkin asiassa mestarin. Minun pitää tietenkin kehitellä myös jokin rutiini noiden kahden käyttöjärjestelmän vuorottelevasta käytöstä, sillä kysehän on myös työn ja vapaa-ajan erillisyydestä. Alku on vielä vähän hankalaa.
Antti-Juhani on puhunut minulle jo kauan irkistä (Intenet relay chat eli IRC). Minusta irkki on tuntunut eiliseen iltaan asti hiukan mystiseltä jutulta. Käsitykseni muuttui, kun sain pojaltani illalla puhelun, jotta hän opettaa minulle irkkausta, kunhan avaan kotikoneeni debian-valikosta irssi-text -ohjelman. Sitten sitä mentiin irkkiin. Kun sain yhteyden häneen sitä kautta, sain loput ohjeet sieltä ja opettelin taidon alkuun. Tänään sain tietää, että irkki on kaikista vanhin pikaviestipalvelu (Instant messenger).Sillöin oivalsin myös, että osaan saman myös Mikrosoftin tarjoamin välinein. Pomonihan opetti minut viime perjantaina käyttämään mikrosoftilaista pikaviestiohjelmaa (messengeriä), joka on tätä messenger-versiota uudempi. Hän näytti ensin toimistossa mallia. Sitten hän avasi keskustelun yhteisen tuttumme kanssa katsoen vieressä, miten toimin. Hänen mentyään kotiin keskustelimme vielä ihan oikeasti pari riviä tekstiä. Muut tämän lajin hienoudet saavat odottaa tulevia aikoja.
-- mmmt
15:55 - /keinot
2005-07-03
Polkupyöräilyn ilot ja surut - ja joukkoliikenne
Minä olen kertonut joskus melkein vuosi sitten jutussani varhaisia muistoja siitä, miltä minusta tuntui hyvin varhaisessa lapsuudessani serkkuni kyyditessä minua polkupyörällä ja kesän viuhuessa ympärilläni. Jotkut epäilivät silloin muistojani muinaisen ikäni vuoksi, mutta olen tarkistanut asian suunnilleen vuosi sitten serkuiltani. Sysmäläinen ja asikkalalainen serkuni olivat tulleet pyöräillen Pertunmaalle meille eli tätiläänsä. He kuljettivat minua, alle kaksivuotiasta serkkuaan elämän nautintoihin uimarannalle ja muutenkin. Kokemus oli niin erikoinen, että jossain kuvien, tunteiden ja heidän sanojensa muodossa muisto painui mieleeni. Kertoessani siitä olen tietysti tehnyt sen osittain myöhemmin omaksumillani sanoilla. Joka tapauksessa varhaisimmat pyöräilymuistoni kyydittävänä ovat kauniita ja ihania.
Myöhemmin tuli muita sävyjä mukaan, kun halusin pyöräillä itsekin. Olenkohan kertonut joskus siitä, miten ennen kouluikää jo Heinolan maalaiskunnassa asuessani ihailin parin eri naapurin kuopuksien lastenpyörää? Kotini oli kahden kylän rajalle ja minä osallistuin ison veljen ja neljän pienemmän sisarukseni kanssa leikkimisen lisäksi kolmenlaisen lapsilauman leikkeihin: tuusjärveläisen muutaman ison talon lapset ottivat meidät joskus leikkeihinsä, koskenmyllyläisten omakotitalojen kaikki lapset ottivat meidät toisinaan leikkeihinsä ja kolmas porukka muodostui silloin, kun noita naapurinlapsia kummastakin kylästä tuli meille leikkimään.
Kummassakin kylässä oli yksi pieni lastenpyörä, mutta meillä ei ollut. Vain noita pieniä pyöriä vaativissa leikeissä meidän perheemme köyhyys aiheutti syrjintää. Pikkupyöriä lainattiin kaikille muille, mutta ei minulle tai sisaruksilleni. Meidän piti juosta leikkiin kuuluva ehkä sadan metrin mennen-tullen-taival, jonka muut pyöräilivät. En saanut lainata pikkupyörää edes silloin, kun olin parhaan ystäväni kanssa kahdestaan ja toinen noista ihanista pienistä pyöristä oli sentään hänen.
Äskettäisessä jutussani Jonkinlaisia mielilinkkejä toisten blogeihin kerroin isäni minulle tekemästä polkupyörästä ja äitini minulle tekemistä pyöräilyhousuista eli ajasta, jolloin olin mennyt kansakouluun. Nämä olivat vanhempieni vastavetoja naapuruston pikkupyöriä vastaan ja minun puolestani. Kyllä sillä isän tekemällä isolla pyörällä ajoivat sisaruksenikin, mutta emme lainanneet sitä muille.
Isän tekemä polkupyörä lopulta kuitenkin varastettiin koulun pihalta. Juuri varkauden estämikseksi pyörä jätettiin maalaamattomana kuluneisiin väreihinsä, jotka olivat eri osissa erilaisia. Ei se maalaamattomuus auttanut, sillä pyörä oli muuten hyvä. Tuon pyörän jälkeen minulta on varastettu vielä kolme muutakin polkupyörää.
Ostin opiskelemaan lähtiessäni itselleni silloin muodissa olleen punaisen pyöriltään midikokoisen polkupyörän. Se varastettiin lukuisien muiden pyörien kanssa yhtenä vuodenvaihteen yönä jyväskyläläisen Kortepohjan ylioppilaskylän pyörätelineestä. Matkojen päästä sain nuoremmista veljistäni keskimmäiseltä lainaksi hänen pyöriltään minikokoisen polkupyöränsä, jolla pyöräilin Jyväskylässä pitkään. Sitten se varastettiin lukkojen takaa varastosta niin kuin silloin varastettiin polkupyöriä monesta muustakin varastosta sielläpäin. Puhuttiin, että paikalla oli käynyt kuorma-auto, jonka lavalle varastetut pyörät oli lukittuina lastattu. Jossain vaiheissa ostin itselleni vielä uuden polkupyörän, valkoisen Peugeotin. Muutaman vuoden pyöräilyn jälkeen se varastettiin perheemme pupuhuhtalaisen kotikerrostalon pyörävarastosta. Silloinkin pyöriä lähti vorojen kouriin niiltä tienoilta iso joukko.
Olin kuitenkin alkanut jo kiinnittää huomiota horjahteluihin ja satulalta putoamisiinkin, joita minulle oli aina tapahtunut pyöräillessäni. Lääkäri suositteli pyöräilystä luopumista, joten en ole hankkinut uutta polkupyörää. Olen lopettanut pyöräilyn.
Olen nauttinut polkupyöräilystä ennen vanhaan ja kävelystä nautin nykyisinkin, vaikka en enää pyöräile. Oman pyöräilemättömyyteni olen kokenut menetyksenä aivan viime aikoihin asti, mutta nyttemmin olen päätynyt polkupyöräilyn suhteen vähän ristiriitaisiin ajatuksiin. Polkupyöräilyssä on nimittäin ainakin pari liikuntakykyyn liittyvää hankaluutta ja jotain yhteyttä myös joukkoliikenteen kuihtumiseen pyöräilyn yleistymisellä saattaa olla.
Jos on huimaustaipumusta ja kramppaavat jalat niin kuin minulla, voi pyöräillessään olla vaaraksi itsensä lisäksi muillekin liikenteessä horjuessaan ja kaatuillessaan. Muitakin sellaisia vaivoja voi olla, jotka estäisivät auton rattiin tarttumisen, mutta eivät tule esteenä mieleen pyörän ohjaustankoon tartuttaessa. Sellaisia voivat olla vaikka muistikatkot tai jotkut kohtauksia aiheuttavat sairaudet, jos lääkitys ei ole kunnossa. Näiden vaikutuksen näin äitivainaan tuttavapiirissä äidin elämän viimeisinä muistillisina vuosina. Siksi olen ruvennut miettimään polkupyöräilyä uudelta kannalta viime aikoina. "Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoja?" Ehkä. Tai ehkä ei, sillä en minä ole ainoa, joka ei voi pyöräillä.
Olen miettinyt sitä, miten polkupyöräily vie matkustajia joukkoliikenteestä. Joukkoliikenteessähän kanavoidaan nimityksen mukaisesti joukkoja yhteiselle reitille samaan aikaan, kun taas polkupyörä sallii yksilöllisen aikataulun ja reittivalinnat henkilöauton tavoin. Henkilöautoista ei ehkä niinkään siirrytä silloin tällöin polkupyöräilemään, vaan joukkoliikennevälineistä. Niillä matkustaminen vaatii kärsivällistä aikatauluihin ja reitteihin sopeutumista sekä jatkuvaa maksukykyä nousevista hinnoista huolimatta.
Polkupyöräily vie hyväkuntoisia, itsenäisiä, aktiivisia matkustajia ontuvalta joukkoliikenteeltä niin kuin yksityisautolukin. Pyöräilyn lisääntyminen ei välttämättä vähennä henkilöautojen käyttöä, vaan lisää autottomien joukkoliikenteen käyttäjien liikkumisvapautta. Joukkoliikenne ei matkustajamäärien vähentyessä pysty palvelemaan yhtä hyvin kuin ennen. Tämä koskee erityisesti liikuntarajoitteisia tai liikennevälineettömyyden valitsevia matkustajia: reittejä karsitaan, ajoja harvennetaan ja matkojen hintoja nostetaan. Samat ongelmat purevat tietenkin keiden tahansa matkustajan kärsivällisyyteen. Näin menevien ja hyvin toimeentulevien ihmisten siirtyminen yksityisautoiluun saa lisää vahvoilta näyttäviä perusteita joukkoliikenteen heikkenevistä ja kallistuvista palveluista.
Pitäisikö sitten tyytyä ekologisesti hyvään ja yksilöllisyyttä kunnioittavaan kampanjointiin yksityisautoilun korvaamisesta polkupyöräilyllä ja tarjota auttava määrä yhteiskunnan sponsoroimia julkisia bussi- ym. -linjoja köyhille ja kipeille? Eipä niinkään. Kaikkea yksityisautoilua ei voi korvata ollenkaan muilla liikkumistavoilla, eikä pyöräily sovi ihan kaikkeen liikkumiseen niillekään kulkijoille, joilta yksilöllinen pyöräily sujuu.
Henkilöauton laajennukset eli bussit, junat ym. joukkoliikennevälineet ovat tarpeen, samoin omistamista laajentava autojen vuokraus omaan käyttöön kuskeineen - kuten takseja käytettäessä - tai yhteisomistukseen hankittujen autojen vuokraaminen omaan käyttöön vain rajatuksi ajaksi tai tietyille matkoille silloin tällöin. Toisaalta myös polkupyörien yhteisöllisyyttä voi lisätä. Olen joskus katsellut ihaillen tandempyöräilijöitä tai lasta rattaissa pyörän perässä vetäjää. Näistä rattaita vetävistä pyöräilijöistä voi lukea esimerkiksi blogista nimeltä maalainen vaikkapa jutusta Maalari maalasi taloa ja siellä olevista kommenteista.
Kannattaisikohan miettiä myös poljettavia takseja joko perässä vedettävine matkustajavaunuineen tai sitten niin, että matkustajaosasto on edessä ja ohjaava polkija heidän takanaan? Jossainhan ne ovat yleisiä. Joka tapauksessa on hyvä, että joissain kaupungeissa on satunnaisten pyöräilijöiden maksutta tai pientä panttia vastaan lainattavissa olevia polkupyöriä. Itse kävelen työmatkallani nykyisin sellaisen pyörätelineen ohitse, jossa on milloin mikäkin määrä lainattavia polkupyöriä. Päättelen määrän vaihteluista, että pyöriä myös käytetään.
Pyöräilyyn liittyy kaikesta huolimatta paljon nautintoa. Yksi mukavimpia pyöräilyyn liittyneitä elämänvaiheitani on ollut aika, joilloin Antti-Juhani opetteli ajamaan lastenpyörällään, jonka nimi oli suomeksi Salama. Olisikohan rungossa lukenut Plixt? Opettelu vaati sinnikkyyttä, mutta onnistui mainiosti. Kävimme sitten usein pyöräilemässä Jyväskylän liikennepuistossa, mutta ajelimme vuosien mittaan paljon muutenkin yhdessä.
-- mmmt
13:32 - /keinot
2005-05-25
Entäpä sitten tutkimusrahoituksen metsästäminen?
Toukokuussakin on avoinna keskeneräisillä väitöskirjoilla kalastettavaa rahoitusta. Laitetaan vain väitöskirjan päivitetty tutkimussuunnitelma koukkuun ja maustetaan se parilla kolmella hyväntahtoisen asiantuntijan lausunnolla, evästetään omalla ansioluettelolla ja lähetetään apurahahakemuksen myötä rahoitusta jakavalle taholle.
Tällä hetkellä hakemuksille vastaanottavaisia rahoittajia ovat Jenny ja Antti Wihurin rahasto 24.4.- 31.5.05 välisen ajan ja heti sen jälkeen 1.6.-30.9.05 Koneen Säätiö ja jo ennen tuon Koneen hakuajan päättymistä avautuu ja sulkeutuu Alfred Kordelinin Yleisen Edistys- ja Sivistysrahaston rahoituksen hakuaika 1.8.-31.8.05. Olenhan minä vuosikymmenien mittaan silloin tälläin saanut apurahoja ja muutakin rahoitusta tutkimukselleni, mutta kun se ei ole ollut väitöskirjaa varten, niin ei ole ollut varaa väitellä. Vaan entäpä jos sittenkin?
Tämmöiset elkeet nousivat mieleeni, kun seurasin kaksi tuntia yhtä filosofian lisensiaattityön tarkastusta. Sitten join kupposen kahvia marjapiirakan kera keskustellen monien tohtoreiden ja yhden filosofian lisensiaattityötään puolustaneen maisterin sekä hänen taustajoukkojensa kanssa. Tuleva lisensiaatti ja molemmat työn tarkastajat sekä paikalla ollut professorikin olivat naisia. Eipä sillä muuta merkitystä tässä asiassa ole kuin se, että rupesin miettimään, miksen itse ole tuollaisessa tilanteessa.
Nokkelasti koukkasin itseni Helsinkiin lähdössä olleen toisen lisensiaatityön tarkastajan kävelyseuraksi Pinnistä Rautatieasemalle. Keskustelimme kausaalisuudesta. Mitähän jos sittenkin hakisin apurahoja, kun noita hakuaikojakin on avoinna juuri nyt?
15:42 - /keinot
Yhdistystoiminta vaativana harrastuksena ja yhdistys työllistäjänä
Yhdistyksen perustamiskokouksen jälkeen hallitus järjestäytyy. Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry eli TASVINA syntyi 5-tuntisessa kokouksessa illalla 11.5.05. Kiireiset naiset pitävät hallituksen järjestäytymiskokouksen reilusti myöhemmin eli kesäkuun ensimmäisenä. Olen puheenjohtaja, joten valmistelen kokouksen. Valmistelen myös yhdistyksen rekisteröintiä. Muutakin on vireillä heti yhdistyksen olemassa olemisen alusta asti.
En ole ihan vihreä tässä yhdistystoiminnassa, vaikka vihreä olenkin. Olen toiminut elämäni mittaan yhdessä jos toisessakin yhdistyksessä. Silti olen kiitollinen Antti-Juhanin nettipäiväkirjaansa kokoamasta Yhdistysbyrokraatin muistilistasta. Harkitsen vakavasti myös Vision verkkomyynnissä olevan Vihreän yhdistystoimijan oppaan hankkimista itselleni. Tai ehkä ehdotankin hankintaa järjestäytymiskokoksessa TASVINA:lle.
Joskus nuorena opiskelijana 1970-luvun alkupuolella - taisi olla peräti ensimmäisenä opiskelusyksynäni - minut valittiin yhden hyvän yhdistyksen hallitukseen yhtä aikaa varapuheenjohtajaksi ja taloudenhoitajaksi. Tein opiskelukiireitteni keskellä kevätkokoukseen kahden vuoden tilit kuntoon kuittien, pöytäkirjojen ja satunnaisten kirjausten pohjalta. Hankin tietenkin käsiini myös tilintarkastajat ja tilit tarkastettiin normaaliin tapaan. Kelpasivat ne myös kevätkokoukselle. Onneksi siitä ruljanssista on jo 30 vuotta.
Onneksi, niinpä niin. Ikäväkseni olen sittemmin vuosikymmenien mittaan törmännyt erilaisissa yhdistyshallituksissa toimiessani siihen, että kaikki ei olekaan kunnossa edeltäjieni jäljiltä. Yhdistysbyrokratian hoitaminen vaatii huolellisuutta, kärsivällisyyttä ja perehtymistä yhdistystoiminnan taloudellisiin ja hallinnollisiinkin määräyksiin. On ikävää huomata kesken jonkin hyvän hankkeen valmistelujen, että yhdistyksen nimenkirjoittajia ei olekaan vaihdettu yhdistysrekisteriin tai että tilit ovat levällään tai mitä nyt sitten onkaan jäänyt tekemättä kiinnostavampien asioiden parissa puuhatessa.
Yksi hyvä rekisteröity yhdistys voi työllistää osa-aikatyöhön ainakin yhden hyvän motivoituneen yhdistelmätukikelpoisen työnhakijan niin, että pesti on yhdistykselle lähes ilmainen.
Jos jokin rekisteröity yhdistys päättää hakea työvoimatoimiston ja Kelan kautta yhdistelmätukea ja aikoo palkata sillä yhdistykselle osa-aikaisen työntekijän, on yhdistysbyrokratian oltava ajantasalla ja kunnossa. Silloin tarvittavat dokumentit löytyvät arkistosta, yhdistysrekisteristä ja muualtakin suhteellisen nopeasti. Yhdistyksen on sitten helppo toimittaa yhdistelmätuen edellyttämät hakemukset liitteineen Työvoimatoimistoon, joka huolehtii, että Kelakin saa käsiteltäväkseen oman osansa hakemuksista.
Yhdistelmätukikelpoisen työntekijän palkkaaminen voi toteutua yhteiskunnan rekisteröidylle yhdistykselle myöntämällä yhdistelmätuella. Silloin se on yhdistykselle lähes ilmaista. Ensimmäiseen palkkaan työnantajakuluineen on ry:llä toki oltava varaa, mutta viimeisen palkan ja työnantajakulujen maksamisen jälkeen saatava viimeinen yhdistelmätuki nollaa saldon. Yhdistysrekisteriote on toki maksettava ja ehkä jotain muuta pientä. Muuten työntekijä on yhdistykselle ilmainen.
Yksi hyvä yhdistys voi työllistää osa-aikaisesti ainakin yhden hyvän työntekijän, joka on pitkään etsinyt työkokemukselleen ja työpanokselleen rahassakin mitattavaa arvostusta.
08:11 - /keinot
2005-05-23
Vielä vähäsen tekstinkäsittelystä esseen tiimoilta
Lähetin tänä aamuna eteenpäin esseen, jonka hiomiselle olin saanut filosofisista ja teknisistä syistä vähän lisäaikaa.
Ajattelin viikko sitten viikonloppuna muutaman keskustelun innoittamana hiukan hioa tekstiä ennen sen lähettämisen viime hetkeä, mutta en ottanut silloin huomioon tekstinkäsittelyohjelmaani Tediä. Sen sijaan, että teksti olisi tuolloin parantunut, tuli vastaan monenmoisia ihan yllättäviä teknisiä ongelmia. Tai ei minun olisi niistä pitänyt yllättyä, sillä juuri tuollaisten ongelmien tähden olen viime marraskuusta asti vältellyt muotoilua tarvitsevien tekstien kirjoittamista kotikoneellani.
Onhan minulla ollut mahdollisuus etsiä käyttööni maailmalta jokin minulle avoin ja sillä kertaa muilta vapaana oleva tietokone, kun olen halunnut työstää vaativampia tekstejä, mutta aineiston kantaminen on työlästä. Lisäksi kantaessa kipeytyvät nekin nivelet, joita tarvitsen näppäimistön naputteluun eli ihan silkkaan kirjoittamiseen. Viikonloppuisin ja iltaisin (öisinkin) on helpompaa kirjoittaa tekstit kotona - enkä minä virka-aikana tosiaan joudakaan kirjoittelemaan, kun on noita työnhakukiireitä.
Toissa viikonloppuna siis parantamisen sijasta pahensin tekstiä ihan teknisten ongelmien ja oman suurenmoisen ohjelman komentotaidottomuuteni keinoin. Sain viime viikon maanantaina lisäaikaa, mutta jouduin käyttämään sen tyylin ja sisällön hiomisen sijaan lähes täysin tekstitiedoston ja sen perussanoman pelastamiseen.
Sain onneksi viime perjantai-iltana uudeksi tekstinkäsittelyohjelmakseni AbiWordin ja sille käyttöpaikaksi huonomuistisen koneeni sijasta runsaasti operointitilaa minua varten rakennetulta "palvelimelta" (tai niin minä ainakin sitä nimitän) tuolta jostain netistä tai it-tukihenkilöni kotikoneelta tai mistä lie mystisistä virtuaalisvääreistä tai jostain.
Esseen korjaamista on hidastanut AbiWordillakin se, että korjattavaa on ollut kelpo läjä. Oma taitamattomuuteni, viime viikollakin vielä käyttämäni Ted-tekstinkäsittelyohjelman kömpelyys käytössäni sekä koneeni ylivoimainen hitaus tuottivat ennen Abiwordin saapumista työstämääni tekstiin semmoisen virheiden vipinän, että niiden poistaminenkin on ollut hidasta.
Jostain syystä AbiWordilla avaamassani tiedostossa (joka siis oli aiemmin Tedillä tekemäni) oli esseeteksti jopa kokonaisena kopiona keskellä itseään. Minulta meni vähän aikaa, ennen kuin edes keksin, että kaikki alkoi yllättäen kesken esseen alusta uudelleen ja tuon uudelleen alkaneen tekstin loputtua jatkui alkuperäinen teksti loppuunkin uudelleen. Olin oikein ylpeä siitä, että löysin tuon virheeni kokonaisena, enkä vain ryhtynyt poistamaan toistoja vaihe kerrallaan.
Sitä minä vain ihmettelen vieläkin, että miten kotikoneeni, minä ja Ted onnistuimme yhdessä tuollaisenkin virheen aiheuttamaan. Joistain muista virheistä ja ongelmista on kuvaus aiemmassa jutussani täällä Aloitusmaisemassa. Kaikkea en ole kertonut, enkä kerrokaan.
Tänä aamuna lähetin esseen julkaisun toimittajalle sellaisessa kunnossa, millaiseksi sain sen turvallisella "palvelimella" ihanaa AbiWordia käyttäen teknisesti korjattua. Lähes kaikki hienot tyylin ja sisällön parannusideat kylläkin jäivät toiseen kertaa.
Jokin hetki sitten löysin sähköpostilaatikostani viestin, jossa luki, jotta "kiitos". Luki siinä vähän muutakin. Olen tyytyväinen siihen, että esseeni on ehtinyt mukaan julkaisua työstävään prosessiin.
19:04 - /keinot
2005-05-21
Tekstinkäsittelyn hankaluuksia ja iloja
Olen kertonut ennenkin 32-megaisen vanhan tietokoneeni elämääni tuomasta vaihtelusta. Syksyllä 2004 tietokoneeni ja sen sisältämän kauheasti vanhentuneen kaupallisen ohjelmiston yhteistyö meni umpisolmuun, kun siirryin puhelinmodeemista kaapelimodeemiin. Tietoturva- ja käyttöohjelmistot pyörivät vain vuorotellen. Kun tein tilaa muistiin tuhoamalla tiedostoja, hävitin vähän liikaa, eikä Windows enää käynnistynyt lainkaan. Korjasin romppuaseman suoristamalla koneen sisällä olevat johdot ja laitoin Jyväskylästä postitse saamani X-rompun avulla sen verran ohjelmaa koneeseen, että it-tukeni ulottui netitse koneeni sisuksuksiin.
It-tukeni Antti-Juhani huolehti koneelleni sen kestämän määrän Linux -käyttöjärjestelmää. Hän on (minun asiaa syvemmin tuntemattoman ymmärrykseni mukaan) hyödyntänyt Debiania (GNU/Linux). Ikkunointijärjestelmä, jonka kuoletan hetkeksi, kun koneeni virtuaalimuisti täyttyy käyttöroinasta - ja käynnistän uudelleen virtuaalimuisti ammollaan odottamassa käyttöjäni - on X.
Käytössäni olevassa X:ssä kolme eniten käyttämääni ohjelmaa ovat tekstinkäsittelyyn Ted, nettiselailuun Dillo ja sähköpostiin Sylpheed. Poikani myös huoltaa - netiste Jyväskylästä käsin - Tampereella kotonani kököttävän koneeni ohjelmistoa. Koneen pienimuistisuus ja minun tehtävieni vaativuus muodostavat kuitenkin hankalan yhdistelmän, johon ystävällinen it-tukeni jatkuvasti kehittelee korjauksia, kunhan osaan kertoa, mistä oikeastaan kulloinkin kiikastaa. Muistia emme lisää näin vanhaan koneeseen, mutta muitakin ratkaisuja on.
Ted-tekstinkäsittelyohjelma on kepeä käyttää pieniin yksinkertaisiin teksteihin ja vaikkapa niiden muotoiluunkin. Olen toki kirjoittanut Tedin käyttöä harjoitellessani myös 50000 sanaisen tekstitiedoston, mutta siinä ei ollutkaan juuri mitään muotoiluja. Kirjoitin nimittäin viime marraskuussa yhden kirjakäsikirjoituksen ensimmäisen version käyttäen harvakseltaan kappalejakoa ja otsikointia. Palkissani oleva vihreä linkkimerkki kertoo kirjoittamisen määrällisen tavoitteen täyttyneen ajoissa. Opin samalla myös käyttämään Tediä ja X:ää kohtuullisesti, mutta käsikirjoitukseen en ole uskaltanut niiden avulla kajota.
Nyt kevään mittaan olen yritänyt hioa Tedilläni enintään 3900 sanaista esseetä, jossa pitäisi olla lähdeluettelossa vinoja kirjaimia ja kernaasti osa asiasta alaviitteinä. Ted on oikutellut tosi ilkeästi siksikin, että koneeni on hidas. Yksi painallus näppäimestä voi tuottaa monta komentoa peräkkäin, ynnä muuta haittaa. Vinot kirjaimet katoavat talletusreissulla. Alaviitteitä ei pystynyt tekemään. Tekstin leikkaa-liimaa -toiminto toistaa liimattavan otteen pahimmillaan kolmekymmentäkin kertaa ym. Voisi Ted kuulemma osata tuon kaiken ja monimutkaisempaakin tekstinkäsittelyä, mutta minä en osaa sitä siihen komentaa. Minä tarvitsen käyttäjäystävällisiä ohjelmia.
Eilen illalla Antti-Juhani metsästi minulle hiukan enemmän tilaa vaativan AbiWord -tekstinkäsittelyohjelman, joka pyörii hitaasti omalla koneella, mutta auttaa tulostuksessa. Varsinaisti käytän AbiWordia Antti-Juhanin minulle tekemällä palvelimella, jossa voin käyttää myös Firefoxia vaativampaan nettiselailuun.
Valitettavasti esseen dead line oli jo. Teknisten ongelmieni vuoksi muutamalla päivällä siirretty ylimääräinen takaraja saattoi mennä umpeen jo eilen, mutta oletan että viikonloppu kuuluu samaan muutamaan päivään. Yritän siis vielä nyt viikonloppuna eheyttää ja viimeistellä tekstini AbiWordilla ja lähettää sen rtf-liitteenä Shylpheed-spostina sinne minne sen toivon kelpaavan. Ehkä muutama päivä, joka luvattiin, käsittää vielä tämän viikonlopun.
SUNNUNTAINEN HUOMAUTUS: Täydensin sunnuntaiaamuna 22.5.05 tätä lauantaina 21.5.05 luonnostelemaani ja Aloitusmaisemaan sijoittamaani tekstiä. Uuden jutun kirjoittaminen olisi tuntunut toistolta ja tämän edellä olevan jutun alkio tuntui vaativan vahvistamista. Laitoin tekstiin Linux-, Debian- ja X-linkit selitystäydennyksineen, mutta en tarkistanut kokoustavalta it-tueltani puhelimitse, että vaatimaton tietotekniikan ymmärrykseni on johtanut minut oikeisiin linkkeihin.
14:36 - /keinot
2005-05-06
Miten ohjaan omaa toimintaani?
Kirjan sisältöön voi tutustua lukemalla ensiksi vaikkapa kirjaesittelyn tarjoaman yleiskuvan kirjan juonesta - tai sen puuttumisesta. Joskus kirjan sisällysluetteloon kuuluu teoksen lukujen otsikoiden lisäksi myös sisällöllisiä tiivistelmiä. Tällaiset sisällysluettelot tarjoavat tiivistetyn kuvan kirjan sisällöstä ja rakenteesta. Jos kirjan aiheena olisi vaikka "Miten ohjaan omaa toimintaani?" voisi lukija jo tuollaista laajennettua sisällysluetteloa lukiessaan samalla miettiä kirjan sisältöä ja otsikoita oman elämänsä tosiasioiden ja omien toiveittensa kannalta. Lukija voisi miettiä kirjan otsikon kysymystä "Miten ohjaan omaa toimintaani?" omalta kannaltaan eli kysymyksenä itselleen.
Minä olen työstänyt sellaista kirjan käsikirjoitusta, jossa kerron yleisellä tasolla siitä, miten ohjaan omaa toimintaani. Tekojen hallintaan pyrin tunnistamalla erilaisia tekoja ja itseni itsekasvatukseen kykenevänä tekijäminänä tässä ja nyt. Kartoitan myös toiveeni, todellisen elämäntilanteeni ja todellisuussuhteeni. Koska tahdon myös vastuulliseen yhteistyöhön muiden ihmisten kanssa, pidän yhteydet heihin kunnossa. Näissä olosuhteissa valitsen toteuttamisen arvoiset toiveet, joista muodostan toteuttamiskelpoiset tavoitteet sekä etsin keinot, joilla voin edetä lähtökohdasta toiveiden mukaisesti tavoitteisiin. Näin uskon pääseväni toiveista tekoihin tai ainakin voin täsmentää toteuttamisen arvoiset toiveeni toteuttamiskelpoisiksi tavoitteiksi.
Pöytälaatikossani hiomista odottavan käsikirjoituksen varsinaisena otsikkona on ollut työvaiheessa "Toiveista tekoihin", mutta kirjassa voi olla kyse vain matkasta toiveista tavoitteisiin. Näin lyhyesti voin esittää kirjaluonnokseni juonen, mutta kerron sen myös pitkän kaavan mukaan.
Voin patistaa itseäni ryhtymään suoraan toiveista tekoihin, mutta toiveet eivät useinkaan ole sellaisenaan realistisia ja konkreettisia tavoitteita. Kun ohjaan itse omaa toimintaani, työstän mielessäni toiveet ensin tavoitteiksi, joita kohti sitten teoillani pyrin. Kun saavutan teoillani välitavoitteita ja pääsen niiden kautta lopullisen tavoitteeni, niin tavoitteen asettamisen perustana ollut toiveeni toteutuu.
Ryhdyn siis muuntamaan mielessäni toiveet tavoitteiksi ja etsimään keinot noiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Pyrin myös purkamaan toiminnan esteitä tieltäni, mikäli se vain on mahdollista. Valvon myös toteutusta, kunhan ensin saan tekoni käyntiin. Ulkoisessa maailmassa teen tavoitteitteni toteuttamiseen tähtäävien tekojeni liikeosuudet. Jos olen muuntanut toiveet oikein tavoitteiksi ja jos olen valinnut oikeat teot tavoitteiden saavuttamisen keinoksi, saatan uskoa onnistuvani toteuttamaan toiveeni. Voin siis ryhtyä toiveista tekoihin.
Oletan, että voin parantaa omaa toimintaani ohjaamalla sitä itse. Muutkin voisivat ohjata minua ja usein ohjaavatkin, vaikka en sitä aina itse edes huomaa. Minussa ja ympäristössäni tapahtuu myös paljon sellaista, mikä vaikuttaa toimintaani, vaikka tahtoisin ehkä toisin. Voin kuitenkin parantaa asemaani tekojeni tekijänä ja toimintani ohjaajana, kun tiedostan mahdollisimman huolellisesti asiantilat, joihin voin itse vaikuttaa, ja asiantilat, joihin en voi vaikuttaa. Enhän yleensä voi estää rankkasadetta, mutta voin varautua etukäteen sateenvarjolla tai sateen yllättäessä poiketa vaikkapa kahvilassa ja odottaa siellä parempaa säätä.
Kilvoittelen tekojeni hallinnasta eli koetan voittaa itseni ja edistyä. Joitain tekoja hallitsen jatkuvasti paremmin kuin toisia. Joissakin olosuhteissa tekojen hallinta sujuu paremmin kuin muulloin. Parantaakseni onnistumisen mahdollisuuksiani tarkastelen omien tekojeni osuutta elämässäni ja mahdollisuuttani ohjata omia tekojani hallitsemalla niitä entistä paremmin. Vertaan elämän hallintaa ja tekojen hallintaa toisiinsa, jotta löytäisin sen, mitä tekojen hallinnalla tarkoitan. Pohdin, missä suhteessa elämän hallinta ja tekojen hallinta ovat toisiinsa.
Tarkastelen myös, voinko hankkia lisää ryhtiä tai ilmavuutta omaan elämääni tekojen hallinnan avulla, jos jompaa kumpaa niistä tarvitsen. Jos elämäni tuntuu minusta joskus liian hajanaiselta, niin voin jäsentää siihen vaikkapa aikataulun avulla ryhdikkyyttä. Jos taas elämäni toisinaan tuntuu liian tarkasti kontrolloidulta, voin pyrkiä hellittämään otettani ja löysäämään aikatauluani sen verran, että saan elämääni ilmavuutta ja tilaa hengähtää. Joskus toki olen ihan tyytyväinenkin siihen otteeseen, joka minulla on elämästäni.
Tekoni ovat lähtökohdiltaan erilaisia. Päästäkseni toiveesta tavoitteeseen ja hallitakseni tekojani, tutustun hiukan tekoon itseensä. Tutustun siihen, millainen teko on rakenteeltaan ja prosessiltaan. Tutustun siihen, mitä kaikkea tekoon kuuluu ja millaisten vaiheiden kautta teko etenee. Tutustun myös tekojen tekijään, jota tässä kutsun myös minäksi ja minuksi itsekseni, koska voin sanoa, että minähän teot teen.
Tarkastelen matkaa toiveistani tekoihini. Teot teen niin, että toteutettavaksi valitsemani toive myös toteutuu. En esimerkiksi naulaa taulua seinään niin, että seinä menee hajalle, vaan niin, että taulun voi ripustaa seinälle kauniisti ja kestävästi. Oletan yksittäisten tekojen aina olevan jonkun tekoja tekevän minän aikomia eli minun tapauksessani minun aikomiani. Sanon, niin kuin jokainen muukin itsestään itseään tarkoittaen sanoo, että minun tekoni ovat minun aikomiani. Oletan yksittäisten tekojen kuuluvan useimmiten useiden tekojen toimintakokonaisuuteen, joten voin puhua myös toiminnastani siihen liittyvien tekojeni osalta.
Tarkastelen erilaisia tekoja, joiden käynnistyminen näyttää ymmärrettävältä joko luonnonlakien tai yhteiskunnan sääntöjen kannalta, tai sitten yksilön itsensä näkökulmasta hänen vapaana valintanaan. Teen joitain tekoja luonnostani, tai ainakin siltä tuntuu. Ihmiskunta on luonut kulttuuria myös siitä, mitä luonto laittaa ihmiset tekemään aineenvaihdunnan ja lisääntymiskyvyn vaikutuksesta, mutta myös paljosta muusta on tullut osa kulttuuria. Olen tuntenut yhden erinomaisen puupikkulan rakentajan, jota todella kiinnosti käymälärakennusten kulttuurikehitys ja myös huussin oma luova suunnittelu. Toisaalta intiimi tulevan sukupolven tuottaminen aloitetaan nykyisin yleensä omia aikojaan tapahtuvana pariutumisena, mutta vahvistetaan kuitenkin kulttuurisin rituaalein esimerkiksi kihlajaisilla tai jopa hääseremonialla.
Yhteiskunnalla on osuutensa siihenkin, että osaan tai ainakin voisin osata käyttäytyä hyvin mitä erilaisimmissa tilanteissa. Noudatan sääntöjä ja normeja, jotka olen omaksunut saamani kasvatuksen myötä. Jotkut toimivat sääntöjen ja normien mukasesti siksi, että niiden noudattamista valvovat esimerkiksi poliisi ja muut viranomaiset, joilla on apunaan laissa säädettyjen rangaistusten uhka. Kuitenkaan esimerkiksi se, että minä odotan vihreitä valoja ennen kuin ylitän kadun, ei johdu poliisin pelosta, vaan halustani ylittää katu mahdollisimman turvallisesti.
Kasvatusteot ja tekijänä oppiminen ovat varmaan kaikille ihmisille kokemuksena tuttuja, vaikka ei asiaa olisi tullut ajatelleeksi syvemmin tai tarkemmin kertaakaan. Minä ainakin muistelen kasvattajieni itseeni kohdistamia hyviä tai pahojakin tekoja ja pidän joitain niistä ainakin osittaisena selityksenä nykyisen elämäni menestykselle tai ongelmille. Tarkastelen saamaani kasvatusta, mutta myös itse toteuttamaani kasvatusta ja omaa itsekasvatustani. Omien tekojen hallinta oli mielestäni vanhempieni ja muiden kasvattajieni hyvä piirre aikanaan, vaikka en tekojen hallinnasta silloin puhunutkaan.
Arvostan hyvää kohtelua, kun sitä saan osakseni. Lasten ja nuorten hyvän kohtelun olisi mielestäni pitänyt olla kaikkien kasvattajien velvollisuus ainakin silloin, kun he kasvattivat minua itseäni, sisaruksiani ja ystäviäni lapsuudessamme ja nuoruudessamme. Monilla tuntemillani ihmisillä onkin ollut osanaan ihan kelvollinen kotikasvatus ja itsekin olen kohdannut myös kunnioitusta herättäneitä kasvattajia kasvuvuosinani. Yhtä lailla minun ja muiden entisten lasten on nykyisin aikuisina hallittava omia tekojamme, kun kasvatamme muita ihmisiä ja itseäkin. Vaikka tekojen hallinnan oppiminen alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, niin kyllä siinä riittää opettelemista koko elämän ajan.
Ennen tekoa tekijä on jo olemassa oman todellisuussuhteensa keskipisteessä. Pyrin siis tekoa ajatellen tiedostamaan lähtökohtatilanteeni. Pyrin myös määrittämään ennen tekoa oman sijaintini siinä todellisuudessa, missä suunnittelen tekoja eli mielessäni, mutta myös siinä todellisuudessa, missä teen tekoni eli aineellisessa maailmassa. Löydän itseni sen kaiken minulle tavalla tai toisella todellisen keskeltä, mihin minulla on suhde.
Toiveet, ja mitä niiden lisäksi on otettava huomioon, voin löytää todellisuudesta, johon minulla on suhde. Otan käyttööni moniulotteista todellisuussuhdetta kuvaavan koordinaatiston. Sen pohjalta voin sitten laatia itselleni kompassin ja kartan yhtä aikaa tapahtuvaa mielessä ja maailmassa, sisäisessä ja ulkoisessa todellisuudessa suunnistamista varten. Voin kartoittaa olosuhteeni, mutta myös tekojeni edellytykset ja mahdolliset seuraukset, sillä oma sijaintini todellisuussuhteeni kartalla ja muut kartalla nyt olevat seikat ovat tekojeni lähtökohtana.
Pohdin vielä minuuden vahvistamista nimenomaan toiminnan ja tekijän minuutena. Minuutta tarkastelen ikään kuin tekijän näkökulman kiintopisteenä, josta käsin voin sanoa itsestäni, että juuri minä olen kysymyksessä ja että minä kyllä vastaan teoistani. Tällaisen näkökulman tarkastelu on mahdollista riippumatta siitä, mistä minuudessa on perimmältään kysymys. Tätä vastuun ottajan minuutta pyrin vahvistamaan ajattelun avulla ja omaa maailmankuvaa selkiyttämällä.
Tekijän moniulotteinen todellisuussuhde on kuvattavissa niin, että yksilö kokee olevansa tasapainoisesti sen keskellä elävä minä, joka on itse tässä nyt. Silloin tuo yksilö voi tiedostaa sijaintinsa elämänkaarellaan nyt, maailmankuvassaan tässä ja ihmisten joukossa itse, ja hän voi kokea aidosti, että minä aion ja toteutan tässä nyt itse tekoni. Minäkeskisen todellisuussuhteen luonteen tunnistaminen auttaa välttämään sen itsekeskeisyyden, johon muuten saattaa langeta juuri todellisuussuhteen minäkeskisyyden vuoksi. Joku voi nimittäin luulla, että keskipisteenä olemisen kokemus johtuu siitä, että kaikki muu on ryhmittynyt varta vasten hänen ympärilleen. Useimmiten todellisuussuhteensa tarkastelija on kuitenkin vain syntynyt ja kasvanut kaiken ympärillään olevan keskelle.
Kun tunnistan oman todellisuussuhteeni minäkeskisyyden, voin tarkemmin mietittyäni huomata, että kaikki me ihmiset olemme oman todellisuussuhteemme keskiössä. Ketään ei ole tämän sijainnin aikaansaamiseksi asetettu ihmisenä erikoisasemaan muiden joukossa. Toisaalta kukaan ei myöskään voi olla syrjässä omasta todellisuussuhteestaan, vaan ympärillä on aina joka tapauksessa jotain. Kaiken hyvän lisäksi itse kullakin ihmisyksilöllä voi olla ympärilläään ja siis todellisuussuhteessaan myös kaikenlaista hankalaa, josta hän tahtoo eroon.
Kun en ole tyytyväinen siihen todellisuuteen, johon minulla on suhde, toivon muutosta. Ryhdyn toiveista tekoihin. Voin päästä parempiin olosuhteisiin, mutta pysyn silti todellisuussuhteeni keskipisteessä. Vaikka esimerkiksi siirtyminen paikkakunnalta toiselle voi joskus parantaa tai huonontaa elämänlaatua huomattavasti, on yksilön paikka uudellakin seudulla oman todellisuussuhteen keskiössä.
Tältä kannalta katsottuna kaikilla ihmisillä on periaatteessa samanlainen minäkeskinen asema suhteessa todellisuuteen. Siksi kenen tahansa ihmisen on myös mahdollista ymmärtää toisen ihmisen samaan tapaan rakentuvaa todellisuussuhdetta, vaikka ei hänen olosuhteitaan ja kokemuksiaan tarkkaan tuntisikaan. Minä voin ymmärtää ainakin sen, että hänen näkökulmansa on samalla tavoin ainutkertainen kuin omani on. Tiedän, että jos kuuntelen tai luen hänen oman elämäntarinansa, voin ymmärtää jossain määrin myös hänen kokemuksiaan. Niinpä toivon toisten ymmärtävän edes vähän myös minun kokemuksiani.
Oman toiminnan ohjaaminen on haasteellista. Tällaisen vastuun voin ottaa omista teoistani, kun tahdon toteuttaa toiveitani. Samalla pyrin kuitenkin ottamaan huomioon myös toiset ihmiset. Erityisesti silloin, kun hoidan heitä tai minulla on heistä kasvatusvastuu, on heidän minuutensa ja sen vahvistamisen huomioon ottaminen toiminnassani tarpeen. Kanssaihmisten ylenpalttinen huomioon ottaminen voi kuitenkin hämärtää omat toiveet ja mahdollisuuden toteuttaa niitä, mutta toisaalta toisista piittaamaton omien tavoitteiden toteuttaminen voi viedä elintilaa muilta ihmisiltä.
Tarvitsen siis myös yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden yhteensovittamisen taitoja, jotta kaikkien yksittäisten toimijoiden mahdollisuudet yhteistyöhön voivat minun tullessani toimintaan mukaan pikemminkin parantua kuin heiketä tai pysyä ennallaan. Kysyminen ja kuunteleminen auttavat pyrkiessäni ymmärtämään toisia ihmisiä. Toisaalta voin pitää kysymyksiin vastaamista ja omien pyrkimysten selittämistä keinoina, joiden avulla tulen paremmin ymmärretyiksi, jos muut ihmiset sitten todella kuuntelevat minua.
Jaksan kulkea toiveista tavoitteisiin vapaana ja vastuullisena toimijana, kunhan etenen tavoitetta kohti suunnitelmallisesti vaiheittain, enkä koeta saada kaikkea kerralla. Valintojen tekeminen on välttämätöntä, mutta jos aion pysyä keskittyneesti laatimassani suunnitelmassa, teen valinnat suunnitelmani puitteissa. En nimittäin voi suhtautua omaan tai yhteiseen toimintasuunnitelmaan miten tahansa, jos olen sen hyväksynyt. Vaikka voisin vapaasti valita, hyväksynkö jonkin toimintasuunnitelman vai en, niin sitouduttuani suunnitelman toteuttamiseen suunnitelma tosiaan sitoo minua. Suunnitellun tavoitteen saavuttaminen vapauttaa minut taas muihin puuhiin, sillä silloin ainakin yksi toive on toteutunut.
Voin ryhtyä yhteistyöhön muiden ihmisten tai tahojen kanssa toteuttaakseni toiveeni toimintasuunnitelmani mukaisesti. Silloin voin myös päätyä toteuttamisen varmistavaan työnjakoon, jos muut suostuvat siihen. Yksilöllisten toiveiden toteuttaminen on siinä tapauksessa yhdistettävä yhteisesti valitun tavoitteen toteuttamiseen. Joskus se on mahdollista niin, että yksittäiset toiveet toteutuvat juuri saavuttamalla yhteinen tavoite. Näin käy, jos tavoitteena on ollutkin yhteisen toiveen toteuttaminen. Johtajan vastuuntunto ja taito jakaa tehtäviä voivat johtaa kaikkia tyydyttävään yhteistyöhön, vaikka työnjako perustetaan yksilöllisten toiveiden sijasta yhteisen tavoitteen saavuttamisen edellyttämiin tehtäviin.
Kun toive on tavoitteistettu ja tavoite sitten on omin teoin ja vaikkapa myös yhteistoiminnalla pyritty saavuttamaan, on jossain vaiheessa edessä jonkinlainen lopputulos. Siinä vaiheessa tiedän, miten toiveeni on käynyt. Toiveen täytyttyä tai sen toteutumisen kariuduttua lopullisesti on syytä arvioida omia aikaansaannoksia, tekoja ja tekemättäjättämisiä. Niistä voi ottaa opikseen. Edessä on taas uusi alku. Jokin uusi toive odottaa toteuttamistaan.
Esimerkiksi kirjan käsikirjoituksen valmistuttua voin toivoa sen kelpaavan, mutta voi käydä myös niin, että tekstiä on hiottava. Jos käsikirjoitus vaatii vielä hiomista, muodostuu nykyisestä versiosta osa uuden version lähtökohtatilannetta. Silloin toiveena on yhä kirjan valmistuminen, mutta seuraavana konkreettisena tavoitteena on raakileeksi osoittautuneen käsikirjoituksen hiominen julkaistavaan kuntoon.
10:01 - /keinot
2005-04-23
Yhdistelmätuki on yhteiskunnan tukea työnantajalle
Olen joutunut viime aikoina perehtymään pitkittyvään työnhakuun osallistuvan havainnoinnin kautta, kun olen kisaillut rahoituksista ja työpaikoista yhä uudelleen ja uudelleen hieman (?) itseäni pätevämpien tai tuoreempien tai nuorempien tai vanhempien tai terveempien tai vammaisempien tai menestyvämpien tai syrjäytyvämpien tai miten milloinkin kulloisessakin kilpailussa minua parempien hakijoiden kanssa. Joka tapauksessa olen päässyt niin pitkälle työttömyyteen, että olen nykyisin yhdistelmätukikelpoinen.
Yhteiskuntahan tukee nykyisin yhtä lailla työllistämistä ja työllistymistä. Tukea maksetaan eri tavoin erilaisille työnantajille ja työnhakijoille. Minun palkkaamiseeni voi tosiaan saada yhdistelmätukea, jos siihen oikeutettu työnantaja uskaltaa rekrytoinnissaan ylittää pitkän työttömyyden minun ja työpaikan välille luoman kuilun.
Haen tietysti koko ajan pestausta ja rahoitusta haasteellisiin tehtäviin, joten yhdistelmätukeakin haen toiminnanjohtajan tehtäviin tai vastaaviin. Ei tämä ole leveilyä, vaan ihan niin kuin pitääkin olla. Kun työnantaja käyttää työntekijän palkkaamiseen yhdistelmätukea joko pelkästään tai oman rahoituksen lisänä, on työntekijä ihan normaalisti työnantajalla pestissä. Nimikkeen pitää olla oikeassa suhteessa tehtävään ja palkattavan ammattitaitoon - ja palkan taas pitää olla niiden kannalta asianmukainen. Tästä seuraa, että päivittäinen työaika ei yleensä ole virka-ajan mittainen, vaan osa-aikainen.
Kuten on jo käynyt ilmi, olen etsinyt - tavanomaisen työn ja rahoituksen hakemisen lisäksi - pestiä myös yhdistelmätukeen oikeutetuilta työnantajilta. Juuri työnantajahan voi saada minun työllistämiseeni yhdistelmätukea, enkä minä itse. Aktiivista työnhakua varten on Tampereen työvoimatoimiston sivuilla tunnuksen ja salasanan takana erilaisten avoimena olevien tukityöpaikkojen lista yhteyshenkilötietoineen. Kokeilu on periaatteessa hyvä, mutta varsinkin siihen liittyvät turhat toistuvat yhteydenottoyritykset tulevat kalliiksi muutenkin taloudellisesti tiukoilla oleville työnhakijoille.
Kaksi viimeisintä puhelinlaskuani ovat olleet suuruudeltaan aikasempaan tasooni verrattuna lähes kaksinkertaiset siksi, että olen soitellut kännykälläni yhdistelmätukityöpaikkojen yhteyshenkilöiden puhelinnumeroihin. Muutaman yrittämisen jälkeen olen tavoittanut yhden heistä ja keskustelu olikin ihan asiallinen. Muuten olen löytänyt vain vastaajia, keskuksia ja viereisen työpöydän väkeä, jotka ovat minun kustannuksellani kertoneet, että kyseinen yhteyshenkilö ei ole paikalla nyt/tänään/enää tällä viikolla. Turhista yrityksistä on ikävä maksaa puhelinlaskua, kun peruslaskunkin maksaminen on ollut tiukoilla.
Olen tarjonnut itseäni erilaisiin yhdistyksiin kohdatessani niiden väkeä tai saadessani tilaisuuden vastata sähköpostiviesteihin, joissa kysellään työntekijöitä tai rahoituslähteitä. Toistaiseksi tulos on ollut vanhan sanonnan mukaisesti yhtä tyhjän kanssa. Tosin se, että viestiäni ei katsota edes vastaamisen arvoiseksi, satuttaa tunteitani. Sekin tekee kipeää, että joudun taholla jos toisellakin huomaamaan kuuluvani todella epäilyttävään kastiin. Tutuillakin ihmisillä on melkoisen vahvat epäilykset työllistetyn ottamisesta yhdistykseen töihin. Kun minä olen keskustelussa se henkilö, jota tarkastellaan mahdollisena työllistettävänä, kyseessä ei kuulemma välttämättä olisi katastrofaalisen kammottava ajatus. Kyllä melkeinkin katastrofaalisen kammottava ajatus on kuitenkin aika iso peikko, kun kyse on minusta itsestäni. Minähän olen sentään ihan mukava ja pätevä ihminen, vai?
Joka tapauksessa Kelan mukaan esimerkiksi yhdistykset voivat saada yhdistelmätukea vuodeksi niin, että se koostuu työmarkkinatuesta ja työllistämistuesta, jotka molemmat maksetaan työnantajalle. Sen lisäksi saavat sosiaaliset yritykset yhdistelmätukeen jatkoa vielä toisenkin vuoden, mutta niidenkin osalta siinä on rajoituksia enemmän ja tuen määrä on pienempi. Muiden tahojen osalta yhdistelmätuella työllistäminen on jonkin verran mutkikkaampaa. Yhdistelmätukeen voi tutustua netitse myös työvoimapalvelujen sivuilla. Sieltä löytyy linkki myös meneillään olevaan kokeiluun, jossa jaetaan seteleitä ja työnantaja voi saada tukea myös lyhyemmän ajan työttömänä olleiden työllistämiseen.
Tampereella ei ole kai menty tukien esittelyssä yhtä pitkälle kuin Oulussa, jossa Oulun kaupungin työllistämiskeskuksen sivuilla tarjotaan lisätukea yhdistelmätuen lisäksi. Kannattaa tietysti tarkistaa kunnolla sekin, mitä kaikkea työvoimatoimistossa Tampereella on tarjolla.
09:10 - /keinot
2005-04-21
Niukkuus, nuukuus ja vaivalloisuus - näkökulmia energian säästymiseen
Niukkuus ja nautinto: Olen kukkaroni keveydestä huolimatta vankasti ylipainoinen. Siihen ei paljoa tarvita. Liikkumistapani ei juuri energiaa kuluta. Jos niveliä särkee, en liiku. Jos liikun, teen sen hitaasti, että niveliä ei alkaisi särkeä. Liikunnan niukkuuden vuoksi ei rahan niukkuus laihduta minua. Taloudellisen niukkuuden vuoksi harkitsen tarkkaan, millä tavoin herkuttelen. Nautintoni eivät ole kalliita, mutta tavallaan painavia. Tein äsken vaaleaa leipää - hiivaa, vettä, jauhoja, ripaus suolaa - ja söin lämpimäisiä tamperelaisen vesijohtoveden kera. Syön toki muutakin ja aamuisin juon kahvia, mutta nyt nautiskelin kotitekoista leipää. Kolmas paheeni on sokeri. Kahdella eurolla saa melkein kilon sokeria, joka maistuu siinä missä monimutkaisempikin makea herkku. Leivän, kahvin ja sokerin nautin eri kerroilla, mutta niihin jokaiseen minulla on vahva ja lämmin suhde jo varhaislapsuudestani asti. Silloiseen niukkuuteen luotiin niiden avulla nautinnon hetkiä! Niinpä voin olla varma, että itse tehty leipä tai pieni annos kahvia taikka jokunen sokerinpala riittävät vuorollaan nautinnoksi. Jotta voisin tulla toimeen vielä niukemmilla makunautinnoilla, minun olisi lakattava tuntemasta ahdistusta ja syyllisyyttä työttömyyteni vuoksi. Niukka liikunta, palkallisen työn kerta-annosten niukkuus ja väliin jäävät taloudellisesti niukat ajat eivät ole laihduttaneet minua, vaan stressi stressiltä olen lihonut vähän lisää. Lopputilin pelkokin nimittäin nostaa painoani, sillä muunnan ahdistusta silloin nautinnoksi vaikkapa vain leivän, kahvin ja sokerin voimalla. Pätkällinen pestiä vähentäisi ahistusta, toisi työniloa ja pitäisi minut kaukana ainakin sokeritopasta. Tavallisesti olenkin alkanut laihtua, kun pesti käynnistyy. Tosin sitä ei alle puolen vuoden mittaisten pestien aikana ehdi huomata.
Valittu nuukuus: Minun nuukuuteni johtuu nykyisin niukkuudesta, mutta nuukuuden voi valita myös maapallon hyvinvoinnin vuoksi ihan tahallisestikin. Tänään ja huomenna elämme vielä järjestyksessä 23. Nuukuusviikkoa (15.-22.4.), jonka tapahtumia on viikon mittaan 21 paikkakunnalla. Kierrätysliikkeen muodostaa 20 eri järjestöä, mm. Suomen luonnonsuojeluliitto, Natur och Miljö, Luonto-Liitto, Marttaliitto ja Partiolaiset. Kierrätysliikkeen tiedotteen mukaan teemana on tällä kertaa luonnonvaroja säästävä asuminen ja rakentaminen. Asumiseen välittömästi liittyvät asiat, kuten sähkön- ja lämmönkulutus, aiheuttavat noin kolmanneksen kotitalouksien luonnonvarojen kulutuksesta. Poimin tähän tiedotteesta jotain energiansäästövinkkejä: Kun lämpötila alenee asteen, lämmönkulutus pienenee 5 %. Ristiveto tuulettaa nopeasti, kun monta ikkunaa on avoinna yhtä aikaa pienen hetken. Suihkun voi sulkea saippuoinnin ajaksi, niin vettä säästyy ainakin ämpärillinen. Kylmäkalusteet (jääkaappi ja pakastin) kannattaa sijoittaa mahdollisimman kauas lämpöä tuottavista laitteista (astianpesukone, liesi, takka ja lämpöpatteri). A-energialuokan laite kuluttaa 45 % vähemmän sähköä kuin D-luokan laite. Uusien A+ ja A++-luokkien laitteiden sähkönkulutus on vähintään 25 % ja jopa 40 % pienempi kuin vastaavalla A-energialuokan laitteella. Energiansäästölamput kestävät jopa 15 kertaa kauemmin kuin hehkulamput. 20 W valotehokas energiansäästölamppu vähentää myös valaisimen sähkönkulutusta 60 % verrattuna 60 W hehkulamppuun. Sähkövarkaat eli erilaisten laitteiden valmiustilat kuluttavat kotitaloussähköstä 5-10 % turhaan. Ekoenergian sivuilta löytyy tietoa siitä, miten Norppamerkitty sähkö tukee kestävää energiantuotantoa.
Parannusten vaivalloisuus: Kotikerrostaloni julkisivuremontin yksi keskeinen tavoite on talon energiahukan vähentäminen. Siihen pyritään ulkoseinien lisäeristämisellä ja paikoitellen aika heikkoonkin kuntoon päässeiden ikkunoiden vaihtamisella vankempiin. Lisäeristys laitetaan levyinä hiekkapuhalletun vanhan seinän päälle ja tyylikäs alkuperäisen veroinen pintarappaus tehdään noiden levyjen päälle. Ikkunat vaihdetaan ennen rappausta. Postiluukustani kolahti juuri tiedote, jonka mukaan minun pitää tyhjentää 1,5 - 2 metriä ikkunoiden edestä kokonaan remonttiväen työtilaksi 1-2 päivän ajaksi. Lisäksi minun pitää piilottaa mattoni ja ikkunan lähellä olevat huonekaluni, sähkölaitteeni ja tämä tietokoneeni vaikkapa aaltopahvien tai muiden suojausten alle ikkunoiden vaihdon ajaksi. Tietysti minun pitää muistaa tyhjentää remonttiväelle riittävät reitit ovilta ikkunoiden ääreen. Siispä pikkuruisen keittiöni pöytä on siirrettävä sängyn päälle remontin ajaksi. Valmistelut on tehtävä sunnuntaina ja kodin palauttaminen entiselleen tapahtuu sitten varmaan keskiviikkona. Ehkä on paras aloittaa valmistelu jo lauantaina ja varata torstaikin kodin viimeistelyyn, jotta vältyn nivelkivuilta. Voisin viettää maanantaina ja tiistaina aikaani vaikka työvoimatoimiston tietokoneiden äärellä tai muussa hyödyllisessä puuhassa, joka ei rasita niveliäni. Joka tapauksessa on ihan hyvä, jos kotikerrostaloni energianhukka tosiaan vähenee tällä remontilla.
15:36 - /keinot
2005-04-09
Ahkeruus kovankin onnen voittaa?
Kävin eilen taas sosiaalitoimistossa. Sen jälkeen tein taas uusia työpaikkahakemuksia. Tarkistin myös apurahojen tulevia hakuaikoja ja sen, että kahden apurahahakemukseni osalta ei ole ehkä vielä tehty päätöstä. Työn ja rahoituksen hakeminen käy kyllä työstä, mutta työmarkkinatuki ei asumistuenkaan kanssa riitä ihan elämiseen työnhakua tekevälle.
Sosiaalitoimiston vastaanottovartin aikana keskustelimme etuuskäsittelijän aloitteesta ja yleisellä tasolla nuorten asiakkaiden ongelmista. Puhuimme sellaisista nuorista, jotka valmistuvat (tai lähtevät kesken) koulunpenkiltä ja päätyvät työttömiksi ilman ensimmäistäkään työpaikkaa koulun ja sosiaalitoimiston välillä.
Kerroin virkailijalle päättyneestä hankkeestani. Siinä tutkin, kokeilin ja kehitin filosofista aktivointimenetelmää työttömyyden pysäyttämille ja taloudellisen niukkuuden loukkuun juuttuneille ihmisille. Hankkeeseen osallistui myös nuoria pitkäaikaistyöttömiä, eikä vain itseäni ikääntyneempiä. Kerroin, että opetin toiminnan filosofiaa ja omassa tilanteessa vallitsevan pakottavan näköalattomuuden kyseenalaistamista sekä uusien mahdollisuuksien etsimistä. Sanoin opettaneeni metodia hänen kolleegoilleen toisilla paikkakunnilla. Siinä vaiheessa oivalsin itsestäni joitain, mistä ilahduin, mutta jota en tahdo paljastaa.
Metodikeskustelu ja sosiaalitoimistossa asiointi herättivät mielessäni tuon oivalluksen lisäksi muistoja ja ajatuksia. Niinpä istuin pitkään mietteissäni erään kirpputorin kahvilanurkkauksessa. Tuhlasin ja massutin, mutta aika varovasti sentään. Iso kahvi ja melkoinen tiikerikakun viipale maksoivat yhteensä yhden euron.
Minulla on kokemusta eilisen kaltaisesta asioinnista aivan juuriltani asti. Minä kävin lapsena ja nuorena sosiaalitoimistossa monestakin syystä. Oppikouluopintojen rahoituksen hankkiminen oli kuitenkin omalta kannaltani tärkein syy sosiaalihuollossa asiointiin. Kävin siellä 10-vuotiaana ennen oppikouluun pyrkimistä ensimmäisen lähes itsenäisen rahoitusneuvotteluni. Äiti oli kyllä mukanani, mutta hän luovutti neuvotteluvastuun minulle, koska tunsin asian paremmin. Neuvottelujen tuloksena minulle luvattiin, että sosiaalihuolto suosittelee vapaaoppilaspaikkaa, jos pääsen kouluun. Saatu vapaaoppilaspaikka ja hyvä koulumenestys olivat sosiaalihuollon ehtoja sille, että se sosiaalihuolto maksaa koulumatkat ja koulutarvikkeet myös kulloinkin seuraavalle lukukaudelle. Niin minusta tuli ylioppilas.
Ehkä vaatteet kuvaavat lapsuuden ja nuoruuden aikaista puutteen ja yritteliäisyyden sekoittumista elämässäni paremmin kuin pelkkä vähävaraisuudesta kertominen. Minun piti tietysti joskus kysyä kouluvaaterahaa sosiaalitoimistostakin, sillä kunta jakoi köyhille lapsilleen ainakin saappaita ja monoja, mutta useimmiten sain vaatteeni muilta tahoilta. Kesätyöpalkat eivät joutaneet vaatteisiin, sillä säästin ne yleensä kouluaikaisiksi taskurahoikseni.
Muutaman kerran sain koulusyksyisin käydä vaatekaupassa seurakuntasisaren kanssa. Yhden vaateostoksen muistan hyvin. Seurakuntasisar suostui valitsemaani trendikkääseen vaatekokonaisuuteen, kunhan hyväksyin tumman värityksen. Halusin kauniita ja kirkkaita värejä niin kuin koulukavereillanikin oli, mutta otin kiittäen vastaan tummin sävyin ruudutetut villakangashousut, tumman ruskean villapuseron ja tumman toppatakin. Väitin koulukavereille, että tummalle tytölle tummat vaatteet sopivat paremmin kuin heidän käyttämänsä värit, mutta kyllä kyse oli senkertaisen sponsorin vaatimukseen suostumisesta.
Kymmenvuotiaaksi asti sain kummitädiltäni kauniita mekkoja, jotka hän teki itse. Kun pikkuruinen kummitätini teki vaatteet laihalle, mutta isoluiselle tytölle, jota tapasi vain kerran vuodessa, jäivät mekot nopeasti minulle pieniksi. En ihan muista, mitä pikkusisko niistä tuumasi.
Äiti teki meille taitavasti joitain kesäisiä vaatteita, mutta ainakin minun koulussani huomautettiin kyllä äänekkäästi, että ne olivat verhokankaasta tehtyjä. Väitin koulukavereilleni jotenkin niin, että muut kankaat eivät olleet tyydyttäneet makuani, mutta oikeasti olimme saaneet nuo kankaat parempiosaisilta. Sellaisten parempiosaisten joukossa minä kävin maalta kaupungissa "herrojen koulua". Koulu oli yksityinen yhteiskoulu, jota kävivät pääasiassa koulukaupunkini "silmäätekevien lapset" ja parempi väki vähän kauempaakin. Kyllä he tunnistivat verhokankaansa.
Tein vaatteita lapsesta asti myös itse. Kankaani olivat noita "verhokankaita". Käytin koulussa joskus myös isän kaatopaikalta tuomia muotivaatteita, jotka korjasin itselleni sopiviksi. Niissä ei ollut muilla valittamista. Joskus myös ratkoin osiin kaatopaikalta tai seurakunnan keräyksistä saatuja liian isoja vaatteita ja käytin palat uudelleen omiin luomuksiini. Minä nimittäin suunnittelin usein itse ne vaatteet, joita tein, samoin kuin suunnittelin äidinkin minulle tekemät vaatteet. Vaatemallini olivat vaativia toteuttaa niin kuin ovat muutkin suunnitelmani.
Monet suunnitelmistani olen onnistunut toteuttamaan. Siksi olen ymmälläni tästä nykyisestä tilanteestani, jossa en löydä tutkimussuunnitelmani toteuttamiselle sponsoria, enkä työpanokselleni maksajaa. Jatkan silti sinnikkäästi niin kuin aina ennenkin.
18:22 - /keinot
2005-04-02
Punainen purkinkansi ja hyvä tutkijan urani - hukka ja susi mukamas
Käytin eilen jonkin verran aikaa etsimiseen. En ottanut avukseni nuorimman veljeni etsivää koneistoa, vaan tyydyin järkeilyyn, muisteluun ja ideointiin. Etsin keinoa niiden hukattujen ja hukkumassa olevien pelastamiseksi, mistä kirjoitin eilen jutussani Hukassa mikä hukassa ja urakin on varttia vaille susi. Jutussa ei ollut kyse aprillipilasta, enkä tarkoittanut edes uikuttaa suden pelosta. Kyse oli aivan muusta eli tapahtuneet tosiasiat huolella kirjaavasta nettipäiväkirjamerkinnästä.
Hukkaamaani purkinkantta etsin niin, että kertasin mielessäni liikkumistani purkin kanssa ja viimeistä muistikuvaani kannesta. Muistinkin sitten ihmetelleeni kesken pikkutavaroiden järjestelyn sitä, että havaitsin vain toisen kahdesta purkinkannesta. Muistelin siitä hetkestä taaksepäin ja päädyin lipaston luo. Muistossani tyhjensin purkin lipaston laatikkoon, joten etsin kantta eilen tuosta samaisesta laatikosta. Siellähän kansi oli. Kannessa pari pientä nippeliä, joille olin lähtenyt kesken kaiken etsimään pikkuruista rasiaa ja jäänyt sille tielleni. Puhelu oli keskeyttänyt purkin tyhjennyksen. Puhelun jälkeen oli pitänyt rientää valmistuvan aterian liedeltä siirtämiseen ja siitä syömään ja niin edelleen. Kansi unohtui siinä tekojen seuraannossa laatikkoon, mutta nyt purkki on taas kannetettu eli kansi on purkiaan sulkemassa.
Hukkasin muka eilen sen päivän, joka eilisen kannalta oli eilinen päivä, mutta toisinhan asia on. Minä olin käyttänyt maaliskuun viimeisen päivän päivittyvän tietokoneen lähistöllä ja remontista tärisevän kotini sisäpuolella varsin hyödyllisesti. Osan ajasta käytin kaikenlaisten pikkutavaroitteni järjestämiseen ja ruuanlaittoon, kuten jo on käynyt ilmi. Jonkin verran aikaa meni siihen, että avasin postitse saamani uuden kieltokirjeen, jossa tämänkertainen epääjä eli Tampereen kaupunki kertoi, kenet palkkasi siihen pestiin, jota olin hakenut. Tuon kirjeen viestistä toipumiseen meni tovi. Monenmoista muutakin tein aprillipäivän aattona, joten oli suuresti liioiteltua minun väittää hukanneeni tuon päivän. Mitä vielä! Minulla on siitäkin päivästä runsaasti muistoja, joten hyvän eilisen eilisyyden lisäksi tuolla päivällä on nyt kunnia olla elämäni toistaiseksi viimeisin toissapäivä.
Hukkaavat muka tästä talosta parvekkeet. Kaikkea minullekin välähtää mieleen. Eihän parvekkeiden poistaminen käytöstä välttämättä tarkoita sitä, että portaikon yhteiset tuuletusparvekkeet otettaisiin irti seinästä. (Tätä pohdin toki vähän jo eilenkin.) Ehkä parvekkeen ovien ulkopuolelta lukitsemista eli parvekkeille menon estämistä voi tosiaan sanoa parvekkeiden poistamiseksi käytöstä. Olennaista tämän parvekkeiden hukkauspelkoni kannalta on se, ettei kodikseni vuokraamassani asunnossa edes ole hukattavaa parveketta. Yhden ikkunani tuuletusruudun edessä on kukkalaatikko, jota en rohkene käyttää, etten pudottaisi pelakuuta kaduitse liikkuvain päälle. Portaikon tuuletusparveketta en yleensä käytä. Siis teettävätpä omistajat parvekkeilleen mitä tahansa, on hukka (tai mikä lie) heidän. Minulta ei voi hukata olematonta kotiparveketta, eikä minun ole järkevää olla huolissani tuuletusparvekkeesta tai kukkalaatikosta, joita en käytä.
Ovat muka hukanneet hyvän tutkijan urani. Kaikkea minulle tuleekin mieleen väittää. Eihän kukaan ole sormellaan koskenut minun tutkijan uraani. Työnantajilla ei vain ole ollut tarvetta tai rahaa minun palkkaamisekseni pätkää pitemmäksi ajaksi kerrallaan. Toisaalta vakituisten pestien hakijoista on aina löytynyt yksi minua pätevämpi tai sopivampi taikka ennastaan pestiä hoitanut, joten pesti on tietenkin kuulunut kulloisellekin voittajalle. Ei sille mitään voi, että en ole kuulunut työnantajien pitkän tähtäimen pestaussuunnitelmiin kertaakaan. Tosin yksi kerta olisi riittänyt siihen, että minulla olisi vakinainen tai toistaiseksi jatkuva pesti.
Eivät ole hukanneet hyvää tutkijanuraani, vaan minä olen voittanut tutkijan pätkäpestejä itselleni yhä uudelleen ja uudelleen. Mitä useammin olen voittanut itselleni pätkäpestin, sitä pitempi ja katkelmallisempi on nimikirjaotteestani eli eräänlaisesta työmääräysluettelosta tullut. Pestiluettelo kertoo kuitenkin vain arvostetun työpanokseni rahoitusjärjestelyjen epävakaudesta eli vähävaraisista yliopistotyönantajista. Nämä akateemiset työnantajat ovat aikaisemmin palkanneet minut uudelleen heti, kun ovat saaneet siihen riittävästi rahaa. Nyt 52-vuotiaana maisterina olen liian kallis työntekijä pätkittäin palkattavaksi maisteripesteihin, joihin löytyy pilvin pimein hakijoita minua nuoremmasta maisteriväestä.
Susi ei ole urani, vaan susi on ollut ja on yhä yliopistojen tutkimusrahoitus. Yliopistojen rahoituksesta osa on sidottu saavutettuihin tohtorintutkintoihin, joten vähät varansa yliopistot (samoin kuin akateemista tutkimusta tukevat rahastot, säätiöt ynnä muut) käyttävät mieluummin edullisempiin rahoituskohteisiin: nuoriin maistereihin, joilla ikälisät ovat vasta tulevaisuutta ja joilla on edessään riittävännäköisesti vuosia myös väitöskirjan tekemiseen. Tästä voi alkaa lupaavien nuorten maistereiden elämänmittainen pätkätyökierre. Jos nuorille maistereille ei tarjota turvallisempaa työnteon rahoitusta ja todellista mahdollisuutta väitöskirjan tekemiseen, niin heille käy niin kuin minulle. Sellaisistakin tutkijatyöpätkistä, joissa ei saa tehdä väitöskirjaa työn ohella, kertyy ikälisävuosia. Nuo pätkät ovat yleensä projektityötä, joten vaadittava työpanos on usein suurempi kuin palkattu työaika, joten vapaa-aikaa väitöskirjan tekemiseen ei ole. Niin on ainakin minun kohdallani ollut. Pätevyyteni riittää nykyisin siksi vain sellaisiin pesteihin, joihin hakee (pilvin pimein, kuten minulle on yhä uudelleen sanottu) nuoria maistereita. Yli viisikymppisenä minun edessäni häämöttää (työnantajan silmin katsottuna) eläkeikä paljon lähempänä kuin nuorten pestikilpakumppaneitteni, ja siksi myös eläkeläisyyteni uhkaavine kustannuksineen pelottaa työnantajia ainakin eläkeikään jatkuvien pestien kannalta.
Ei urani ole lähelläkään sutta. Maisterifilosofin uranihan olisi kunnossa, jos yhden kerran saisin vakituisen pestin, jossa tekisin töitä eläkkeelle pääsyyni asti eli vielä pitkälti toistakymmentä vuotta. Pätkätyöhistoriani ja ikäni ovat kuitenkin melkein kenen tahansa minua nuoremman maisterin voitettavissa. Toisaalta väitöskirjani valmistuisi, jos saisin yhden kolmivuotisen apurahan intentionaalista teonkäsitettä koskevaan tutkimukseeni. Apurahan antaja ei joudu palkkaamaan minua väitöskirjan valmistuttua, eivätkä tuolloin entistä lähempänä olevat eläkevuoteni tule apurahan antajan maksettaviksi. Tutkimuksella hankkimani tieto olisi iästäni riippumatta arvokas lisä filosofisen teonteorian ja tieteenfilosofiankin kannalta. Asiallisen ja laadukkaan väitöskirjan valmistumisen jälkeinen työllistymiseni voisi rakentua koti- ja ulkomaisten esitelmien ja luentosarjojen, kirjoittamisen ja asiantuntijatehtävien varaan. Yksinäinen ihminen tulee toimeen melko pienillä tuloilla, joten tutkimusapuraha ja väittelemisen jälkeinen kirjoittavan asiantuntija-esitelmöijän ura ovat minun tilanteestani järkevä reitti tulevaisuuteen.
09:36 - /keinot
2005-03-17
Portaita, käytäviä ja pahvikoteloita - kuin unessa ikään
Valkoista isoa rakennusta vastapäätä olevaan rakennukseen johtavat portaat. Ulko-oven jälkeen on pieni eteinen ja seuraavan oven takaa löytyy aula. Kun laskeutuu lähimpiä portaita pitkin alempaan kerrokseen, löytää niin isoja lukollisia lokeroita, että kassin lisäksi niihin mahtuvat myös siistin myttyämisen kestävät ulkovaatteet ja pussitetut ulkokengät. Sisäkengät jalassa ja kukkaro kädessä on kevyt liikkua. Seuraavassa käytävässä on wessoja, joita voi käyttää, jos on tarpeen. Sitten takaisin portaita ylös ja aulan jälkeisen salin läpi seuraavaan saliin. Siellä löytyy kierreportaita alakertaan ja alakerrassa käytävän päässä ovat muun ohella suorat, mutta välitasanteelliset portaat alakertaan. Eteen avautuu tila, josta lähtee muiden reittien lisäksi käytävä, jonka päässä ovat muun lisäksi portaat ylempiin kerroksiin. Matkalla ohittaa suljettuja wessojen ja muiden tilojen ovia, mutta myös avoimia ovia tiloihin, joihin ei ole menossa. Kun on kiivennyt tarpeeksi monta kerrosta ylöspäin tulee eteen avoin ovi sinne, minne tämä matka vie. Oven takana ei kuitenkaan ole suoraa reittiä eteenpäin, joten on käännyttävä oikealle tai vasemmalle. On parasta lähteä siihen suuntaan, mihin on menossa. Huoneita on monta peräkkäin ja lopulta edessäpäin näkyy ikkunoista ulkomaisema. Suoraan eteenpäin ei siis pääse pitemmälle, joten katse etsii ovea ja löytää. Oven takana on suljetun portaikon ylätasanne ja toinen ovi. Sen oven takana on virkailija, joka tarkistusten jälkeen tuo varastosta pahvikoteloita tai jotain muuta. Lähtiessä kaikki palautetaan ennallaan virkailijalle. Poistumisreitti on kuin kelaisi filmiä taaksepäin. Tosin tämän filmin päähenkilö kulkee paluumatkankin etuperin. Ulko-oven ulkopuolella maailma on ennallaan.
11:43 - /keinot
2005-01-31
Toiveista tavoitteisiin, mutta harkiten
Kirjoitin jossain vaiheessa käsikirjoituksen kirjasta, jonka nimi olisi ollut Toiveista tekoihin. Miten ohjaan omaa toimintaani?. Tein kuitenkin kustantajan mielestä kovin arjelle etäistä tekstiä, vaikka olisi pitänyt synnyttää käytännöllinen opaskirja. Olenkin sitten jättänyt käsikirjoituksen muhimaan omiin mehuihinsa ja koettanut etsiä käytännöllisempää otetta asiaan tämän Aloitusmaisemankin poluilla. Näkökulmani on kuitenkin niin vahvasti käsitteellisellä alueella, että kyse ei voi olla matkasta toiveista tekoihin, vaan siitä, miten toiveista löydetään toteuttamisen arvoiset ja miten niistä päästään toteuttamiskelpoisiin tavoitteisiin. Jatkan ideani kehittelyä samalla kun yritän parantaa omaa elämäntilannettani. Liitteenä on yksi matkan vaihe toiveista tavoitteisiin minun kannaltani ja siinä määrin kuin tahdon sen julkisesti näyttää.
00:04 - /keinot
2005-01-28
Pientä yritteliäisyyttä ja suurta ahkeruutta
Toimin eilen menestyshakuisesti. Ensin haaveilin hyvästä tulevaisuudesta, yhdestä herrasmiehestä ja elämän onnesta. Sitten ryhdyin suorittamaan omaa osuuttani. Isoin urakka oli apurahahakemuksen tekeminen ja liitteiden päivittäminen sekä suositusten pyytäminen. Laitan hakemuksen postittumaan Pirkanmaan Maakuntarahastoa kohti tänään, niin se ehtii maananataiksi. Kysyin varmuuden vuoksi myös it-koulutuksen harjoittelupaikkaa, mutta ei siitä sen enempää sanottavaa vielä ole. Jossain välissä internetissä vaellellessani tein taas kaksi kymmenen viikon hakemusta arpaonnelle - yksi rivi kumpaankin arvontasarjaan. Koetin internetistä löytämääni menestyjätestiä ihan tosissani ja sain esiin juuri niin paljon säihkettä, että olen tämän päivän ainakin ihan cool. Hyvältä näyttää
10:37 - /keinot
2005-01-15
Aloitan nousuni suunnittelun
Opetin niukasti koulutetuille pitkäaikaistyöttömille ja heidän sosiaali- ja työvoimaneuvojilleen sekä näiden joillekin yhteistyökumppaneillekin toiminnan filosofiaa Tampereen yliopiston filosofiassa viitenä projektina vuosina 1999-2002 toteuttamassani hankkeessa. Menettelyihin kuului myös matka toiveista tavoitteisiin. Nyt olen itse tilanteessa, jossa minunkin olisi pakkojen lisäksi hyvä ottaa huomioon myös omat toiveet, joissa muhii myös filosofian väitöskirja, sanokoot muut mitä hyvänsä. Toiveet huomioon ottava tavoitteiden asettelu voi olla luovempaa kuin pelkän järkeilyn pohjalta tapahtuva tavoitteellistaminen. En minä välttämättä pääse tällä ensimmäisellä kerralla vielä kovin konkreettisiin toiveisiin, joten myöskään tavoitteiden asettelu ei vielä ole viimeisen päälle tarkkaa. Aloitan kuitenkin.
PS. Luen huvikseni David Weberin kirjaa On Basilisk Station tietsikkani näytöltä, sillä poikani lähetti minulle linkin kirjan maksuttomaan nettiversioon. The Baen Free Library tarjoaa paljon muutakin luettavaa.
20:15 - /keinot
2005-01-13
Minä, G. H. von Wright ja IT-alan tietotaito
Olisinpa voinut olla Helsingissä ja kuunnella Risto Vilkon esitelmän von Wright -kokoelmasta ja -luettelosta helsinkiläisessä tieteiden yössä. Olisinpa varoissani, niin voisin helposti käydä Helsingissä ja tutustua tuohon aineistoon. Olisinpa tutkimusrahoituksella, niin voisin tutkia rauhassa ja osallistua tuollaisiin ja ELÄMÄ:n tapaisiinkin tilaisuuksiin von Wright -teemalla paljon helpommin ja useammin kuin nyt on mahdollista. Olisinpa tutkijan pestissä tai rahoituksella, niin ei tarvitsisi tunnustella muita aloja.
Näiden olisinpa -juttujen lisäksi mieltäni haastavat myös pitäisikö-jutut. Sainhan jokin aika sitten työvoimatoimistosta kirjeen, jossa esitetään, että voisin hakea IT-alan koulutukseen ja vaihtaa ammattia. Ammatinvaihto tapahtuisi tiukan opiskelun avulla - jos koulutukseen edes pääsee - ja sitten ehkä, mutta vain ehkä työtä jonkin firman tietoturvan parissa. Olen orientoitunut tähän vaihtoehtoon, mutta samalla toivon, että olisinpa arvollinen tutkimusrahoitusta nauttimaan.
Huomautus: Lisäsin tuon johdannon 20.1.05 vähän yli klo 17 selventääkseni olisinpa -näkökulmaa verrrattuna pitäisikö -näkökulmaan. (Alkuperäinen teksti on muutoksitta liitteenä).
18:23 - /keinot
