keinot/mitenohjaanomaatoimintaani.txt
2005-05-06
Miten ohjaan omaa toimintaani?
Kirjan sisältöön voi tutustua lukemalla ensiksi vaikkapa kirjaesittelyn tarjoaman yleiskuvan kirjan juonesta - tai sen puuttumisesta. Joskus kirjan sisällysluetteloon kuuluu teoksen lukujen otsikoiden lisäksi myös sisällöllisiä tiivistelmiä. Tällaiset sisällysluettelot tarjoavat tiivistetyn kuvan kirjan sisällöstä ja rakenteesta. Jos kirjan aiheena olisi vaikka "Miten ohjaan omaa toimintaani?" voisi lukija jo tuollaista laajennettua sisällysluetteloa lukiessaan samalla miettiä kirjan sisältöä ja otsikoita oman elämänsä tosiasioiden ja omien toiveittensa kannalta. Lukija voisi miettiä kirjan otsikon kysymystä "Miten ohjaan omaa toimintaani?" omalta kannaltaan eli kysymyksenä itselleen.
Minä olen työstänyt sellaista kirjan käsikirjoitusta, jossa kerron yleisellä tasolla siitä, miten ohjaan omaa toimintaani. Tekojen hallintaan pyrin tunnistamalla erilaisia tekoja ja itseni itsekasvatukseen kykenevänä tekijäminänä tässä ja nyt. Kartoitan myös toiveeni, todellisen elämäntilanteeni ja todellisuussuhteeni. Koska tahdon myös vastuulliseen yhteistyöhön muiden ihmisten kanssa, pidän yhteydet heihin kunnossa. Näissä olosuhteissa valitsen toteuttamisen arvoiset toiveet, joista muodostan toteuttamiskelpoiset tavoitteet sekä etsin keinot, joilla voin edetä lähtökohdasta toiveiden mukaisesti tavoitteisiin. Näin uskon pääseväni toiveista tekoihin tai ainakin voin täsmentää toteuttamisen arvoiset toiveeni toteuttamiskelpoisiksi tavoitteiksi.
Pöytälaatikossani hiomista odottavan käsikirjoituksen varsinaisena otsikkona on ollut työvaiheessa "Toiveista tekoihin", mutta kirjassa voi olla kyse vain matkasta toiveista tavoitteisiin. Näin lyhyesti voin esittää kirjaluonnokseni juonen, mutta kerron sen myös pitkän kaavan mukaan.
Voin patistaa itseäni ryhtymään suoraan toiveista tekoihin, mutta toiveet eivät useinkaan ole sellaisenaan realistisia ja konkreettisia tavoitteita. Kun ohjaan itse omaa toimintaani, työstän mielessäni toiveet ensin tavoitteiksi, joita kohti sitten teoillani pyrin. Kun saavutan teoillani välitavoitteita ja pääsen niiden kautta lopullisen tavoitteeni, niin tavoitteen asettamisen perustana ollut toiveeni toteutuu.
Ryhdyn siis muuntamaan mielessäni toiveet tavoitteiksi ja etsimään keinot noiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Pyrin myös purkamaan toiminnan esteitä tieltäni, mikäli se vain on mahdollista. Valvon myös toteutusta, kunhan ensin saan tekoni käyntiin. Ulkoisessa maailmassa teen tavoitteitteni toteuttamiseen tähtäävien tekojeni liikeosuudet. Jos olen muuntanut toiveet oikein tavoitteiksi ja jos olen valinnut oikeat teot tavoitteiden saavuttamisen keinoksi, saatan uskoa onnistuvani toteuttamaan toiveeni. Voin siis ryhtyä toiveista tekoihin.
Oletan, että voin parantaa omaa toimintaani ohjaamalla sitä itse. Muutkin voisivat ohjata minua ja usein ohjaavatkin, vaikka en sitä aina itse edes huomaa. Minussa ja ympäristössäni tapahtuu myös paljon sellaista, mikä vaikuttaa toimintaani, vaikka tahtoisin ehkä toisin. Voin kuitenkin parantaa asemaani tekojeni tekijänä ja toimintani ohjaajana, kun tiedostan mahdollisimman huolellisesti asiantilat, joihin voin itse vaikuttaa, ja asiantilat, joihin en voi vaikuttaa. Enhän yleensä voi estää rankkasadetta, mutta voin varautua etukäteen sateenvarjolla tai sateen yllättäessä poiketa vaikkapa kahvilassa ja odottaa siellä parempaa säätä.
Kilvoittelen tekojeni hallinnasta eli koetan voittaa itseni ja edistyä. Joitain tekoja hallitsen jatkuvasti paremmin kuin toisia. Joissakin olosuhteissa tekojen hallinta sujuu paremmin kuin muulloin. Parantaakseni onnistumisen mahdollisuuksiani tarkastelen omien tekojeni osuutta elämässäni ja mahdollisuuttani ohjata omia tekojani hallitsemalla niitä entistä paremmin. Vertaan elämän hallintaa ja tekojen hallintaa toisiinsa, jotta löytäisin sen, mitä tekojen hallinnalla tarkoitan. Pohdin, missä suhteessa elämän hallinta ja tekojen hallinta ovat toisiinsa.
Tarkastelen myös, voinko hankkia lisää ryhtiä tai ilmavuutta omaan elämääni tekojen hallinnan avulla, jos jompaa kumpaa niistä tarvitsen. Jos elämäni tuntuu minusta joskus liian hajanaiselta, niin voin jäsentää siihen vaikkapa aikataulun avulla ryhdikkyyttä. Jos taas elämäni toisinaan tuntuu liian tarkasti kontrolloidulta, voin pyrkiä hellittämään otettani ja löysäämään aikatauluani sen verran, että saan elämääni ilmavuutta ja tilaa hengähtää. Joskus toki olen ihan tyytyväinenkin siihen otteeseen, joka minulla on elämästäni.
Tekoni ovat lähtökohdiltaan erilaisia. Päästäkseni toiveesta tavoitteeseen ja hallitakseni tekojani, tutustun hiukan tekoon itseensä. Tutustun siihen, millainen teko on rakenteeltaan ja prosessiltaan. Tutustun siihen, mitä kaikkea tekoon kuuluu ja millaisten vaiheiden kautta teko etenee. Tutustun myös tekojen tekijään, jota tässä kutsun myös minäksi ja minuksi itsekseni, koska voin sanoa, että minähän teot teen.
Tarkastelen matkaa toiveistani tekoihini. Teot teen niin, että toteutettavaksi valitsemani toive myös toteutuu. En esimerkiksi naulaa taulua seinään niin, että seinä menee hajalle, vaan niin, että taulun voi ripustaa seinälle kauniisti ja kestävästi. Oletan yksittäisten tekojen aina olevan jonkun tekoja tekevän minän aikomia eli minun tapauksessani minun aikomiani. Sanon, niin kuin jokainen muukin itsestään itseään tarkoittaen sanoo, että minun tekoni ovat minun aikomiani. Oletan yksittäisten tekojen kuuluvan useimmiten useiden tekojen toimintakokonaisuuteen, joten voin puhua myös toiminnastani siihen liittyvien tekojeni osalta.
Tarkastelen erilaisia tekoja, joiden käynnistyminen näyttää ymmärrettävältä joko luonnonlakien tai yhteiskunnan sääntöjen kannalta, tai sitten yksilön itsensä näkökulmasta hänen vapaana valintanaan. Teen joitain tekoja luonnostani, tai ainakin siltä tuntuu. Ihmiskunta on luonut kulttuuria myös siitä, mitä luonto laittaa ihmiset tekemään aineenvaihdunnan ja lisääntymiskyvyn vaikutuksesta, mutta myös paljosta muusta on tullut osa kulttuuria. Olen tuntenut yhden erinomaisen puupikkulan rakentajan, jota todella kiinnosti käymälärakennusten kulttuurikehitys ja myös huussin oma luova suunnittelu. Toisaalta intiimi tulevan sukupolven tuottaminen aloitetaan nykyisin yleensä omia aikojaan tapahtuvana pariutumisena, mutta vahvistetaan kuitenkin kulttuurisin rituaalein esimerkiksi kihlajaisilla tai jopa hääseremonialla.
Yhteiskunnalla on osuutensa siihenkin, että osaan tai ainakin voisin osata käyttäytyä hyvin mitä erilaisimmissa tilanteissa. Noudatan sääntöjä ja normeja, jotka olen omaksunut saamani kasvatuksen myötä. Jotkut toimivat sääntöjen ja normien mukasesti siksi, että niiden noudattamista valvovat esimerkiksi poliisi ja muut viranomaiset, joilla on apunaan laissa säädettyjen rangaistusten uhka. Kuitenkaan esimerkiksi se, että minä odotan vihreitä valoja ennen kuin ylitän kadun, ei johdu poliisin pelosta, vaan halustani ylittää katu mahdollisimman turvallisesti.
Kasvatusteot ja tekijänä oppiminen ovat varmaan kaikille ihmisille kokemuksena tuttuja, vaikka ei asiaa olisi tullut ajatelleeksi syvemmin tai tarkemmin kertaakaan. Minä ainakin muistelen kasvattajieni itseeni kohdistamia hyviä tai pahojakin tekoja ja pidän joitain niistä ainakin osittaisena selityksenä nykyisen elämäni menestykselle tai ongelmille. Tarkastelen saamaani kasvatusta, mutta myös itse toteuttamaani kasvatusta ja omaa itsekasvatustani. Omien tekojen hallinta oli mielestäni vanhempieni ja muiden kasvattajieni hyvä piirre aikanaan, vaikka en tekojen hallinnasta silloin puhunutkaan.
Arvostan hyvää kohtelua, kun sitä saan osakseni. Lasten ja nuorten hyvän kohtelun olisi mielestäni pitänyt olla kaikkien kasvattajien velvollisuus ainakin silloin, kun he kasvattivat minua itseäni, sisaruksiani ja ystäviäni lapsuudessamme ja nuoruudessamme. Monilla tuntemillani ihmisillä onkin ollut osanaan ihan kelvollinen kotikasvatus ja itsekin olen kohdannut myös kunnioitusta herättäneitä kasvattajia kasvuvuosinani. Yhtä lailla minun ja muiden entisten lasten on nykyisin aikuisina hallittava omia tekojamme, kun kasvatamme muita ihmisiä ja itseäkin. Vaikka tekojen hallinnan oppiminen alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, niin kyllä siinä riittää opettelemista koko elämän ajan.
Ennen tekoa tekijä on jo olemassa oman todellisuussuhteensa keskipisteessä. Pyrin siis tekoa ajatellen tiedostamaan lähtökohtatilanteeni. Pyrin myös määrittämään ennen tekoa oman sijaintini siinä todellisuudessa, missä suunnittelen tekoja eli mielessäni, mutta myös siinä todellisuudessa, missä teen tekoni eli aineellisessa maailmassa. Löydän itseni sen kaiken minulle tavalla tai toisella todellisen keskeltä, mihin minulla on suhde.
Toiveet, ja mitä niiden lisäksi on otettava huomioon, voin löytää todellisuudesta, johon minulla on suhde. Otan käyttööni moniulotteista todellisuussuhdetta kuvaavan koordinaatiston. Sen pohjalta voin sitten laatia itselleni kompassin ja kartan yhtä aikaa tapahtuvaa mielessä ja maailmassa, sisäisessä ja ulkoisessa todellisuudessa suunnistamista varten. Voin kartoittaa olosuhteeni, mutta myös tekojeni edellytykset ja mahdolliset seuraukset, sillä oma sijaintini todellisuussuhteeni kartalla ja muut kartalla nyt olevat seikat ovat tekojeni lähtökohtana.
Pohdin vielä minuuden vahvistamista nimenomaan toiminnan ja tekijän minuutena. Minuutta tarkastelen ikään kuin tekijän näkökulman kiintopisteenä, josta käsin voin sanoa itsestäni, että juuri minä olen kysymyksessä ja että minä kyllä vastaan teoistani. Tällaisen näkökulman tarkastelu on mahdollista riippumatta siitä, mistä minuudessa on perimmältään kysymys. Tätä vastuun ottajan minuutta pyrin vahvistamaan ajattelun avulla ja omaa maailmankuvaa selkiyttämällä.
Tekijän moniulotteinen todellisuussuhde on kuvattavissa niin, että yksilö kokee olevansa tasapainoisesti sen keskellä elävä minä, joka on itse tässä nyt. Silloin tuo yksilö voi tiedostaa sijaintinsa elämänkaarellaan nyt, maailmankuvassaan tässä ja ihmisten joukossa itse, ja hän voi kokea aidosti, että minä aion ja toteutan tässä nyt itse tekoni. Minäkeskisen todellisuussuhteen luonteen tunnistaminen auttaa välttämään sen itsekeskeisyyden, johon muuten saattaa langeta juuri todellisuussuhteen minäkeskisyyden vuoksi. Joku voi nimittäin luulla, että keskipisteenä olemisen kokemus johtuu siitä, että kaikki muu on ryhmittynyt varta vasten hänen ympärilleen. Useimmiten todellisuussuhteensa tarkastelija on kuitenkin vain syntynyt ja kasvanut kaiken ympärillään olevan keskelle.
Kun tunnistan oman todellisuussuhteeni minäkeskisyyden, voin tarkemmin mietittyäni huomata, että kaikki me ihmiset olemme oman todellisuussuhteemme keskiössä. Ketään ei ole tämän sijainnin aikaansaamiseksi asetettu ihmisenä erikoisasemaan muiden joukossa. Toisaalta kukaan ei myöskään voi olla syrjässä omasta todellisuussuhteestaan, vaan ympärillä on aina joka tapauksessa jotain. Kaiken hyvän lisäksi itse kullakin ihmisyksilöllä voi olla ympärilläään ja siis todellisuussuhteessaan myös kaikenlaista hankalaa, josta hän tahtoo eroon.
Kun en ole tyytyväinen siihen todellisuuteen, johon minulla on suhde, toivon muutosta. Ryhdyn toiveista tekoihin. Voin päästä parempiin olosuhteisiin, mutta pysyn silti todellisuussuhteeni keskipisteessä. Vaikka esimerkiksi siirtyminen paikkakunnalta toiselle voi joskus parantaa tai huonontaa elämänlaatua huomattavasti, on yksilön paikka uudellakin seudulla oman todellisuussuhteen keskiössä.
Tältä kannalta katsottuna kaikilla ihmisillä on periaatteessa samanlainen minäkeskinen asema suhteessa todellisuuteen. Siksi kenen tahansa ihmisen on myös mahdollista ymmärtää toisen ihmisen samaan tapaan rakentuvaa todellisuussuhdetta, vaikka ei hänen olosuhteitaan ja kokemuksiaan tarkkaan tuntisikaan. Minä voin ymmärtää ainakin sen, että hänen näkökulmansa on samalla tavoin ainutkertainen kuin omani on. Tiedän, että jos kuuntelen tai luen hänen oman elämäntarinansa, voin ymmärtää jossain määrin myös hänen kokemuksiaan. Niinpä toivon toisten ymmärtävän edes vähän myös minun kokemuksiani.
Oman toiminnan ohjaaminen on haasteellista. Tällaisen vastuun voin ottaa omista teoistani, kun tahdon toteuttaa toiveitani. Samalla pyrin kuitenkin ottamaan huomioon myös toiset ihmiset. Erityisesti silloin, kun hoidan heitä tai minulla on heistä kasvatusvastuu, on heidän minuutensa ja sen vahvistamisen huomioon ottaminen toiminnassani tarpeen. Kanssaihmisten ylenpalttinen huomioon ottaminen voi kuitenkin hämärtää omat toiveet ja mahdollisuuden toteuttaa niitä, mutta toisaalta toisista piittaamaton omien tavoitteiden toteuttaminen voi viedä elintilaa muilta ihmisiltä.
Tarvitsen siis myös yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden yhteensovittamisen taitoja, jotta kaikkien yksittäisten toimijoiden mahdollisuudet yhteistyöhön voivat minun tullessani toimintaan mukaan pikemminkin parantua kuin heiketä tai pysyä ennallaan. Kysyminen ja kuunteleminen auttavat pyrkiessäni ymmärtämään toisia ihmisiä. Toisaalta voin pitää kysymyksiin vastaamista ja omien pyrkimysten selittämistä keinoina, joiden avulla tulen paremmin ymmärretyiksi, jos muut ihmiset sitten todella kuuntelevat minua.
Jaksan kulkea toiveista tavoitteisiin vapaana ja vastuullisena toimijana, kunhan etenen tavoitetta kohti suunnitelmallisesti vaiheittain, enkä koeta saada kaikkea kerralla. Valintojen tekeminen on välttämätöntä, mutta jos aion pysyä keskittyneesti laatimassani suunnitelmassa, teen valinnat suunnitelmani puitteissa. En nimittäin voi suhtautua omaan tai yhteiseen toimintasuunnitelmaan miten tahansa, jos olen sen hyväksynyt. Vaikka voisin vapaasti valita, hyväksynkö jonkin toimintasuunnitelman vai en, niin sitouduttuani suunnitelman toteuttamiseen suunnitelma tosiaan sitoo minua. Suunnitellun tavoitteen saavuttaminen vapauttaa minut taas muihin puuhiin, sillä silloin ainakin yksi toive on toteutunut.
Voin ryhtyä yhteistyöhön muiden ihmisten tai tahojen kanssa toteuttaakseni toiveeni toimintasuunnitelmani mukaisesti. Silloin voin myös päätyä toteuttamisen varmistavaan työnjakoon, jos muut suostuvat siihen. Yksilöllisten toiveiden toteuttaminen on siinä tapauksessa yhdistettävä yhteisesti valitun tavoitteen toteuttamiseen. Joskus se on mahdollista niin, että yksittäiset toiveet toteutuvat juuri saavuttamalla yhteinen tavoite. Näin käy, jos tavoitteena on ollutkin yhteisen toiveen toteuttaminen. Johtajan vastuuntunto ja taito jakaa tehtäviä voivat johtaa kaikkia tyydyttävään yhteistyöhön, vaikka työnjako perustetaan yksilöllisten toiveiden sijasta yhteisen tavoitteen saavuttamisen edellyttämiin tehtäviin.
Kun toive on tavoitteistettu ja tavoite sitten on omin teoin ja vaikkapa myös yhteistoiminnalla pyritty saavuttamaan, on jossain vaiheessa edessä jonkinlainen lopputulos. Siinä vaiheessa tiedän, miten toiveeni on käynyt. Toiveen täytyttyä tai sen toteutumisen kariuduttua lopullisesti on syytä arvioida omia aikaansaannoksia, tekoja ja tekemättäjättämisiä. Niistä voi ottaa opikseen. Edessä on taas uusi alku. Jokin uusi toive odottaa toteuttamistaan.
Esimerkiksi kirjan käsikirjoituksen valmistuttua voin toivoa sen kelpaavan, mutta voi käydä myös niin, että tekstiä on hiottava. Jos käsikirjoitus vaatii vielä hiomista, muodostuu nykyisestä versiosta osa uuden version lähtökohtatilannetta. Silloin toiveena on yhä kirjan valmistuminen, mutta seuraavana konkreettisena tavoitteena on raakileeksi osoittautuneen käsikirjoituksen hiominen julkaistavaan kuntoon.
10:01 - /keinot
