keinot/polkupyorailynilotjasurutjajoukkoliikenne.txt
2005-07-03
Polkupyöräilyn ilot ja surut - ja joukkoliikenne
Minä olen kertonut joskus melkein vuosi sitten jutussani varhaisia muistoja siitä, miltä minusta tuntui hyvin varhaisessa lapsuudessani serkkuni kyyditessä minua polkupyörällä ja kesän viuhuessa ympärilläni. Jotkut epäilivät silloin muistojani muinaisen ikäni vuoksi, mutta olen tarkistanut asian suunnilleen vuosi sitten serkuiltani. Sysmäläinen ja asikkalalainen serkuni olivat tulleet pyöräillen Pertunmaalle meille eli tätiläänsä. He kuljettivat minua, alle kaksivuotiasta serkkuaan elämän nautintoihin uimarannalle ja muutenkin. Kokemus oli niin erikoinen, että jossain kuvien, tunteiden ja heidän sanojensa muodossa muisto painui mieleeni. Kertoessani siitä olen tietysti tehnyt sen osittain myöhemmin omaksumillani sanoilla. Joka tapauksessa varhaisimmat pyöräilymuistoni kyydittävänä ovat kauniita ja ihania.
Myöhemmin tuli muita sävyjä mukaan, kun halusin pyöräillä itsekin. Olenkohan kertonut joskus siitä, miten ennen kouluikää jo Heinolan maalaiskunnassa asuessani ihailin parin eri naapurin kuopuksien lastenpyörää? Kotini oli kahden kylän rajalle ja minä osallistuin ison veljen ja neljän pienemmän sisarukseni kanssa leikkimisen lisäksi kolmenlaisen lapsilauman leikkeihin: tuusjärveläisen muutaman ison talon lapset ottivat meidät joskus leikkeihinsä, koskenmyllyläisten omakotitalojen kaikki lapset ottivat meidät toisinaan leikkeihinsä ja kolmas porukka muodostui silloin, kun noita naapurinlapsia kummastakin kylästä tuli meille leikkimään.
Kummassakin kylässä oli yksi pieni lastenpyörä, mutta meillä ei ollut. Vain noita pieniä pyöriä vaativissa leikeissä meidän perheemme köyhyys aiheutti syrjintää. Pikkupyöriä lainattiin kaikille muille, mutta ei minulle tai sisaruksilleni. Meidän piti juosta leikkiin kuuluva ehkä sadan metrin mennen-tullen-taival, jonka muut pyöräilivät. En saanut lainata pikkupyörää edes silloin, kun olin parhaan ystäväni kanssa kahdestaan ja toinen noista ihanista pienistä pyöristä oli sentään hänen.
Äskettäisessä jutussani Jonkinlaisia mielilinkkejä toisten blogeihin kerroin isäni minulle tekemästä polkupyörästä ja äitini minulle tekemistä pyöräilyhousuista eli ajasta, jolloin olin mennyt kansakouluun. Nämä olivat vanhempieni vastavetoja naapuruston pikkupyöriä vastaan ja minun puolestani. Kyllä sillä isän tekemällä isolla pyörällä ajoivat sisaruksenikin, mutta emme lainanneet sitä muille.
Isän tekemä polkupyörä lopulta kuitenkin varastettiin koulun pihalta. Juuri varkauden estämikseksi pyörä jätettiin maalaamattomana kuluneisiin väreihinsä, jotka olivat eri osissa erilaisia. Ei se maalaamattomuus auttanut, sillä pyörä oli muuten hyvä. Tuon pyörän jälkeen minulta on varastettu vielä kolme muutakin polkupyörää.
Ostin opiskelemaan lähtiessäni itselleni silloin muodissa olleen punaisen pyöriltään midikokoisen polkupyörän. Se varastettiin lukuisien muiden pyörien kanssa yhtenä vuodenvaihteen yönä jyväskyläläisen Kortepohjan ylioppilaskylän pyörätelineestä. Matkojen päästä sain nuoremmista veljistäni keskimmäiseltä lainaksi hänen pyöriltään minikokoisen polkupyöränsä, jolla pyöräilin Jyväskylässä pitkään. Sitten se varastettiin lukkojen takaa varastosta niin kuin silloin varastettiin polkupyöriä monesta muustakin varastosta sielläpäin. Puhuttiin, että paikalla oli käynyt kuorma-auto, jonka lavalle varastetut pyörät oli lukittuina lastattu. Jossain vaiheissa ostin itselleni vielä uuden polkupyörän, valkoisen Peugeotin. Muutaman vuoden pyöräilyn jälkeen se varastettiin perheemme pupuhuhtalaisen kotikerrostalon pyörävarastosta. Silloinkin pyöriä lähti vorojen kouriin niiltä tienoilta iso joukko.
Olin kuitenkin alkanut jo kiinnittää huomiota horjahteluihin ja satulalta putoamisiinkin, joita minulle oli aina tapahtunut pyöräillessäni. Lääkäri suositteli pyöräilystä luopumista, joten en ole hankkinut uutta polkupyörää. Olen lopettanut pyöräilyn.
Olen nauttinut polkupyöräilystä ennen vanhaan ja kävelystä nautin nykyisinkin, vaikka en enää pyöräile. Oman pyöräilemättömyyteni olen kokenut menetyksenä aivan viime aikoihin asti, mutta nyttemmin olen päätynyt polkupyöräilyn suhteen vähän ristiriitaisiin ajatuksiin. Polkupyöräilyssä on nimittäin ainakin pari liikuntakykyyn liittyvää hankaluutta ja jotain yhteyttä myös joukkoliikenteen kuihtumiseen pyöräilyn yleistymisellä saattaa olla.
Jos on huimaustaipumusta ja kramppaavat jalat niin kuin minulla, voi pyöräillessään olla vaaraksi itsensä lisäksi muillekin liikenteessä horjuessaan ja kaatuillessaan. Muitakin sellaisia vaivoja voi olla, jotka estäisivät auton rattiin tarttumisen, mutta eivät tule esteenä mieleen pyörän ohjaustankoon tartuttaessa. Sellaisia voivat olla vaikka muistikatkot tai jotkut kohtauksia aiheuttavat sairaudet, jos lääkitys ei ole kunnossa. Näiden vaikutuksen näin äitivainaan tuttavapiirissä äidin elämän viimeisinä muistillisina vuosina. Siksi olen ruvennut miettimään polkupyöräilyä uudelta kannalta viime aikoina. "Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoja?" Ehkä. Tai ehkä ei, sillä en minä ole ainoa, joka ei voi pyöräillä.
Olen miettinyt sitä, miten polkupyöräily vie matkustajia joukkoliikenteestä. Joukkoliikenteessähän kanavoidaan nimityksen mukaisesti joukkoja yhteiselle reitille samaan aikaan, kun taas polkupyörä sallii yksilöllisen aikataulun ja reittivalinnat henkilöauton tavoin. Henkilöautoista ei ehkä niinkään siirrytä silloin tällöin polkupyöräilemään, vaan joukkoliikennevälineistä. Niillä matkustaminen vaatii kärsivällistä aikatauluihin ja reitteihin sopeutumista sekä jatkuvaa maksukykyä nousevista hinnoista huolimatta.
Polkupyöräily vie hyväkuntoisia, itsenäisiä, aktiivisia matkustajia ontuvalta joukkoliikenteeltä niin kuin yksityisautolukin. Pyöräilyn lisääntyminen ei välttämättä vähennä henkilöautojen käyttöä, vaan lisää autottomien joukkoliikenteen käyttäjien liikkumisvapautta. Joukkoliikenne ei matkustajamäärien vähentyessä pysty palvelemaan yhtä hyvin kuin ennen. Tämä koskee erityisesti liikuntarajoitteisia tai liikennevälineettömyyden valitsevia matkustajia: reittejä karsitaan, ajoja harvennetaan ja matkojen hintoja nostetaan. Samat ongelmat purevat tietenkin keiden tahansa matkustajan kärsivällisyyteen. Näin menevien ja hyvin toimeentulevien ihmisten siirtyminen yksityisautoiluun saa lisää vahvoilta näyttäviä perusteita joukkoliikenteen heikkenevistä ja kallistuvista palveluista.
Pitäisikö sitten tyytyä ekologisesti hyvään ja yksilöllisyyttä kunnioittavaan kampanjointiin yksityisautoilun korvaamisesta polkupyöräilyllä ja tarjota auttava määrä yhteiskunnan sponsoroimia julkisia bussi- ym. -linjoja köyhille ja kipeille? Eipä niinkään. Kaikkea yksityisautoilua ei voi korvata ollenkaan muilla liikkumistavoilla, eikä pyöräily sovi ihan kaikkeen liikkumiseen niillekään kulkijoille, joilta yksilöllinen pyöräily sujuu.
Henkilöauton laajennukset eli bussit, junat ym. joukkoliikennevälineet ovat tarpeen, samoin omistamista laajentava autojen vuokraus omaan käyttöön kuskeineen - kuten takseja käytettäessä - tai yhteisomistukseen hankittujen autojen vuokraaminen omaan käyttöön vain rajatuksi ajaksi tai tietyille matkoille silloin tällöin. Toisaalta myös polkupyörien yhteisöllisyyttä voi lisätä. Olen joskus katsellut ihaillen tandempyöräilijöitä tai lasta rattaissa pyörän perässä vetäjää. Näistä rattaita vetävistä pyöräilijöistä voi lukea esimerkiksi blogista nimeltä maalainen vaikkapa jutusta Maalari maalasi taloa ja siellä olevista kommenteista.
Kannattaisikohan miettiä myös poljettavia takseja joko perässä vedettävine matkustajavaunuineen tai sitten niin, että matkustajaosasto on edessä ja ohjaava polkija heidän takanaan? Jossainhan ne ovat yleisiä. Joka tapauksessa on hyvä, että joissain kaupungeissa on satunnaisten pyöräilijöiden maksutta tai pientä panttia vastaan lainattavissa olevia polkupyöriä. Itse kävelen työmatkallani nykyisin sellaisen pyörätelineen ohitse, jossa on milloin mikäkin määrä lainattavia polkupyöriä. Päättelen määrän vaihteluista, että pyöriä myös käytetään.
Pyöräilyyn liittyy kaikesta huolimatta paljon nautintoa. Yksi mukavimpia pyöräilyyn liittyneitä elämänvaiheitani on ollut aika, joilloin Antti-Juhani opetteli ajamaan lastenpyörällään, jonka nimi oli suomeksi Salama. Olisikohan rungossa lukenut Plixt? Opettelu vaati sinnikkyyttä, mutta onnistui mainiosti. Kävimme sitten usein pyöräilemässä Jyväskylän liikennepuistossa, mutta ajelimme vuosien mittaan paljon muutenkin yhdessä.
-- mmmt
13:32 - /keinot
