keinot/punainenpurkinkansijahyvatutkijanuranihukkajasusimukamas.txt
2005-04-02
Punainen purkinkansi ja hyvä tutkijan urani - hukka ja susi mukamas
Käytin eilen jonkin verran aikaa etsimiseen. En ottanut avukseni nuorimman veljeni etsivää koneistoa, vaan tyydyin järkeilyyn, muisteluun ja ideointiin. Etsin keinoa niiden hukattujen ja hukkumassa olevien pelastamiseksi, mistä kirjoitin eilen jutussani Hukassa mikä hukassa ja urakin on varttia vaille susi. Jutussa ei ollut kyse aprillipilasta, enkä tarkoittanut edes uikuttaa suden pelosta. Kyse oli aivan muusta eli tapahtuneet tosiasiat huolella kirjaavasta nettipäiväkirjamerkinnästä.
Hukkaamaani purkinkantta etsin niin, että kertasin mielessäni liikkumistani purkin kanssa ja viimeistä muistikuvaani kannesta. Muistinkin sitten ihmetelleeni kesken pikkutavaroiden järjestelyn sitä, että havaitsin vain toisen kahdesta purkinkannesta. Muistelin siitä hetkestä taaksepäin ja päädyin lipaston luo. Muistossani tyhjensin purkin lipaston laatikkoon, joten etsin kantta eilen tuosta samaisesta laatikosta. Siellähän kansi oli. Kannessa pari pientä nippeliä, joille olin lähtenyt kesken kaiken etsimään pikkuruista rasiaa ja jäänyt sille tielleni. Puhelu oli keskeyttänyt purkin tyhjennyksen. Puhelun jälkeen oli pitänyt rientää valmistuvan aterian liedeltä siirtämiseen ja siitä syömään ja niin edelleen. Kansi unohtui siinä tekojen seuraannossa laatikkoon, mutta nyt purkki on taas kannetettu eli kansi on purkiaan sulkemassa.
Hukkasin muka eilen sen päivän, joka eilisen kannalta oli eilinen päivä, mutta toisinhan asia on. Minä olin käyttänyt maaliskuun viimeisen päivän päivittyvän tietokoneen lähistöllä ja remontista tärisevän kotini sisäpuolella varsin hyödyllisesti. Osan ajasta käytin kaikenlaisten pikkutavaroitteni järjestämiseen ja ruuanlaittoon, kuten jo on käynyt ilmi. Jonkin verran aikaa meni siihen, että avasin postitse saamani uuden kieltokirjeen, jossa tämänkertainen epääjä eli Tampereen kaupunki kertoi, kenet palkkasi siihen pestiin, jota olin hakenut. Tuon kirjeen viestistä toipumiseen meni tovi. Monenmoista muutakin tein aprillipäivän aattona, joten oli suuresti liioiteltua minun väittää hukanneeni tuon päivän. Mitä vielä! Minulla on siitäkin päivästä runsaasti muistoja, joten hyvän eilisen eilisyyden lisäksi tuolla päivällä on nyt kunnia olla elämäni toistaiseksi viimeisin toissapäivä.
Hukkaavat muka tästä talosta parvekkeet. Kaikkea minullekin välähtää mieleen. Eihän parvekkeiden poistaminen käytöstä välttämättä tarkoita sitä, että portaikon yhteiset tuuletusparvekkeet otettaisiin irti seinästä. (Tätä pohdin toki vähän jo eilenkin.) Ehkä parvekkeen ovien ulkopuolelta lukitsemista eli parvekkeille menon estämistä voi tosiaan sanoa parvekkeiden poistamiseksi käytöstä. Olennaista tämän parvekkeiden hukkauspelkoni kannalta on se, ettei kodikseni vuokraamassani asunnossa edes ole hukattavaa parveketta. Yhden ikkunani tuuletusruudun edessä on kukkalaatikko, jota en rohkene käyttää, etten pudottaisi pelakuuta kaduitse liikkuvain päälle. Portaikon tuuletusparveketta en yleensä käytä. Siis teettävätpä omistajat parvekkeilleen mitä tahansa, on hukka (tai mikä lie) heidän. Minulta ei voi hukata olematonta kotiparveketta, eikä minun ole järkevää olla huolissani tuuletusparvekkeesta tai kukkalaatikosta, joita en käytä.
Ovat muka hukanneet hyvän tutkijan urani. Kaikkea minulle tuleekin mieleen väittää. Eihän kukaan ole sormellaan koskenut minun tutkijan uraani. Työnantajilla ei vain ole ollut tarvetta tai rahaa minun palkkaamisekseni pätkää pitemmäksi ajaksi kerrallaan. Toisaalta vakituisten pestien hakijoista on aina löytynyt yksi minua pätevämpi tai sopivampi taikka ennastaan pestiä hoitanut, joten pesti on tietenkin kuulunut kulloisellekin voittajalle. Ei sille mitään voi, että en ole kuulunut työnantajien pitkän tähtäimen pestaussuunnitelmiin kertaakaan. Tosin yksi kerta olisi riittänyt siihen, että minulla olisi vakinainen tai toistaiseksi jatkuva pesti.
Eivät ole hukanneet hyvää tutkijanuraani, vaan minä olen voittanut tutkijan pätkäpestejä itselleni yhä uudelleen ja uudelleen. Mitä useammin olen voittanut itselleni pätkäpestin, sitä pitempi ja katkelmallisempi on nimikirjaotteestani eli eräänlaisesta työmääräysluettelosta tullut. Pestiluettelo kertoo kuitenkin vain arvostetun työpanokseni rahoitusjärjestelyjen epävakaudesta eli vähävaraisista yliopistotyönantajista. Nämä akateemiset työnantajat ovat aikaisemmin palkanneet minut uudelleen heti, kun ovat saaneet siihen riittävästi rahaa. Nyt 52-vuotiaana maisterina olen liian kallis työntekijä pätkittäin palkattavaksi maisteripesteihin, joihin löytyy pilvin pimein hakijoita minua nuoremmasta maisteriväestä.
Susi ei ole urani, vaan susi on ollut ja on yhä yliopistojen tutkimusrahoitus. Yliopistojen rahoituksesta osa on sidottu saavutettuihin tohtorintutkintoihin, joten vähät varansa yliopistot (samoin kuin akateemista tutkimusta tukevat rahastot, säätiöt ynnä muut) käyttävät mieluummin edullisempiin rahoituskohteisiin: nuoriin maistereihin, joilla ikälisät ovat vasta tulevaisuutta ja joilla on edessään riittävännäköisesti vuosia myös väitöskirjan tekemiseen. Tästä voi alkaa lupaavien nuorten maistereiden elämänmittainen pätkätyökierre. Jos nuorille maistereille ei tarjota turvallisempaa työnteon rahoitusta ja todellista mahdollisuutta väitöskirjan tekemiseen, niin heille käy niin kuin minulle. Sellaisistakin tutkijatyöpätkistä, joissa ei saa tehdä väitöskirjaa työn ohella, kertyy ikälisävuosia. Nuo pätkät ovat yleensä projektityötä, joten vaadittava työpanos on usein suurempi kuin palkattu työaika, joten vapaa-aikaa väitöskirjan tekemiseen ei ole. Niin on ainakin minun kohdallani ollut. Pätevyyteni riittää nykyisin siksi vain sellaisiin pesteihin, joihin hakee (pilvin pimein, kuten minulle on yhä uudelleen sanottu) nuoria maistereita. Yli viisikymppisenä minun edessäni häämöttää (työnantajan silmin katsottuna) eläkeikä paljon lähempänä kuin nuorten pestikilpakumppaneitteni, ja siksi myös eläkeläisyyteni uhkaavine kustannuksineen pelottaa työnantajia ainakin eläkeikään jatkuvien pestien kannalta.
Ei urani ole lähelläkään sutta. Maisterifilosofin uranihan olisi kunnossa, jos yhden kerran saisin vakituisen pestin, jossa tekisin töitä eläkkeelle pääsyyni asti eli vielä pitkälti toistakymmentä vuotta. Pätkätyöhistoriani ja ikäni ovat kuitenkin melkein kenen tahansa minua nuoremman maisterin voitettavissa. Toisaalta väitöskirjani valmistuisi, jos saisin yhden kolmivuotisen apurahan intentionaalista teonkäsitettä koskevaan tutkimukseeni. Apurahan antaja ei joudu palkkaamaan minua väitöskirjan valmistuttua, eivätkä tuolloin entistä lähempänä olevat eläkevuoteni tule apurahan antajan maksettaviksi. Tutkimuksella hankkimani tieto olisi iästäni riippumatta arvokas lisä filosofisen teonteorian ja tieteenfilosofiankin kannalta. Asiallisen ja laadukkaan väitöskirjan valmistumisen jälkeinen työllistymiseni voisi rakentua koti- ja ulkomaisten esitelmien ja luentosarjojen, kirjoittamisen ja asiantuntijatehtävien varaan. Yksinäinen ihminen tulee toimeen melko pienillä tuloilla, joten tutkimusapuraha ja väittelemisen jälkeinen kirjoittavan asiantuntija-esitelmöijän ura ovat minun tilanteestani järkevä reitti tulevaisuuteen.
09:36 - /keinot
