Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

keinot/puolessavalissapuoletkoossa.txt

2004-11-16

Puolessa välissä puolet koossa

Sanoja amerikan malliin: Kuten NaNoWriMo:n kertymää ilmaisevassa sanamittaristakin voi tällä kellonlyömällä havaita, olen kirjoittanut marraskuun puoleen väliin tultaessa myös puolet National Novel Writing Month -kampanjan 50000 sanan tavoitteesta. Valtakunnallinen tuossa NaNoWriMo:n nimessä tarkoittaa USA:ta. Listoilla on Suomestakin monta kirjoittajaa, sillä Finland on 154:n henkilön kotipaikka aluehaun mukaan.

Kirjoitussisu kasvaa: Minä en päässyt teknisten ongelmien vuoksi mukaan päivittäiseen sanailutahtiin heti alusta asti, mutta nyt olen ihan tahdissa mukana. Juttuni on aika kepeää ja monisanaista, sillä tarkoitukseni ei ehkä ole saada aikaan julkaistavaa kirjaa yhdellä kirjoittamisella. Tahdon vain vahvistaa tämän marraskuun kampanjan myötä työskentelyäni kaiken kirjoittamisen parissa.

Toivon hyvää.

01:41 - /keinot